Suunnaton pahuus nousee

kuin pauhaava meren aallokko. Se nielee maat ja mannut ja jättää ne syvään pimeyteen. Kaiken keskellä näen joutsenen lipuvan aallonharjaa, sulavasti kuin siihen eivät vaikuttaisi meren pauhut. Sisimmässäni tiedän tuon joutsenen nimen.

Meren takana näen palan kuivaa maata, jonka kallioihin mahtavat pauhut särkyvät. Kallion huipulla seisoo metsästäjä jousi jännitettynä iskua varten. Salamat leiskuvat metsästäjän yllä, mutta hänen ilmeensä on jäätä, eikä värähdä. Metsästäjän takana näen valoa. Kello ranteessani näyttää kuutta kun pilvien takaa pilkistää nouseva aurinko.

Näen nuolen lentävän kohti joutsenta. Se osuu lävistäen joutsenen silmän, ja hetkessä on meri verestä punainen. Juotsen vajoaa kuolleena aallokkoon, eikä enää nouse.

Seuraavana näen taivaalla liitävän kotkan. Se huutaa kimeällä äänellä kuin voittonsa merkiksi, mutta salama kärventää sen nousevan auringon valossa. Samoin kuin joutsen, myös kotka vaipuu kuolleena aallokkoon.

Ja kaukana kuivalla maalla näen punaisen lipun nousevan, ja se lippu on joutsenen ja kotkan verestä punainen. Samoin kuin kotka, myös lippu kärventyy salamasta ja syttyy palamaan. Sen haltija on tapettu ja hänen poikansa perii hänen paikkansa maan hallitsijana.

Näen pojan makaavan kuolleena maassa. Lääkäri sanoo että hänet myrkytettiin. Vallankumouksessa on noussut uusi johtaja. Hän kumoaa kaiken heikkouden ja tekee maastaan mahtavamman kuin koskaan. Rantakallioilla poltetaan kirjoja suurina kokkoina.

Näen metsästäjän yhä. Se seisoo ylväänä ja järkkymättä kaiken muutoksen keskellä. Pian se huomaa hetkensä koittaneen. Metsästäjä sinkoaa nuolensa kohti aurinkoa, joka putoaa kuolleena taivaan taakse. Koko maailma hukkuu meren myllerrykseen ja katoaa.