kuukausia paha olo ja negatiiviset ajatukset patoutu ja unohtui työtä tehdessä. Monen kuukauden päästä tämä patoutuma hajosi äkkiarvaamatta, mieliala laski sadasta nollaan, itkuisuus moninkertaistui,stressaa, ahdistaa, väsyttää koko ajan ja ihmisten kohtaaminen nykyään on mahdotonta. Myös yksinollessa paniikki/ahdistuskohtauksia tulee toistuvasti ja niiden aikana ei ole mahdollista pyytää apua. Avunpyyntö tuntuu vain häiritsemiseltä/vaivaamiselta/ kuormittavalta.
Asiaa pystyn purkamaan vain kumppanilleni ja käyn satunnaisesti akuuttyöryhmässä, mutta ei siitäkään suurin apu ole kun en voi käydä siellä kun vain 2krt/kk, tarve on suurempi, mutta ennen vappua on turha edes odottaa mahdollisuuksia päästä depressiohoitajalle/psykologille. (Jos silloinkaan) Tuntuu että tässä työryhmässäkään oloani ei oteta ollenkaan vakavasti.
Olo on kokoajan ns. epätodellinen, sosiaaliset tilanteet tuottavat vain pakonomaista pakenemisen tarvetta, ei tiedä miten tulisi olla, tai miten tulisi edes toimia. Työyhteisössä/työssä kaikki voimavarat menee roolin vetämiseen, ettei mikään ole vialla. en koe työyhteisöä turvalliseksi että olosta pystyisi kenellekkään kertomaan.
Olo on kuin olisi umpikujassa, eikä tiedä miten tulisi toimia tai mitä tehdä.
Onko teillä antaa neuvoja ? Kertoisitteko onko kohtalotovereita.
kohtalotovereita/neuvoja?
2
83
Vastaukset
- sdfasfasdf
Kiinnostaisiko sua esim. Tampereella oleva nuorten ja nuorten aikuisten ilta? Voin tosi lämpimästi suositella. Laitan linkin vielä, jos kiinnostusta löytyy:
http://www.rikurinne.com/
Sivun oikea alalaita. Sivuilta löytyy myös radioarkisto jos haluat kuunnella nuorten elämää tänä päivänä ja karuja kokemuksia joita he ovat käyneet läpi ja miten he ovat niistä selvinneet:
http://patmos.studio24.fi/ohjelmat/radio_come_home/12
Auttaisiko jos menisit puhumaat esim. terveyskeskuslääkärille tai vastaavalle ajatuksistasi, he varmasti osaavat ohjata eteenpäin. Kuulostaa pikkuisen että jonkinasteinen burnout tai masennus sinulla on, ja jos jotain hyvää haluaa etsiä, niin molempiin on apua saatavilla. Ei kannata jäädä tuohon olotilaan, olen ihan varma että asiat kääntyvät parempaan kun saat tarvitsemaasi apua.
Kuulostaa että työsi aiheuttaa sinulle enemmän stressiä kuin hyvää oloa ja ei siis pelkkää stressiä vaan sietämätöntä pahaa oloa. Onko työssäsi aina ollut tuollaista, että tunnet noin vai onko se nyt vasta alkanut?
Tsemppiä sulle ja voimia! - ......
Kiitos vastauksesta.
Kävin lukemas noist nuorten aikuisten iltajutuista, mutta valitettavasti Tampereelle on hieman matkaa. :(
Terveyskeskuslääkärin kautta siis mie tohon "akuuttityöryhmään" päädyin, hieman odotettua huonommilla tuloksilla valitettavasti kun siel käyminen on vaa sen muutaman kerran kuussa ja aikaa on vaa käsitellä se 45min/kerta. :/
Työtä tehdessä saan vaan hetkellisesti negatiiviset ajatukset tiehensä, koska työ vaatii kuitenkin jatkuvaa skarppia. (Lapsityö) mutta takapakit sit taas palauttaa mut tähän pahan olon noidankehään. Työyhteisössä en vaan koe turvalliseksi kertoa tilanteesta ja sairaslomaakaan en enää raaski ottaa kun työsopimusta on jäljellä enää kesäkuun alkuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626057Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813566Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242721- 212199
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85127281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201236- 261127