Uutta 32f-38f purjevenettä rajoitetulla budjetilla katselevana on aika mahdotonta välttää sitä faktaa että nuo Kroatialaiset Charter-veneet ovat halpoja, vaikka niiden hintaan laskisi verot ja jonkin verran kunnostusta päälle. Itselläni olisi kesäisin aikaa purjehtia 4 kuukautta, eikä toisaalta veneen pitäminen välimerellä vuoden pari ole ongelma, joten sikäli siirtojutuista ei tarvitse murehtia/keskustella.
Onko kenellekään omakohtaista kokemusta noista Kroatian purjeveneistä (vuokra/osto), onko ne ihan kehäraakkeja kulumisen takia vai onko niissä usein jotain isompaakin korjausta esim kiville-ajojen jälkeen? Ei nyt viitsisi lähteä paikanpäälle ihan vain todetakseen ettei yksikään yksilö ole ostamisen arvoinen.
Kroatialaisten Charter-veneiden kunto?
7
310
Vastaukset
- 9+4
Pyydä kuvia, niistä selviää pitkälle veneen kunto. Jokainen vene on yksilö oli sitten uusi (käsityön osuus on edelleen suuri) tai käytetty (jokaisella veneellä oma historia).
- Joko Elan tai Elan
Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta onneksi eräs Kroatiassa ostoksilla käynyt kirjasi tapahtumat nettiin:
http://nenankotimatka.wordpress.com/ - vähän ihmetyttää
Aika iso koko- ja hintahaarukka sinulla on. Veneen pitäminen Välimerellä ei ole sinulle ongelma, mutta matkustaminen sinne on? Ja lomaa 4 kk, joten kai muutaman päivän voisi veneen ostoon käyttää.
- V.J.
Ihme palsta/maa kyllä kun jokaisesta sanasta pitää tulla erikseen valittamaan ja epäilemään :-(
Mutta vastataan nyt niin ei palstan epätasapainoisille negaation-etsijöille tule paha mieli:
1) Aluksi tarkoitus oli katsella 32-34f, mutta joidenkin euroopan maiden halvat hinnat pistävät haaveilemaan siitä että saisiko sitä pari jalkaa isommankin kun kerta samaan hintaan on myynnissä 38f kuin 32f. Anteeksi, en tiennyt että tämä on rikos. Hintahaarukka on aika pieni, koska, kuten jo yllä totesin, 32/34/36/38 ovat kaikki tarjolla samalla hinnalla, ja joo, totta kai jokainen tietää sen itsestäänselvyyden että jos 38 on samanhintainen kuin 32 niin se on huonommassa kunnossa.
2) Matkustaminen sinne ei ole ongelma: Olen sikäli vähän omituinen että mieluummin matkustan heti ensimmäisellä kerralla sinne maahan mistä todennäköisesti veneen hankkii - varsinkin jos matkustelee loma-ajan ulkopuolella järjestelemässä asioita. Tuntuu melkoiselta ajan/rahan/energian haaskaukselta matkustaa Kroatiaan jos lähes kaikki Charter-veneet vaativat todella ison remontin. Asia jota tässä juuri kyselen ja yritän selvittää. Valokuvat auttavat, mutta esim runkojen kolhimiset tuntuvat joissain välimeren maissa olevan melkoinen charter-vakio-varuste. Ei vain itselläni ole kokemusta Kroatiasta ja miten laadukkaasti siellä firmat huoltavat laivuettaan.
3) Toimin yrittäjänä alalla jossa ei kesällä tapahdu juurikaan mitään, joten jos välillä pääsee nettiin niin "kesäloma" on aika pitkä. Ei ole minun vika että asiat ovat näin. Sori. Lisäksi tarkoitus olisi ostaa vene ennen lomia jos kaikki menee putkeen - tiedän, tulee kiire - ettei koko alkukesä olisi ilmassa sen takia ettei tiedä pitääkö matkustaa ja minne ja miten monta kertaa hoitamaan asioita, kun kuitenkin voidaan lähteä siitä oletuksesta että ei ne paperiasiat aina kauhean nopeasti tai arvattavasti etene noissa maissa.- vähän ihmetyttää
Älä suotta hikeenny. Luin viestisi väärin että olet ostamassa uutta 32-38 ft venettä mutta mieleesi tuli vähän säästää harkitsemalla uudenkarhean charterveneen ostoa. Mutta lähtökohta oli siis käytetty, mutta sinulle uusi vene, jolloin tietysti voi katsella samassa hintaluokassa erikokoisia veneitä ellei ikä, kunto ja varusteet ole valintakriteerinä.
Luultavasti ei ole mitään sääntöä että tietyssä maassa vuokraveneet olisivat tietynkuntoisia. Samanmerkkistä vuokraamojen peruskalustoa myös löytyy joka maasta, joten ei ole pakko matkustaa vastenmieliseen maahan kauppoja tekemään.
- Näinkös
Eikös toi Kroatia kohta ole EU:ssa, niin voi hieman tulla vero helpotuksia. Toisaalta kysyntä varmasti myös kasvaa, mikä nostaa hintoja.
- 7+20
Kyllä Kroatiassa on hyväkuntoisiakin Charter-veneitä. Jos Välimereltä aiot veneen hankkia, halvemmalla voisi EU-kelpoisen veneen saada nyt ostettua jostakin eurokriisimaasta (Kreikka, Italia tai Espanja). Ihan vain mutu-arvelu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954