Kai te koiran omistajat edes sen verran tajuatte ettei koiria kuulu kusettaa siihen heti rapun eteen?Ja vieläpä siihen harjaan johon ihmiset harjaa niitä kenkiään siitä lumesta tai liasta?, Ja juu, en käsitä mikä teitä vaivaa. Eipä tainnut teille saakka sitä järkeä riittää jaettavaksi? Muutenkin käytöksenne monessa asiassa on niin idioottimaista että kuuluisitte lähinnä holhouksen alaisiksi, ette ainakaan kerrostaloon asukkaaksi sovi alkuunkaan. myötähäpeän tunne on välillä niin valtava että kipeää oikein tekee.
Koittakaa edes joskus pienen hetken verran miettiä asioitanne hiljaisuudessa, vaan taitaa olla liikaa pyydetty teidänlaisiltanne. Koirat pois tuollaisilta ääliöiltä, kun ette niitäkään osaa lainkaan käsitellä kuten kuuluisi,
Koiran kusettjat,
paskattajat.
6
83
Vastaukset
- TeppoTiinajaOtava
Kyllä nyt on keittänyt kun on täytynyt joka paikkakunnan keskusteluosioon tää rustata oO
- koiraveron maksaja
eikö ole kakkapusseja keksitty
- koiria käyttävä
joskus voi kusta auton renkaaseen jos ei vahdi pihalla
- kylän juoppoja
rohkenen epäillä että etenkin pimeään aikaan niitä seiniin kuseskelijoita on ihan ihmisissä itsessään
- koirien kusta taas..
keltaista lunta
- kampanjatarrat
Kakkaroskiksia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770