Rovaniemellä sattui eilen iltapäivällä vaaratilanne, kun vapaana juossut koira aiheutti moottorikelkkaonnettomuuden, tiedottaa poliisi.
Koira oli juossut vapaana jäällä, kun moottorikelkkailija oli ajanut koiran ja sen omistajan läheltä ohi. Koira lähti juoksemaan kohti kelkkaa ja kuljettaja joutui tekemään voimakkaan väistöliikkeen. Kelkka kaatui, mutta kuljettaja säästyi vammoilta.
Poliisi antoi koiranomistajalle sakot, koska tämä rikkoi koiran kiinnipitovelvollisuutta. Poliisi muistuttaakin, että metsästyslain säätämä koirien kiinnipitoaika alkoi maaliskuun alussa ja jatkuu 19. elokuuta saakka.
- Tuona aikana ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että koira on välittömästi kytkettävissä, poliisi kertoo.
- Metsästyslain lisäksi koirien kiinnipidosta säädetään myös järjestyslaissa. Lain mukaan koira on pidettävä taajamissa kytkettyinä. Koiraa voi pitää taajamissa vapaana ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa sekä suljetuilla piha-alueilla. Myös tällöin koirien on oltava omistajansa tai haltijansa valvonnassa, poliisi jatkaa.
Poliisi muistuttaa myös, että kunnostetuilla hiihtoladuilla, yleisillä uimarannoilla, toriaikana toreilla, lasten leikkipaikoilla ja urheilukentillä koiria ei järjestyslain mukaan saa ulkoiluttaa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121604-poliisilta-muistutus-koirien-omistajille
Poliisilta muistutus koirien omistajille
5
350
Vastaukset
- Johan on
aikoja eletty kun ei moottoriajoneuvon kuljettajaa rangaistu lainkaan varomattomuudesta. Tässä täytyy siis olla kyseessä oikea ja raju hyökkäys moottorikelkkailijaa vastaan koiran taholta ja hänelle on pakko ollut käydä todella huonosti että tällaiseen toimenpiteeseen on viranomaisten taholta päädytty.
Toinen vaihtoehto on että kelkkailija oli itse poliisi. Korpithan ei toiselta silmiä noki. - hiiiiiiiiiiiiiiiiii.
http://www.hs.fi/kotimaa/Suomen koirista jopa yli 30 miljoonaa kiloa kakkaa vuodessa/a1305559557403
Yksi koirankakka on pikkujuttu, mutta kaikkien Suomen koirien kakoista kertyisi huima keko.
Jos lasketaan yhteen Kennelliiton rekisteröimät koirat ja valistunut veikkaus rekisteröimättömistä, Suomessa elävien koirien lukumääräksi saadaan runsaat 600 000.
Paljonko yksi koira keskimäärin tuottaa ulostetta päivässä? Vasaraisissa Raumalla labradorinnoutajia kasvattava Rita Nygård esittää oman arvionsa.
"Labbiksen kakka mahtuu naisen kämmenelle ja painaa ehkä 200 grammaa", hän sanoo.
Tuotoksen määrä vaihtelee kuitenkin rajusti ravinnon mukaan. Halvempi, viljapitoinen ruoka tuottaa isompia läjiä kuin tyyriimpi, paljon lihaa sisältävä muona.
Kennelliiton tuoreimman tilaston mukaan labradorinnoutaja on Suomen suosituin koirarotu. Niitä on Suomessa vajaat 45 000 yksilöä.
Seuraavaksi suosituimmat seitsemän rotua ovat suunnilleen samankokoisia. Jos arvioidaan, että kahdeksan suosituimman rodun edustajia on Suomen kaikista koirista puolet ja jokainen niistä tuottaa joka päivä 200 gramman kiekuran, koossa on 60 000 kilon kakkakasa päivässä.
Tämän jälkeen arviointi luisuu entistä heikommalle pohjalle, mutta jatkakaamme.
Oletetaan, että muiden rotujen edustajat ovat keskimäärin pienempiä ja kakkivat vähemmän, vaikkapa nyt sitten 100 grammaa päivässä.
Näin päästään kertolaskuun, jonka tuloksena on kaikkien Suomen koirien yhteenlaskettu vuotuinen ulostemassa olisi vajaat 33 miljoonaa kiloa.
Onko se paljon vai vähän? Ainakin se on hiukan enemmän kuin esimerkiksi vadelman vuosisato Suomessa tai suurimpien ruotsinlaivojen paino tyhjänä.
Kennelliitto on siis varmasti hyvällä asialla. Se muistuttaa jälleen kaikkia koiranomistajia jätösten keräämisestä vähintään taajamien hoidetuilla alueilla, mutta mielellään kaikkialla muuallakin.
Maahan jätetty koirankakka kun ei sovi sellaisenaan edes lannoitteeksi kasveille, vaan häiritsee myös maan ravinnetasapainoa.- höpöhöpöh
"Maahan jätetty koirankakka kun ei sovi sellaisenaan edes lannoitteeksi kasveille, vaan häiritsee myös maan ravinnetasapainoa. "
Kattopas vaan loppukesästä paikkaa jota käytetty koirien yleisövessana, ja jota ei ole talven jäljiltä niitetty kertaakaan. Niin komioita on nokkospuskat, horsmat ja ukonputket ettei ole tosikaan.
Taikauskoa ja cityvihreiden hölinää tuollainen paskasta jauhaminen että muka häirihtee...
Pian kai koirat vaaditaan jalostamaan sellaisiksi että paskantavat parffyymia...
- koirat kiinni
Muistaisi ihmiset että koira on AINA pidettävä hihnassa taajamaalueella vaikka taajaman sisällä olisi metsikkö koskee totaali kiinnipito myös sitä aluetta.Ei ole mitään muuta lakia kuten jotkut väittää että kiinni tai välittömästi kytkettävissä.Se pätee vain taajaman ulkopuolella ja metsänomistajan luvalla eikä pesimisaikaan.
- Myy-Pikkuinen
Totta.
14 §
Koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.
Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1373142EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje402981- 1081398
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1371111Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621067Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 60987
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373969- 41797
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22773