Syntyyköhän pian?

Mammuli-90----

Raskausviikolla 40 5 kävin yliaikaiskontrollissa. Ei ollut vielä kunnolla laskeutunut, mutta tosi alhaalla. Kohdunkaula täyspitkä, myös kiinni, mutta pehmennyt kohdunsuu. Kävimme tänään uudelleen ja raskausviikkoja on 41 3 ja edistystä tapahtunut. Kohdunsuun pehmeyden lisäksi kaulaa jäljellä 1cm ja auki väljästi kahdelle sormelle eli 2,5cm auki. Vauvan pää kuulemma tuntui ja sanoi vähän rapsuttelevan (en tiedä mitä, kenties sikiökalvopussia). Käyrillä supistuksia kopeloimisen jälkeen tuli 3 minuutin välein ja olivat jonkin verran kipeitä, ei täysin kipeitä. Verta hitusen tuli tutkimuksen jälkeen.

Oltiin yliaikaiskontrollissa 2 kertaa kun ekalla kerralla saatiin vauvan painoarvioksi 3,1kg joka korvissani kuulosti tosi alakanttiin. Tälläkertaa painoarvio kuulosti paremmalta, 3,6-3,7kg. Esikoinen syntyi käynnistyksellä vkolla 42 0 ja painoi 3,7kg.

Käytiin yliaikaiskontrollissa aamulla 11:00 ja kipuja oli sen jälkeen 3 tuntia kunnes menin päiväunille ja tämän jälkeen ei oikein ole supistellut kunnolla. Nukuin 3 tuntia. Niin sairaalasta tultua kotiin, supistuksia tuli 10 minuutin välein.

Hoitaja ja lääkäri sanoivat vähän siihen sävyyn että jospa syntyisi jo tänään, mutta tiedä sitten. Kolmen päivän päästä on sitten käynnistys, olisi kivaa jos syntyisi itsellään. Mutta se että 5:ssä päivässä on tapahtunut noin hyviä muutoksia, antaa sellaisen kuvan että voisikin syntyä itsestään, mutta päivät vaan vähenee.



Onko muita samanlaista kokenutta?

8

2573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiukka on parahin

      Ensi yönä halkeat. Susta tulee sitten viimeistäänkin horo!

    • Mammuli-90----

      Ei ole ainakaan vielä tapahtunut edistystä. Limatulppaa tullut enempi ja liitoskipuja. Supistuksia ei ole tullut oikeastaan, kipeitä siis huomattavia supistuksia ehkä 5 koko päivän aikana.

      En tiedä sitten mitä ne liitoskivut saavat aikaan, avaako edes paikkoja? Supistukset, sellaiset tuntuvat ainakin avaavat.

      Eilisen sisätutkimuksen jälkeen paperiin vuoto on ollu punertavaa/rusehtavaa limatulppien kera. Lääkäri sano että tulee vähän verta, mutta en tiedä onko normaalia jatkua vuotoa (valkovuodon ja limatulppien seassa hitusen verta). Vauva kuitenkin liikkuu hyvin ja pulssikin 144.

      Ei taida lähteä itsellään :(

    • rauhoitu ja hengitä

      Liitoskivut eivät tee mitään muutoksia sisälläsi, johtuvat ainostaan lantioliitoksien löystymisestä. Ei kannata olla malttamaton, uskoisin että parin päivän sisällä (max.viikko) tulee lähtö. Usein sanotaan että synnytys käynnistyy kun osaat rentoutua ja lopettaa stressaamisen, voit myös kokeilla kolmen ässän sääntöä: siivous, sauna ja seksi :) itselläni synnytys lähti paripäivää lääkärin sisätutkimuksen jälkeen, sanoi että ärsyttää tutkimusta tehdessään kohdunsuuta sormella ja se näytti toimivan.

      • krthjeth

        Liitoskivut eivaät paikkoja avaa kuten eivät myöskään kivuttomat harjoitus supistukset (kivuliaat supistukset avaavat) tuo kuvailemasi vuoto on varmasti aivan normaalia, saattaa johtua tuosta sisätutkimuksesta. (limakalvot vuotavat herkemmin raskaudenaikana) On myös aivan normaalia että limatulpan mukana tulee veriviiruja. Jos vuoto alkaa olla aivan kirkasta verta, silloin tulee heti mennä synnärille.


    • Mammuli---90--

      12 päivän iltana lapsivesi tuli ja tyttö synty 13 päivänä.
      Kirjoittelin 11 päivä ettei se taida tullakkaan.
      Aamulla 13 päivä olisi ollut käynnistys :D

      • babuska

        Tyttäreni odottaa ja nyt yheksän päivää yli, ei supistuksia ei tuntoja. Pitääkö kauankin odottaa ennekä käynnistävät, mielestäni on vaarallista sikiölle olla yliajassa, istukka ei enää toimi hyvin, vastauksia kiitos!


    • miepä kerron käynnis

      Mulla käynnistettiin tasan 42 0 ja sairaalassa sanottiin, että se on ihan viimeinen aika, jolloin käynnistetään, jos mitään ei tapahdu.. Yliaikaiskontrolliin pääsin vasta 41 6 ja tosiaan seuraavana aamuna takas sairaalaan ja sitten käynnisteltiin...

    • yliaikainenmyös

      Tampereella odottavat 42 2 viikoille asti jos ei erityistä äidillä/lapsella!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe