Ahveniston moottorirata voi olla menneen talven lumia

Näin otsikoi 6.4.2012 Aamulehti juttunsa sivulla B21 urheiluosiossa. Jutussa todetaan seuraavasti: "Moottoriradan ympäristölupa on korkeimman oikeuden käsittelyssä ja päätöstä odotetaan tänä keväänä". Lehden haastattelema Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden yliopisto-opettaja Hilkka Heinonen pitää epätodennäköisenä että radalla olisi tulevaisuutta Suomessa, jossa ympäristölainsäädäntö kiristyy koko ajan. Rataa voi hänen mielestään verrata pohjavesialueilla toimiviin polttoaineiden jakeluasemiin, joiden luvat ovat kaatuneet järjestelmällisesti eri oikeuskäsittelyissä. Radan lupa on siis kiistatta katkolla jo tänä keväänä, vaikka täälläkin keskusteluissa muuta on väitetty.Se on sitten eri asia saako rata jatkoluvan vai ei.
16316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Todella tervetullut ja odotettu tieto. Enemmistö Hämeenlinnalaisista toivoo rauhallsita kesää Ahvenistolle.

Äänestä
  • Sinäkö se enemmistä olet, Perhostarkkailija. Enemmistö meistä hämeenlinnalaisista toivoo kylläkin radan jatkavan. Kyllä niitä perhosia voi tarkkailla muuallakin kuin moottoriradalla.

    Äänestä


Mutta missä Sunnu Car Centerin koeajot sitten suoritetaan? Se kuulosti niin hianolta suunitelmalta kunnanisien suusta.

Äänestä

Me vaihdamme kunnanisät. Panemme net kierrätykseen. Meillä kato valta!

Äänestä

Näin on

Äänestä

joutaavat mennä minunkin puolestani hutiloivat ja mokailevat kaiken aikaa.

Äänestä

Oikein

Äänestä

Onpas yksisanainen tuo Olof. Hämäläinen, oletan.

Äänestä

Tätä olemme oottaneet.

Äänestä

Näin on

Äänestä

Börj on näköjään yhtä yksisanainen kuin Olof. Hiljaisia poikia.

Äänestä

Tämä sama Hilkka Heinonen oli vaatimassa Motoparkin moottoriradan sulkemista taannoin. Miten kävi? Motoparkin moottorirata sai korkeimman oikeuden käsittelyssä luvan jatkaa toimintaa. Lieneekö rouvan mielipiteet sittenkään mikään uhka Ahveniston radan toiminnalle, vaikka Betkele väittää asian kiistatta olevan näin;)

Äänestä

Kädet kyynärpäitä myöden ristiin että oikeus vihdoin tapahtuisi ja rata suljettaisiin moottoriajoneuvoajoilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vääräntiedonoikaisu kirjoitti:

Näin otsikoi 6.4.2012 Aamulehti juttunsa sivulla B21 urheiluosiossa. Jutussa todetaan seuraavasti: "Moottoriradan ympäristölupa on korkeimman oikeuden käsittelyssä ja päätöstä odotetaan tänä keväänä". Lehden haastattelema Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden yliopisto-opettaja Hilkka Heinonen pitää epätodennäköisenä että radalla olisi tulevaisuutta Suomessa, jossa ympäristölainsäädäntö kiristyy koko ajan. Rataa voi hänen mielestään verrata pohjavesialueilla toimiviin polttoaineiden jakeluasemiin, joiden luvat ovat kaatuneet järjestelmällisesti eri oikeuskäsittelyissä. Radan lupa on siis kiistatta katkolla jo tänä keväänä, vaikka täälläkin keskusteluissa muuta on väitetty.Se on sitten eri asia saako rata jatkoluvan vai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu