Kertokaa omia kokemuksia paniikkihäiriöstä!

Itelläni kans todettu paniikki ja ahdistuneisuushäiriö lisänä vielä vaikea masennus. Mulla ainakin menee ihan kausittain noi olot joskus saattaa olla hyvä viikko ja sitte taas yks kuukaus yhtä he*****ä! Pahinpina kausina itellä on lähes koko ajan huono olo ja hulluks tulemisen pelko on yks suurimmista ku aina on kipiä. Päivän mittaan esiintyy huimausta jatkuvaa päänsärkyä ja koko päivän on sellanen ''ontto pää'' eikä oikein tajua mistään mitään epätodellinen olo on TODELLA VOIMAKASTA. Illalla yleensä päivän päätteeks iskee kunnon kohtaus sydän hakkaa, verenpaine saattaa nousta, tukehtumisen tunnetta, huimausta, ja järkyttävää pään särkyä. Yleensä on univaikeuksia jos on tuo ns huono kausi meneillään.

Mulla todettiin nää vaivat jo 6 vuotta sitten mutta mistäään ei ole tullut kunnolla apua. Masennuslääkkeitä söin mutta lopetin ne pari kuukautta sitten ku tuntu että niistä ei oo ollut mitään apua. Pyysin josko voitais kokeilla jotain muuta lääkettä niin eipä ne sitä antanut. Sano että josko kokeiltas vain nostaa annostusta, seronil käytettiin 60mg mutta tuli niin kamalat sivuvaikutukset että ei sitä pystynyt käyttää.. loppujen lopuks en oo nyt syönyt mitään ja olo on kyllä tukala. Jos joskus jostain läytys joku lääkäri ja psykiatri joka tajuais!

Kiitos kun kerroit omista kokemuksista ja jaksamisia paljon sinne! Mullakin just tota tukehtumisentunnetta tosi usein, tänään pyörrytti myös kokoajan ja kun lähin kotoa niin puutu hampaat eli siis ylihengitin, koska sama reagtio tapahtuu kun laukee hyperventilaatiokohtaus.. Outoa ettei määränneet uutta lääkitystä, kun kuitenkin sulla noin pahoja on noi oireet. :/ Ootko muuten käynyt missään terapiassa? Ite oon miettiny et vois kokeilla, vaikka ennenkin oon käynyt monta vuotta sitten, mut ei mitään kummempaa hyötyy oikeestaan ollu.. Mulla myös parempia kausia ja pystyn just oleen sosiaalinen, sit taas niit et haluun vetäytyy vaa kaikesta sosiaalisesta.. Onko sulla millasia pelkotiloja yms?

Joo itte oon kans samaa ihmetelly kun ei määränny, mutta ku täällä käpykylässä asustelee niin se on vain yks ja sama lääkäri terveyskeskukses jossa oon käynyt ja siitä lähete polille on. eli siis joo oon käynyt 3 vuotta sitten säännöllisesti, en oikein muista että oliko siitä hirveesti mitään hyötyä sillon. Lopetin ne käynnit ja nyt sitte joulun aikoihin rupesin käymään uudelleen, lopetin ne pari viikkoa sitten koska tuntu ettei se psykiatri tajunnut mua. Toisaalta siitä terapiasta vois olla hyötyä jos ois joku sellanen ihminen kenelle vois puhua ihan mistä vain. Tuo jolla mä oon käynyt niin ei jotenkin pysty puhua kunnolla, se vaan nyökyttelee ja suunnileen sanoo että voi voi :D

Onhan mulla noita pelkotiloja ihan laiasta laitaan.. Joskus tuntuu että pelkää suunnilleen ihmisiäkin ei vain pysty nähdä ketään ja haluais vain olla ihan yksin ihan hiljaa, pahinta on sairauksien pelko, aina ku jotain paikkaa pikkasen kolottaa niin heti oon soittamassa suunnileen ambulanssia, kaikkea puutumista , pistelyä ja voimatonta oloa, silmissä sumenee ja oon ollut jo monta kertaa varma että syöpä se on. Kauppaan meni pahinpina aikoina on mahdotonta sinne vain ei pysty mennä tuntuu että pyörtyy heti ovella ja on sitte paras vain palata kotiin vällyjen alle, nyt sitte ihan lähiaikoina on tullut autolla ajamisen pelko ei pitkiä matkoja yksin ollenkaan, kauhee pelko myös että menetän mulle tärkeät ihmiset (varmaan johtuu yhdestä traumaattisesta erosta) että joo pieniä juttuja vain. Oon jo menettänyt toivoni että koskaan vois enää elää normaalia elämää niinku ennen.

Heippa. 20v Mies ilmottautuu :) !

Minulla on ollut paniikkihäiriötä ylä-asteen 9:lk asti.

Oireita on miljoonia. Mutta kaikkein pahimpia ovat olleet:
1. Pahoinvointi ! 2. Sekoamisen pelko. 3. Kuoleman pelko.

Alkanut pikkuhiljaa tässä pääseen yli paniikista ihan puhtaasti omien ajatuksien kautta. :) Ajatellut puhtaasti vaan että ei ole mitään pelättävää, vaikka flippaisi ja oksentaisi keskellä kirkasta päivää kaupungilla niin ei ketään oikeasti kiinnostaisi.

Sitä itse vaan suurentelee asiat aiiiivan liian isoiksi. :) Se on vaan meidän päissämme.

Yritä ajatella että so far meitä ei ole mikään paniikki tappanut, vahvistanut vaan. :) Tsemppiä sulle ongelmaan, älä anna tuollaisen ajatteluvirheen pilata nuoruuttasi.

Mä kans käynyt nuorempana monella eri terapeutilla mut ei se oikeestaan auta yhtään.. Täytyy just löytää sellanen ihminen, joka ymmärtää ja ennenkaikkea johon voi muodostaa semmosen luottamus suhteen. Joo toi sairauksien pelko on mullakin ihan hirvee, pahin oikeestaan koko tässä sairaudessa. Ja tää alko oikeestaan just samoihin aikoihin ku paniikkihäiriö todettin ja imusolmuke turpos pahasti, lääkäri laitto laajaan verenkuvaan silt varalta et voi sulkee pois leukemian. Noh arvatkaapas vaan kun monta päivää oottelin tuloksii, olin varma et sekoon. Luin oireita netistä ja kappas, yhtäkkiä mulla olikin ne KAIKKI oireet. Makasin masentuneena monta päivää sen takia. Ei kuitenkaan ollut mikään leukemia. No sit aloin tarkkailee jokaista outoa tuntemusta, jopa oma hengitys tuntui kauheen raskaalta. Oon nyt kerennyt pelkäämään tässä parin vuoden sisällä leukemiaa, HIVIÄ (ku vastustuskyky romahti ni luulin jo tota..), suusyöpää, Keuhkosairauksia, ainiin ja tää viimesin: Reumaa.. Oon helvetti käyny jopa reuma tutkimuksissa ja hiv. Tajuun et tää on vaa omaa luulosairautta mut tuntuu et joku mun päässä silti sanoo et entä jos oonki vakavasti sairas, entä jos mulla ei oo paljon elinaikaa.. Ihan hirveetä. Ja toinen kans toi kauhea menettämisen pelko. Johtaa varmaan lapsuudesta. Sen saanut vuosien varrella sentään jotenkin kuriin.
Älä menetä toivoasi! Yritetään nauttia asioista joita meillä on eikä anneta yliotetta tälle! :) Vaikka vaikeaa se on..

Pacow: Oot ihan oikeessa tossa asioiden suurentelussa ja niinkun tekee niin pienikin asia muuttu pakonomaiseksi ja siitähän vasta paniikki iskeekin.
Hieno, et oot alkanut pääsemään yli paniikkihäiröstä! Onko sulla muuten minkäänlaista lääkitystä?

Tsemppiä paljon teille molemmille, on helpottavaa huomata ettei ole yksin näiden ajatusten kanssa, eikä kukaan joka tätä ei sairasta voi oikeasti ymmärtää millaista tunnemyräkkää käymme sisällämme joskus. :)

Olipa kiva lukea että muilla myös toi pahoinvointi oireena.Mullon ollut erittäin kovaa huimausta ja pahoinvointia muutama kuukausi,sairastanut oon jo kymmenen vuotta mutta nää oireet aivan uusia,mihinkään en pysty vaan oon koko ajan varma kuolemasta :/

Iltaa. Kuinka tutulta kaikki nuo asiat kuulostavat. Ja kuinka kauheaa ne on taas kohdata. Itse olen elänyt paniikkihäiriön kanssa jo yli 10 vuoden ajan. 8 vuotta näistä olivat pahinta aikaa elämässäni, osa ajasta sumuisen pilven peitossa koska elin niin syvällä tuossa kaikessa. Pelko, ahdistus, paha olo, sairaudenpelot... Onneksi sain lääkityksen minkä avulla jaksoin elää ja "leikkiä" ulospäin että kaikki oli hyvin. Itse asiassa kotoa en lähtenyt ilman että tarkistin että rauhoittavat olivat mukana, varmuuden vuoksi.

Kaksi vuotta sitten sain pahimman mahdollisen kohtaukseni. Ja heräsin ambulanssissa. Paniikkikohtaus oli aiheuttanut niin vahvan reaktion elimistössäni että sain epileptisen kohtauksen. Itse en muista mitään! Muistan vaan että olin ollut todella raskaassa kokouksessa ja olo oli henkisesti paha. Tuosta päivästä alkoivat tutkimukset jotka jatkuivat lähes puoli vuotta. Magneettikuvauksia, unikokeita... elimistössäni ei ollut vikaa. Ja paniikkihäiriöisenä kun sairauden pelot olivat olleet "ainainen huolen aihe" saivat elää valloillaan! Mitä jos... kun neurologi lopulta kirjoitti terveen paperit ja totesi, ettei minulla ole epilepsiaa tai muutakaan vikaa päässä, vaan vaihtoi lääkityksen jota olin syönyt paniikkihäiriöön, aukesi uusi sivu elämässäni. Tuo kohtaus ja uudet lääkket poistivat paniikkikohtaukset. Tuskin osasin elää tuossa tunteessa. ODOTIN kohtauksia, odotin ahdistusta... pelkäsin että en ollut enää oma itseni! Vuosi kohtausten jälkeen uskalsin ITKEÄ ilosta. En tuskasta ja ahdistuksesta. Mutta samalla huomasin, että ymmärsin kuinka heiveröistä elämä on. Kuinka monta vuotta olin antanut paniikille, ahdistukselle ja pelolle... ja kuinka tiedän vieläkin, että se joka ei tuota tunnetta ole kokenut, ei osaa kuvitella millaista sairauden kanssa on elää.
Vieläkään en uskalla ajatella että elämä todella kantaa ja että uskallan elää. Mutta samalla oivallan, että tuo kohtaus kaksi vuotta sitten, oli herätys itselleni että elämä voi olla hyvin pienestä kiinni. Mutta jos oli koettava epileptinen kohtaus ja viikon sairaalassaolo jotta sai uuden mahdollisuuden hetkiin ilman kohtauksia, ahdistusta ja paniikkia, oli se ehkä sen arvoista?!
Voimia jokaiselle tämän sairauden kanssa elävälle. Se on tuskallista.

EM: kuulostaa todella kamalalta.. Minkä lääkkeen sitten sait, kun tehosi noin hyvin? Itselläni citalopram 20mg , auttoi aluksi, mutta nyt alkanut tuntumaan ettei siitäkään ole kovin paljon apua.. En tiedä sitten pitäiskö vaihtaa lääkettä tai nostaa annostusta.. Hmm.On tää kyllä hankalaa tän kanssa eläminen.

Terve citalopram :) En käytä lääkkeitä, kokenut parhaaksi keinoksi selvittää päänsisäiset ongelmat, lääkkeet kun tahtoo vaan piilottaa ne. Mutta jokainen tallaa tavallaan :) Kiva jos jutuista on apua.

Ps: Jos tuntuu ettei pelkkä ajattelu auta niin parempi kokeilla toki lääkkeitäkin kuin jäädä tuleen makaamaan.

Mulla on vasta äsköttöin todettu että taidan sairastaa paniikkiakin. Mulla on lisäksi ahdistuneisuus häiriö. Mulla tulee kohtaukset sosiaalisissa tilanteissa, kun joudun puhumaan vieraille, tai saan palautetta esim. esimieheltä taikka olen tehnyt työssäni jotain väärin.
Oireita on:
menen aivan lukkoon
naama menee aivan punaiseksi
kurkkuun tulee kuristava tunne, joskus jopa oksennus
sydän lyö kovaa
tärinä
halu juosta pois
katastrofi ajattelu

kohtauksen jälkeen hirveä häpeän tunne. mietin huomasiko joku ja mitä ne nyt ajattelee?

Miten tietää sairastaako paniikkihäiriötä vai ahdistuneisuushäiriöö? Mistä nää kaks erottaa?

Mulla ei mitää varsinaista diagnoosia ole tästä tehty mutta terapias kävin muutama vuos sitten. Kaikki alkoi masennuksesta. Masennus meni pois mut nää pelot on yhä. Lääkkeenä citalopram 20mg ollu jo reilu pari vuotta. Kyl se on auttanu pahimpaan pelkoon. Pelkään kovasti oksentamista. Hetki sitten katsoin tv tä, olo oli hyvä. Söin leipää ja yks kaks tuli olo etten pysty syömään enempää. Oli täysi olo varmaan vain. Mutta sain tehtyä itselleni todella huonon olon. Pelotti, ahdisti. Tuli kylmänhiki. Ajatukset pyöri vain huonon olon ympärillä. Asia helpottui kun kävin wc ssä. Lopetin ns illan viettoni siihen ja tulin nyt sänkyyn makaamaan. Voipunut olo mutta onneksi pelko meni ohi. Tämä tällainen on välillä masentavaa. Elämää rajoittavaa. Haluaisin matkustaa mutta pelottaa lähteä kauas, en tiedä kunnolla mitä pelkään. Pahaa oloa kai.. Mutta sen olen oppinut että parasta on vain oppia selättäämään pelot, kohdata pelkonsa. Olen siis 23v nainen.

Täällä ja yks paniikkihäiriöinen. sairastin 10 vuotta ennenkuin yksi lääkäri totesi että nyt kaikki tarvittavat tutkimukset tehty, aivokuvat,sydänfilmit (varmaan 20 kertaa), veriarvot ja tietokonetomografiat ym.ja totesi että syynä on paniikkihäiriö ja määräsi lääkityksen. Lääke alkoi auttaa (cipramil) ja tunsin kuinka ihanaa oli elää esim. kesällä ilman ainaista pelkoa ja huonoa oloa, pyörrytystä ym. Olin vihainen miksi vaivaani ei huomattu aiemmin, vaan lapset kasvaessaan usein kysyivät miksi en tule sinne ja sinne.. Nyt autoilen pitkiäkin matkoja maalle yksin, ennnen se ei tullut kysymykseen lainkaan. Olen alkanut matkustella muutoinkin , nytkin taas lähden etelään. Pitää vaan löytyä oikeat lääkkeet niin siitä se alkaa.

Moro kaikki, 28v mies ottaa osaa... Viikonloppuna oli toisen kerran mun elämässäni paniikkikohtaus. Helppo tunnistaa koska olen hoitanut siskoani läpi nuoruusvuosien tämän saman asian tiimoilta... Aivan karseet banderollit iski lauantaina kesken elokuvaillan. Sydän meinaa tulla rinnasta läpi hakaten vähintään 250 kertaa minuuttiin(tuntunee siltä), kädet tärisee ja hikoaa, rintaa pisteli, todella huono olo ja huimausta/oksetusta. En pystynyt olemaan paikallaan vaan oli pakko kierrellä ympäri asuntoa ja selitellä itselleen että kaikki on ihan kunnossa ja kyllä tää tästä... Itselläni harvinaisen pitkä episodi, n.1 tunnin mittainen, tämän tunnin sisällä kävin ulkona kävelemässä ja rauhoittumassa 30 minuutin tulikuuma suihku etten tunne kuinka sydän hakkaa hulluna. Lauantain jälkeen olen ainakin kerran päivässä panikoinut huolella ja koko ajan on todella epätodellinen olo, viimeksi tänä yönä töissä. Olen siis vasta eronnut ja elämäni muutenkin kärsinyt ison muutoksen. Perjantaina tohtorin pakeille selvittämään miten tästä eteenpäin. Mielenkiintoisia aikoja tulossa....

hei! sairastuin hakkaavan miehen ansioista kaikenlaisiin sosiaalisiin sairauksiin. minulla on nyt jo ikää ja olen tosi surullinen, et elämäni meni niin.ei silloin saanut apua pikkupaikkakunnalla. mut tärkein jonka haluan kertoa on se nykyisellä asuinpaikkakunnallani terveyskeskuslääkäri otti minut tosissaan. sain citlopramin ja tenoxin viisi vuotta sitten häneltä. elämäni meni kymmeniä vuosia pelossa, mut nyt pystyn kohtaamaan ihmisiä pelotta. varovainen täytyy olla, minulla ainakin paniikki iskee, mikäli en tarkoin varjele itseäni ja elä hyvin säännöllistä elämää. mut välillä pystyn jonkun aikaa olemaan jopa ilma lääkkeitä tsemppiä!

Itse olen 18v nainen joka on perinnöllistä masennusta sairastanut ala-asteelta ja itselleni kävi niin että paniikkihäiriöni puhkesi yhdeksännen luokan alussa ja aiheutti koulun keskeyttämisen puolessa välissä lukuvuotta koska minun oli aivan mahdoton edes astua kouluni alueelle kun heti alkoi huipata ja oksettaa.

Minut lähetettiin nuorisopsykiatrian polille jossa hoitaja jonka kanssa keskustelin oli liian kiireinen diaknosoimaan miulle mahdollista psykoosin vaara kuin paniikkihäiriötä josta en saanut keskusteluiden aikana edes mainita koska sellaista ei kuulemma ole olemassakaan. Olin noihin aikoihin 15-16v. Olin koulukiusattu koska perheeni muutti kesken ala-asteen hyvin sisäänpäin lämpiävälle paikkakunnalle jossa ei hyväksytä niitä jotka eivät ole syntyneet paikakkunnalla.

Oireisiini kuuluvat mm. oksetus, huimaaminen, hyperventilointi, tärinä, näkövaikeudet, ihmisten puheen ymmärtämisvaikeudet ja pelkotilat.

Oireet laukaisee helposti mm.
- ihmiset, (oireet kyseisissä tapauksissa hyperventilointi, näkö- ja puheen ymmärtämisvaikeudet, huimaaminen, oksettaminen ja tärinä.)
- illan tulo, (aiheuttaa pahan pelkotilan vaikka pimeän pelkoa tai muuta vastaavaa en pode. Illan tuloon liittyy myös nukkumaan meneminen joka aiheuttaa hyvin vakavat pelko-oireet joiden syytä en ole itselleni onnistunut selvittämään. Tässä yhteydessä usein esiintyy myös hyperventilointia.)
- valkeat käytävät, (aiheuttava pakokauhua ja huimaamista)

Oireitani olen hoitanut siedätyksellä. Käyn usein ulkona nuoremmat sisarukset tukenani ja olen nyt jo kykenevä käymään kaupassa omin avuin joka ei sairauden alkuvaiheessa ollut mahdollista.
Hyperventilointiin paperipussi on hyvä koska ilmeisemmin ihminen vetää vähemmän happea ja enemmän hiilidioksiidia keuhkoihin joka ilmeisesti sitten rauhoittaa. Olen myös huomannut että tupakanpolttaminen auttaa hyperventilaatioon vaikka tietysti on se epäterveellisempi tapa asiaa hoitaa.
Muiden oireiden kanssa olen vain joutunut elämään ja käytän meditaatiota osana niiden lievittämiseen.

Lopetin psykiatrilla käymisen samantien kun 18 vuotta täytin ja sain vapauden itse päättää koska en sieltä minkään näköistä apua saanut siihen vaivaan mihin apua tarvitsin. Sekä diaknoosit jotka psykoosista minulle annettiin osoittautuivat aiheettomiksi ja minua ärsytti tämä hyvin paljon. Ysiluokan olen myös saanut häiriöstäni huolimatta suoritettua vaikkakin opistolla jossa sairauteni otettiin huomioon hyvin tarkasti enkä yläasteella jossa ei opettajilla kai mukamas riitä aikaa moiseen.
Olen myös päässyt elämääni kiinni häiriöstä huolimatta ja muistakin mielenterveydellisistä ongelmistani olen päässyt kuiville ilman pillerin pilleriä.

Jaksamista ja tahdonlujuutta sinne teille kaikille :)

Ei ole olemassa sellaista sairautta kuin perinnöllinen depressio...Sellaista diagnoosia ei todellakaan ole...

Olen 23-vuotias nainen, paniikkihäiriökohtauksia oli pari vuotta tosi harvoin, mutta tänä keväänä ahdistus kasvoi ja sain kohtauksia monta kertaa viikossa. Lääkkeenä escitalopram actavis, jota kaksi tablettia aamulla (cipralex vaihdettiin apteekissa). Olen ottanut sitä kolme viikkoa. Kovin pahoja kohtauksia en ole enää saanut, mutta vieläkin ahdistaa. Ennemmin oli lääkkeenä Propral, jota nyt aion ottaa tarvittaessa.

Kohtauksia on tullut mm.
- Bussissa, kaupassa, kassajonossa, luennolla, kävellessä jonnekin näistä, yliopiston ruokalassa, autoa ajaessa (onneksi meni ohi).
- Yöllä kun herään, mutta vasta nyt kun olen syönyt lääkkeitä.

Oireita
- Paha kohtaus: sydän hakkaa, kädet hikoaa, tärisyttää, jännitän varsinkin vatsalihaksia ja hartioita, kuolemanpelko, hengitän liian nopeasti, pyörryttää.
- Lievempi kohtaus (nyt kun syön lääkkeitä on usein tällaista): ahdistava olo, hengitän oudosti, hieman tärisyttävä olo, pelkään että tulee kohtaus. Viime viikolla heräsin yöllä ja sydän tuntui lyövän tosi kovaa, mutta se meni melko pian ohi kun poikaystävä rauhoitteli.
- ahdistuneena hätkähdän helposti pieniäkin ääniä ja asioita, mutta nyt se on ehkä vähän helpottanut, ainakaan sydän ei hakkaa enää.

Nyt pelkään lähinnä uusia kohtauksia, mutta olen kai ollut aina sellainen jännittäjä. Jännitän ihmisiä ja uusia tilanteita, ja että tuleeko huono olo (esim. ravintolassa). Pelkään autolla ajamista. Kaupassa en ole vielä uskaltanut käydä yksin, enkä bussissa. Kunpa tämä nyt paranisi kesän aikana...

Sain pahan kohtauksen ollessani viikonloppuna ystäväni luona käymässä. Ystävä asuu toisessa kaupungissa. Oli siis pitkä reissu takana ja istuttiin iltaa ystäväni asunnolla missä oli myös muita kavereita käymässä. Fiilis oli ihan hyvä ja nälkäkin alkoi olemaan mutta jotenkin paniikki pääsi iskemään. Tuli tosi huono ja heikko olo, tärisin, en pystynyt kunnolla keskittymään muiden puheisiin. Onneksi sopivasti ihmiset alkoivat tehdä lähtöä baariin ja päätin itse jäädä kämpille väittäen että olen väsynyt pitkästä matkasta. Muut lähtivät ja pääsin rauhoittumaan. Maha kerkesi mennä jo hieman sekaisin. Muutoin tosiaan olo alkoi pikkuhiljaa helpottaa. Katsoin tv stä elokuvaa ja pian nukahdin. Näin jälkikäteen masentaa että näin kävi. Hauska ilta loppui kuin seinään ja alan varmaan pelätä vastaavia reissuja jatkossa.

Täällä kanssa yksi joka kärsii.. Lääkitystä minulla ei ole, koska en ole ottanut. Pelkään kuollakseni pahoinvointia ja oksentamista, joka puolestaan estää minua ottamasta lääkkeitä. Tämän lisäksi pelkään bakteereita (loogista, bakteerit menee mahaan -> oksennus) Jouduin sairaalaan umpisuolentulehduksen vuoksi tiistaina. Tiistai-keskiviikkoyön olin sairaalassa ja yö oli varmasti yksi pahimpia ikinä elämässäni!!

http://vainelamaa-puppis.blogspot.fi/

Moikka! 14-vuotias tyttö ilmoittautuu.
Paniikkihäiriö todettu, masennus ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana. Lääkkeenä käytetään Cipralex 10 mg.

Oireita ovat:
- Todella kova hyperventilaatio
- Totaalinen lukkoon meneminen
- Sydämen lyönnit kiihtyvät
- Hikoilu ja kamala tärinä
-Järkevästi kykenemätön ajattelukyky

yms.


Mulla kohtauksen iskiessä yleensä tulee sellainen totaalinen ''jäätyminen'', en pysty seisomaan, puhumaan tai mitään. Päässä hakkaa vaan ajatus ''Nyt mää kuolen, nyt mää kuolen ...'' Koulussa on aina mukana muovipussi hyperventiloinnin varalta ja lääkkeet otetaan aamuisin.

Koulua läyn normaalisti, mutta erikoisjärjestelyitä tehty onneksi ja kohtauksen iskiessä pääsen vapaasti vaihtamaan paikkaa. Luokka todella suvaitsemainen ja kannustava.

Joskus on todella kamalaa kun ei voi käydä konserteissa, mennä rannalle tai mitään muuta, mutta se helpottaa ajan myötä! :) Mun pitää vaan odotella ja taistella sitä vastaan ja te kaikki kohtalotoverit voitte myös! Se on vaan osa teitä, ei kuka olet. Kestää aikansa, en itse tiedä myöskään kuinka kauan tässä menee kun on jo kolme vuotta takana, mutta se helpottaa vielä! :)))

Voimia ja haleja kaikille, olette vahvoja! (:

Itellä alkoi vuonna 2010 töissä yövuoroissa sellaisia "säpsähtämisiä" että piti tiukasti napata pöydänkulmaan kiinni ja haukata happea..
Se paheni siihen että kerran päivävuorossa asiakkaan ollessa läsnä, aloin saamaan niitä kahta kauheammin.. Sitten olin vuoden lääkäreiden yms koekaniinina ja söin ties mitä pilleriä..(kaikenmaailman bentsot serotoniinilääkkeet, lista on pitkä)

Bentsot alkoivat vaikeuttaa työelämää joten viimesyksynä jäin pois työelämästä. Lääkkeiden kanssa tosin olo paheni niin että paniikkikohtaukset vaivasivat jo yksin kotona ja nukkuessakin heräilin niihin.
Purin kaikki lääkkeet pois ja nyt vuoden ollut ilman mitään lääkettä mutta kyllähän tuo vaiva on läsnä jatkuvasti.. Kaupassa en käy ja jos jotain tarvitsen, ajelen illasaikaan autolla 20km päähän kioskin luukulle.. Auton ratissa nuo eivät ole kovin mukavia myöskään, joten pujottelen aina mistä milloinkin missä on vähän liikennettä.

Lääkäriin en aio enää hakeutua koska ne on nähty jo terveyskeskuksessa, kalliilla yksityisillä sekä mielenterveyskeskuksen lääkärillä. Kaikilla on sama lääke-ehdotus joista en ole hyötynyt mitään ikinä.

Olisi hienoa jos tapaisi esim samalla paikkakunnalla asuvia ihmisiä joilla on sama vaiva, niin voisi yrittää nujertaa vaivan yhdessä kun ymmärtää toista. Sellaisista joilla ei ole vastaavaa ollut ikinä, eivät tunnu käsittävän asiaa vaan suhtautuvat siihen enemmän "höpönlöpn"-aatteella.

Jos tykkää asiasta jutella enemmän niin jaan minäkin mielelläni ajatuksia muiden kanssa :)

Mies, 26 Vuotta, masaboy1(at)gmail.com

olen 16 vuotias tyttö ja ensimmäisen paniikkikohtauksen saln viime joulukuussa, olin pari viikkoa sitä ennen tapahtumassa missä eräs tyttö kuoli, joten yhtenä yönä olin aivan varma että tukehun. sitte helmikuussa lääkärissä mulla todettiin masennus mutta maaliskuussa mulle tuli tosi paha huimas ja pyörrytys kokoajan. kädet täris, oksetti, tuli nielemisvaikeudet ja energian loppuminen kokoajan. kaikki paheni mun saksan matkalla. vieras ympäristö pisti mut ihan lukkoo. en osannu tehä mitää vaikka olin oottanu matkaa vuoden. no sitte huhtikuussa mulle iski se et "ajatukset jää päähän" ja olin ihan varma että tuun hulluks. kuukautee en syöny tai nukkunu kunnolla. kouluu en menny. toukokuussa alotin terapian. se on vähän jo auttanu, mut en silti saa niitä ajatuksia pois päästä mitkä tuli huhtikuussa. lääkitystä mulle ei määrätä nuoren ikäni vuoksi. pahinta on huimaamisen tunne, tärinä ja voimattomuus. joka päivä taistelen itteeni vastaan et pääsen ovesta ulos. vihaan itteäni tän vuoks. en pysty nauttimaa pistää

Oireita;

- pyörtymisen pelko, tunne, että jalat menee alta, ei uskalla liikkua muiden nähden
- kaupoissa pakokauhu, pyörryttää
- vaikea seurata muiden ihmisten puhetta, puhe tuntuu tulevan kaukaa
- pää on sekava
- kaikkien mahdollisten tautien pelko, liika oireiden tarkkailu
- pelko kohtauksessa autolla ajaessa
- jne jne

Tällä hetkellä olen hyvässä kunnossa. Kärsin hoitamattomasta paniikkihäiriöstä useita vuosia. Söin SSRI-lääkkeitä pari vuotta, ja tein täydellisen ruokavalio remontin. Otin selvää valtavasti siitä mikä ja miten ruokavalio tukee parantumista. Lieviä paniikkihäiriötuntemuksia on edelleen, mutta nyt tiedän, että se on "vain" paniikkia, ei mitään vaarallista. Ja sitä hoen itselleni. Että eläpäs nyt höpötä. Altistan itseäni, joka on osoittautunut tärkeäksi parantumisessa. Mutta altistaminenkin mahdollistui vasta kun oli paremmassa kunnossa.

Heippa! Luin tätä ja oli pakko kirjoittaa, kun huomasin etten ehkä eläkään yksin tän asian kanssa. Eli siis olen 20v nainen ja oon kärsinyt paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöstä n.2-3v. Mulla pahimpia oireita ovat hulluksi tulemisen pelko, jännittyneisyys (etenkin vatsassa), ihmeellinen epätodellinen olo, paine "aivoissa" yms.. En pysty matkustamaan kauas. Aluksi lähikauppaan (joka on n. 500m päässä) meno tuntui ihan hirveältä. Nyt olen päässyt jo noin 150km päähän kotoa, mutta aina ahdistus ja yllä olevat oireet varjostavat matkaa ja en voisi edes kubitella pääseväni matkustamaan kauemmas, koska tuokin matka on yhtä helvettiä. Enkä voisi ikinä kuvitella matkustavani yksin, mutten myöskään julkisilla kulkuneuvoilla. Onko kellään muulla tälläistä, että "kotoa kauas" lähteminen aiheuttaa tällaisen ahdistuksen? Olisi kiva jakaa näitä asioita jonkun kanssa..

Hei, olen yhdeksäsluokkalainen poika, jolle on ilmeisesti tullut paniikkihäiriö. Siskollani oli suurinpiirtein pari vuotta sitten paha paniikkihäiriö. Sillon pidin toisinaan hänestä huolta ja hyssyttelin, että ei se ole paha paikka. Nyt tämä sama helvetillinen sairaus on ilmeisesti iskenyt minuun ja olen huomannut, että se ei todellakaan ole mikään lässynläää -juttu. Noin pari kuukautta sitten yhtäkkiä laukaisi järettömän tärinän ja hädän, jonka vanhempanikin huomasivat. Kylmiä ja kuumia väreitä, paikkojen hikoamista ja tärinää, pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta ilmeni kohtauksen aikana. Pelkäsin myös kuolevani ja tutkiskelin itseäni ja netistä erilaisten syöpien oireita. Vähän aikaa sen jälkeen olin ahdistunut ja lievempiä kohtauksia ilmeni, mutta se helpotti myöhemmin. Nyt se ilmeisesti alkoi taas, kun minulla ilmeni flunssaa ja muuta. Päässä on hirveä paine ja minulla on ilmeisesti flunssan takia huono olo. Tietenkin kohtauksen sivussa yhdistin sen aivokasvaimeen ja muihin syöpäsairauksiin. Ilmeisesti he eivät voi myöntää minulle lääkkeitä, kun en ole vielä kahdeksantoista vuotias? Pääseekö tästä yli vain elämällä normaalisti ja ajattelemalla jotain muuta?

Itselläni on liian tuttuja oireita mitä sinullakin! Olen 16v tyttö ja kohtaukset alkoivat lukion vuoksi. Juuri yksi pahimmista oireistani on itseni liika kuuntelu. Kun sydän alkaa tykyttää epäsäännölisesti pelkään että kuolen sydänsairauteen tai jotain sellaista. Kohtauksia tulee aina silloin kun menen lukiolle. Sen ajattelukin saa olon huonoksi. Enkä todellakaan tiedä miski. Mutta itselläni on tuota "onttopää" systeemiä melkein kokoajan.. Sen takia luulinkin että päässäni on kasvain eheh.. Kohtauksia tulee melkein päivittäin. Mutta oireeni ovat melko samat kuin sulla. Kuuntelen liikaa epäsäännölliseltä tuntuvaa pulssia ja panikoidun. Puhuminen toisen luotettavan kanssa auttaa paljon asiaan. Nyt olen yrittänyt päästä terapiaan mutta ei ole onnannut vielä. Voi olla että nämä häiriöt johtuu stressistäkin (uusi koulu, kodin kiireet ja työt ja sairastelu ymym..)

olen 13v poika ja minulla on vapinaa välillä ja huimauksen tunnetta ja just välil luulen et sekoon kun on sellane outo olo mulla ei ole viellä todettu paniikkihäiriötä? kertokaas

Ikävä kuulla näin voimakkaista oireista täällä.
Itselläni on ns. lievä paniikkihäiriö, joka yllättäen ja aika-ajoin tulee junassa,kassajonossa,yleisessä paikassa jne. jolloin alkaa yhtäkkiä turpa punoittamaan,hiki virtaamaan ja liikkeet tuntuvat kömpelöiltä ja jäykiltä.
Sosiaaliset tilanteet ovat pahimpia,esim palaverit ja kokoukset joissa em. oireiden lisäksi sydän saattaa pumpata hullun lailla,niska jumittaa täysin ja olo on täysin sietämätön - ahdistunut.
Näitä ei kuitenkaan esiinny aina,vaan silloin tällöin,mutta muiden huomion kiinnittämistä itseeni vältän ankarasti ja viimeiseen asti.

Mies 25vuotta.
Itsellä todettu v.2006 panikkihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Masennuskin on todettu mutta se on vaihdellut kausittain, tällä hetkellä se on keskivaikea masennus. Eli sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistuneisuutta ymv. Kaikenlaisia lääkkeitä siihen on kokeiltu mm. Citalopram, Lyrica, Propral, Opamox, Diapam, Rivatril...
Tällä hetkellä menee Escitalopram Sandoz 5mg/vrk, Voxra 150mg/vrk jotka vaihdettiin Citalopramin tilalle lennosta pari päivää sitten jonka annostus oli 40mg/pv. Varalla on Diapam 5mg 1-6 krt/vrk ja nukahtamiseen/unenlaadun parantamiseen Zopinox 7.5mg 1-2 tarvittaessa ja 3mg Melatoniinia tarvittaessa.
Välillä olen ollut työelämässä ja välillä en psyykkisten vaivojen takia, armeijankin suoritin diagnoosin jälkeen josta olen ollut todella ylpeä ja samoin olen kouluttautunut uuteen ammattiin sairastumisen jälkeen. välillä se on ollut vaikeaa mutta on siitä ihmeen kaupalla selvittykin. Tällä hetkellä olen työtön ja sairauslomalla lääkemuutosten takia. 1-2viikon jälkeen pitäis alkaa näkyä jonkinlaista tulosta jo, ei se näiden ssri ymv lääkkeiden kohdalla hetkessä ilmene.

Oon ite 9 luokkalainen tyttö ja mulla ihan muutama kuukausi sitten todettiin paniikkihäiriö ja oireet on tosi voimakkaita.
pahimpia on esim tunne että ei saa happea pelkään jatkuvasti että tukehdun ja et multa lähtee taju ja etten vaan pysty hengittään. Sit kans kuoleman pelko tosi pahana ja yliajattelen kaiken mitä seuraavaks vois käydä ja sydän alkaa hakkaa tosi nopeesti kädet hikoo ja ahdistus valtaa mut kokonaan joka paikka puutuu.

Alotin tossa 6 päivää sitten syömään Sertralin lääkettä mut ei oo ainakaan vielä apua.