Hei. Olen 15 vuotias nuori tyttö. Olen ollut masentunut monta vuotta. Joskus tulee aikoja joilloin elämä hymyilee ja kaikki on hyvin, mutta joskus tulee aikoja joilloin en voi muuta kuin itkeä ja olla pimeässä huoneessa yksin. Olen viilellyt monesti ja kadun sitä. Saan mielihyvää siitä kun kädessäni on tuoretta verta. En osaa lopettaa itkemistä. Olen monesti jutellut ystäväni kanssa jolla on masennus ollut ja hän sai siihen lääkkeet ja hoitoa. En uskalla pyytää apua masennukseeni, koska en halua satuttaa lähimmäisiäni. Olen ajatellut monesti itsemurhaa. Viimekesänä oli todella lähellä etten kuollut, mutta ystäväni pelastivat minut. Minua kaduttaa todella paljon se. Kuuntelen paljon surullisia biisejä joissa lauletaan rakkaudesta, menettämisestä ja kuolemasta.
Mielialani vaihtelee usein. Joskus olen iloinen ja hyvin hilpeä, mutta joskus olen surullinen ja itken koko ajan. Ystävien menettäminen, poikaystävän menettäminen, rakkaan eläimen menettäminen on saanut minut usein masentumaan. Tiedän että satutan ystäviäni sillä kun viiltelen, mutta sitä ei ole niin helppo lopettaa mit voisi luulla. Joskus tuntuu että aika vain katoaa ja kaikki vain tapahtuu. Minulla saattaa myös olla paniikkihäiriö mikä myös saa minut masentumaan, Viimeviikolla menetin juuri pari ystävääni sen takia kun olin riehunut ja huutanut kesken illan kaverillani kun olimme pitämässä hauskaa. Seurustelen nyt mutta minusta tuntuu että se ei tunnu miltään kun sattuu joka paikkaan päivä päivält enemmän. Haluan apua mutten uskalla pyyää sitä. Auttakaa mua! Olen toivonen elämääni :''(
Mitä mä teen?
7
213
Vastaukset
- paholainen12
Tässä on yksityiskohtaiset ohjeet, miten kannattaa tehdä: http://www.youtube.com/watch?v=eQpvqPuDJWI&feature=relmfu
No ei vaan. Ehkä olisi hyvä, jos löytäisit jonkun sellaisen ihmisen, jonka kanssa vois jutella noista kaikista asioista. Sekään ei varmaan ole niin ennenkuulumatonta sinänsä, että noissa ikäisissä tulee mietittyä kaiken maailman juttuja, vaikka aika rankastikin. Mutta ehkä olisi hyvä, jos löytäisit jonkun, jonka kanssa voisi käydä läpi niitä juttuja, mitä mielessä pyörii. Niin on yleensä hyvä tehdä, kun ne alkaa mennä "yli laidan". Kuka sellainen ihminen voisi olla?
Kyllä sä vielä pääset noista jutuista eteenpäin, ja edessä voi sitten olla jotain ihan muuta. Älä menetä toivottomuutta. Pidä joku järki mukana kaahauksessa,, ja joku hyvä apu vois ehkä tosiaan olla aika hyvä, kun noin rankoiksi on alkanut mennä noi jutut kuitenkin. Vai mitä sä itse mietit?- yksi tyttö
Mulla on kyllä kaveri joka auttaa ja kuuntelee mua aina ku mulla on vaikeeta mutta tuntuu vaa silt et se ei meinaa auttaa. Sillä jolle puhun asioitani nii hänkin on sairastanut masennusta ja hän sai siihen lääkkeitä. MAsennus nyt vaan pahenee varsinkin kun olen menettänyt tämän takia paljon kavereitä ja minusta puhutaan pahaa seläntakana joka päivä. En enää tiiä mitä teen
- paholainen12
yksi tyttö kirjoitti:
Mulla on kyllä kaveri joka auttaa ja kuuntelee mua aina ku mulla on vaikeeta mutta tuntuu vaa silt et se ei meinaa auttaa. Sillä jolle puhun asioitani nii hänkin on sairastanut masennusta ja hän sai siihen lääkkeitä. MAsennus nyt vaan pahenee varsinkin kun olen menettänyt tämän takia paljon kavereitä ja minusta puhutaan pahaa seläntakana joka päivä. En enää tiiä mitä teen
Olisi ehkä tosiaan hyvä löytää joku ammatti-ihminen, jonka kanssa selvittää juttuja. Toki hienoa, jos sinulla on tuollainen kaveri, jonka kanssa voit puhua. Mutta jonkun ammattiauttajan kanssa voisit huoleti käydä läpi ihan kaikkia raskaimpiakin asioita; sellaisen, joka kuuntelisi ja auttaisi ja jolla olisi myös vaitiolovelvollisuus jne.
- paholainen12
paholainen12 kirjoitti:
Olisi ehkä tosiaan hyvä löytää joku ammatti-ihminen, jonka kanssa selvittää juttuja. Toki hienoa, jos sinulla on tuollainen kaveri, jonka kanssa voit puhua. Mutta jonkun ammattiauttajan kanssa voisit huoleti käydä läpi ihan kaikkia raskaimpiakin asioita; sellaisen, joka kuuntelisi ja auttaisi ja jolla olisi myös vaitiolovelvollisuus jne.
...Noi kaverikuviot on noissa ikävaiheissa usein aika rankkoja ja julmiakin ylipäätään. Varmaan kannattaa vaan yrittää jättää ne selän takana puhujat ja hylkääjät omaan arvoonsa ja arvostaa sen sijaan niitä, jotka pysyy ystävinä ja on luotettavia. Oikeastaanhan vain sellaiset tyypit on lopulta sen ystävyyden arvoisia. Hyvät ja todet jutut kestää ja voittaa lopulta kaikki panettelut ja pinnallisuudet...
- lax
Kuulostaa vahvasti siltä,että olet sairastunut .Silloin pitää mennä lääkäriin !
Itsetuhoiset ajatukset/teot ja viiltely ovat jo vakavia merkkejä ainakin masennuksesta tai vastaavasta.Kuvauksesi olostasi vain vahvistaa epäilyä.
Et sinä vahingoita läheisiäsi sillä että haet itsellesi apua,päinvastoin!
Jos et hae ja ajaudut tekemään jotain lopullista itsellesi,miltä luulet silloin läheisistäsi tuntuvan?? Nyt heti lääkäriin !!!!!! - mene nyt, älä viivyt
Sinun ongelmasi on se että olet liian kiltti. Sinun pitää nyt vain mennä hakemaan apua. Se juuri satuttaa ysäviä ja läheisiäsi eniten että et etsi apua. Mene vaikka koulun terkkarin tai kuraattoein juttusille ja kerro tilanteesi rehellisesti aj suoraan. Kerro noista kuolema- ja viiltelyjutuista. Nuo ammattilaiset eivät hätkähdä ongelmistasi jos kerrot kaikesta kaunistelematta. Kirjoituksesi perusteella olet ammattiavun tarpeessa.
Olet nuori ja kannattaa satsata itsensä ja myös sitä kautta läheistensä hyvinvointiin. On varmaan läheisillesikin helpotus, jos menet hoitooon. Ei sinun tarvitse sitä kaikille kertoa, jos et halua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5914041Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483398Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662929- 382861
Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192214- 322161
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni122097- 291925
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171920Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471869