Terve vaan kaikki! Olen tässä jonkin aikaa miettinyt, olisiko Etelä-Suomessa jotain vertaistukiryhmää pakko-oireisille. Tietääkö kukaan asiasta?
Itse olen vajaa 30-vuotias mies ja olisin halukas jakamaan kokemuksia, toisaalta tutustumaan myös toisiin OCD-ihmisiiin. Mielestäni tuntuu erikoiselta, että Suomessa on kymmeniätuhansia pakko-oireisia, mutta mitään tarvetta yhteistyölle tai -toiminnalle ei näytä olevan. Monilta osin näyttää siltä, että kaikki on oireinensa "kaapissa" ja häpeää ajatuksiaan tai toimintaansa. Häpeä on kamala tunne eikä siihen mielestäni kannattaisi jäädä rypemään. Vai kuinka on?
Olen kärsinyt pakko-oireista viimeiset seitsemän vuotta ja tilanteen pahennuttua hakeuduin vuonna 2006 terapiaan. Se auttoi todella paljon ja nykyään elän suhteellisen oireetonta ja onnellista elämää, vaikkakin ajoittain huolet vaivaavat kovastikin. Pakko-oireeni ovat olleet huolia virheiden tekemisestä, sopimattomasta seksuaalisesta tai väkivaltaisesta käyttäytymisestä, sairauksista, epänormaaliudesta ja milloin mistäkin. Kuulun niihin ihmisiin, jotka jäävät jumiin asioihin.
Olen puhunut pakko-oireistani vain lähimmille ihmisille ja koen, että haluaisin puhua asioista enemmän. Mielestäni olisi tärkeätä kohdata muita vastaavista häiriöistä kärsiviä ihmisiä ja jakaa kokemuksia. Mikäli tietää, mistä pakko-oireissa on kyse, on varmasti myös paljon helpompi ymmärtää toista. Uskon, että muillakin ihmisillä on vastaavia tarpeita.
Jos tämä kirjoitus herätti ajatuksia, kirjoita tänne: [email protected]. Olisi hienoa tutustua muihin pakko-oireisiin joko kirjoittamalla tai ihan tosielämässä. Voisihan sitä vaikka jotain säännöllistäkin toimintaa alkaa järjestää, mikäli kiinnostuneita ilmaantuisi. :)
Huoletonta elämää kaikille!
Itse olen vajaa 30-vuotias mies ja olisin halukas jakamaan kokemuksia, toisaalta tutustumaan myös toisiin OCD-ihmisiiin. Mielestäni tuntuu erikoiselta, että Suomessa on kymmeniätuhansia pakko-oireisia, mutta mitään tarvetta yhteistyölle tai -toiminnalle ei näytä olevan. Monilta osin näyttää siltä, että kaikki on oireinensa "kaapissa" ja häpeää ajatuksiaan tai toimintaansa. Häpeä on kamala tunne eikä siihen mielestäni kannattaisi jäädä rypemään. Vai kuinka on?
Olen kärsinyt pakko-oireista viimeiset seitsemän vuotta ja tilanteen pahennuttua hakeuduin vuonna 2006 terapiaan. Se auttoi todella paljon ja nykyään elän suhteellisen oireetonta ja onnellista elämää, vaikkakin ajoittain huolet vaivaavat kovastikin. Pakko-oireeni ovat olleet huolia virheiden tekemisestä, sopimattomasta seksuaalisesta tai väkivaltaisesta käyttäytymisestä, sairauksista, epänormaaliudesta ja milloin mistäkin. Kuulun niihin ihmisiin, jotka jäävät jumiin asioihin.
Olen puhunut pakko-oireistani vain lähimmille ihmisille ja koen, että haluaisin puhua asioista enemmän. Mielestäni olisi tärkeätä kohdata muita vastaavista häiriöistä kärsiviä ihmisiä ja jakaa kokemuksia. Mikäli tietää, mistä pakko-oireissa on kyse, on varmasti myös paljon helpompi ymmärtää toista. Uskon, että muillakin ihmisillä on vastaavia tarpeita.
Jos tämä kirjoitus herätti ajatuksia, kirjoita tänne: [email protected]. Olisi hienoa tutustua muihin pakko-oireisiin joko kirjoittamalla tai ihan tosielämässä. Voisihan sitä vaikka jotain säännöllistäkin toimintaa alkaa järjestää, mikäli kiinnostuneita ilmaantuisi. :)
Huoletonta elämää kaikille!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pääkaupunkiseudulla on nyt uusi vertaistukiryhmä Pakko-oireisille.
Ryhmä kokoontuu mielenterveysyhdistys Verson tiloissa Hyvinkäällä torstaisin 10-11.30.
Infoa ryhmästä lisää:
http://hyvinkaanverso.yhdistysavain.fi/?x103997=122546