Onko muilla vastaavaa tunnetta?

En ole mies, mutta kyllähän sitä aina välillä tulee mietittyä, että jospa näinkin toisen vanhemmista nyt viimeistä kertaa. Eihän aina kuolemaa tarvitse edeltää joku sairaus, joku voi kuolla vaikka auto-onnettomuudessa tai sydän vaan pysähtyä yhtäkkiä niin, että lähtö tulee kirjaimellisesti saappaat jalassa.
Olen pyrkinyt käymään kotona säännöllisin väliajoin (noin kerran kuussa tai kerran kahdessa kuussa) niin, että jos vaikka jompi kumpi vanhemmista kuolisi yhtäkkiä, ei jäisi syyllistä oloa siitä, ettei tullut useammin käytyä heitä katsomassa.
Joskus mietin, että turhan usein käyn kotona, mutta toisaalta kotona on hyvä käydä silloin kun vanhemmat on vielä elossa. Saahan niitä kukkia sitten aikanaan haudalle viedä, mutta eipä ne vainajat niistä kukista enää ole iloitsemassa.

Sen olen huomannut, että mitä useammin kotona käy, sen vähemmän tulee pahaa mieltä sieltä pois lähtiessä... ei mene niin dramaattiseksi kun useammin nähdään. Pitkä välimatka juuri tekee sen, että alkaa miettiä kaikkia pahimpia vaihtoehtoja maailmassa.
Yksi hyvä juttu, jos on pitkä välimatka, voisi olla skypen kautta puhuminen.

Mun vanhemmat ei halua meitä lapsia luokseen visiitille :(. Siis kahvilla voi käydä, mutta ei voi yöpyä tms. Matkaa kuitenkin läpi Suomen, joten ei ihan niin vain lähde käväsemään.

Minua itkettää se, ettei minulla ole vanhempia, joiden luokse mennä pidemmäksi aikaa vierailulle ja lähteä sieltä sitten ikävöivänä.

Tilanteita on monia. Miksi mies ei saisi tuollaista kaivata. Eräs ystäväni mies, pian 60 vuotta, kertoi että vieläkin hänellä on isää ikävä. Ihan kyynelehti puhuesaan. On se luonnolista, että lapset ajallansa lähevät pesästä ja tervettä se vain on.
Kun asut heistä kaukana niin et sitten varmaan voi ihan kovin usein heitä tavata. Varmaan kaihoa lisää, että jälleen taakse jäi se ensimmäinen koti, lapsuus ja tutut turvalliset ympyrät. Anna lupa ja vapaus myös miehenä aidoille tunteille. Silloin olet ihminen ja mies ja sinulla on elämässä mistä toisillkin ammentaa. Ei tarvitse hävetä tuollaista.
MInä menetin vanhemmat suhteellisen nuorena vaikka lapsuudenkoti oli samalla paikkakunnalla ja kävin vanhempien luona usein. Nyt kotirakennuskin on jo ränsistynyt. En sinne enää kaipaa, jos joskus pihassa piipahdan. Kieltämättä kaiholla muistelee ja katselee kiviä ja muuttuneita maisemia. Sitten lähtee tyynenä pois.

Olen kolmen lapsen äiti ja toivoisin ,että lapseni eivät kokonaan unohtaisi minua.
Olen jo vanhempi nainen,mutta kaksi vanhempaa lastani ei käy ollenkaan luonani
avioiduttuaan,kun toisilla puolisoilla ei ole vanhempia,ovat kuolleet.
Ovat kai mustasukkaisia,kun minä elän.
Nuorempi lapsi sentään käy kuukausittain luonani,hyvä niin.
Minulla on hirveä ikävä lapsiani ja lapsenlapsiani,mutta en voi heitä tavata.En ole nähnyt heitä vuosiin ,en saa mennä.Apu kelpasi ,kun lapset oli pieniä.
Pitäkää toisistanne huolta ,niinkauan kuin voitte,kukaan ei elä täällä määräänsä kauempaa.
Itken paljon ,kun on kova ikävä.
Käy sinä kolmekymppinen vanhempiesi luona,sillä se on paras lahja minkä lapsi voi antaa iäkkäille vanhemmille.Ei ikävä katso ikää.

Erään henkilön kuulin sanovan aikuisen lapsensa vierailun jälkeen, että "mukavaa kun kävi, mutta hyvä kun lähti pois!"
Myös minulta on eräs henkilö kysynyt, että "montako viikkoa" aion olla vierailulla vanhempieni luona... tämä henkilö oli sellainen, jolla käy paljon vieraita (omia aikuisia lapsia perheineen) ja joka ei oikein itse jaksaisi niin paljoa ottaa vieraita vastaan.

Olen pyrkinyt siis käymään kotona melko säännöllisesti ja pitänyt huolen, etten ole vierailulla liian kauaa. Toistaiseksi ainakin vanhemmat ovat näyttäneet ilahtuvan vierailuistani. Joskus he ovat ihmetelleet, miksi minulla on aina niin kiire pois. Mutta en halua joutua siihen tilanteeseen, että muuttuisin ei-toivotuksi vieraaksi liian pitkien vierailujeni vuoksi.
Lisäksi, kun näin aikuisena on vieraana vanhempiensa kodissa, on se oma rooli joskus vähän hukassa. Vanhemmat saattavat kohdella kuin pikkulasta vaikka olen aikuinen ja siinä saattaa vähän pinna alkaa kiristyä... joten parasta poistua paikalta ennenkuin tulee riitaa.

Minulla taas on asiat toisinpäin, yh-äitini sähläsi elämässäni nuoruudesta lähtien siihen malliin että ei nykyisin niin hirveitä läheisyydentuntoja enää ole.
Arvostan omaa rauhaa suunnattomasti.