Pätevyys?

Ollisabeth Rehnin siirtyessä pikkukomissaariksi EU:n uusien maiden taustalle, hänen vaikutusvaltainen paikkansa Pääministeri Matti Vanhasen talouspoliittisena neuvonantajana jäi auki.

Pääministeri Matti Vanhasen vaikutusvaltaiseksi talouspoliittiseksi neuvonantajaksi valittiin(?) kansanedustaja Mari Kiviniemi. Hän on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Valtiotieteen maisterius on tietysti hyvän elämän huippua ja takaa pätevyyden kaikkiin maailman asioihin.

Kuitenkin talouspolitiikka on perinteisesti käsitetty niukkojen resurssien hyödyntämiseksi "poliittisesti oikein". Rehnkään ei tullut suurelle yleisölle tutuksi talouspoliittisten aivoitustensa vuoksi, vaan puolustaessaan poliittisesti epävakaata Alpo Rusia, yleinen sai väistyä yksityisen tieltä.

Edellisen merkitys korostuu, kun ajatellaan viimeisintä Vanhasen nimitystä. Ekonoomista henkilöä ei löytynyt Pääministerin Talouspoliittiseksi avustajaksi, löytyi onneksi sopiva Valtiotieteen Maisteri.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Lunalama kirjoitti:

Ollisabeth Rehnin siirtyessä pikkukomissaariksi EU:n uusien maiden taustalle, hänen vaikutusvaltainen paikkansa Pääministeri Matti Vanhasen talouspoliittisena neuvonantajana jäi auki.

Pääministeri Matti Vanhasen vaikutusvaltaiseksi talouspoliittiseksi neuvonantajaksi valittiin(?) kansanedustaja Mari Kiviniemi. Hän on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Valtiotieteen maisterius on tietysti hyvän elämän huippua ja takaa pätevyyden kaikkiin maailman asioihin.

Kuitenkin talouspolitiikka on perinteisesti käsitetty niukkojen resurssien hyödyntämiseksi "poliittisesti oikein". Rehnkään ei tullut suurelle yleisölle tutuksi talouspoliittisten aivoitustensa vuoksi, vaan puolustaessaan poliittisesti epävakaata Alpo Rusia, yleinen sai väistyä yksityisen tieltä.

Edellisen merkitys korostuu, kun ajatellaan viimeisintä Vanhasen nimitystä. Ekonoomista henkilöä ei löytynyt Pääministerin Talouspoliittiseksi avustajaksi, löytyi onneksi sopiva Valtiotieteen Maisteri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu