Persujen uho

Persut julistivat vaalien alla asioita, joiden uhottiin muuttuvan, jos voitto tulee. No, iso voitto tuli, mutta mitä näistä asioista persut on nyt muuttanut? Jos kanttia olisi ollut, niin päättämään olisivat päässeet. Tuli kuitenkin huonot housuun, kun näyttöä vastuusta tarjottiin.

-pakkoruotsi pois
-markka takaisin
-irti eu:sta
-Ahvenanmaa Ruotsille
-Seksualliselta vähemmistöltä oikeudet pois
-puolueet päättämään taiteilioiden apurahoista
-vihreät ulos
-maahanmuutto tiukaksi
-maan myynti venäläisille kiellettävä
-populismi kunniaan, kansa päättää
-aluepolitiikka
-liikennepolitiikka
-jne, jne, jne...

Muut voivat jatkaa listaa, mutta persu on hyvä ja mainitsee muutaman, tai edes yhden asian luettelosta, jonka perut on laittanut kuntoon. Niinpä, pahemman laatuinen kusetus koko juttu.
30115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Niin ja täytyy muistaa että sekä demarit ja vasemmistoliitto käänsivät takkinsa,pettivät lupauksensa - ja menivät hallitukseen.

Arhinmäestäkin tuli porvari että heilahti - ei ihme että vasurien kannattajat suuttuivat.Nyt sitten Paavo poikakin pistää köyhää kyykkyyn - on se hauskaa.

Äänestä
  • Vastuullinen ajatusmalli: Rahaa on kymmene markkaa ja menot kaksitoista markkaa. Kaksi markkaa pitää ottaa jostain ottaa pois. Ratkaisu: Yhdessä päätetään mistä se kaksi markkaa jätetään pois.

    Persujen ajatusmalli: Rahaa on kymmene markkaa ja menot kaksitoista markkaa. Kaksi markkaa pitää ottaa jostain pois. Ratkaisu: Kahta markkaa ei saa ottaa pois. .

    Äänestä

Persu vastaa: maata en ole venäläisille myyny kun ei ole mistä myyä. Ruottia en ole lukenu kun en oo niin pitkälle käyny koulua. Vihreää lentää välillä naapurin parvekkeelle juopottelun jälkeen. Maahan muuttoa en kannata koska maan sisällä tulee kylmä varsinnii näin viileillä keleillä

Äänestä

Persujen suhteet ruotsiin ovat kuitenkin kunnossa. Ruotsin nuori prinsessa sai "mannerlaatta" Kikeltä suomenkielisen vaihdevuosikirjan.

Äänestä
  • Kyllä persuilta mannerlaatta aina iltapäivisin lentää, herääminen viinakakkupullomeren keskeltä on persuille päivittäinen Talvisota.

    Äänestä

Persuilusta saadaan lukea melkeinpä joka viikko lehdistä, nyt on hihamerkit ja liekö avustaja jo erotettu tehtävistään. Samankaltaista julkisuutta se on persuilla ollut kaiken aikaa, sen siitä saa kun tuollaiset äänestetään eduskuntaan.

Muistuu mieleeni kun muu kansa katseli kauhulla persujen jytkyn jälkeistä uhoa.
Siinä oli melkein koko persulaima jo jakamassa toisilleen ministerin pestejä.
Luojan kiitos, se hallitukseen meno jäi, kun joku huomasi, että hallitusvastuussa pitäisi tehdä kompromissejä ja äänestäjät niin puupäitä ettei ymmärrys olisi siihen riittänyt.
Nythän nuo persut upottavat ihan itse laivansa alta, ei niitä enää äänestä muut kuin tappotyhmät, sellaisia on vain jokunen prosentti kansasta.

Äänestä
  • Hihamerkkikirjoituskin oli merkki persuavustajien turhautumisesta, kun puolueen kansanedustajat eivät tee mitään muuta eduskunnassa kuin kaivavat muniaan ja nuuhkivat sormiaan. Eikös tämä Eronenkin aloittanut vasta tammikuussa tehtävässään? Hirttiköhän edeltäjä itsensä, kun turhautui Hirvisaaren saamattomuuteen?

    Äänestä

Sekö on hyvästä jakaa Suomen veronmaksajien rahat ulkomaille ja potkia suomalaisia eläkeläisiä ja lapsia päähän. Kun isot pojat on pörssissä pelleilleet. Tuommoisen läjän vääntäminen onnistuu keneltä vain, kun sivu lauseella sanotaan jo ettei "ehkä" riitä kuitenkaan(kaikkihan sen kyllä jo tietää perussuomalaiset vain uskaltavat sanoa sen ääneen). Padotaan padotaan ja konkurssi silti tulee eli oikein järki hommaa. Tulipaloa sytytetään bensalla. Perussuomalaiset ovat ainakin yrittäneet varoittaa oma tämä tyhmän kansan tie, eikä se ole perussuomalaisten vika sitten kun kaikki on mennyt, vaikka sitä monet ajatuksen jättiläiset yrittävät jo vierittää perussuomalaisten harteille.

Äänestä
  • No tuliko nyt parempi mieli?

    Äänestä

Vastatkaa nyt tampiot! Eikö löydy yhtään asiaa tuosta listasta, minkä persut on laittanut kuntoon. Nuo ovat niitä asioita, joihin hölmöt ihmiset uskoivat. No mitä sitten saatiin aikaan; Pusikosta hau, hau, räyh räyh! Ei mitään muuta.

Varmaan monet uskoivat ihan vilpittömästi Soinia ja kumppaneita. Tuskin monikaan arvasi millaisia vastuunpakoiljoita he ovatkaan.

Äänestä
  • Mitäs hölmö tampiolita kysyt, mutta sinua fiksumpana vastaan. Onhan siellä asioita joita olet luetellut:
    -vihreät ulos. Ajelin tuossa päivällä maaseudun puolella ja siellähän ne vihreät olivat ulkona. Olivat tehneet suuren hiilijalanjäljen päästäkseen metropolista luonnon keskelle lintuja tiiraamaan.
    Mainitsit aluepolitiikan ja liikennepolitiikan. Harjoitetaan edelleen.
    -puolueet päättämään taiteilioiden apurahoista. Niinhän varmaan tapahtuu. Siis taiteilioiden apurahoista. Taiteilijoiden apurahoista taas päättävät muut tahot.
    Muihin kohtiin puutun välittömästi kunhan ensin kopsit tänne mistä nuo olet kaivanut. Ja omasta päästä ei riitä vastaukseksi.
    Sitten voimme jutella niistä asioista minkä suhteen persut ovat muuttaneet politiikkansa. Ja sen jälkeen voimme kerrata kuinka päätökset syntyvät demokraattusessa järjestelmässä, jonka jälkeen voimmekin tuumia miksi jotkut asiat eivät ole toteutuneet.

    Lopuksi voit selventää mitähän sinä tarkoitat vastuun kantamisella. Sekin olisi mielenkiintoinen asia tietää.

    Äänestä

  • valta persuille kirjoitti:

    Mitäs hölmö tampiolita kysyt, mutta sinua fiksumpana vastaan. Onhan siellä asioita joita olet luetellut:
    -vihreät ulos. Ajelin tuossa päivällä maaseudun puolella ja siellähän ne vihreät olivat ulkona. Olivat tehneet suuren hiilijalanjäljen päästäkseen metropolista luonnon keskelle lintuja tiiraamaan.
    Mainitsit aluepolitiikan ja liikennepolitiikan. Harjoitetaan edelleen.
    -puolueet päättämään taiteilioiden apurahoista. Niinhän varmaan tapahtuu. Siis taiteilioiden apurahoista. Taiteilijoiden apurahoista taas päättävät muut tahot.
    Muihin kohtiin puutun välittömästi kunhan ensin kopsit tänne mistä nuo olet kaivanut. Ja omasta päästä ei riitä vastaukseksi.
    Sitten voimme jutella niistä asioista minkä suhteen persut ovat muuttaneet politiikkansa. Ja sen jälkeen voimme kerrata kuinka päätökset syntyvät demokraattusessa järjestelmässä, jonka jälkeen voimmekin tuumia miksi jotkut asiat eivät ole toteutuneet.

    Lopuksi voit selventää mitähän sinä tarkoitat vastuun kantamisella. Sekin olisi mielenkiintoinen asia tietää.

    Vastuun kantaminen tarkoittaa juuri sitä, että jos em. lupauksilla saadaan tarvittava määrä ääniä, pitää asioiden hyväksi myös tehdä jotain. Se että ei ole tarkoituskaan astua ruoriin tekemään asioille mitään tai ottamaan vastuuta puheistaan, on ihmisten aliarvioimista.

    Nuo asiat mitä ylempänä "perustelit", olivat pelkkää puutaheinää. Mitään ette ole asioille tehneet, koska vastuuta ette uskaltaneet ottaa.

    Äänestä

  • fdgdf kirjoitti:

    Vastuun kantaminen tarkoittaa juuri sitä, että jos em. lupauksilla saadaan tarvittava määrä ääniä, pitää asioiden hyväksi myös tehdä jotain. Se että ei ole tarkoituskaan astua ruoriin tekemään asioille mitään tai ottamaan vastuuta puheistaan, on ihmisten aliarvioimista.

    Nuo asiat mitä ylempänä "perustelit", olivat pelkkää puutaheinää. Mitään ette ole asioille tehneet, koska vastuuta ette uskaltaneet ottaa.

    Hieno homma että Kokoomuksen vasemmistohallitus kantaa vastuun, mutta hittovie kansa joutuu maksamaan selkänahastaan sen Kokoomuslaisenten "vastuunkannon laskun". Turha on Kokoomusnuorten räksyjen ylvästellä vastuunkantamisella, Kokoomuskusetus käynnissä, taas kerran. edellisen Kokoomushölmöilyn olimmekin jo melkein saaneet maksettua.

    Äänestä

  • Helpottiko? tuliko parempi mieli? Ymmärrätkö edes mitä ja mistä räksytät, ihan oikeasti, vai käskikö isot pojat Kokoomusnuorten iltamissa kirjoitella typeryksiä Persupalstalle?

    Äänestä

  • fdgdf kirjoitti:

    Vastuun kantaminen tarkoittaa juuri sitä, että jos em. lupauksilla saadaan tarvittava määrä ääniä, pitää asioiden hyväksi myös tehdä jotain. Se että ei ole tarkoituskaan astua ruoriin tekemään asioille mitään tai ottamaan vastuuta puheistaan, on ihmisten aliarvioimista.

    Nuo asiat mitä ylempänä "perustelit", olivat pelkkää puutaheinää. Mitään ette ole asioille tehneet, koska vastuuta ette uskaltaneet ottaa.

    Eiköhän perussuomalaiset kanna vastuuta oppositiopolitiikasta ja kannata edelleen niitä asioita mitä ovat luvanneet ajaa. Vaikuttaa vain siltä että sinä et erota hallitusta ja oppositiota toisitaan etkä tiedä miten hallituksessa/oppositiossa ollessa toimitaan, vaikutetaan tai kannetaan vastuuta. Kunhan nämä asiast selviää niin turha päänaukominen tälläkin palstalla ainakin tämän osalta loppuu. Puutaheinää? joo kopsasin nuo tuosta ylempää ja olen threadin aloituksen asiallisuudesta kanssasi samaa mieltä

    Äänestä

Miksihän Hirvisaari pelkää toimittajia, eikä anna haastatteluja? Aika outoa.

Äänestä
  • Aika hiirulainen oli, kun toimittajat yhyttivät hänet ryhmäpalaverin jälkeen. Kaukana on todellisuus vaalimainoksten arjalaisesta sankarista.

    Äänestä

Ei liene tarvis vastata näihin idioottimaisuuksiin enää, eikö teillä siellä kokoomusnuorissa tiedetä miten suomessa hallitus kootaan, ja myös miten asioista päätetään. Oppositiossa ei päljoa vaikuteta, tosin yhtä paljon kuin Kokoomuksen apupuolueet hallituksessa, mutta ei kääntynyt Persujen takki Audin takapenkin voimalla.

Äänestä
  • Juu niinhän tämä on: yksi hullu kyselee enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.

    Äänestä

Miksi muuten Hellu esiintyy Helena Eronen nimellä, vaikka hänen oikea sukunimensä eduskunnan sivujen mukaan on Helena Eronen-Kuhanen? Häpeileekö hän miestään vai mistä on kyse?

Äänestä

Säälittäviä on nuo persujen puolustelut, kun yrittävät kääntää keskustelua mukamas asioihin. Asiat joista persut tunnetaan, on lööppijulkisuus kaikessa muussa kuin parlamenttityössä, johon heidät aikanaan valittiin.
Vaalilupausten jälkeinen aika on ihankin sitä samaa lupausta, jos joku kysyy, siihen se sitten jääkin. Ryhmäpalaverit pidetään lähinnä aina, kun joku oma jäsen tarvitsee näennäisen rangaistuksen silmänlumeeksi.
Täällä sitten kannattajat yrittävät tyhmyyttään puolustella noita örvelöitä, jotka ovat joutuneet omaksi ja muiden häpeäksi, väärälle areenalle. Sillä pikkupaikan ostokeskuksen rappusilla pakolaisista vaahtoaminen ja parlamenttityö ovat liian kaukana toisistaan.

Äänestä

Millanen mielisairas edes haluaisi asioita, joita aloittaja mainitsee? Markan arvo olisi melkein nolla, jos siihen nyt palattaisiin, eikä markkaan edes voida palata tosta vaan ( minkä pellepersutkin varmasti tietävät, vaikkeivat populismissaan myönnäkään) ja ylipäätään koko persupelleäärioikeiston populismiakaan ei edes olisi, jollei olisi EU:ta, mihin perussuomalaiset yrittävät vedota mielipuolisesti, vastuuttamalla jotakin mystistä ulkopuolista fiktiivistä tahoa ja lietsomalla typerysten kaunaa siitä, että joka tavan toope ei voi asua esim. Eirassa ja että on hui kauhistus vieraskielisiäkin ja monenlaisia kulttuureita jo Suomessakin (sentään vähänlaisesti), eikä pelkällä Suomella pärjää!

Jos kukaan vähänkään älykkäämpi yhtään tutkii sitä, että mistä nää perussuomalaiset oikeasti puolueohjelmassaan puhuvat, niin tajuavat, että he eivät ymmärrä mistään mitään, realistisesti. Lakeihin ja säädöksiin he eivät koskaan vetoa, koskeivat he tajua niistä. Kohtuullisen harmiton lienee joku pöllö, joka jossakin vaikka kunnanvaltuustoissa möykkäisi kahdenkymmenen natsikaverinsa äänillä, mutta sitten jos noita tolvakkeita alkaa olla enemmänkin, ei enää veronmaksajaa ja tavallista kansalaista naurata, koska sentään eduskunta on paikka, että se vaatii normaalin sivistyksen. Ei voi mennä jollakin peruskoulutaustalla paukuttamaan ja tilittämään edjuskunnan puhujanpönttöön, että nyt muka pitää kaikkien tehdä just silleen, kuin mä möhkö ajattelen, niin sanotusti

Mä olen vasta kolmekymppinen, mutta mä ihan aidosti ihmettelen esim. joidenkin perussuomalaisten kansanedustajienkin kapeaa yleissivistystä: he vaativat asioita, jotka sotivat lakeja vastaan ja mitä olen jotakin eduskunnan kyselytuntejakin joskus katsonut, olen suorastaan pöyristynyt, että mun sivistys on laajempi, kuin joillakin 50- vuotiailla. Ainoa mikä on tullut mieleen, on, etä miten p*ska nykyisin on Suomen peruskoulujärjestelmä, kun kuuntelee monia kolmi- nelikymppisiä poliitikoita....

Äänestä
  • Katsopa millaista keskustelua täälläkin on käyty: ei tunneta edes parlamentarismin perusteita. Rautalangasta saa vääntää, mutta eihän se umpiluuhun uppoa.

    Äänestä

Parasta tässä viikossa oli se, että suomenruotsalaisetkin saa oman hihamerkin. JIPPIJAIJEEEEEEE. Afriikkalainen ei tarvii ja taas tuli säästöjä.

Äänestä

Persuilun tärkein asia on, että nuolee riittävän tarmokkaasti ja näyttävästi yksinvaltias, äärinarsisti Isä Timon ahteria, mielluumin päivittäin. KAIKKI muu on soinismissa sen rinnalla todella vähäpätöistä ja toisarvoista.

Äänestä
  • Hyiiii, tuleeko kieli ruskeaksi?

    Äänestä

  • lämmintä vitsiä,,,,, kirjoitti:

    Hyiiii, tuleeko kieli ruskeaksi?

    Kokeile kun asia tuntuu sinua niin kiinnostavan.

    Äänestä

Niinpä niin, surkea on tuo persujen taival, ensin oli hirmuinen uho, ja maailma piti muuttaa koko persuiluksi, niitä ministerin salkkuja arvuuteltiin vähän joka persulle, oli sitten lukutaitoa tai ei. Jokainen uskoi pärjäävänsä ministerinä, mutta sitten nousi tie pystyyn. Vaalilupaukset oli mitoitettu yksipuoluejärjestelmän mukaan, ei olisi löytynyt ketään mukaan hallitukseen ja kun kokoomuksella oli vielä puheet, niin siihen homma lerpahtikin. Puolueen äänestäjät kun oli löydetty kaljakuppiloista, niin politiikan tuntemus oli nollatasolla, ei löytynyt kentältä ymmärrystä siitä, mitä politiikan teko on, kun kyseessä on monipuolue järjestelmä.
Muiden kanssa olisi pitänyt saada aikaan kompromisseja, mutta jos oma ohjelma alkaa ja loppuu isoon EI:hin, niin ei siitä mihinkään pääse.
Kansantaloudelle se toki oli hyvä asia, koska varmaan itse Soinikin huomasi, että ei apinalauman kanssa voi mistään mennä mitään päättämään, näin se luobntainen oppositio kutsui ja siellä onkin kunnostauduttu aivan ennen näkemättömästi. Eduskuntatyöstä ei kukaan osaa sanoa juuta tai jaata, mutta keltainen lehdistö on päässyt mälläämään otsikoilla melkein viikottain.
Persujen eduskuntaryhmälle on sitten jäänyt rooliksi antaa omilleen nuuskaa, kun ulkoinen paine nousee liikaa otsikoiden takia. Siinä se kannatuskin kääntyi kunnon laskuliukuun, ei sitä voinut kieltää itse pääpersukaan.
Pääpersun sutkauksia ei olekaan enään näkynyt juuri missään, ne on korvattu milloin juoppojutuilla tai näillä käsivarsimerkeillä, milloin milläkin.
Ei ole persulaumalla mitään hajua parlamenttityöstä, eikä oppiminenkaan ole kovin nopeaa. Ryhmyri tosin väittää oppimista tapahtuvan, mutta lööpeistä sitä ei huomaa.
Mikä on ensiviikon persu-lööppi? Varmaan ulkomaiset vedonlyöjät jo kohta kiinnostuvat asiasta.

Äänestä

Säälittävää, todellakin säälittävää, Persuja vihataan (nämä muutama multipersoona Kokoomusnuorista), kuitenkaan esittämättä oikeastaan mitään järkevää, pelkkiä heittoja, joiden naurettavuus selviää välittömästi jos on parlamentarismin perusteet suomessa selvillä (eihän näillä kyllä ole, ja se näkyy kirjoittelusta).
Asiaahan se on riepotella noita hölmösti käyttäytyneitä Persuja, ja saa ja kuulukin niin tehdä, mutta jossain kohtaa sekin alkaa mennä mauttomaksi, taas ajatellen tätä meidän parlamenttaarista järjestelmää . . . josta voidaan olla tietysti montaa mieltä, mutta näillä mennään. Se tarkoittaa, että jopa nuo hölmöilevät Persut, on valittu tuonne muiden idioottien joukkoon (joskin valtaosa muista osaa edes käyttäytyä), ovat siis vaaleilla kansalaisten sinne äänestämiä, toisin toivottavasti kuin täällä roikkuvat ääliöt (varmuutta siitä ei kyllä ole). Avustajien typerä käyttäytyminen taas luulisi ja on helposti hoidettavissa, kenkää perseeseen, jos ei kerran peruskäyttäytymis säännöt ole iskostunut päähän vuosien saatossa.
Tosin koko tuosta laitoksesta, jota eduskunnaksi kutsutaan - ei kovinkaan korkeaa arvosanaa voi antaa. Se on kuin koulukiusattujen kosto muulle maalle.

Äänestä

Soinin nappisuunnitelma:

-Kerätään kuppiloista ja kaduilta äänet käsittämättömillä populistisilla lupauksilla (osa lupauksista avauksessa)
-Osa kansasta meni vipuun "hienoista teeseistä"
-Vaalivoiton myötä aloitettiin hallitusneuvottelut
-Kieltäydyttiin suunnitelmallisesti hallituspaikasta, koska tiedettiin, että lupauksia ei pystytä toteuttamaan.
-Harjoitetaan mielummin "oppositiopolitiikkaa", koska silloin ei tarvitse kantaa vastuuta päätöksistä.
-Nyt voidaan huudella vapautuneesti, koska suunnitelma toimii

Soinin laskelmat eivät kuitenkaan menneet ihan nappiin. Kansa huomasi kusetuksen ja siksipä kannatus jatkaa rajua alamäkeään. Toki kannatuksen laskuun vaikuttaa myös persujen jatkuvat sekoilut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


9+5 kirjoitti:

Persut julistivat vaalien alla asioita, joiden uhottiin muuttuvan, jos voitto tulee. No, iso voitto tuli, mutta mitä näistä asioista persut on nyt muuttanut? Jos kanttia olisi ollut, niin päättämään olisivat päässeet. Tuli kuitenkin huonot housuun, kun näyttöä vastuusta tarjottiin.

-pakkoruotsi pois
-markka takaisin
-irti eu:sta
-Ahvenanmaa Ruotsille
-Seksualliselta vähemmistöltä oikeudet pois
-puolueet päättämään taiteilioiden apurahoista
-vihreät ulos
-maahanmuutto tiukaksi
-maan myynti venäläisille kiellettävä
-populismi kunniaan, kansa päättää
-aluepolitiikka
-liikennepolitiikka
-jne, jne, jne...

Muut voivat jatkaa listaa, mutta persu on hyvä ja mainitsee muutaman, tai edes yhden asian luettelosta, jonka perut on laittanut kuntoon. Niinpä, pahemman laatuinen kusetus koko juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu