Järki vai tunteet

naturalistic

Yhteistä eloa mieheni kanssa on takana jo kolmisenkymmentä vuotta. Lapset ovat jo maailmalla, ja elämästä on tullut tyhjää ja turhanoloista. Masennus on vienyt kaikki halut tehdä yhtään mitään. Ero on ollut mielssäni jo vuosia. Läheisyyttä ja lämpöä suhteessa ei mielestäni ole ollut vuosiin, enkä ole myöskään halunnut seksiä.

Kunnes... vuosi sitten aloin käydä vieraissa silloin tällöin ja huomasin että haluan seksiä aivan valtavasti. Nyt tapasin ihanan tunteellisen, vapaan miehen, jonka kanssa olen ollut jatkuvasti yhteydessä ja tavannut pari kertaa (asumme kaukana toisistamme). Läheisyys, lämpö ja halut ovat mullistaneet elämäni ja elän jatkuvassa ahdistuksessa. mitä tehdä. Tuntuu pahalta pettää miestäni, mutta kokemus on ollut niin voimakas että on vaikea kieltää itseltäni tätä, vaikkei se kestäisikään. Vieras mies on pyytänyt mua asumaan kanssaan, mutta hän sanoo olevansa valmis odottamaan. Itsestäni tuntuu etten välitä tietää kestääkö tämä vai ei, vaan haluan vain kokea tämän tunteen, jota en uskonut enää ikinä kokevani. Mies kerta kaikkiaan vei minulta jalat alta jo ensi näkemältä. Vai pitäisikö vain jatkaa elämääni, jossa en tunne edes olevani elossa?
Kysysinkin toisilta saman kokeneilta, miten selvisitte, miten toimitte. Nimim. Rakastunut?

2

307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • good luck

      Anna palaa,koska ethän voi koskaan tietää,mikä on viimeinen päiväsi.Tietysti olisi järkevämpää erota tästä entisestä miehestä ja sitten nauttia tästä uudesta,niin kauan,kuin ihanuutta kestää.Ties vaikka kestäis hyvinki pitkään :)

    • aurinkoa!

      Siitä vaan. Kyllä ihminen kaipaa ja saa kaivata intohimoa, hellyyttä, läheisyyttä ja seksiä. Luonnollisia asioita ja jos niitä ei saa kotoa niin hakee muualta. Jos toinen on pystyynkuollut tai tyydyttää tarpeensa muualla niin ei sun tarvi näivettyä palkästä velvollisuudesta. Tarviiko silti kuitenkaan mennä ainakaan heti rikkomaan vanhaa suhdetta? Mitäs jos vain nautitte toisistanne ihanan miehen kanssa ja katsotte mitä elämä heittää eteen. Iloa ja eloa elämään sinulle edelleenkin. Kesäkin tulossa : )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe