Minusta niiden joiden mielestä olisi hyvä että jotkut kantaa hihamerkkejä voisi aloittaa itsestään. Kantakoot kaikki ne jotka ovat tuota mieltä näkyvät hihamerkit.
Hommafoorumilla voidaan varmasti järjestää suunnittelukilpailu. Tai sitten Johtaja kertoo minkä näköisen sen pitää olla. Miksi vaatia muilta ellei itse ole valmis?
Hommafoorumilaiset voisivat kerrankin osoittaa omaavansa edes tyngän selkärangasta. Tähän asti ovat mielestäni lähinä kunnostautuneet koulukiusaamiseen rinnastettavalla toimintalla - avuttomia pienryhmien ilkeäsävyiseen kritisointiin sekä toimintansa epäpäteviin puolustamistemppuihin.
Hommafoorumilla voidaan varmasti järjestää suunnittelukilpailu. Tai sitten Johtaja kertoo minkä näköisen sen pitää olla. Miksi vaatia muilta ellei itse ole valmis?
Hommafoorumilaiset voisivat kerrankin osoittaa omaavansa edes tyngän selkärangasta. Tähän asti ovat mielestäni lähinä kunnostautuneet koulukiusaamiseen rinnastettavalla toimintalla - avuttomia pienryhmien ilkeäsävyiseen kritisointiin sekä toimintansa epäpäteviin puolustamistemppuihin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Halla-aholla on pelkästään Helsingissä jalkaväkidivisioonan verran kannattajia ja muukin Suomi on halla-aholaisia täynnä. Jos jokainen halla-aholainen panisi päälleen hihanauhan tai univormun, vastustajat pelkäisivät, kun tajuaisivat miten paljon halla-aholaisia on. Ehkä tähän vielä mennään. VIHATKOON, KUNHAN PELKÄÄVÄT.
Persumuijat elävät puutteessa kautta maan?
http://ohohupsis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/102328-masentaisi-jos-ei-saisi-munaa
Myös palstalla päivystävät vihervasurit, ja vihervasurit yleensä voisivat kantaa hihamerkkiä. Se auttaisi poliisia huumeiden vastaisessa työssä.
Miksi huumeita pitäisi vastustaa? Polttaisit sinäkin, niin vihaisit vähemmän.
Mihin persut muka edes tarvitsevat hihamerkkejä? Useimmillahan nimittäin on jo jengiliivit!
Persut tarvitsevat merkkejä ihmisten luokitteluun ja eriarvoisiin kategorioihin sijoittamiseen, kuten kiihkokansallisilla ja fasisteilla on tapana. Jo Aatun systeemissä käytettiin värejä erottelemaan ihmisiä, poliittiset pahikset, emigrantit, juutalaiset, jehovanuskoiset jne. Tiesitkö, että homojen piti kantaa vaaleanpunaista kolmiota? Hyvä! Sellaisestahan persu tietäisi, keneltä kannattaa vonkua perää!
Entä jos kuuluu useampaan ihmisryhmään esim. pahis-homo-persu, miten hihat riittää kaikkiin hihamerkkeihin? Pitäisi olla yhtä pitkät kädet kuin apinalla?
Ratkaistavissa vaikkapa niin, että tulipunaisen lätkän päälle ommellaan joko pinkki kolmio tai sateenkarilippu ja sen päälle iso musta P -kirjain. Homousastetta voidaan kuvata lisämerkein esim. lisäämällä hihaan nauhoja tai tähtejä. Merkki voisi kuvata kolmella nauhalla esim. liivijengiin kuuluvaa pedofiilihomoa. Kansalaistaidon tunneille näitä sitten opeteltaisi.
Onko hurriloisella sonnat kintuissa!
Ei ihan, mutta melkein
Tähänkin toistoavaukseen. Juttua siitä kirjoituksesta US-blogeissa, Helenan blogista, josta älytön älämölö syntyi. Viekö toimittajat yksikertaisempia miten huvittaa? Helena myös mjukana kommentoimassa.
"Kirjoituksessahan oli omat merkkinsä vähän jokaiselle, peilaten ennakkoluuloja."
"Helenan blogi oli hauska enkä ymmärrä miten joku siitä on voinut loukkaantua tai sitä minkä takia Huusko sen on poistanut."
"Luettavissa mm. tuolta! Helena koki oikeusmurhan! Vielä kun tietää Helenan jutut ja sarkasmin, niin aivan uskomaton uutinen Turun Sanomilta!"
"Minusta tuo oli hauska teksti. En tiedä onko Helena persu, ainakin tuolla esittelyssään kertoo olevansa sitoutumaton."
http://anssiluomaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/102794-helena-erosen-arvostelukyky-petti-hirvisaaren-on-reagoitava-asiaan-ainoalla-oikealla-tavalla