Ihastunut pahasti

japajapa1

Tekee mieli nyt vain kirjoittaa tätä tänne, vaikka en tiedä onko tässä edes mitään erikoista kysymistä.
Ollaan tapailtu ehkä viisi kertaa yhden mukavan tytön kanssa. Sänkypuuhiin ei olla edetty, mutta ihastumista on ollut molemmin puolin ilmassa ja pitkiä suudelmiakin vaihdettu.
Viimeiset treffit menivät vähän kiireesti ja paljon jäi kertomatta, koska tyttö oli lähdössä samana päivänä reissuun kaverinsa kanssa.
Lupasi laitella viestiäkin, kun pääsee perille.
Mitään ei ole kuulunut, eilen toisena hänen reissupäivänään laitoin hänelle viestin, mutta ei kuulunut vastausta siihenkään.
Olenkin vähän huonolla mielen ollut tässä vaikka syyhän voi olla ihan matkapuhelinliittymässä tai ettei hän ole huomannut laittaa maatunnusta numeroni eteen.
En tiedä kertooko se huonosta itsetunnosta, kun alan aina ajatella huonointa ja miettiä ja etsiä hänen käytöksestäänkin jotain merkkejä ettei hän enää pitäisi minusta.
Edellisenä iltana meillä oli kuitenkin ihan läheistä hänen luonaan ja lähtöpäivänäkin hän mietti milloin seuraavaksi nähtäisiin. Eroaminen ja lähtösuudelmat olivat vaan aika nopeat joten kaikkea sitä alkaa miettimään.
Huomenna hän on illalla onneksi taas Suomessa ja hänestä ehkä jotain kuulenkin.
Kuinka pian mielestänne on hyvä kertoa vahvoista tunteistaan toista kohtaan?
Entä pitääkö alkaa näkemään vaivaa siitä, että emme ole vielä harrastaneet seksiä yhdessä? Tunnettu on muutama viikko ja nähty ehkä 5-6 kertaa..

0

360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

        Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
        Maailman menoa
        109
        6926
      2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

        UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
        Euroviisut
        101
        4600
      3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

        Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
        Tv-sarjat
        47
        3888
      4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
        Suomalaiset julkkikset
        13
        3290
      5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

        Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
        NATO
        630
        1904
      6. Miksi et nainen halua

        minua, kuten minä sinua?
        Ikävä
        66
        1298
      7. teemu samuli

        käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
        Suomussalmi
        9
        1269
      8. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

        Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
        Maailman menoa
        202
        1265
      9. Rakas tiedät, että toivoisin

        Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
        Ikävä
        55
        1263
      10. Osaako kukaan sanoa?

        Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
        Ähtäri
        48
        1230
      Aihe