Onko sellainen mahdollista, että haluaisi rakastaa, mutta ei pysty tai uskalla. Siis ei uskalla antautua. Alkaa olla voimat vaan lopussa yhden naisen suhteen. Välillä näyttää vihreää valoa, mutta sitten yhtäkkiä ottaakin etäisyyttä, joskus muuttuu hieman välinpitämättömäksikin. Kyseessä ujo nainen. En vain tiedä kuinka pitäisi menetellä. Tunteistani olen jo kertonutkin, enää en oikein edes uskalla. Olen alkanut itsekin pelkäämään, että kuinkahan tässä oikein käy. Sellaista roikkumista tämä on ollut puoleen ja toiseen, nyt alkaa olla neuvoton tilanne kun ei tällaista jaksaisi loputtomiin, muukin elämä kärsii. Kertokaa naiset jotain edes :(
Kysymys naisille
22
563
Vastaukset
- Tottakai voi olla
tai sitten on niin ujo et pelkää loukkaavansa sua jos sanois suoraan ettei
kiinnosta. Sen saa selville vaan kysymällä suoraan.- mitä teen?
Kiitos vastauksesta. Pistää kyllä miettimään. Hän oli ainakin ihastunut minuun alkuaikoina. Jossain vaiheessa hän tuli siihen tulokseen, ettei tästä mitään tule kun jotain puuttuu, ja halusi olla vain kaveri. Olen silti jatkanut yrittämistä, ja hän on ollut välillä tunteidensa kanssa niin sekaisin, että ei ole osannut sanoa oikein mitään. Lähekkäin olemme tykänneet aina olla, sitten välillä hän vetäytyy. En tiedä sitten, että pelkääkö hän jotain, haluaisiko hän, vai tietääkö hän itsekkään mitä haluaa. Ei tämä nyt ainakaan hyvin ole mennyt mielestäni. Välillä hän on sanonut minulle mukavia asioita, välillä muuttunut etäiseksi. Minulle tulee olemaan kova paikka menettää hänet, hänelle myös ehkä, on tässä ollut niin paljon hyvääkin. Ei varmaan kumpikaan olla varmoja mistään, mutta jos tästä ei kerran mitään tule, niin jääkö paljon vaihtoehtoja kuin sanoa hyvästit :(
- ***************
mitä teen? kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Pistää kyllä miettimään. Hän oli ainakin ihastunut minuun alkuaikoina. Jossain vaiheessa hän tuli siihen tulokseen, ettei tästä mitään tule kun jotain puuttuu, ja halusi olla vain kaveri. Olen silti jatkanut yrittämistä, ja hän on ollut välillä tunteidensa kanssa niin sekaisin, että ei ole osannut sanoa oikein mitään. Lähekkäin olemme tykänneet aina olla, sitten välillä hän vetäytyy. En tiedä sitten, että pelkääkö hän jotain, haluaisiko hän, vai tietääkö hän itsekkään mitä haluaa. Ei tämä nyt ainakaan hyvin ole mennyt mielestäni. Välillä hän on sanonut minulle mukavia asioita, välillä muuttunut etäiseksi. Minulle tulee olemaan kova paikka menettää hänet, hänelle myös ehkä, on tässä ollut niin paljon hyvääkin. Ei varmaan kumpikaan olla varmoja mistään, mutta jos tästä ei kerran mitään tule, niin jääkö paljon vaihtoehtoja kuin sanoa hyvästit :(
vai etkö vain itse hyväksy pelkkää kaveruutta? Elättelet mielikuvissasi suurempia tunteita ja unelmaa seurustelusta?
tuolla menolla voit menettää hänen ystävyytensäkin... - mitä teen?
*************** kirjoitti:
vai etkö vain itse hyväksy pelkkää kaveruutta? Elättelet mielikuvissasi suurempia tunteita ja unelmaa seurustelusta?
tuolla menolla voit menettää hänen ystävyytensäkin...Niin elättelen... ja molemmat tiedämme jo nyt, että emme pystyisi olemaan pelkkiä kavereita. Hänelläkin kai suurempia tunteita olemassa.
- tapauskohtaista
Tapauskohtaista sanoisin. Jos ei ole sanonut, ettei kiinnosta, niin kysymään.
- kaakopapu
On mahdollista. Ja mä ihan oikeasti sanon että ei kiinnosta enää. Kolme vuotta riitti. Kiiti.
Mä olen jo mennyt eteenpäin ja toivottavasti odotan kohta uutta vauvaa ja sitten saisin vielä ainakin kaksi lisää.
Mene eteenpäin. Sinä et ole se oikea.
Heippa.- mitä teen?
En voi ymmärtää... aika katkeralta kuulostaa :/
- mitä teen?
...Vai menetitkö elämäsi rakkauden kun et uskaltanut sitä ottaa, oliko se liikaa sinulle? Anteeksi
- ed
mitä teen? kirjoitti:
En voi ymmärtää... aika katkeralta kuulostaa :/
Niinpä täällä kaikki on samalla viivalla. Se on elämäntarkoitus eikä katkeruutta. Mut suomi24 oletyhtä sen trollaajan kanssa kuin jonkun muun.
- ed
mitä teen? kirjoitti:
...Vai menetitkö elämäsi rakkauden kun et uskaltanut sitä ottaa, oliko se liikaa sinulle? Anteeksi
Ehkä, mutta se olikin tätä maailmaa SUOMI 24:lla, joten se ei ollut elämäni rakkaus
Ei se ole liikaa, mutta sen pitäisi kestää myös pari kyseenalaistusta, ja se ei ole sitä kestänyt joten se ei ole sitä.
Mä voin kirjoitella tätä samaa maha pystyssä, mikään ei muutu. Lasten myötä elämä saa uutta merkitystä. - mitä teen?
ed kirjoitti:
Ehkä, mutta se olikin tätä maailmaa SUOMI 24:lla, joten se ei ollut elämäni rakkaus
Ei se ole liikaa, mutta sen pitäisi kestää myös pari kyseenalaistusta, ja se ei ole sitä kestänyt joten se ei ole sitä.
Mä voin kirjoitella tätä samaa maha pystyssä, mikään ei muutu. Lasten myötä elämä saa uutta merkitystä.Onnea kovasti :) ...ihmettelen vaan, että miksi täällä olet? Itse vaan kysyn mielipiteitä ja millaisia kokemuksia muilla. Ei tämä minulle mikään ihmeen maailma sentään ole :/ ...toivon, että löytäisin erilaisia näkökulmia pulmaani, joita voisin sittern pohtia kaikessa rauhassa.
Jos häivyn kuvioista, ja toista ei kiinnostanut oikeesti pätkääkään, niin eipä siinä suurta vahinkoa silloin tapahdu. Toipuisin varmasti jonkin ajan jälkeen, enkä ajattelisi luovuttamistani elämäni suurimpana virheenä, varsinkin jos löydän tilalle jotain uutta ja toimivampaa mihin tarttua. Mutta entä jos toinen vaan yksinkertaisesti ei osannut tai pystynyt parempaan vaikka olisi halunnutkin, ja kiroaa itseään sitten loppuelämänsä. En haluaisi tuollaista kuulla enää sitten jälkikäteen. - kaakaopapu
mitä teen? kirjoitti:
Onnea kovasti :) ...ihmettelen vaan, että miksi täällä olet? Itse vaan kysyn mielipiteitä ja millaisia kokemuksia muilla. Ei tämä minulle mikään ihmeen maailma sentään ole :/ ...toivon, että löytäisin erilaisia näkökulmia pulmaani, joita voisin sittern pohtia kaikessa rauhassa.
Jos häivyn kuvioista, ja toista ei kiinnostanut oikeesti pätkääkään, niin eipä siinä suurta vahinkoa silloin tapahdu. Toipuisin varmasti jonkin ajan jälkeen, enkä ajattelisi luovuttamistani elämäni suurimpana virheenä, varsinkin jos löydän tilalle jotain uutta ja toimivampaa mihin tarttua. Mutta entä jos toinen vaan yksinkertaisesti ei osannut tai pystynyt parempaan vaikka olisi halunnutkin, ja kiroaa itseään sitten loppuelämänsä. En haluaisi tuollaista kuulla enää sitten jälkikäteen."Toipuisin varmasti jonkin ajan jälkeen, enkä ajattelisi luovuttamistani elämäni suurimpana virheenä, varsinkin jos löydän tilalle jotain uutta ja toimivampaa mihin tarttua"
Olen aivan varma siitä että tässä tapauksessa löytyy hänelle aina uutta ja toimivampaa.
Mä en kiroa, enkä muuutakaan , ainoa asia joka minua vituttaa on se että hän luulee jotakin vastaavaa. Mun sydän kyllä kestää suoran palautteen ja totuuden, eikä sitä heikennä edes se, että joskus sanoin olevan kokonainen hänen kanssaan. Se oli liikaa sanottu -ymmärrän sen nyt. Se asettaa toisen aivan hirveän vastuulliseen asemaan. Ja tiedän että hän on empaattinen ihminen, joten se vielä moninkertaistaa asian merkityksen. Mä kestän kyllä ja olen aivan varma siitä että toinen osapuoli tietää että kyse on palstatunteilusta.
Mä vain haluaisin että aisassa edettäisi ilman sääli -tai velvollisuuskuvioita, niitä on tässä elämässä ollut tarpeeksi. Ja jos noita kokee, niin suurinta rakkautta on sanoa se. Tai olla sanomatta, mutta sen kyllä sitten vaistoaa. Niin paljon liikoja eo kannata itsestään kuvitella.
Kaikki vittuilu ja ihan mikä tahansa sanoitus tunteille joisa olisin muka hylännyt hänet, koen vain coverina.
Vain kasvokkain puhuminen asiasta, voisi auttaa. Mutta kun ei niin ei.
- 4+20
No olet kyllä tehnyt kaiken minkä voit. Olet kertonut omat ajatuksesi ja tunteesi ja vielä jäänyt hengaa siltä varalta että toinen avautuu. Kyllä luulisi että hän tuossa vaiheessa pystyisi kertomaan sullekin haluaako teistä jotain tai ei. Koska sähän olet avannut pelin ensin. Ei edes olisi enää mitään pelättävää.
Itse pelkään alussa aika hitosti että toinen vaan pelaa mun kanssa. En osaa luottaa vaikka toinen ei antaisi mitään syytä epäillä yhtään mitään. Mut sitten kun tajuan että "ei hitto...kyl se ny näköjään meinaa tos olla" niin ne pelot katoaa ja tilanne normalisoituu.
Itse varmaankin tossa tilanteessa häipyisin..tai siis minä todellakin häipyisin kuvioista. Asiallisesti, perustellusti. Jos toinen sitten herää tajuumaan että tykkääkin susta, niin kyllä se sen sulle viimeistään sitten kertoo. Jos ei, niin jatkat matkaa vaan. Hän ei ollut sulle se paras nainen. Anna...tilaa hänelle tajuta mitä tunteita hänellä on. Jos olet siinä koko ajan, eihän hän edes tiedä ikävöisikö sinua ja niin edelleen. Kerran mä lähdin, kun mies puolen vuoden ajan taisteli sitä vastaan ettei vaan kehittyisi kunnon parisuhdetta. Kerroin suurinpiirtein jotain sellasta, että on ollut kivaa mutta että mä ansaitsen ihmisen joka voi rakastaa minua ja että itseni vuoksi, mä lähden nyt. Ei menny kahtakaan päivää kun hän jo sanoi että itki ekan kerran sitten lapsuuden kun tajusi että menetti mut ja öisin kun herää niin tulee kamala olo kun tajuaa että en enää tule koskaan olemaan siinä hänen vieressään. Oli valmis tekemään kaikkensa. No sen jälkeen seurusteltiinkin useampi vuosi. Kaatui muihin juttuihin.- mitä teen?
Todella asiallista tekstiä ja ymmärrät kyllä täysin tilanteeni, iso kiitos sinulle :)
Tiedän, että hän tykkää minusta ja että olen hänelle tärkeä. Hän on sanonut, että olen parasta mitä hänellä koskaan on ollut, arvostaa minua monella tapaa. En todellakaan ole antanut hänelle mitään syytä, että miksei minuun voisi luottaa, mutta silti se on hänelle vaikeaa. Ymmärrän, että ujon on vaikea luottaa. Pelkään vain sitä, että uskaltaako hän enää lähestyä minua vaikka haluaisikin, siis jos katoan kuvioista, eihän sitä koskaan tiedä antaako ujous periksi vaikka kuinka haluaisi. Mutta en kai voi muutakaan. Viimeksi hän lähestyi minua ja tuli luokseni, mutta sitten etääntyi taas. Hankalaa on kieltämättä. Mutta tykkään hänestä todella paljon, ja mitä enemmän olen häneen tutustunut, on tuo tunne vain voimistunut. Hän on aivan mahtava juuri tuollaisena kuin on, en muuttaisi hänessä mitään ja olen jo hieman nähnyt hänen ujon kuorensa allekin... ja aina vain ihastun lisää ja lisää, mutta samalla kai ajan hänet kauemmaksi. Täytyy miettiä nyt, että mitä teen.
- ♥
joskus elämä tuo eteen sellaisia asioita ja tapahtumia, että ihmisestä voi kasvaa tälläinen:
en päästä ketään vieraampaa ihmistä lähelle,vaikka fyysisesti lähellä olisin, olen henkisesti valovuosien päässä, kavahdan toisen ihmisen kosketusta, en kerro koskaan missään syvempiä asioita joilla joku voisi minua satuttaa, en edes nimettömänä palstoilla. en rakastu enää koskaan enkä ystävysty, omia tunteita pystyy ohjailemaan, viihdyn yksin,ja parin rakkaan seurassa.
olen oppinut pitämään puoleni, kiitos siitä :),enkä anna kenenkään kävellä ylitseni ja suljen ikävät ihmiset pois elämästäni kerta laakista, mutta kuitenkin en ole kova kuin kivi, olen edelleen se pehmo ja herkkä nuori nainen, joka näkee ympärillä paljon kauniita asioita :)
ei kauniita sanat riitä, että lähelle pääsisi......rumat sanat ei kosketa.....
kauniilla teoilla ehkä tai sitten ei koskaan....
teidän tapauksesta en tiedä, mutta keskustele tai mene eteenpäin ja unohda...palstoilta et vastausta löydä.- mitä teen?
Ikävä kuulla tuollaista. Vaikea uskoa, että kukaan voisi olla tyytyväinen sellaiseen tilanteseen kun ei voi enää koskaan luottaa. Tietysti itseään pitää rakastaa, mutta haluan myös jakaa rakkauttani, ja että minua rakstetaan. On minuakin satutettu, mutta vielä en ainakaan ole luopunut toivosta.
- ♥
mitä teen? kirjoitti:
Ikävä kuulla tuollaista. Vaikea uskoa, että kukaan voisi olla tyytyväinen sellaiseen tilanteseen kun ei voi enää koskaan luottaa. Tietysti itseään pitää rakastaa, mutta haluan myös jakaa rakkauttani, ja että minua rakstetaan. On minuakin satutettu, mutta vielä en ainakaan ole luopunut toivosta.
sitä pitää tyytyä siihen mitä elämä antaa osakseen kantaa ja osata olla tyytyväinen niistä pienistä arkisista asioista, jotka tuovat hymyn kasvoille huonoinakin päivinä.
onni löytyy ihmisestä itsestään ja omista ratkaisuistaan ja elämän tarkoitus ei ole pelkästään rakastaa, vaan elää elämä niin kuin siitä nauttii parhaiten, muut ihmiset huomioiden,kunnioittaen ja lähimpiä rakastaen - kauniita unelmia
mitä teen? kirjoitti:
Ikävä kuulla tuollaista. Vaikea uskoa, että kukaan voisi olla tyytyväinen sellaiseen tilanteseen kun ei voi enää koskaan luottaa. Tietysti itseään pitää rakastaa, mutta haluan myös jakaa rakkauttani, ja että minua rakstetaan. On minuakin satutettu, mutta vielä en ainakaan ole luopunut toivosta.
miten sinua on satutettu ja miten häntä kenelle vastaat noin....
et tiedä mitään hänen elämästään
- Nainen...
Jos se puuttuva osa on luottamus. Niin sattui omalle kohdalleni. Ihan samankaltaista säätöä mitä kirjoitit, halua on yrittää, eikä tunteista ole "puute", mutta pelko takaraivossa huutaa Apua.. Kerran satutti pahasti, ja joskus aikoinaan sanoi, ettei meidän jutusta tulis mitää koskaan, jokunen viikko sitten ehdotti tapailua/seurustelua.. Siinä tunteiden sekamelskassa meni mulla pahasti pakki päälle..
- mitä teen?
Jos hän on sinua satuttanut, niin en kyllä luottaisi enää koskaan. Ikävä kuulla :(
- Ojenna kätesi aralle
mitä teen? kirjoitti:
Jos hän on sinua satuttanut, niin en kyllä luottaisi enää koskaan. Ikävä kuulla :(
Yksi ujo nainen vastaa aloittajalle - arvelut ovat oikean suuntaisia. Suurin toiveeni olisi päästä lähelle ja keskusteluihin ja edetä tunteiden mukaan. Ei tarvita kuin pieni kysymys ja ilmaisu kiinnostuksesta, esteet ovat ohitettu. Olen varma että rakkauteni kohde tajuaa herkkyyteni ja ujouteni ja vaistoaa sydämeni tunteet. Siinä ei voi epäonnistua, sillä tyrmäystä ei varmasti tule.
Keskustelu ketjussa on kiinnostavaa. . kiitän, avartavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595900Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242441No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192028
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61629Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085