IRON SKY

4.4.12 Vantaa klo 20.45. 3 vuoden odotus palkittiin. Arvosana 9/10. Elokuva täydellisen yllätyksellinen, loppuun asti kantava niinkuin hyvä viini. Elokuvasda syvällinen tarina, tarinoita eri kerroksissa, pinta parodiaa, keskiosa etenevä näytelmä ja pohjapinta syvällisen kaunis tunteita lämmittävä elokuvan opetus.
8455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lahti 4.4.12 16.00.

Ironiasi on kohdallaan,
leffa oli tosiaan nippa nappa
Plan 9 from the outer spacea
parempi.
2/10.

Äänestä

Eeppisin suomessa koskaan tehty elokuva. 5/5

Äänestä
  • ei tää oo suomessa tehty eikä edes suomalainen elokuva !! ei taida olla yhtään mitää suomalaista koko elokuvassa

    Äänestä

Kyllähän tämä elokuva "Iron Sky" lämmitti meikäläisenkin sydäntä.Elokuva,josta voi olla ylpeä että se ollaan tehty suomalaisvoimin.Vaikka tosin ilman suomalaisia näyttelijöitä,mutta kuitenkin elokuvaa ei olisi tehty ilman kotimaista intohimoa tuotantoa kohtaan.
Iron Sky elokuvan idea lyö juuri sopivasti sen verran yli hilseen,ettei siitä voi olla pitämättä.Ehkäpä jotkin rasistisesti maailmankuvaa katsovat eivät tietenkään elokuvaa hyväksy,siksi tämä elokuva piti tehdä,jotta tämmöisiä ennakkoluuloja voidaan murtaa elokuvan voimin.

Elokuvan fasismin uhka on lähtökohtana elokuvan teemalle.Väkivaltainen natsipuolue uhkaa edelleen maapalloa,tuli se sitten kuusta tai geeniköyhästä maanosasta.Ohjaaja Martti Vuorensolan esikoinen ei häpeä kokonaisuutena yhtään hollywood tekeleiden rinnalla.Toivottavasti tälläistä nähdään tulevaisuudessa vielä lisää???

Äänestä

Samaa mieltä. Aivan mainio leffa. Ja mieletön idea. Lempihahmoni oli Sarah palin presidenttinä. ja se pieni suomalaismies YK:ssa oli hyvä veto. Tarina oli loistava, eikä ihme, huomasin että se perustuu Johanna Sinisalon novelliin, eli laatukamaa. Kyllä me suomalaisetkin osataan. Positiivista, että puhuttiin myös paljon saksaa eikä vaan englantia.

Äänestä

Kävin katsomassa vasta nyt 22.5.
Teknisesti melkoisen hienosti toteutettu ja 2 maailmansodan aikaisella tekniikalla rakennetut lentävät lautaset oli todella huvittavia. Niiden lentelyhän perustui huippusalaiseen antigravitaatiotekniikkaan, joten ei tarvinnut sen enempää piitata fysiikanlaeista niiden lentämisiä kuvaillessa.
Mutta, tästä natsi aiheesta olisi kyllä löytynyt enemmänkin iloittelua, samaan tyyliin, kun arjalaiseksi valkonaamaksi muokattu musta astronautti selitteli poliisiasemalla elämänsä tapahtumia kuunatsien vieraana ja poliisisetähän uskoi kaiken mukisematta. ;-))
Mutta, kaikenkaikkiaan aivan nautittavaa scifikomediaa ja jatkoakin on jo lupailtu...
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/elokuvat.shtml/1552530/iron-sky--elokuvalle-luvassa-jatkoa

Äänestä

Tulipa katsastettua tämä Iron Sky. Odotukset olivat korkealla. Idea oli mielenkiintoinen. Kerrankin hyvä Suomi-leffa.

Kyllähän Iron Sky toimi, osittain. Erikoistehosteet olivat hyvää luokkaa ottaen huomioon tuotantobudjetin. Elokuva tarjosi parit hyvät naurut siellä täällä.

Valitettavasti siihen jäävät kehut. Käsikirjoitus oli melko kehno. Elokuvassa ei oikein ollut kiinnostavaa juonta. Lisäksi juoni kärsii melkoisesta ennalta-arvattavuudesta. Henkilöt jäävät lähes poikkeuksetta ohuiksi. Muutama hahmo onnistuu jopa ärsyttämään.

Iron Sky on ristiriitainen kokemus. Periaatteessa se on epätasainen scifikomedia vailla kunnollista juonta. Silti erikoistehosteista ei voi olla pitämättä. Valitettavasti pistesaldo jää kuitenkin selkeästi miinusmerkkiseksi. Valtavat odotukset eivät kohdanneet, ja käteen jäikin rimanalitus.

4.5/10

Äänestä

mistä tää niiku kertoo? eli maahan hyökkää kuusta tai jostain natsit tai alienit ja usa marines pelastaa maailman? jos noin ni ei yksinkertaisesti jaksa noita elokuvii enää :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


k aalto kirjoitti:

4.4.12 Vantaa klo 20.45. 3 vuoden odotus palkittiin. Arvosana 9/10. Elokuva täydellisen yllätyksellinen, loppuun asti kantava niinkuin hyvä viini. Elokuvasda syvällinen tarina, tarinoita eri kerroksissa, pinta parodiaa, keskiosa etenevä näytelmä ja pohjapinta syvällisen kaunis tunteita lämmittävä elokuvan opetus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu