Olen sairas

no mutta. onhan se hirttosilmukkakin vaihtoehto, mutta mille tuntuisi alkaa kirjeen vaihtoon näin koneen välityksellä, jos puhuminen ei onnistu.

itse olen nelikymppinen naisihminen. syvän masennuksen kokenut itsekin. omalle kohdalleni sattui vuosia sitten loistava lääkäri, joka tunnisti tilanteen ja laittoi lähetteen psykiatrille. siellä olen käynyt nyt jo jonkunkin vuoden.

mikä asia on huonosti?
kirjoita, niin vastaan.

Tuskin haluat köyden jatkoksi jos tiedät ettet ole yrittänyt aivan kaikkea. Eikö huono omatunto vaivaisi jos ei olisi ensin yrittänyt elää?

Varaappa aikaa psykologille, se ei ole psykiatri eikä siksi diagnosoi sinua mihinkään. Ja vaikka et usko puhumisen auttavan niin yritä, sittenpähän voit sanoa ettei auttanut. Ja on olemassa myös lääkkeet jotka auttaa kaikkeen tuohon. Psykiatrillehan tuossa varmaan psykologin jälkeen päätyisit, mutta ainakin kynnys olisi pienempi.

Kokeile kaikkea. Voit toki päättää yrittää nostaa itsesi suosta jos et halua yrittää puhua ongelmista. Mieltä turruttavia ajanvietteitä on aika paljon ja järjestämällä elämää kiireiseksi voisit varmaan elääkkin ihan ok elämän, vaikka sitä onkin vielä paljon jäljellä.

Pahinta mitä voit tehdä on jäädä yksin ja kotiin. Ongelmat kasvaa potenssiin kymmenen silloin. Jos haluat oikeasti auttaa itseäsi niin jotain on muututtava. Jos olet jo luovuttanut tai jos vain haluat luovuttaa niin mitään ei ole tehtävissä. Mutta et kirjottelisi tänne jos et olisi valmis koittamaan jotain vielä. Sinuna lähtisin siis hakemaan apua.

Aloita terveyskeskuksesta vaikka.

Puhumisen voimasta on ihan aivotutkimustuloksia. Psykoterapiassa ihmisen aivot muuttuvat. Yleesnä myös ihan tavallinen keskustelu auttaa vähän.

Ja muista että terveydenhuollon ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus.

Eikä se oli sinun vikasi jos sinua on kohdeltu huonosti-

NIINKÖ

Tuskimpa JK:lle olisi apua aivotutkimuksesta eikä terapiasta.... toi trollaaminen näissä henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden palstoilla kertoo tarpeeksi !!

Saa varmaan jotain todella sairasta tyydytystä toiminnastaan??

Laittaa varmaan tähän palautetta tyyliin olen masentunut tai vai niin tai niinkö.....:/

Tiedän että tarvitsen apua mutta se on vain todella vaikea tosiasia hyväksyttäväksi ja tuntuu todella nololta olla näin sairas kun olen. Tänäänkin on masentanut melkoisesti.

Taas ajatukset alkavat väkisinkin harhailemaan siellä hämärällä puolella niin kuin tapahtui pari vuotta taaksepäin. Eli suoraansanoen halusin tappaa itseni silloin, mutta uskallusta ei ollut. Sillon join monta päivää putkeen ja aina darrassa kouluun. Jotenkin vain kummasti sain itseni ylös siitä suosta ja ne ajatukset jäivät.

Nyt sitten taas on tullut mieleen nuo synkät ajatukset.

Ajattele asia siltä kantilta että jos menet psykiatrille niin mitä voit siinä hävitä. Luultavimmin olosi helpottuu ja saat neuvoja miten lähdet elämääsi rakentamaan. Kaikki ei korjaannu päivässä tai viikossa, mutta eräänä päivänä huomaat että alkaa tuntua paremmalta. Lisäksi lääkäri voi todeta että sun olo johtuukin jostain fyysisestä sairaudesta, esim. kilpirauhasesta. Kyl sit harmittaa jos lykkää vuosia lääkäriin menoa, ja sit onkin vaiva joka korjaantuu ihan iisisti.

Mitä jos alottaisit ihan pienistä asioista. Seuraavaksi kun puhelin soi niin vastaa vaikka kuinka tekisi mieli pistää kännykkä hiljaiselle. Ei siitä ainakaan huonompi olo tule jos pari minuuttia juttelee kaverin kanssa.

Tai olisko sulla jotain muuta harrastusta kuin tietokone. Oikeesti hei jatkuva koneen edessä istuminenkin tekee jo ihan zombi olon! Lue vaikka kirja tai täytä Pirkan piilosana. Istuta tilliä vanhaan maitopurkin puolikkaaseen ja laita ikkunalaudalle kasvamaan. Käy kävelyllä, pyöräilemässä. Mene elokuviin, johonkin tapahtumaan, ihmisten pariin. Kaikki tuntuu aluksi ihan paskalta, mutta kun pakottaa itsensä tekemään jotain, alkaakin pitää siitä. Eikä siinäkään menetä mitään!

SairasihminenST:lle

Eristäytyminen on merkki itsekeskeisyydestä, josta seuraa
itsetuntemuksen puute. Silloin kun olet yhteydessä muihin
ihmisiin, saat myös yhteyttä itseesi ja itsetuntemuksesi kasvaa,
myös itsetuntosi.
Sinun on vaikka pakotettava itsesi menemään muiden seuraan,
jos haluat kehittyä. Me ollaan täällä pitkälti oman onnemme seppiä.
Olen ollut terapiassa, jossa sanottiin; ihmisten seura on lääke.

Täytyy yrittää selvitä, yritän mennä ihmisten ilmoille, jos en pysty niin hakeudun lääkäriin. Eri asia pystynkö kun kotiolot muuttuvat vain enemmän helvetillisemmiksi.

Olen nyt olosuhteiden pakosta isän firmassa töissä, että pitikin mennä sille töihin, kaduttaa, mutta ei oikein muuta voinut... Voi sitä vittuilun, haukkujen, huutojen määrää mitä sieltä on tullut parin kuukauden aikana. Ja tänään tuli sellainen uhkaus että jos lopetan työtharjottelun kesken, sitten vasta helvetti alkaakin ja näemme nälkää.

Kun ei ole rahaa lähteä pois täältä niin se on raskasta! Verenpaine on jo koholla ja sydän hakkaa. Kohta varmaan kuolen ihan oikeasti.

Siis jos sairastut esim. kurkku kipeäksi, kuumetta eikä parane itsestään, etkä pysty töihin tai kouluun, niin silloin hakeudut lääkäriin hakemaan sen penisilliinikuurin, eikös niin. Ehkä siitä avun hakemisesta näihin mielen juttuihin pitäis ajatella samoin. Jos apua ei hae, vaarana on monenlaisten ongelmien kautta syrjäytyminen muista ihmisistä, itselleni on käynyt niin. Ei semmoinen elämä, ei se ole se mitä varten meidät on tänne luotu tallustamaan. Jos sulle meinaa käydä niin, etkä pysty itse asioiden
kulkua muuksi muuttamaan, hae apua jotakin kautta.

Oli ihan pakko kirjoittaa vaikka pitäis jo olla nukkumassa. Tiedän tosiaan miltä susta tuntuu, oon samoista ongelmista kärsinyt. Mutta mitä vanhemmaksi tullu (nyt 28) sitä enemmän oppinu ymmärtämään käyttäytymistäni ja elämästä yleensäkin. Se sulkeutuminen on mun kohdalla ollu puolustuskeino kun ei oo tullu otetuks huomioon sellaisena kun on ja mitä ois tarvinnu.. Sitten kun löys alkoholin ja pääsi sillä vähän irti häpeän tunteista niin oli mahtavaa mut pidemmän päälle siitäkin tuli ongelmia. Häpeästä aika paljon on varmaan kyse..ja huomaan sen vaivaavan vieläkin mut on se huomattavasti vuosien aikana lieventyny. Aika paljon tahdon voimalla kun haastanu itseään niihin itselle vaikeisiin tilanteisiin. Silti toivon et olisin ollu sosiaalisempi aikoinaan, kun nyt ne vähäisetkin kaverisuhteet on hyytyny, ehkä siks myös koska on henkisesti kasvanu ja huomannu et vetää puoleen vääriä ihmisiä ja asioita kun on heikko itsetunto jne. Että oikeesti ansaitsis parempaa! Huonoja kausia tulee mutta siitä yleensä seuraa aina parempi ja kun on toivoa niin kaikki on mahdollista:)

Hei laita viestiä mulle niin kirjoitan takaisin, haluaisin auttaa jos jotenkin pystyn tai ainakin vaihtaa ajatuksia. [email protected]