kuin jäänne Pohjois-Koreasta. Kohta päästään äänestämään demareita ulos valtuustosta.
Hävettää että Hämeenlinna on demareiden piinaama
demari_mordorista
19216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mites se viimeisin gallup puoleiden kannatuksesta menikään.....
tyhmä demarikin on parempi kun tyhmä
Suvaitsemattomia persuja en ainakaan äänestä. Ovat herkkänahkaisia.
Miten niin, ketä häpeilet aloittaja ? Minä ainakin olen ylpeä demari ja aion pysyä sellaisena.
Amerikkalaiset ystäväni kysyivät, onko teillä suomessa kommunisteja? Vastasin, toki on, vasemmistoliitossa, vihreissä ja demareissa. He kysyivät, "Miksi te veronmaksajat haluatte elättää kommunisteja?" Sanoin, että kansa on yksinkertaista. Myötähäpeän tunne laskeutui keskuuteemme.
olevan: hyvin yksinkertaista.
Meitä on tosi paljon, jotka olemme SDP:n kannattajia aina ja ikuisesti.
MIKSI?
Onneksi olkoon, olette juuri voittaneet sdp:n pinssin uskollisuudestanne.
Arvatkaa repesinkö tälle:D
Ja ihan ensiksi haluan sanoa, että olisi ihan kiva jos demaritkin viitsisivät laskeskella kansantalouden lukuja hieman pintaa syvemmältä ja vastata esim. seuraaviin kysymyksiin:
Kuinka merkittävä osa kunnan tuloista tulee välittömästi tai välilliseti paikallisilta Yrityksiltä ja yrittäjiltä?
Mikä on paikallisten yrittäjien työllistävä vaikutus kunta tasolla (ja verrataanpa nyt muihin kun veroeuroilla ylläpidettäviin työnantajiin!)
Kuinka monta aloitetta/toimenpidettä SDP on tehnyt kuluvalla valtuustokaudella jotka edistävät paikallista yrittäjyyttä?
Onhan sosiääliödemokraatit hoitaneet kaupungin hyvinvointia ilman aloitetta , riittää , kun käyt mm moottorintien katetyömaalla . kuuluu merkillisen paljon viroa , polskia yms. Hotelleilla menee nyt hyvin , rahaa tulee reppukaupalla .
On kait halvempaa jakaa hyvinvointia työttömille kun vertaillaan katetyömaan kokonaiskustannuksia . Hyvä Tapani , liehuletti jne jne .
Täällä ei oikeastaan ole oikeata SDP-puoluetta, vaan ihan oma suhmurointi seura SDP-kok.
Kun haluan tähän muutosta en äänestä entistä "omaa" puoluettani Kokoomusta, vaan Perussuomalaisia. Jatkossa voi sitten katsoa, palaanko korkkareihin, jos arvomaailma on parantunut.
Urpilaisen Jutta oli ALV korotusta vastaan vuosi sitten. Nyt on itse korottamassa. Himodemari himoverottaa, sitten demari on tyytyväinen kun veroaste on 100. Kaikki ovat demarivaltiossa orjia, kun ei kenellekään jää säästöjä himoverotuksen vuoksi.
Voisin niitä veroja maksellakin, jos sitä vastaan saisi hyvän, edullisen perusterveyden- ja hammashuollon, mutta sitä en käsitä, että meillä on verotus pilvissä, julkisen puolen hoito surkeaa ja samalla meidän pitäisi maksaa kalliita vakuutuksia ja yksityisen puolen laskuja. Tämähän on aivan naurettava yhtälö.
Missä tahansa muussa maassa kansa nousisi barrikadeille tästä vedätyksestä, mutta suomalainen hankkii vaan lisää töitä, että saa laskut maksettua. Ja maksaa siinä samalla vielä etelä-eurooppalaisetenkin velat.
Liity demareihin, täällä voit elää veronmaksajan kyljessä loisena. Mitä korkeammalle pääset politiikassa sitä enemmän voit kahmia yhteisestä kassasta taskuihisi. Kansa vain köyhtyy, mutta se tietää enemmän ääniä koska kurjuus on demareille ja vihreille äänivyöryn enne. Sopivasti kurjistamalla eliittidemari voi elää kuninkaan lailla. Pitää vaan muistaa puhua tuloeroista ja oikeudenmukaisuudesta ja muusta paskasta.
Kokoomusdemarit vievät köyhältä kansalta leivän suusta.
Vasen on oikea!
Mitäs persuilla on esittää asioiden pelastamiseksi? Pelkkä urputus kaikesta ei ole sitten vastaus.
Kuka tietää, en ole ihan vakuuttunut itsekään mutta, ainakaan tunnollisten suomalaisten rahat eivät menisi manjana-maiden velkojen maksuun. Niillä summilla tehtäisiin jo paljon täälläkin.
Ja eihän persut ole vielä voineet näyttää kynsiään, katsotaan syksyn jälkeen. SDP:n ja kokoomuksen touhut Hämeenlinnassa sen sijaan on nähty, huonommaksi ei ainakaan voi mennä.