Liperin tapahtumat

Pthui

Ajankohtaisen kakkosen raportin katottuani voin vain ihmetellä miksi Liperin kunnanjohto ei halua selvittää asioita avoimesti. Eikö Liperin kuntajohdossa luoteta TV2 kykyyn tuoda esille asioita tasapuolisesti? Kuntajohto juoksee selvityksiä karkuun kuin pahaiset rakkikoirat. Uskovaiset ihmiset tekevät tällaista kiusaa ja työntävät päänsä pensaaseen. Liperin tilanne muistuttaa täydellisesti AKT:n vastaavaa.

Julkisuutta voi käyttää lyömäaseeena, mutta Liperin kunnanjohdon ase vaikuttaa olevan asioiden täydellinen salailu, puolitotuudet ja jopa väärän totuuden kertominen lähimmäisestä. Eikö sellainen ole syntiä seurakunnassa?

Veikkaanpa että Liperin kuntajohto tulee vielä yrittämään nahkojensa pelastamista rahalla vaitioloa vastaan. Siten vallanväärinkäytöksistä kiinnijääneet ovat aikojen alusta lähtien pyrkineet toimimaan. Kun johtajuuskyvyt loppuvat alkaa väärinkäytösten ja salailun tie.

3

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3131313

      Kiistatonta on se että Liperin kuntajohdossa on vaikeita ristiriitoja. Se mitä nyt voitaisiin tehdä olisi nostaa kissa pöydälle ja ottaa asiat avoimeen käsittelyyn kunnanhallituksen/valtuuston erityistyöryhmän kokouksessa. Pitäisi listata riitaisat asiakysymykset ja ja käsitellä ongelmat pois päiväjärjestyksestä muutamassa kokouksessa, jossa kaikki kunnan luottamushenkilöt saisivat sanoa sanottavansa. Salailtuja päätöksiä tehneiden olisi kerrottava perustelut päätöksilleen. Olisi käsiteltävä luottamushenkilöiden ja kuntajohdon välillä avoimesti mikä on Liperin kunnan alholipolitiikka. Olnko se 50 pulloa viiniä per tilaisuss, enemmän tai vähemmän. Mikä on talousarvion merkitys jos talousarviosta ei edes yritetä pitää kiinni. Arvostelijoiden pitäisi kyetä esittämään toimivia vaihtoehtoja. Liperin kuntajohdon vastuut pitäisi määrittää ja kirjata ylös. Osapuolten pitäisi sitoutua selvitystyöryhmän tuloksiin.

    • Kommareita riittää.

      Siellä on kunnantalolla ns. SDP virus ja pahemmasta päästä.

    • klklkklk

      Liperi, Rääkkylä yms kunnat ovat kuntia joissa eivät resurssit ja järki riitä hoitamaan kuntien nykyisiä velvotteita. Turha niitä yhdistymisiä on vastustaa, Nämä kunnat ovat vuosikymmenten ajan tehneet asiat tavalla joka ei enää nykyaikana toimi. Luottamusmiehiksi kertyy enemmän innokkaita kuin kyvykkäitä. Virkoihin ei paras aines hakeudu kun tietää mihin joutuu. Ei tietysti suurikaan äänestysalue takaa parasta ainesta päätöksentekoon,( Kärnä, Hakkarainen yms.) mutta vahingot ovat paremmin torjuttavissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5307
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      31
      3533
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      42
      2885
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      28
      2107
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      59
      1861
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1656
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1185
    Aihe