saatko tehdä itse päätöksesi

Tämä oli paha. Aloin miettimään, ja se ei koskaan tiedä hyvää. Ajatukset törmäili näin:

Mun edellisessä elämässä tuli noottia jos leikkasin hiukset, lihoin pari kiloa, ostin kynsilakkaa, en villeimmissäkään unelmissa olisi kuvitellut ostavani sohvan.

Ja ajatukset kohti nykytilannetta:
Lupasin lapsille eilen tehdä jauhelihapihvit ruuaksi, mutta kun huomasin ettei meiss.. siis meillä ollut munan munaa, kysyin lupaa saanko tehdä jauhelihakastiketta.

KYSYIN LUPAA! Missä mahtoi mennä vikaan mun edellisessä elämässä? Ettei vaan... njääh. Ei voi olla minun vika. Ei voi. Eihän. *Paistinpannu valmiina*

Kaiken minkä itse maksan voin tietysti ostaa toisten mielipidettä kysymättä. Jos tarvitsen lisärahoitusta hankintaani niin mielipide tulee tai ei osallistumisen muodossa.

Muodollisuudet ja käytäntö.

Meillä vaimo ei ole enää kymmeniin vuosiin kysynyt omaa pukeutumistaan koskevaa mielipidettäni koska tietää ettei sellaista ole.

Muihinkaan tekstiilihankintoihin, en itseänikään koskeviin, puutu.

Kestokulutushyödykkeet katsastamme yhdessä eikä niistä ole koskaan tullut edes varsinaista neuvottelua.

Sohvat ovat ajankohtaisia. Kunhan elämäni sulostuttaja tulee kelmien kerhostaan niin lähdemme katsastamaan niitä.
Sain juuri hänen sohvansa läpikuluman paikatuksi toivoen sille jatkoaikaa.

Käytännössä vaimo valitsee sohvat mutta naamioi päätöksen minun hyväksyttäväkseni tietäen etukäteen etten ryhdy kinaamaan.

Nykyisen automme ostin uutena olessani pk-seudulla puutteen torjunnassa.
Ajaessani pihaan vaimo hieman järkyttyi väristä?! Hä!

Kuluneen sanonnan muksiesti meillä vallitsee tasa-arvo ja perhedemokratia.
Minä olen pystyvämpi määrittämään kantamme esimerkiksi Syyrian hallituksen politiuikkaan, Suomen tulevaan rooliin turvaneuvostossa, EMU-kehitykseen, kreikkalaisten moraaliin yms. tärkeisiin asioihin.
Vaimo saa käytännössä päättää vähäpätöisemmistä mutta niistäkin keskustelemme näennäisen konsensushakuisuuden nimissä.

Koska vaimo tekee järkeviä ratkaisuja niin miksi ryhtyisin kinaamaan niistä?

Min en ole päättänyt mitään enää pitkään aikaan.
Kaiken maailman päätöksillä ei kannata mieltään vaivata.
Sen kun elää vaan ja tekee tai ostaa, mikä tuntuu tarpeelliselle.
Näyttähän tuota siinä sivussa tullu tehtyä ja ostettua semmostakkii, mikä ei ole niin tarpeellista,

Vielä en ole holhouksenalainen. Ei täällä muita päättäjiä ole joten itse on jotakin tehtävä jos tilanne vaatii.

Meidän perheessä minä sanon viimeisen sanan ja se kuuluu näin: "kyllä Rakas"

T: Alfa-naaraan uros.

Ainakin tuon esimerkkihankinnan (sohvan tai muun huonekalun) suhteen tuntuisi aika erikoiselta, jos toinen sen hankkisi ihan vaan omin päiten. Itse kokisin jopa loukkaavana, jos kotiin yhtäkkiä vaan ilmestyisi uusi sohva.
Itse en hanki edes uutta ruohonleikkuria keskustelematta ensin vähintäänkin hintaluokasta, vaikka on satavarmaa, että kukaan muu ei siihen vehkeeseen edes koske.

No, on kai niitä ihmisiä (miehiä), joita ei vois vähempää kiinnostaa, kuin joku huonekalu. Jos periaatepäästös sohvan hankinnasta on tehty, niin miksei rouva siinä tapauksessa voi sen omin päin hommata.

Ihan ite päätän omat asiat.
Paitsi tuo työnantaja ei aina suostu yhteistyöhön.
Ainoa päättäjä mun elämässä lisäkseni on siis työnanntaja.

Nykyisin tietty saan, kun oma koti.
Entisessä elämässä myös sain päättää kalustuksen/sisustuksen, sen sellaisen, kunhan en pyytänyt avustusta miehen lompakolta.. silloin ei ois ostettu mitään..:)
Jos tarvittiin moottorisahaa, ruohonleikkuria/ -trimmeriä, painepesuria, mitä näitä nyt onkaaan oli itestään selvää, että kuuluu molemmille.. eikä mikään siihen kaatunutkaan, rahallisesti.
En noita enää jaksa oikeen analysoida, mutta varmaan alkoi silloiset yhteiset unelmat olla täytetty, kuvaan tuli kuningas alkoholi.. välinpitämättömyys lisääntyi.
Puolin jos toisinkin..

Sohvanoston ja muutkin huonekalu - ja sisustukseen liittyvät ostokset voin huoletta päättää ja tehdä itse. Mieheni ei suin surminkaan halua osallistua sisustamiseen koska luottaa täysin makuuni. Toisaalta minua ei kiinnosta pätkääkään se millainen auto meillä on ja mitä sille milloinkin tehdään.

Mieheni ei päätä asioistani enkä minä päätä hänen asioistaan; olemme molemmat aikuisia ja kohtelemme myös toisiamme siten. AIna ei ajatukset käy yksiin mutta siedettävä on.

Yhdessä päätetään lomat sun muut, jos ne yhdessä vietetään. AIna ei meilläkään näin fiksusti ole asiat menneet mutta pitkässä parisuhteessa oppii asioita, joskus kantapään kautta, mutta kuitenkin.

No tuo mun hyvä kaveri Visa joskus panee hanttiin ja toinen kaveri Pihi ovat nykyään alkaneet määräilemään vähän liikaa. Mutta enköhän saane niidenkin päät tässä toisiin ajatuksiin :)

Taas sunnuntaina on huutokauppa ja ajattelin hankkia jokusen taulun ja kauniin kahviastiaston jotka olen nähnyt siellä olevan ehdolla.

Meillä suomalaisilla on melko lyhyt
tuo itsenäisen päätöksenteon his-
toria. Siksi yleensä seuraamme,
mitä ratkaisuja muut tekevät, ja
niistä valitsemme. Mutta valituk-
sen historia onkin meillä pitkä.

Avioliiton alkuaikoina oli päätöksenteko minulle vaikeaa.
Täysin oma-aloitteisesti ja mieheni siihen vaikuttamatta etsin aina lopullista päätöstä häneltä.

Olen hiljalleen kasvanut tuosta eroon mutta vieläkin minusta päättäminen on, mieheni kannustuksesta huolimatta, useissa asioissa epämiellyttävää.

Tarkemmin ajatellen minä loppujen lopuksi päätän perheemme asioista suurimman osan mutta ulospäin tilanne näyttää päinvastaiselle.
Minä suunnittelen ja valmistelen asiat ja valtaosasta tiedän että mieheni hyväksyy suunnitelmani sellaisinaan.

Minua ärsyttää hänen tapansa heittää pallo joskus minulle sellaisenaan.

Viimeinen varsinaisesti kotiin vaikuttanut asia sattuu olemaan juuri tuo sohva.
En olisi missään tapauksessa tehnyt valintaa omin päin.
Kuitenkin mieheni kolmessa liikkeessä mukana roikottaminen oli pelkkä muodollisuus.
Tosin, ajokortittomana tarvitsin kuljetuksen mutta kuitenkin.

Vaatteista en ole saanut miestäni koskaan kiinnostumaan.

Olen valmistellut valtaosan lomamatkoistamme.
Yms.

Ainoa kauneusvirhe elämässämme ovat autot.
Mieheni haluaa pitää sen aina henkihieveriin ja joudun käyttämään pari vuotta painostukseen saadakseni asian eteen päin.

Menopelin tekniikan mieheni ratkaisee suvereenisti kunhan olen hyväksynyt hintaluokan.
Viimeisen keksinnön mieheniu osti yli 10 vuotta sitten itsenäisesti.
Ajaessaan ensimmäisen kerran pihaamme minä älähdin kauhusta sen väriä mutta tottuuhan siihen.

En muista että meillä olisi koskaan ollut kinaa hankinnoista.
Oli sitten kyse mikroaaltouunista, autosta, telkusta, sijoitus- tai loma-asunnosta tai muustakaan sellaisesta.

Vuosia sitten mieheni yritti selittää minulle pörssijuttujaan mutta kieltäydyin kiinnostumasta.
Hoitakoon.

Te jotka ette tee päätöksiä omatoimisesti tai ihan oma-aloitteisesti kannattaisi alkaa tekemään niitä pian! Ettei vaan kävisi niin kuin äidilleni isäni kuoltua, kaikki oli niiiin vaikeaa! Kaikesta piti yhtäkkiä alkaa kantaa itse vastuuta ja tehdä päätöksiä! Oli muuten vähän ikävää seurata sivusta sitä surkeutta!

Meillä vaimolla on täysi oikeus ostaa mitä haluaa, koskien niin henkilökohtaisia tavaroita ja asusteita kuin taloutemme yhteisiä hyödykkeitäkin. Auto sentään ostetaan aina yhteistuumin, minä ehdotan (paino sanalla ehdotan) merkkiä ja mallia, vaimo päättää värin :-)

Olen useasti ehdottanut vaimolleni hiusten blondausta, hän kun näyttäisi niin hyvältä blondina pitkine hiuksineen! Ei ole saanut vastakaikua tuo ehdotus, vaikka hän muuten kyllä sävyttää tukkaansa milloin minkäkin sävyiseksi. Kuulemma harmaan juurikasvun peittämistä...

Ulkonäön ehostamiseksi vaimo sentään myöntyi kokeilemaan irtoripsiä ja tulos oli muuten odotettua suurempi! Miten vaatimattomasta varpusesta (anteeksi rakas, jos satut tunnistamaan tästä itsesi) tulikin vastustamaton vamppi!

Harmi vain, että vaimon omat ripset eivät kestäneet lisäripsiä ja ne piti otattaa pois. No on vaimo ilman irtoripsiäkin ihan söpö (ikäisekseen).

Mistään hankinnoista meillä ei ole tullut juurikaan erimielisyyksiä, kaikesta on pystytty sopimaan.

Pisti muuten silmiini tuolla edellä kirjoitus, jossa mainittiin joku hankinta olleen tehty omilla säästöillä ja siten päätös olleen oikeutettu tekemään ilman puolisoa. Onko sitten sama asia, jos vähentyneiden kulujen (esimerkisi lainojen maksun) seurauksena miehelle jää enemmän rahaa tililleen ja hän päättää ostaa rahoillaan auton? Eiväthän nekään säästöt ole yhteisiä... vai kuinka?

Avioliitossa (ja yleensä parisuhteessa) kuitenkin kaikki on yhteisillä rahoilla hankittua ja ollaan yhteisvastuussa kuluista. Näin ainakin meillä.