Laivanhylkyjen + laivan pohjien yms. pelko

t_Ann_ukka

Olen aina pelännyt hylkyjä ja veden alla olevia laivan pohjia. Teininä näin niistä usein painajaisiakin, siis että minun oli pakko sukeltaa laivojen vieressä tai jotain muuta kammottavaa. Jos käyn esim. snorklaamassa niin en uskalla katsoa laivan pohjaa lainkaan, koska se ällöttää niin paljon. Sukellusveneet ovat myös karmivia.
Pelkään myös valaita ja jostain omituisesta syystä uima-altaiden pohjaan piirrettyjä viivoja. Periaatteessa siis kaikkia vedenalaisia objekteja jotka ovat joko ihmisten luomia tai valtavan suuria (kuten valaat - näen joskus painajaisia siitä että uin vedessä ja altani kohoaa valtava valas pintaan jolloin jään sen päälle kellumaan).

Sattumalta lueskelin eilen serkkuni kanssa Titanicista kertovaa lehteä ja kun näin kuvan sen pohjasta kerroin hänelle tästä pelosta. Kävi ilmi että serkullani on ihan sama fobia mutta että hän pelkää erityisesti laivan potkureita, ja että kaikki ovat aina naureskelleet hänelle asiasta! Tuli vain mieleen että onko tällainen jollain tavalla periytyvää?? En ole ollut serkkuni kanssa läheinen ennenkuin vasta nyt aikuisiällä. Toisaalta meillä on suvussa paljon merimiehiä ja purjehtijoita, ja olemme joskus lapsina olleet purjehtimassa paljon - voiko tällä olla jotain vaikutusta?

Onko teillä kokemuksia tästä pelosta?

15

5322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hdjhsdsdiudds

      Sama pelko. En jaksa sen tarkemmin selitellä.

    • merrible

      Ei aivan vastaavaa pelkoa, mutta pelkään merimerkkejä ja kaikkea merestä/järvestä nousevaa sekä myös KAIKKEA pinnan alla olevaa. Pelko on voimistunut niin, etten enää voi luonnonvesissä käydä uimassa ollenkaan.

      Olen lapsuudessani viettänyt monia kesiä merellä/saaristossa ja uiskennellut siellä aivan vapautuneesti. Nähnyt myös hylkyjä, mutta enää en voisi mennä lähellekään!

    • 17+7

      Minulla myös. Varsinkin kuvat Titanicin hylystä. Ja videot hylylle tehdyistä sukelluksista puistattaa. Hylky on viimeinen lepo paikka nille jotka menehtyivät onnettomuudessa.

    • Outoa on juu

      Ohhoh! Enpä olisi uskonut että on muitakin. Ja näin monta. Minulla tuo on aika lievänä. Kerran kakarana kylläkin soudin veneellä ison vedenalaisen kallion päälle, meinasi tulla hepuli. Se näytti veden alla todella pelottavalta. Näytti isolta valaalta vähäsen. Kyllä lähti vene vinhaan liikkumaan! Laivoista ei juuri kokemusta, mutta unessa tulee joskus räpiköityä ison laivan vieressä karkuun huonoin tuloksin. Mulle tämä pelko on varmaan tullu kun setä pelotteli pienenä meitä että kellarissa on valaita. Lisäksi miltei hukuin pienenä...

    • Das bootti

      Samoja pelkoja täälläkin. Laivan pohja,- potkurit, sukellusveneet.

      Olisi kiva jos joku asiantuntija tulisi selittämään mistä tämä pelko johtuu.

    • Ihmiskala

      Pelkäsin noita samoja juttuja.
      Vesi oli syvää, tuntematonta, pelottavaa. Hirveät ruohot koskettivat äkkiä uidessa vartaloa.
      Aloitin laitesukelluksen ja taistelin Suomen sameissa, pimeissä vesissä pelkoani vastaan. Kirkkaat ulkomaiset vedet etelässä tai pohjoisessa vähensivät pelkoa ja tilalle tuli rakkaus vedenalaiseen maailmaan.

      Toisin sanoen, itseään voi altistaa ja siedättää. On myös mahdollista elää kokonaan ilman laivojen pohjia, potkureita ja hylkyjä.

    • Anonyymi

      Kiva kuulla muista, joille tämä fobia on tuttua. Kohtasin tänään ensimmäisen toisen ihmisen, jolla on sama fobia! Erään uuden ystäväni kanssa tuli aihe puheeksi. 27 vuotta on vierinyt, enkä ollut tavannut ketään, joka jakaisi ahdistukseni vedenalaisia objekteja kohtaan!

      Siitä on saanut niin paljon kuulla, ihan jo omalta perheeltä. Kesämökeillä lapsena kiukuttelin, koska rakastan uimista, mutta jos vanhemmat parkkeerasivat veneen laituriin, en uskaltanut mennä uimaan. Etenkään yksin. Isäni mökillä yhä ainoa paikka veneelle on uimalaiturissa, mikä todella syö uintikokemusta.

      Yleensä pahin ovat perämoottorit ja erilaiset potkurit. Mitä isompi, sitä karmivampi. Pieni soutuvene hiukan nostaa ihokarvoja, kun taas laivan vieressä vedessä menisin varmaan paniikkiin. Lapsena ristin pelkoni pohjakammoksi, millä viittasin veneiden pohjiin. Myös maalla olevat veneet pelottavat, etenkin isot ja etenkin perämoottorit, mutta vähemmän kuin veden alla. Vasta hiljattain tajusin googlata tämän. Englanniksi sille löytyi termi submechanophobia. Joitain keskusteluja aiheesta löytyi myös.

      Minulla ei ole aavistustakaan, mistä pelko on tullut. Siinä ei ole mitään logiikkaa, enkä muista minkäänlaista traumaa. Fobia on vain ollut niin pitkään, kun muistan.

      Iän myötä se on lievittynyt hieman, koska olen siedättänyt itseäni. Rakastan kaikkia vesilajeja surffaamisesta purjelautailuun ja jollailuun, joten on ollut pakko vain yrittää välillä unohtaa pelkoa aiheuttavat ärsykkeet. Vesihiihto sentään jäi vanhempieni yrityksistä huolimatta, koska aloin panikoida, jos vene ajoi lähemmäs minua.

      Olen sittemmin mennyt esim veneestä uimaan ja snorklaamaan, mutta mieluummin jonkun kanssa ja vältän katsomasta venettä. Lapsena kävin jollailukurssin, jolla piti kaataa jolla ja kääntää se takaisin ylös. Pelotti, voitin pelkoni sen verran että onnistun. Asiaa helpotti, että jollat ovat tosi pieniä ja yksinkertaisia purjeveneitä.

      Hiljattain uimme louhoksella, jonka pohjassa oli jonkinlainen rakennelma. Kaverit olivat siitä innoissaan. Yritin itse unohtaa asian ja olla katsomatta alaspäin. Mutta aina tuollaiset asiat vievät hieman uimisen iloa.

    • Anonyymi

      Tähänkään ei taida olla kuin siedätyshoitoa, eikä se aina onnistu yksin.

    • Anonyymi

      Psykiatri Ben Furman toivoo, että ihmisten kokemus masennuslääkkeiden käytön lopettamisesta otetaan vakavasti. Furmanin mukaan suomalainen masennuksen käypä hoito -suositus on "maailman lääkemyönteisin".

      – Suomalainen masennuksen käypä hoito -suositus on maailman lääkekeskeisin käypä hoito -suositus, väittää psykiatri, psykoterapeutti Ben Furman.

      – Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa lieväänkin masennukseen pitäisi ruveta määräämään lääkitystä, psykiatri sanoo.

    • Anonyymi

      Ooou ompa täälläkin muita joilla on samoja fiiliksiä😯 Itellä tää pelko on ihan vaan sillä tasolla että hieman jännittää uida laiturin tai veneen vieressä mutta en koe että millään tavalla haittaa elämää. Oon yrittäny selittää kaikille tutuille että miettikää laivan pohjaa kuinka iso se on vedessä ja ihan törkeen kammottava mutta eiii kukaan tajua ikinä mua😂

      Varsinkin isot asiat pelottaa. Hitsit kun en löydä mutta joskus on ollu video jossa joku sukeltaa laivan sisällä (se ei mitenkään erityisesti pelota) Sitten kun tää tuli sieltä pois kun sen jäätävän ison laivan kylki näkyy niin siitä ahdistun että en oikein ees voi kattoo😂

    • Anonyymi

      Siis mul on toi ihan sama!

    • Anonyymi

      Tiiättekö jos katsotte jotain videoo jossa joku tyyppi sukeltaa jollekin risteilyalusken hylylle niin sitten sieltä syvyyksistä pamahtaa yhtäkkiä se laivan iso kylki tai keula tai vielä pahempaa potkurit se on ihan hirvee tunne

    • Anonyymi

      Joo mulla on sama homma

    • Anonyymi

      Potkureita on varmaan ihan syytä pelätä. muistatte miten kävi Britannicissa.

    • Anonyymi

      Joo submechanophobia mulla myös. Kaikkein karmivinta olisi uiminen esim. ison rahtilaivan vieressä joka on ankkurissa. Ankkuriketju joka menee syvyyksiin. Myös isojen laivojen potkurit ovat tosi ahdistavia. Merimerkit ja poijut, en ikinä uisi sellaisen lähelle. Sukellusveneet, ja ylipäätänsä kaikki isot ihmisen rakentamat objektit jotka ovat vedessä. Googlettamalla löytyy kyllä karmivia kuvia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      72
      4251
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2720
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2437
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2412
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2223
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2141
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1683
    Aihe