Olin viime kesänä heinäkuun loppupuolella viettämässä kesälomaani eräässä itäsuomalaisessa maatilamatkailupaikassa. Kävinpä siinä sitten monta kertaa uimassa paikan yleisessä rannassa.
Eräänä päivänä tilalla oli häät. Olin rannalla aurinkoa ottamassa ja uimassa, kun kolme suhteellisen nuorta, noin 30-35 vuotiasta naista saapui rantaan kuohuviinilasien kera. He tulivat luokseni juttelemaan niitä näitä ja kohta he päättivätkin lähteä laiturille istuskelemaan.
No, laituri oli aika pieni ja se oli ilmeisesti paalutettu rantaan jo keväällä, koska sinne ei enää kuivin jaloin päässyt. Naiset siinä sitten ihmettelivät, että miten he pääsisivät jalkojaan kastelematta laiturille. Eräs sitten leikillään ehdotti, että rupeaisin herrasmiehenä veteen makaamaan rannan ja laiturin välille. Minä tietenkin rupesin. Kaksi naisista käveli päältäni surutta laiturille ja kolmas heitti kengät pois ja kahlasi sinne. Luulin aluksi että kengän korot sujahtavat minusta läpi, mutta ei se paljoakaan sattunut. he kävelivät varmaankin hiukan varpaillaan. Tilanne tuntui minusta erittäin kiihottavalta ja minulla oli ongelmia peitellä "kovettumaani".
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.