Mua ihmetyttää Westerlundin toiminnasa monta asiaa.
Miksi ihmeessä hän peluuttaa Jarkko Ruutua? Ruutu on ollut joskus suht hyvä pelaaja, mutta nykyisin aivan liian jäähyherkkä. Kukaan ei ole voittanut ottelua jäähyaitiosta, saati sitten, kun on lentänyt ulos ottelusta. Tänäänkin nähtiin häneltä aivan typerä päähän kohdistunut taklaus ja siitä seurauksena oli 5 minuutin jäähy ja ulosajo, aivan aiheesta. Ei Ruutu ainakaan rehellisesti sanottuna ole enää vahvistus!
Toinen, mikä ihmetyttää, on veskarin peluttaminen! Miksi ihmeessä maalissa saa pelata tappiosta toiseen Kilpeläinen. No ei hän nyt varsinainen imuri ole, mutta nyt on jo putkeen kolme tappiopeliä! Tottahan se on, että pelit eivät vielä lopu, vaan säälimitskusta vielä on mahdollista taistella.
Yksikään joukkue ei ole tässä vaiheessa playoffeja tullut enää 3-0 tappioasemasta voittoon, ei edes NHL:ssä! Eikä niin tapahdu nytkään. Jos pronssimitali kiinnostaa, joukkueen tulisi otta tuo tosuus vakavasti ja antaa suosiolla neljäs voitto JYPille, niin a) ei väsytetä joukkuetta liikaa pronssipeliä silmällä pitäen b) vältytään turhilta loukkaantumisriskeiltä!
Iltasanomat ja Jokerien valmentajat sanoivat ennen tämän sarjan alkua, että JYP ei pärjää ilman Sami Vatasta. Häntä ei ole näkynyt kentällä, jos ei oteta huomioon palkinnon luovutusta hänelle ennen ensimmäistä peliä, mutta JYP on voittanut nyt tämän sarjan kaikki keskinäiset pelit. Siis ilman Vatasta. Nyt media voisi jo alkaa uskoa, että voittaminen JYPille on tosiaan mahdollista myös ilman superpuolustaja Vatasta.
Westerlund on sanonut, että hän ei oikein välitä, vaikka pelit menee miten menee, koska hän on siirtymässä muihin tehtäviin kiekkokauden jälkeen. No ehkä sanoma ei ihan ole yks yhteen noiden sanojen kanssa, mutta hän on tarkoittanut juuri tuota. Nyt pelien aivan ratkaisuhelkellä kannattaisi miettiä jo loppukaudeksi kakkosvalmentajan nostamista ykköseksi! Westerlundin toiminta ei ole enää vakuuttavaa.
Westerlundin toiminta ihmetyttää
Mitaleitta 2012
2
181
Vastaukset 2
- Jypiiiiii
Jypin kannattajana pidä Jarkon peluuttamista hyvänä asiana, kentällä tapahtuu. Ruutua menin Hippokselle tänään katsomaan, viihdettähän tämä on katsojia varten. Lisäksi ottaa niin saatanan tyhmiä jäähyjä että varmistaa vastustajan voiton.
- ahahhahhaaa
Hyvä Jarkko! Jatka samaa rataa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1281966
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r156836Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 71684
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.133593Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4469
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140451