Kirjastosillan sijainti

Entinen turkulainen

Olin itkästä aikaa Turussa ja vasta nyt tajusin, mihin uutta kevyenliikenteen siltaa ollaan rakentamassa. Luulin paikaksi alkuperäistä sillan paikkaa, joka on kirjaston kulmalla. Voisiko joku selittää, mikä idea nyt valitussa paikassa on? Se ei johda mistään mihinkään.

11

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihan väärä paikka

      Ei mitään järkeä. Ainoa syy mitä olen keksinyt on se että Åboa Vetuksesta pääsee kätevästi lounastauolla toiselle puolelle jokea.

    • Sano se!

      Tuomiokirkkosilta nykyisellään riittää hyvin kevyelle liikenteelle, varsinkin nyt kun pääosa kaupungin läpi kulkevasta autoliikenteestä on ymmärtänyt siirtyä keskustan ohittavalle Helsinkinkadulle.

      Auransillan puoleisessa päässä ongelma on totisempi. Autansilta on äärettömän vaarallinen. Sen ajoradalle ei normaaliin ruuhkaisaan päiväsaikaan mahdu turvallisesti ajamaan yksikään polkupyörä, eikä sen kapealle jalkaläytäväälle edes se jokea ihaileva kukkahattuisten jalankulkijatäten lauma!

      Jo nykyään - tulevaisuudessa entistä enemmän - sama, Hämenkadun ja Läntisen Rantakadun suunnasta tuleva, kevyt liikeenne ohajutuu torille Auransillan jälkeen Itäistä Rantakatua jokilinjaa myötäillen. Aurakadunhan tukkii kokonaan ydinkeskustaan tunkeva ruuhkainen autoliikenne ja vihoviimeksi joka tapauksessa jalkakäytävät koko pituudeltaan vallanut ravintolaväki.

      Mikä ihme estää kulkemasta yhtä turvallista, pelkästään kevyelle liikenteelle pyhitettyä joen itäistä rantaa suoraan Kauppiaskadun päähän johtavalle sillalle? Uudelta sillalta voi sitten autoliikenteeltä rauhassa tiirailla kirkkoonkin päin niin kauan kuin ikinä haluttaa... ja sitten pujahtaa yhtä vikkelästi ja turvallisesti kävelykatua Kauppatorille pystykahville! Tervetuloa katsomaan, kunhan silta on saatu valmiiksi!

      • Kaksipyörä

        "Auransillan puoleisessa päässä ongelma on totisempi. Autansilta on äärettömän vaarallinen. Sen ajoradalle ei normaaliin ruuhkaisaan päiväsaikaan mahdu turvallisesti ajamaan yksikään polkupyörä, eikä sen kapealle jalkaläytäväälle edes se jokea ihaileva kukkahattuisten jalankulkijatäten lauma!"

        Auransilllalla mahtuu pyöräilemään jopa ruhtinaallisen hyvin. Nimittäin, kun ajetaan peräkkäin, koska vierekkäin ei mahdu. Eli keskellä kaistaa. Koska vierekkäin ei mahdu, ohittaja joutuu joka tapauksessa vastaantulijoiden kaistalle. Eli pyöräillään keskellä kaistaa. Autojen nopeudet ovat Aurasillalla todella alhaiset. Eli pyöräillään keskellä kaistaa. Tieliikennelaki määrää pyörän paikan ajjoradalla samalla pykälällä ja samalla tavalla kuin autonkin paikan. Eli pyöräillään keskellä kaistaa. Varsinkin bussien takia on todella hengenvaarallista ahdistaa itseään reunaan, ei kannata yllyttää ohituksiin silloin kun ohitukselle ei ole turvallista tilaa.

      • P Rovo!?
        Kaksipyörä kirjoitti:

        Luepa taas kertaalleen liikennesääntösi paukapää!

      • reunaan

        Pyöräilijän paikka ajoradalla on piennar.

    • typerä paikka

      Mitä järkeä on tehdä kevyenliikenteen silta Kauppiaskadun jatkeeksi, kun kevyenliikenteen väylät on Brahenkadulla?!? On liikennesuunnittelun idiotismia ohjata pyöräilijät väärälle kadulle, sillä ne sitten kaahaavat jalkakäytävillä, kuten nyt Aninkaisten kadulla, kun silta ja kevyenliikenteen väylät ovat väärillä kaduilla.

      Reittien kannalta sillan oikea paikka olisi Brahenkadun jatkeena Vanhalle Suurtorille, mutta se taas on melko turha, kun Tuomiokirkkosilta on ihan vieressä. Sanoisin että tämä on kuitenkin vähemmän typerä paikka vaikkakin tarpeellisuus hyvin kyseenalainen.

      Mielestäni parasta olisi leventää kevyenliikenteen väylijä sekä Tuomiokirkkosillalta että Auransillalta. Auransillalta voisi myös poistaa kokonaan henkilöautoliikenteen.

    • On,ne!

      Auransillalle on vaikea lisätä kevyenliikenteen kaistoja, vaikka arkkitehdit niin kuvittelevatkin. Kun ei mahdu niin ei mahdu ja sillä sipuli. Linjurit eniten leveyttä sillalla vaativat, ei ne kevyet nelipyöräajoneuvot?

      Tuomiokirkkonäkymän eteen Brahenkadun jatkeeksi pennisltojanne ette ikinä tule saamaan! Sen määrää kansallismaisematoimikunta itse presidentinkansliasta, näin on näreet.

      • neuvotko arkkitehtej

        No eihän sillan leventäminen voi mitenkään olla vaikeampaa kuin uuden sillan rakentaminen. Tehdään se uusi silta metrin päähän vanhasta, jos ei muuta keksitä.

      • Naurutta vielki
        neuvotko arkkitehtej kirjoitti:

        No eihän sillan leventäminen voi mitenkään olla vaikeampaa kuin uuden sillan rakentaminen. Tehdään se uusi silta metrin päähän vanhasta, jos ei muuta keksitä.

        Auransilta on tärkein osa suojeltua kunnallismaisemaa. Siihen ei voida rakentaa liki mitään uutta jalkakäytävää. Juuri sitähämmä olin Turus nauramas...

    • Tuomen Surku

      Rettiginrinteen ja Kauppiaskadun varrella olevien talojen ja tonttien omistajien nimiä: Koivurinta, Puolimatka, Ketonen (Turun Sanomat), TOK (S-ryhmä). Tarkemmin en rupea arvailemaan, ketkä näistä ovat kenellekin kaupungin virka- tai luottamusmiehelle mitäkin luvanneet tai maksaneet, kuka on saunottanut ketä, jne. Puolimatka ennätti median edustajien läsnäollessa lahjoittaa miljoonan sillalle, sillä ehdolla että se tulee Puolimatkan kodin nurkalle -- koplaus todettiin lainvastaiseksi, mutta kuten näkyy, Turku tekee tasan kuten isot pojat ovat päättäneet.

    • hih.

      Olin itkästä aikaa Turussa.......................

      Luepa taas kertaalleen liikennesääntösi paukapää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe