Marinadi

Mari Kiviniemi heitti pyyhkeen kehään. On arvuuteltu, että hänestä puuttui taistelijan luonnetta ja että pohjalainen ylpeys ei kestänyt oletettuja loukkauksia, joita hän koki kohdanneensa. Voivathan nämä pitää paikkansakin ja olla osaltaan vaikuttamassa siihen, että homma jäi lyhytversioksi. Kepun naisjohtajillahan pesti on tupannut katketa syystä tai toisesta kesken kauden. Anneli Jäätteenmäki sortui siihen, että puhui vain niin totta kuin osasi ja voi. Paula Lehtomäki jäi ihan nousuradan päähän, kun pissa nousi niin sanotusti päähän ja porukat alkoivat puhua vessa-Paulasta. Mari Kiviniemi taas ei sietänyt arvostelua eikä haastamista.

Mutta ehkä Kiviniemellä on mukana myös rationaalisia perusteluja, joita hän ei ilkeä tietenkään suoraan sanoa, vaikka viittaisikin tämän tästä Kepun laskeviin kanatuyslukuin ja sanoi, ettei hänen pärställään vaan enempään kyetä. Ehkä Mari tosiaan kävi hänkin Rukan hangilla ja oivalsi, ettei Kepu mitään uutta aamunkoittoa koe, vaan Kepun puheenjohtaja on enemmän saattohoitajan asemassa. Mari ei ehkä halunnut jäädä historiaan samalla tapaa kuin Mihail Gorbatchov, joka onnistui lakkauttamaan Neuvostoliiton. Tosin me länsimaalaiset ylistämme Gorbaa siitä ja varmasti kaikki muut kuin kepulaiset olisivat olleet yhtä innoissaan Marin saavutuksista, jos hän olisi jatkanut. Nyt kunnian saa ottaa joku toinen. Mutta kyllä Vanhanen ja Mari jäävät historiankirjoihin henkilöinä, jotka edesauttoivat Kepun loppua.
16117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kiviniemen eron takana voi olla jotain isompaa. Ettei vain ero johtuisi noista vaalirahajutuista. Kiviniemihän ei ole vieläkään avannut vaalirahoitustaan, vaikka sitä on häneltä useaan otteeseen vaadittu.

Äänestä

Pohjaton kepuviha estää analysoimasta keskustan
tilannetta puolueetomista lähtökohdista käsin.

Mutta sehän ei ole tälle "asiantuntijalle" mitään uutta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kukapa nyt ihan neutraalisti suhtautuu poliittisiin valintoihin. En väitäkään, että kyekenisin sen paremmin kuin kukaan muukaan analysoimaan Kepun tilannetta mistään puolueettomasta lähtökohdasta käsin. Sellaista on turha yrittää mistään muustakaan puolueesta.

    Kepun politiikka on ollut vastenmielistä ja suomalaisten pääjoukon edun vastaista. Tämä on minun käsitykseni ja tätä taustaa vasten kerron myös näkemyksiä puolueen tilasta, jolle en toivotakaan pikaista paranemista. Päinvastoin toivon, että tauti olisi kuolemaksi. Ja puolueellisuus on juuri siinä, että se olisi suomalaisten selvälle enemmistölle hyväksi.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    ..niin, että eläkkellä olevat vallesmannit ja muutamat muut herrankekkulit on suomalaisten selvä enemmistö niin soilloin pitää äänestää demaria.

    Mutta ei kai ne ainakaan selvänä ole?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kukapa nyt ihan neutraalisti suhtautuu poliittisiin valintoihin. En väitäkään, että kyekenisin sen paremmin kuin kukaan muukaan analysoimaan Kepun tilannetta mistään puolueettomasta lähtökohdasta käsin. Sellaista on turha yrittää mistään muustakaan puolueesta.

    Kepun politiikka on ollut vastenmielistä ja suomalaisten pääjoukon edun vastaista. Tämä on minun käsitykseni ja tätä taustaa vasten kerron myös näkemyksiä puolueen tilasta, jolle en toivotakaan pikaista paranemista. Päinvastoin toivon, että tauti olisi kuolemaksi. Ja puolueellisuus on juuri siinä, että se olisi suomalaisten selvälle enemmistölle hyväksi.

    Minusta sinä olet vastenmielinen! En arvosta henkilöä joka ei ole koskaan tehnyt oikeaa työtä.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kukapa nyt ihan neutraalisti suhtautuu poliittisiin valintoihin. En väitäkään, että kyekenisin sen paremmin kuin kukaan muukaan analysoimaan Kepun tilannetta mistään puolueettomasta lähtökohdasta käsin. Sellaista on turha yrittää mistään muustakaan puolueesta.

    Kepun politiikka on ollut vastenmielistä ja suomalaisten pääjoukon edun vastaista. Tämä on minun käsitykseni ja tätä taustaa vasten kerron myös näkemyksiä puolueen tilasta, jolle en toivotakaan pikaista paranemista. Päinvastoin toivon, että tauti olisi kuolemaksi. Ja puolueellisuus on juuri siinä, että se olisi suomalaisten selvälle enemmistölle hyväksi.

    Miksi mpp siivoaa ketjuaan. Osuiko arkaan paikkaa, ja oliko liian totuudenmukainen?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kukapa nyt ihan neutraalisti suhtautuu poliittisiin valintoihin. En väitäkään, että kyekenisin sen paremmin kuin kukaan muukaan analysoimaan Kepun tilannetta mistään puolueettomasta lähtökohdasta käsin. Sellaista on turha yrittää mistään muustakaan puolueesta.

    Kepun politiikka on ollut vastenmielistä ja suomalaisten pääjoukon edun vastaista. Tämä on minun käsitykseni ja tätä taustaa vasten kerron myös näkemyksiä puolueen tilasta, jolle en toivotakaan pikaista paranemista. Päinvastoin toivon, että tauti olisi kuolemaksi. Ja puolueellisuus on juuri siinä, että se olisi suomalaisten selvälle enemmistölle hyväksi.

    Aivan samoin ajattelen. Ajattelemme niin kepusta omista lähtökohdistamme, ja se on ihan järkevästi perusteltua. Saatamme esittää näkemyksemme kärkevästikin, mutta asiaan pitäytyen ja törkyilemättä. Mutta millaista onkaan vastapuolen puhe muista puolueista? Katselkaapa nytkin palstaa! Ja kun vastapuoli ilmeisesti kokee aina olevansa heikoilla, se alkaa henkilöönkäyvän törkyilyn meitä kohtaan.

    Siltri me olemme kaunaajia, eivät he!!!

    Äänestä

Gorba tullaan meillä muistamaan myös kepu:n lakkauttamisen aloittamisesta. Gorba nimittäin sulki koko maalaisliitto-kepun itäisen piirin ja K-linjan ylimmän ystävän.

Väykky, muisti tai olka eivät vieläkään ole sisäistäneet tai saaneet KGB:ltä lupaa myöntää, että ikuinen maalaisliiton yya-ystävä joutui historian roskatynnyriin. Tämä on kepullekin lopun alku, sillä neuvostokortilla pelaaminen tuli mahdottomaksi. Neuvostoässää ei voi mitenkään verrata kielteisen EU-kortin heiluttamiseen, sillä EU ei sentään lähettele nootteja ja panssarivaunuja ystäviensä turvaksi. Lisäksi kepu ei kuulu Euroopan vaan Valko-Venäjän viiteryhmään ja kepun epäonneksi Lukashenkan luinen käsi ei ulotu Suomeen saakka.

Äänestä

Pankki päästelee jälleen kerran viemäriin joutavia ajatuksia. Otettakoon esimerkkejä.

"Kepun naisjohtajillahan pesti on tupannut katketa syystä tai toisesta kesken kauden."

Mikä kausi jäi Paula Lehtomäeltä kesken? Mikä kausi on jäämässä Mari Kiviniemeltä kesken?

"Anneli Jäätteenmäki sortui siihen, että puhui vain niin totta kuin osasi ja voi."

Jäätteenmäki kaatui siihen, että hän uskalsi haastaa Paavo Lipposen. Tämähän kävi kumarrusmatkalla Washingtonissa. Kumarruksen motiivina oli asemien vahvistaminen taistelussa Euroopan Unionin johtopaikoista.

"Mari ei ehkä halunnut jäädä historiaan samalla tapaa kuin Mihail Gorbatchov, joka onnistui lakkauttamaan Neuvostoliiton."

Vaikka Neuvostoliitto hajosi, tilalle tuli Venäjä. Neuvostoliiton naapurissa pärjäsimme omin voimin. Venäjän naapurina huudamme Natoa apuun. Oikein Amerikoissa saakka on tutkittu, että suurin syyllinen syvään lamaan Suomessa 1990-luvun alussa oli Neuvostoliiton kaatuminen. Vaikka en itse tuota lausumaa hyväksykään, saanen olettaa, että Pankki sen mielellään hyväksyy, jotta Harri Holkeri, Erkki Liikanen ja Mauno Koivisto saavat synninpäästön. Jäljelle jää kuitenkin kysymys: kuinka suurta riemua herättää se, että laman seurauksena saimme vuosikymmenien velat, joita yksikään hallitus ei ole kyennyt eikä ilmeisesti tule kykenemään maksamaan muutoin kuin muhevan inflaation kautta. Kuten edellä totesin, karhu ei kuitenkaan ole kaatunut.

Kuinka suurta riemua Pankille tuottaa se, että Harri Holkerin hallitus lähes onnistui yhdessä asiassa. Sehän sai likimain lakkautettua Suomen. Ainoakaan sitä edeltänyt tai sitä seuraava hallitus ei ole kyennyt vastaavaan. Kyllä Kekkonen oli viisas (tämä oli poikkeuksellista, sillä Kekkonenhan oli yleensä älykäs) pitäessään Holkerin Kokoomusta oppositiossa. Koivistolla ei ollut vastaavaa pelisilmää, ja siksi Honka-liitto pääsi ryssimään Suomen tulevaisuuden.

Pankki ei luonnollisesti tuo järkevintä selitystä Kiviniemen toiminnalle. Johtavat keskustalaiset eivät ilmaisseet riittävästi tukea Kiviniemelle, ja tämä teki luultavasti liian nopean johtopäätöksen. Voitaneen kuitenkin ajatella, että Kiviniemen ratkaisu osoittautuu myöhemmin hyväksi hänen itsensä kannalta ja yleisemminkin. Politiikassa on elämää kuumimman kärjen takana, ja elämää on myös politiikan ulkopuolella.

Sanotaan, että Suomessa vain kateus voittaa kiiman. Rohkenen kysyä, kummastako on kysymys Pankin suhteen.

Äänestä
Aloittaja

Marilla jäi kausi kesken. Hän tavoitteli selvästi pitempää pestiä alunperin ja olisi ollut takuuvalmis puheenjohtajaksi ilman Väyrysen esiintuloa. Lehtomäkin taas jäi lähtötelineisiin, kun häneltä katosi vessalakien vuoksi uskottavuus.

NL:n romahdus vaikutti Suomen lamaan yhtenä tekijänä. Olimme panneet virheellisesti liian paljon itäkortin varaan viennissä ja se kostautui. Tähän eivät ole syyllisiä yksin Kekkonen ja keput. Kritiikkiä ei esitetty ajoissa oikein mistään suunnasta, koska NL:n hajoamiseen ei uskottu. Väyrynenkin todisteli ihan väitöskirjassaan NL:n ikuisuutta ja ihanuutta.

Kepulle ei ainakaan tarvitse olla kateellinen. Pikemminkin vihainen, koska se on aiheuttanut Suomelle niin paljon vahinkoa.

Äänestä
  • Lopea punikki-reppana valitus ja hommaa itsellesi elämä!

    Äänestä

  • Kepun kiero peli moskovan kortilla on aiheuttanut Suomelle ja sen kansalaisille valtavat vahingot. Pahimpia kollaboraattorien tekosia henkisesti on sotaveteraanen pilkkaaminen ja Karjalan evakoiden unohtaminen.

    Neuvostonuolenta kehitettiin kepussa uskonkappalleeksi ja mantaraksi, joka ylitti - eli alitti - kaikki tyylin rajat. moskovan multakuskit, uusien itsenäisyyspäivien ehdottelijat, rauhampuolustajien ämyrit, demlan torpeedot ja Tehtaankadun kähmijät ovat niin imelää joukkoa, että Moskovassakin heitä inhottiin ja pilkattiin kaulapantatsuhniksi. Kytkeytyminen neuvostoltaouteen oli tietysti vallankäytön väline ja kepulle myös kähminnän mahdollisuus, joko onneksi on poistunut. Jäljellä on kuitenkin vielä neuvostoliiton ikiystävä- maalaisliitto-kepu. Sen soisi pikaisesti asettuvan isäntänsä viereen historian roskatynnyrissä.

    Äänestä

mari kiviniemi on puuteroitu ladonovi. ei kovin älykäs, mutta sopivan tyhmä.

Äänestä

Mari Kiviniemi on karsiva nalkuttava pohjalainen akka. Hän on kyvyiltään keskinkertainen ellei jopa heikko. Hän itsekin näyttää vihdoin tajunneen tämän ja jää syrjään kepun pj-gamesta.

Äänestä
  • Kiviniemi oli pelkkä vaalitäky, joka oli pakko pujottaa koukkuun kun korruptiokomposti putosi vanhasen ja korhosen niskaan. Ei Kiviniemellä muuta käyttöä ollut alun perin.

    Minkki-Mari koetti varmistaa mielettömät maataloustukiaiset, jopa tarjoamalla valtion rahat Kreikkaan. Maalaisahneus kaasi lopullisesti mtk-kepun paatin. Onneksi SDP pelasti jälleen kerran maan talouden mtk-kepun kynsistä.

    Nyt MTK vaihtaa jälleen syöttiä kepu-onkeensa kunnallisvaalien alla. Mannekiini esiintyi jo YLE:n pääuutisissa navettahommissa.

    Äänestä

Kiviniemi joutui luopumaan pj-kisasta, sillä kepun lahjustutkinnat alkavat lähestyä nyt häntäkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Mari Kiviniemi heitti pyyhkeen kehään. On arvuuteltu, että hänestä puuttui taistelijan luonnetta ja että pohjalainen ylpeys ei kestänyt oletettuja loukkauksia, joita hän koki kohdanneensa. Voivathan nämä pitää paikkansakin ja olla osaltaan vaikuttamassa siihen, että homma jäi lyhytversioksi. Kepun naisjohtajillahan pesti on tupannut katketa syystä tai toisesta kesken kauden. Anneli Jäätteenmäki sortui siihen, että puhui vain niin totta kuin osasi ja voi. Paula Lehtomäki jäi ihan nousuradan päähän, kun pissa nousi niin sanotusti päähän ja porukat alkoivat puhua vessa-Paulasta. Mari Kiviniemi taas ei sietänyt arvostelua eikä haastamista.

Mutta ehkä Kiviniemellä on mukana myös rationaalisia perusteluja, joita hän ei ilkeä tietenkään suoraan sanoa, vaikka viittaisikin tämän tästä Kepun laskeviin kanatuyslukuin ja sanoi, ettei hänen pärställään vaan enempään kyetä. Ehkä Mari tosiaan kävi hänkin Rukan hangilla ja oivalsi, ettei Kepu mitään uutta aamunkoittoa koe, vaan Kepun puheenjohtaja on enemmän saattohoitajan asemassa. Mari ei ehkä halunnut jäädä historiaan samalla tapaa kuin Mihail Gorbatchov, joka onnistui lakkauttamaan Neuvostoliiton. Tosin me länsimaalaiset ylistämme Gorbaa siitä ja varmasti kaikki muut kuin kepulaiset olisivat olleet yhtä innoissaan Marin saavutuksista, jos hän olisi jatkanut. Nyt kunnian saa ottaa joku toinen. Mutta kyllä Vanhanen ja Mari jäävät historiankirjoihin henkilöinä, jotka edesauttoivat Kepun loppua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu