Hyvien ystävien puuttuminen tuhoaa meikäläisellä myös "hyvänpäiväntuttujen" tapaamisen. Jos näen kaupungilla jonkun, juttelemme, vaihdamme kuulumiset mutta haluan häipyä jostain käsittämättömästä syystä nopeasti.
Vaikka teen päivät ihmisten kanssa työni, koko ajan tunnen olevani jokin tarkkailija, joka katsoo maailmaa aivan muusta vinkkelistä kuin muut. Että tässäpä minä teen työtä, odotan bussia, tuossa muut menevät ja kiiruhtavat rientoihinsa.
Minä palaan asuntooni ja siinäpä se. Tätäkö tämä on sitten? Minäkin olin aikoinaan "porukassa". Biletimme, pidimme hauskaa, matkustelimme, kaikkea hauskaa.
Yhä lähempänä alkaa olla se suunnitelma, että kun kaikki muu pettää, ostan lentolipun muualle ja jätän kaiken tämän. Onko muita samanhenkisiä?
Vaikka teen päivät ihmisten kanssa työni, koko ajan tunnen olevani jokin tarkkailija, joka katsoo maailmaa aivan muusta vinkkelistä kuin muut. Että tässäpä minä teen työtä, odotan bussia, tuossa muut menevät ja kiiruhtavat rientoihinsa.
Minä palaan asuntooni ja siinäpä se. Tätäkö tämä on sitten? Minäkin olin aikoinaan "porukassa". Biletimme, pidimme hauskaa, matkustelimme, kaikkea hauskaa.
Yhä lähempänä alkaa olla se suunnitelma, että kun kaikki muu pettää, ostan lentolipun muualle ja jätän kaiken tämän. Onko muita samanhenkisiä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
En kyllä kovin helpolla lähtisi Suomesta mihinkään. Ulkomailla tuntisin itseni vielä yksinäisemmäksi kuin Suomessa. Kotimaassa, vaikka noin muuten yksin olenkin, tunnen sentään kuuluvani johonkin kun kuulun suomalaisten joukkoon.
Aivan sama minne menisin, tuntisin oloni yhtä yksinäiseksi sielläkin. Eikä tässä
jaksa vaivoinensa enää kovin pitkälle enää lähteäkään.