miten opettaa kani sisäsiistiksi?!?!?!

meille tuli noin vikko sitten tyttökani (ei sterilisoitu) joka kakkii ja pissaa minne sattuu, matoille ja lattialle... meillä on kyllä häkki jossa on puruja ja vessalaatikko jonne me niitä kakkoja aina kerätään, mitä teen että kani oppisi kakkamaan ja pissamaan oikeaan paikkan??
3108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No voi, se on varmaan epäkunnossa. Palauta se.

Oikeasti, kani oppii pikkuhiljaa ja ajan kanssa sisäsiistiksi jos on oppiakseen, eikä siitäkään mitään takuuta ole. En tiedä kauanko siinä menee mutta enemmän kuin viikko. Koirallekin käy vahinkoja vielä puolen vuoden- vuoden ikään asti. Kaniyhdistyksen ohjeen mukaan (löytyy kaniyhdistyksen sivuilla, googleta) mainitaan että kaikki lattialle jätetyt lätäköt pestään vaikka lievällä (HYVIN lievällä) etikkaliuoksella, kanihäkin pehkut vaihdetaan USEIN uusiin ja siinä yhteydessä vessalaatikkoon laitetaan niitä vanhoja pehkuja. Niissä on pissan ja papanan tuoksu, muualta sitä ei saa löytyä. Ennen pitkää pupu ymmärtää vinkin. Sinun tehtäväsi on olla kärsivällinen.

Äänestä

Minkä ikäinen kani on kyseessä?
Saako juoksennella paljon myös vapaana?

Laita kanin pissalta haisevia puruja vessalaatikkoon ja siivoa hyvin muut paikat. Meillä on käytössä puupellettejä vessalaatikoissa (myös häkissä on pieni vessa) joten kani helpommin tietää missä pitää käydä asioilla. Kun puruja oli käytössä meni pissat vähän joka nurkkaan. Kanimme saa juoksennella paljon vapaana joten toinen vessoista on kanin valitsemassa paikassa eli ulko-oven edessä. Joskus papanat menee laatikon viereen, mutta pissat onneksi aina laatikkoon. Liian hyvin ei kannata vessoja pestä, että kani nenänsä avulla osaa suunnata oikeaan.

Äänestä

kani on syntynyt 2.1.2012.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pisukani :/ kirjoitti:

meille tuli noin vikko sitten tyttökani (ei sterilisoitu) joka kakkii ja pissaa minne sattuu, matoille ja lattialle... meillä on kyllä häkki jossa on puruja ja vessalaatikko jonne me niitä kakkoja aina kerätään, mitä teen että kani oppisi kakkamaan ja pissamaan oikeaan paikkan??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu