Jäi pääsiäisviinit ostamatta

Vihainen tipu

Käytiin tänään kaupassa ja tarkoitus oli käydä samalla marketin yhteydessä olevasta Alkosta ostamasa jokin hyvä viinipullo viikonlopun juhlapöytään. Mutta yllätys, ylllätys: Alko olikin tänään (pääsiäsilauantaina) kiinni!

Mitäs viinikulttuurin edistämistä tämmöinen on? Mielestäni suomalainen holhousmentaliteetti on mennyt liian pitkälle, tai ei seuraa aikaansa. Viiniä pitää saada juhlapöytään!

Pääsiäisherkkujen, myös viinin, ostaminen on hyvn luontevaa jättää lauantaille, koska torstai on työpäivä ja monet ihmiset yrittää tehdä pitkään töitä että pystyy pitämään vapaat rauhasa, joten torstaina ei ehdi kauppaan, perjantaina taas kaikki on kiinni, ja eihän kiirastorstaina tai pitkäperjantaina muutenkaan kuulu ajatella vielä juhlia. Useimmat vaan lepää pitkäperjantain ja laittaa pääsiäistä välilauantaina.

Kiinni pitämisen perusteluna ei voi olla, että muuten joku ostaisi liikaa alkoholia, koska kyllähän suurkuluttajat tietää koska Alkot on auki ja varmaan osaa varautua. Tämmöinen lauantain kiinnipitäminen hankaloittaa vaan meidän tavallisten nuorten, työssä käyvien ja muutenkin kiireisten ihmisten elämää. Meidän verorahoilla tämä systeemi nyt kuitenkin pyörii, joten eikö meitäkin pitäisi ajatella!

Ihan totta ottaa aivoon asua tällaisesa maassa, missä joku muu päättää, koska saat ostaa viiniä. Onneksi kaupasta sai sentään Angry Bids -limua pääsiäispöytään meille vihaisille tipuille.

9

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ablosutisti

      vitun juoppo

    • Viinin ystävä

      Samaa mieltä, viinit ruokakauppaan ja R-kioskille! Se on ensimmäinen perusaskel viinikultturin edistämiseksi.

      Keskarin myyntiä vois rajoittaa.

    • .......

      Itse ehdin hyvin viiniä ostamaan kiirastorstaina paikallisen K-supermarketin yhteydessä olevaan myymälään, joka oli auki iltakahdeksaan asti. Töissä oli niin kuin muutkin työtätekeväiset ja kävin ensin ruokaostoksilla (sen kaupan läheisyydessä ei alkoa ollut). Illalla sitten päätin että perjantaina halutaan viiniä lampaan kera ja lähdin ostoksille.
      Luin lehdet viikolla hyvin ja tiesin että kun kaupat (lue: alkot) menee torstaina kiinni niin avautuvat seuraavan kerran tiistaina.
      En halua ostaa ruokakaupastani mitään tusinapunkkua tai makeaa valkoviiniä vaan jotakin ihan muuta. Jos ruokakaupasta saisi viiniä yhtä hyvin kuin erikoisoluita niin sitten passais.

      • Viinit R-kioskille

        Miksi ajattelet että ruokakaupassa myytävän viinin pitäisi olla tusinapunkkua tai makeaa valkoviiniä?

        Siis tiedetään, tiedetään kyllä että Alko ym selittelevät viinin vapauttamatta jättämistä tuolla tavalla, mutta eihän sille ole mitään järjellistä perustetta. Muissakin maissa, missä viiniä myydään ruokakaupoissa, tarjonta vaihtelee eri kaupoissa asiakaskunnan ja kysynnän mukaan.

        Monessa maassa on isoissa kaupoissa erikoistuneet viinimyyjät. Kyllähän kauppias myy sitä mitä asiakas haluaa ostaa.


      • Käsittämätöntä ...

        No ihan hyvä että sinä ehdit. Vastauksesi osoittaa kyllä melkoista myötäeläisen taidon puutetta. Tarkoituksesi olikin kai vain kohottaa vähän omaa egoasi.

        Meidänkään perheessä ei ehditä arki-iltoina kauppoihin, varsinkaan jos on tehty pitkä työpäivä. Tarkoittaa että kotona ollaan seitsemän aikoihin. Meillä on pitkät työmatkat ja kotona odottaa koira ulkoiluttajaa ja nälkäiset lapset ruokaa pöytään. Siinä vaiheessa kun on saatu iltaruoka syötyä, on jo iltapesujen aika.

        Minulle olisi ainakin sitä paitsi riittänyt ihan tavallinen tusinapunkkukin, kunhan olisi ollut punaviiniä pääsiäispöytään. Snobbailusta en pidä eikä meillä ole varaa pitää satojen pullojen viinivarastoa kotona. Emme ole erityisisä viiniharrastajia vaan ihan tavallisia kiireistä elämää eläviä ihmisiä.

        Sanomalehtiäkään en paperiversioina ole lukenut sitten lapsuuden, ainakaan kymmeneen vuoteen, ja netissä ei kyllä kerrottu että Alkot on kiinni. Kenellä moinen edes tulee mieleen? Miksi?


      • Mikä tusinapunkku???

        Ns. tusinapunkkua varmaankin tässä nautiskellaan taas viikonloppuna, ranskalaista Roche Mazet Cabernet Sauvignon -viiniä laatikossa, erittäin täyteläistä ja kohtalaisen tanniinista. Oikein hyvin sopi alkuillasta possun kanssa ja loput maistuu illanistujaisena sekä isännille että vieraille.

        Mitä te snobbailijat tänne viinipalstalle tulette pätemään ja herjaamaan n.s. tusinapunkkuja? Mitä edes tarkoitatte koko sanalla? Ainakaan kaikki laatikkoviinit ei ole huonoja.


    • ttppii

      Miksi se pullo pitäisi viime tipassa ostaa?
      Jos viinistä pitä, niin kai sitä kaapissa on useampi pullo jemmassa, että voi valita ruokaan sopivan mikäli sattuu olemaan sellaista ruoka, että vaatii viiniä tai muuten alkaa tehdä mieli nautiskella. Itselläkin on n 100 pulloa odottamassa.

      JOs on vaikea säilyttä viini pulloja kaapissa avamatta, niin kannattaa hakeutua hoitoon sen alkoholismin kanssa.

      • Mikä ääliö ...

        Ootko ihan kaheli? Ei suomalaisilla yleensä ole mitään viinikellareita eikä pääsiäispöytään tarvita vuosikertaviinejä. Tavallinen viini ei ole tarkoitettu säilytettäväksi pitkiä aikoja. Ruokaviini pitää pystyä hakemaan kaupasta samalla kun ruokakin!

        Toivottavasti varastosi on jo puoliksi etikkaa.


      • Kiireinen sinkku

        Näköjään Suomessa pitää ostaa viiniä kaappiin varastoon. Täällä kun ei voi noin vain mennä ja hakea viinipulloa niin kuin Keski-Euroopassa. Olutta kyllä saa joka paikasta, mutta ei viiniä. Olisi mukavampaa, jos myös viiniä voisi ostaa vapaammin.

        Huoltoasemilla ja kioskeilla voisi olla perusviinejä (vaikka sitten niitä "tusinapunkkuja"), isommissa kaupoissa parempi valikoima ja viinimyymälöissä sitten erikoisemmat viinit.

        Letkauttelu alkoholismista tässä yhteydessä on ala-arvoista ja tyhmää ... Miksi teet tuollaista?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2747
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      853
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      820
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      290
      811
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe