Yksinäisyys

outtthere

Hyvien ystävien puuttuminen tuhoaa meikäläisellä myös "hyvänpäiväntuttujen" tapaamisen. Jos näen kaupungilla jonkun, juttelemme, vaihdamme kuulumiset mutta haluan häipyä jostain käsittämättömästä syystä nopeasti.
Vaikka teen päivät ihmisten kanssa työni, koko ajan tunnen olevani jokin tarkkailija, joka katsoo maailmaa aivan muusta vinkkelistä kuin muut. Että tässäpä minä teen työtä, odotan bussia, tuossa muut menevät ja kiiruhtavat rientoihinsa.
Minä palaan asuntooni ja siinäpä se. Tätäkö tämä on sitten? Minäkin olin aikoinaan "porukassa". Biletimme, pidimme hauskaa, matkustelimme, kaikkea hauskaa.

Yhä lähempänä alkaa olla se suunnitelma, että kun kaikki muu pettää, ostan lentolipun muualle ja jätän kaiken tämän. Onko muita samanhenkisiä?

2

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---

      En kyllä kovin helpolla lähtisi Suomesta mihinkään. Ulkomailla tuntisin itseni vielä yksinäisemmäksi kuin Suomessa. Kotimaassa, vaikka noin muuten yksin olenkin, tunnen sentään kuuluvani johonkin kun kuulun suomalaisten joukkoon.

    • Einari epätoivo

      Aivan sama minne menisin, tuntisin oloni yhtä yksinäiseksi sielläkin. Eikä tässä
      jaksa vaivoinensa enää kovin pitkälle enää lähteäkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      243
      2142
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1634
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1282
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      992
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe