Jeesus kuoli puolestamme

Näin pitkäperjantai iltana meidän on syytä muistaa Vapahtajaamme, joka vuodatti ristillä verensä meidän edestämme.

Lainataanpa Petri Paavolalta ansiokas kuvaus tapahtuneesta:

***Jeesus asetettiin ristinpuuhun makaamaan ja Hänen kätensä ja jalkansa sidottiin tiukasti köysillä kiinni ristinpuuhun. Sen jälkeen Hänen ranteista ja jaloista lyötiin läpi pitkät rautanaulat. Ristillä roikkuminen oli äärimäisen tuskallista, koska aurinko paistoi polttavasti ja ruoskimisen sekä ristin kantamisen kuin myös naulojen lyömisen jälkeen kuolemaantuomitun olo oli varmasti äärimmäisen tuskallinen ja kivulias. Ristiinnaulittu joutui kannattelemaan ruumistaan ristillä, jottei hän tukehtuisi koska ristiinnaulittu kuoli yleensä hitaan ja tuskallisen tukehtumiskuoleman ristillä. Jeesus antautui todella tuskalliseen kuolemaan vain sen tähden, koska Hän rakasti sinua ja minua niin äärettömän paljon. Hän on todella ansainnut sinun ja minun rakkautemme, jotta me rakastaisimme koko sydämestämme Jeesusta. ****

18

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikö onnistu?

      Luuletko sinä että kun teet jotenkuten asiallisen aloituksen, niin voit jatkaa sitä törkykommenteillasi. Kuinkas kävikään, vaikka luulit olevasi ovela.

      • Kiitos sinulle kun nostit törkykommentillasi aloitukseni ylös


      • vähäinen palvelija

        Miksi jatkuvasti haastat riitaa, sinä "Eikö onnistu"- nimimerkki tällä kertaa. Olet jo tullut hyvin tunnetuksi vihakirjoittajana tällä palstalla lukuisine nimimerkkinesi. HÄPEÄ!!! En kehota parannukseen, koska siihen sinusta tuskin enää on.


    • Huomioitsija.

      Näkyy viikon suosituimmissa olevan kärjessä kaksi TS:n ketjua.

      • Tervetuloa aloitukseeni Teuvo sieltä puskasta. Sinullehan on tärkeää tuo että saisit suosiota.

        Eikö olekin Teuvo pientä tuo huoraamiskärsimyksesi Jeesuksen kärsimyksen rinnalla?


      • Näillä mennään
        Devoit kirjoitti:

        Tervetuloa aloitukseeni Teuvo sieltä puskasta. Sinullehan on tärkeää tuo että saisit suosiota.

        Eikö olekin Teuvo pientä tuo huoraamiskärsimyksesi Jeesuksen kärsimyksen rinnalla?

        Ottaako pojalla noin lujille, rauhoitu toki leikkiähän tämä vain on. Teuvo ei varmaankaan vaivaudu sinun alkeellisiin aloituksiisi.


      • Huomioitsija
        Devoit kirjoitti:

        Tervetuloa aloitukseeni Teuvo sieltä puskasta. Sinullehan on tärkeää tuo että saisit suosiota.

        Eikö olekin Teuvo pientä tuo huoraamiskärsimyksesi Jeesuksen kärsimyksen rinnalla?

        Teuvo tai hänen apurinsa näyttää käyttävän nicciäni.


      • Huomioitsija.
        Huomioitsija kirjoitti:

        Teuvo tai hänen apurinsa näyttää käyttävän nicciäni.

        Kuka sinun "nicciä" on käyttänyt?


      • juuri sinä se olet
        Huomioitsija. kirjoitti:

        Kuka sinun "nicciä" on käyttänyt?

        Sinä. Sinä, joka et muuta osaa kuin hämmentää ja aiheuttaa sekasortoa.


      • Huomioitsija.
        juuri sinä se olet kirjoitti:

        Sinä. Sinä, joka et muuta osaa kuin hämmentää ja aiheuttaa sekasortoa.

        Huomioitsija. ja Huomioitsija on kaksi eri asiaa, menikö jakeluun? Rekisteröitymätön nimimerkki ei myöskään ole kenenkään omaisuutta.


    • Kiitos kun jälleen nostit aloitukseni ylimmäiseksi

      • näillä mennään

        Eipä kiittämistä, tosin se oli ensimmäinen kerta kun nostin "tekeleesi"ylös


    • Pidetään vain tämä päivän teemaan sopiva aihe yhdessä ylhäällä

    • Devoit

      Olen monesti miettinyt mikä olisi suniportin symboli? Risti se ei voi olla, kun Teuvo vihaa sovitusverta

      • pehmeä puska

        Mainitsemasi uskon ja portin symboli on PIIKKILANKA-AITA.


    • ****Mainitsemasi uskon ja portin symboli on PIIKKILANKA-AITA. ****

      No niinpäs onkin, hänen kirjansa kannessakin on piikkipensaikon kuva.

      Teuvolle lienee vaikeaa aikaa tämä pääsiäinen, sillä muistuttaahan se Sovitusverestä.

    • Eipä saatu vanhan miehen kommenttia tähän tärkeään asiaan, paitsi se jossa hän huomioitsijan nimimerkkiä varastaen kehui aloitustensa lukijamääriä.

    • aamenaamenaamen!!!

      Noin se juuri on. Niin paljon Jeesus meitä rakasti!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      26
      19325
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6312
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      5946
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      93
      5790
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5639
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5524
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4963
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4637
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3976
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3615
    Aihe