Pelkäättekö muut biboa sairastavat etenkin onnellisen parisuhteenne alussa, että se kumminkin kaatuu omaan hulluuteen ja tulee ero?
Itsellä menny parisuhteet päin helvettiä manioiden takia. Maniassa olen aggressiivinen, rasittava kaikella tavalla.. No toisaalta hauskakin. Alkoholin kanssa se mania levii sitten ihan totaalisesti. Tai sitten tulee vaan ihan vainoharhaiseksi ja tavallaan ajaa toisen ihmisen pois luotaan.
Mukava kumppani olen ollessani normaalina ja hypomaniassakin. Masentuneena sitten tuleekin vaan maattua ja kumppani joutuu vähän olemaan kuin omaishoitaja. Tavallaan masentuneena en aiheuta sinänsä häiriötä mutta sängystä en nouse, enkä huolehdi mistään perusasioista. Ei se nyt ole miellyttävää joutua toista passaamaan, mutta hullujenhuoneellekkaan ei nykyään helpolla pääse lepäämään ja korjaan lääkitystä, varsinkin masentuneena se sairaalaan lähtemis projekti tuntuu ylivoimaiselta.
Nyt olen kovin rakastunut mutta kokoajan pelottaa, että jos mokaan taas kaiken! Että puolenvuoden päästä pärähdän tai vaikka kuukauden.. Täällä aina haukutaan, että kaksisuuntaiset eivät välittäisi siitä mitä pahaa aiheuttavat parisuhteessaan.. Ja varsinkin siitä että eroaminen olisi biboille saman tekevää. No voin kertoa, että yksi pidempi suhde jonka lopullinen naula arkun kanteen oli järjetön maniani niin ei se ero maniassa miltään tuntunutkaan. Mutta kyllä sitten kuukausien päästä alkoi miettiä asioita kun palasi maan pinnalle. Ei ollut kylläkään mitään halua ollut palata yhteen.. Suhteessa oli muitakin vakavia ongelmia kuin minä. Mutta anteeksipyynnöt ja katumus eivät varmaankaan kuulosta kenestäkään järjelliseltä pitkän aikavälin jälkeen?
Yksi asia miksi ainakin itse saatan sekoilujeni jälkeen vaikuttaa välinpitämättömältä jne. on järjetön häpeä tapahtuneista asioista. Toivoisi vaan lobotomian päähänsä ja unohtavansa kaiken. Siksi kai jää asiat selvittämättä.. Ja puhumutta. Nykyään koitan kirjoittaa edes tuntoni luettavaksi.
Notta kyselen tällä sepostuksellani onko muilla samanlaisia tuntemuksia suhteistaan, ihmissuhteiden rikkoutumisista, onnesta ihmissuhteissa ja peloista jäädä jätetyksi tai olla jättäjä kun aivokemiat ei ole kunnossa?
Nyt ainakin koitan pitää itsestäni huolta ja etenkin uudesta suhteestani. . Sekamuotoinen jakso tässä menossa mutta hyvin meil on mennyt silti. Aloin käydä parisuhdeterapiassa missä tavallaan opin asioita miten ollaan parisuhteessa :D.
Itsellä menny parisuhteet päin helvettiä manioiden takia. Maniassa olen aggressiivinen, rasittava kaikella tavalla.. No toisaalta hauskakin. Alkoholin kanssa se mania levii sitten ihan totaalisesti. Tai sitten tulee vaan ihan vainoharhaiseksi ja tavallaan ajaa toisen ihmisen pois luotaan.
Mukava kumppani olen ollessani normaalina ja hypomaniassakin. Masentuneena sitten tuleekin vaan maattua ja kumppani joutuu vähän olemaan kuin omaishoitaja. Tavallaan masentuneena en aiheuta sinänsä häiriötä mutta sängystä en nouse, enkä huolehdi mistään perusasioista. Ei se nyt ole miellyttävää joutua toista passaamaan, mutta hullujenhuoneellekkaan ei nykyään helpolla pääse lepäämään ja korjaan lääkitystä, varsinkin masentuneena se sairaalaan lähtemis projekti tuntuu ylivoimaiselta.
Nyt olen kovin rakastunut mutta kokoajan pelottaa, että jos mokaan taas kaiken! Että puolenvuoden päästä pärähdän tai vaikka kuukauden.. Täällä aina haukutaan, että kaksisuuntaiset eivät välittäisi siitä mitä pahaa aiheuttavat parisuhteessaan.. Ja varsinkin siitä että eroaminen olisi biboille saman tekevää. No voin kertoa, että yksi pidempi suhde jonka lopullinen naula arkun kanteen oli järjetön maniani niin ei se ero maniassa miltään tuntunutkaan. Mutta kyllä sitten kuukausien päästä alkoi miettiä asioita kun palasi maan pinnalle. Ei ollut kylläkään mitään halua ollut palata yhteen.. Suhteessa oli muitakin vakavia ongelmia kuin minä. Mutta anteeksipyynnöt ja katumus eivät varmaankaan kuulosta kenestäkään järjelliseltä pitkän aikavälin jälkeen?
Yksi asia miksi ainakin itse saatan sekoilujeni jälkeen vaikuttaa välinpitämättömältä jne. on järjetön häpeä tapahtuneista asioista. Toivoisi vaan lobotomian päähänsä ja unohtavansa kaiken. Siksi kai jää asiat selvittämättä.. Ja puhumutta. Nykyään koitan kirjoittaa edes tuntoni luettavaksi.
Notta kyselen tällä sepostuksellani onko muilla samanlaisia tuntemuksia suhteistaan, ihmissuhteiden rikkoutumisista, onnesta ihmissuhteissa ja peloista jäädä jätetyksi tai olla jättäjä kun aivokemiat ei ole kunnossa?
Nyt ainakin koitan pitää itsestäni huolta ja etenkin uudesta suhteestani. . Sekamuotoinen jakso tässä menossa mutta hyvin meil on mennyt silti. Aloin käydä parisuhdeterapiassa missä tavallaan opin asioita miten ollaan parisuhteessa :D.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun puolisosta todella välittää ja parisuhde on miten sen sanois; ollaan sielunkumppanit. Se kyllä kestää arjen myötä- kuin vastatuulet.
Ole vaan rohkea.
Voimia sinulle.
Kiitokset avoimuudestasi. Juuri sinun kertomuksesi kaltaista esimerkkiä tarvitaan, jotta hoksaisi, mitä meni vikaan ns entisessä elämässä. Jotta oppisi itsestään uutta, on tehtävä tiliä siitä, mitä on taakseen jättänyt.
Itselleni perhe-elämä on arvokysymys, ja kunnioitan ihmisiä keiden kanssa elän arkipäivääni. En pettäisi, enkä jättäisi vanhempiani, enkä puolisoani mistään hinnasta. Siksi en ymmärrä maaniaan sairastuneita ihmisiä, miten he kykenevät asettamaan omat etunsa toisten edelle, mikä tilanne ennenpitkää rikkoo parisuhteen. Kyse on raukkamaisesta käytöksestä, vaikka se bipo sairautta olisikin. Onneksi Siperia opettaa ja mikäli ett halua toistaa elämässäsi ikuisesti samoja virheitä, tee periaatepäätös, että asetat läheistesi ihmisten edut aina omiesi edelle. Vaikka se vaikeaa olisikin, niin näiden asioiden puntaroiminen on hyvä tie edistymiseen.
Leimaamisen makua bibojen suhteen kyllä on. Niin kuin ei olisi riittävästi kaiken maailman nalkuttavia ja niuhottavia naisia/miehiä, joilla on terveen paperit.
Uskon, että sairas ihminen saatuaan sopivat lääkkeet ja opittuaan menneen virheistä, voi olla hyvä kumppani. Vaikeuksia kokeneen on helpompi rakastaa syvemmin. Nykyään on muotia jättää toinen juuri silloin, kun on vastamäki.
Rakkaus on halu tehdä tietynlaisia tekoja, monesti pieniä sellaisia. Bipona kannattaa pysyä erossa viinasta, elää säännöllistä elämää, syödä lääkkeensä ja elämä voi parisuhteessa ja lasten kanssa olla onnellista!
Maailmassa on pahoja asioita, kuten rahan perässä juokseminen ja muu kvartaalipaska. Nuo ihmiset tappavat perheensä ja itsensä kasvojen menetyksen jälkeen.
Jeeps tuosta alkoholin käytöstä kyllä pitäisi luopua kokonaan tai ainakin vähentää roimasti. Nyt onneksi vain kerran viikossa ja pystyy pitää kahden viikon tipattomia. Olen siis juonut monta vuotta. Alkoholi on ollut se huono lääke. Onneksi olen vasta 24 niin aivotki pystyy vielä korjaantumaan. En kyllä onneksi niitä ihan juonut eikä uskoisi ulkonäöllisesti tai puheistakaan (jos mua ei tunne) että tartun liian usein lasiseen laulukirjaan. Nyt päätin nostaa lamictalia koska on taas tää sängyssä 24/7 nokosten ottamista. piristää ja lamictal mielestäni vähentää alkoholin himoa.
Harmittaa kun on tämä masennuskausi niin itsetunto menee aivan nolliin,, Ja sitten tulee mustasukkaisia tuntemuksia ja aggressiivisuutta ja itsensä vähättelyä. Kun olen kunnossa (ja varsinkin köh maniassa..) ei itsetunto ongelmia esiinny. No toivotaan että lami auttaa.
Mitenköhän semmoisista pakkomielteisistä harha ajatuksista pääsee eroon? Ettei tarvis aina kaivella vanhoja riita aiheita kun suuttuu. Varsinkin kun osa luuloistani on ihan psykoottis tasoisia. Ketipinoria oon koittanu rouskia noihin harha ajatuksiini mutta ketipinor tekee minusta vain hyvin välinpitämättömän ihmisen. Olen jopa piikikkäämpi kun syön ketipinoria.
Mulla pelko siitä, että pilaan kaiken estää aloittamasta minkäänlaista parisuhdetta.Olen kaiken jälkeen päättänyt elää yksin.Voimia sulle ja kumppanillesi.