Häpeän neitsyyttäni.

fghjklkj

Täytän kesällä 19. Neitsyys on vielä olemassa, nais puolinen siis olen. Häpeän sitä.

En oikeastaan osaa sanoa muuta... en haluaisi menettää sitä kenellekkään tuntemattomalle, mutta hävettää "myöntää" olevansa neitsyt. Kerran sen olen tehnyt, ulkopuolisen edessä, eikä se ole tuntunut kauhean kivalta, kun jutusta ei tullut mitään. En vaan pystynyt "antamaan" itseäni ja toinen osapuoli pettyi... ehkä suuttui siitä hieman... että tavallaan "leikin" hänellä, mutta en antanutkaan, vaikka annoin ymmärtyää.

Neitsyyteni ahdistaa... ja tuo yllä mainittu tilanne. Jännitin silloin jonkin verran, vaikka (pitämäni) miehen kosketus tuntuikin taivaalliselle. Nykyään mietin, että tulenko ikinä edes menettämäänkään sitä.. olen varmaan neitsyt koko loppu ikäni.

24

2030

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ymmärtyää?

      Neitsyyden häpeäminen on todella typerää varsinkin sinun iässäsi.
      Kokemuksesta tiedän, että neitsyt on parhaimmillaan n. 23v (parasta ennen n. 27v)

      Asiasta on aivan turha hermoilla, se ensimmäinen kerta tulee sitten aikanaan kunolet valmis siihen

      Keskustele asiasta luotettavan aikuisen miehen kanssa

    • fishnets

      Tästä samasta aiheesta oli ketju tuolla vähän alempana. Kasvata pallit (vaikka nais_puolinen oletkin) ja ole tyytyväinen siihen, mitä olet.

    • robo...

      ja iskuri.net on hyvä paikka etisä panomies, tai parempikin suhde.

    • Mikäs siinä hävettää?

    • Kiiiimainen

      Miksi ihmeessä häpeilet? Seurustele ensin, älä vaan mene kenen tahansa kanssa sänkyyn. Seurustelukumppanillesi saattaa olla unohtumaton elämys, että et ole jakelemassa ja joita kuita miehiä kiihottaa tavattomasti opettaa.

      Menetin neitsyyteni lähes 25 vuotiaana. Kolmisen kuukautta nukuttiin kaverin kanssa viikonloput yhdessä. Leikeissä mentiin niin pitkälle kuin halusin, ei yhtään pidemmälle. Halusin varmistua, että valta on minulla, voin koska tahansa sanoa ei, jos tuntuu siltä ja silti mies ymmärtää eikä esim. lyö. Hyvin huomaavainen mies, niin turvallinen olo kun sitten menimme loppuun asti. Ei siinä mitkään taivaat auenneet, mutta oli erittäin hyvä alku seksielämälle. Olin seurustellut pidempään (1,5 v) ja lyhyempään ja 17 vuotiaasta asti tutkiskellut miesten kaluja, mutta en ollut kypsä ennen.

      Etene rauhassa, yhdyntä on vain yksi pieni osa sekstailua. Tee kuitenkin heti miehelle selväksi, että et halua mennä loppuun asti, ettei hän tuntisi itseään petetyksi.

    • mies.

      Ei mitään syytä hävetä, eikä antaa neitsyytesi ahdistaa. Unohda mainitsemasi kokemus. Kun tapaat oikean miehen, huomaat tehneesi asiasta liian suuren numeron.

    • Virginnn

      Jos joku kysyy et ootko neitsyt niin senkun valehtelet vaan ettet ole. Sit joskus menetät sen jollekki kivalle tyypille (: Ei sitä tarttis hävetä tossa iässä mut jos hävettää niin valehtele.

      • just.

        Mahtaakohan sulle koskaan tulla sitä kivaa tyyppiä. Josko kannattais ottaa sillon ku tarjotaan. Voithan tietty valehdella vaikka mailman tappiin elämääsi.


    • No shame

      Neitsyys on asia jonka kanssa ei kannata kiirehtiä missään nimessä. Aiheutat vain pahan mielen itsellesi ja huijatun olon miehelle, sillä hän saa aika varmasti asian selville.

      Itse menetin neitsyyteni 21-vuotiaana ja omasta mielestäni juuri sopivan ikäisenä. Tilanne oli minulle eka kerta ja miehelle ei, mutta se ei kumpaakaan haitannut. Koska osaan olla tässä iässä tyytyväinen kehooni, paransi se kokemusta eikä minun tarvinnut peitellä ja hävetä itseäni.

      Tämän päivän sosiaalinen paine ja kulttuuri on tehnyt neitsyyden menetyksestä noloa, mikä on mielestäni väärin. Vanhan aikainen tai en, mutta neitsyys on asia, jolla pystyy toiselle kertomaan, että olet erityinen, olen odottanut juuri sinua ja säästänyt itseäni sinua varten.

      Joten tytöt, ja myös pojat, älkää hävetkö neitsyyttänne. Se vain on yksi asia, jota ette ole vielä tehneet eikä mikään taakka.

      • just.

        Entäs kolmenkympin jälkeen, joko on mielestäsi sitten kiire? Onko se mielstäsi sitten taakka? Tähänkö haluat ihmisiä ajaa ja ohjailla?


    • Pasaatituuli

      Käännäppä asia päinvastoin. Voit olla ylpeä siitä että olet säästynyt monelta ikävyydeltä kun olet säästänyt neitsyytesi tähän ikään. Niitä ikävyyksiä on turha lähteä luettelemaan, koska on järkevämpää löytää positiivista ajateltavaa asiasta kuin asiasta. Nostaisin hattua sinulle jos minulla sellainen olisi sillä olet mielestäni erittäin järkevä ja sinulla on rohkeutta olla poikkeava. Oikea hetki tulee kyllä kun sen aika on.

      • Hyvin menee

        Ei se neitsyyden menetys ole mikään mekaaninen toimenpide niinkun esimerkiksi pyykin pesu tai paidan silitys.
        Kun sä kaunis tyttö ihastut ja rakastut johonkin kivaan poikaan niin luonto vetää teidät aika pian automaattisesti sänkyyn.
        Ja kun siellä halitte, pussailette pidätte toisianne hyvänä, niin ennenkö huomaattekaan niin yht'äkkiä vaan huomaatte, että hei, nythän me ollaan sillai! Vaikka sisälle meno olis ahdastakin, niin vaistomaisesti vain painatte vehkeitänne toisianne vasten kunnes lipsahtaa sisään.
        Näin kävi mulle kymmeniä vuosia sitten tulevan vaimoni kanssa kun tuntemattomina kohdattiin.
        Ollaan edelleen yhdessä ja hienosti menee edelleenkin.


    • hmphhmmm

      Moi! oon 18 v naispuolinen henkilö ja kysyisin, että tuleeko ensimmäinen kertani olemaan kivuton, koska saan tungettua alapäähäni tuollaisen normi camping makkaran jos sen nyt hienotunteisesti sanoo:DD Olen omasta mielestäni vasta sitten henkisesti valmis seksiin, kun tiedän että 1. kertani tulee olemaan kivuton.. joten haluan hoitaa ns. tämän pahimman vaiheen itse rauhassa.

      • erkku4754

        Hmphh riippuu makkarasta.


      • Henrix436749

        Jos/kun olet rikkonut immeiskalvom camping-makkaralla jo aikaisemmin, ei ekassa yhdynnässä tule kipuja ellei kundikaverilla ole hirveen kokosta sukukalleutta.


      • jfkuyfyfb
        Henrix436749 kirjoitti:

        Jos/kun olet rikkonut immeiskalvom camping-makkaralla jo aikaisemmin, ei ekassa yhdynnässä tule kipuja ellei kundikaverilla ole hirveen kokosta sukukalleutta.

        Joo, kyllä se oma harjoittelu helpottaa ekaa kertaa. Ei varmasti tunnu niin paljon.
        ps. Ei oo mitään immenkalvoa joka rikkoutuu. Se on rengas joka venyy yhdynnässä......


    • älä häpeä neitsyyttäsi! Itse menetin neitsyyteni 18 vuotiaana, kaverille . Olisin toivonut että olis ollu poikaystävä, eikä pelkkä kaveri koulusta. Ekan kerran pitäisi olla erityinen ja ainutlaituinen, ei sun tarvi hosua, sit kuin sulla on joku jota rakastat ja joka rakastaa sua. Enemmän sitä vois hävetä jos olisit harrastanut seksiä jonku kanssa josta et pidä, etkä pahemminkaan tunne. Sä kyllä ehdit, mun sisko tai olla 21 tai olikohan 22 ku menytti neitsyytensä. Mies joka haluaa seksiä ja pettyy kuin ei saa ja ei ole oikeasti kiinostunut, siis jos unohtaa sut kuin ei saa , sellainen parempi unohtaa. Älä väkisin yritä päästä neitsyydestäsi. Tosin jos oika yhteys löytyy mieheen niin se voi olla mahtavaa, ja ihanaa.
      Jos sitä antaa lian halvalla sitä voi tulla halvan tunne.

    • dfgbdfngfd

      Täytän kesällä 10 vuotta enmmän kuin aloittaja oon mies ja täysin kokematon, ei mitään hyväilyjä ees koskaan harrastettu, viime suukosta yli 13 vuotta aikaa. En ymmärrä mitä häpeämistä tässä ois, ei kai naimattomuus syntiä ole?

    • ei kannata

      Ei sinun ikäisellä ole mitään syytä hävetä, moni ikätoverisi on varmasti vielä neitsyt. Niin olen minäkin, vaikka olen jo yli 30, mikä tietysti tarkoittaa, että tulen olemaan lopunkin elämääni ja sitä kyllä häpeän ihan valtavasti. Mutta älä sinä häpeä, olet vielä niin nuori!

      • Romppakello

        Hei!

        Jukupätkä! Mä haluaisin korkata sut!


    • Romppakello

      Hei!

      Mun mielestä on viisasta tutustua ensin kumppaniin. Eka kerralla turvallisuuden tunne on tärkeä ja tietysti ehkäisystäkin on huolehdittava!

    • suomihuora=15nussima

      Yli yhden miehen nussimalla huoralla ei tee mitän.

      • -

        Arasville!

        Vieläkö ilman seksikokemusta?


    • herrasmies1

      mä postan sen sulta
      osaava naisen huomioon
      ottava kokenut herrasmies

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3853
    2. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      85
      3822
    3. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      105
      3498
    4. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      55
      3207
    5. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      102
      3104
    6. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      68
      2778
    7. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      105
      2591
    8. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      37
      2547
    9. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      28
      2272
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      27
      1787
    Aihe