Jaetaan Ikaalinen kahtia

jakokunnan monttu

Ikaalisten länsi- ja pohjoisosat (Varpee,Jylli,Pukara,Kovelahti,Riitiala ja Tevaniemi) Pohjankankaan kaupungille ja loput liitetään Hämeenkyrön seuraksi Tampereeseen.
Lukio saattaisi kyllä saada sitten lähtöpassit..

6

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyrön-/Hämeenkangas

      Ei koko Pirkanmaata voi Treeseen liittää. Tämä on tyhjä toive ja myös järjetön. Ajatelkaa mikä vaikutusvalta omiin asioihin jää noille kylille omiin asioihin hajottamalla kaupunki. Liitytään enemmin yhtenäisenä. Hämeenkyrö kylläkin hylkäsi Ikaalisen kuntaliitoskumppanina ja suhtautuu vielä penseämmin Parkanoon.

      Ministeriön esittämä vahva peruskunta tullee muodostamaan pohjan. Ennen karttojen julkistamista annettiin vihjeeksi tiedot, että kunnan tulee kuntayhtymätön (joko paras raja sote palveluissa 20 000 as tai koulutuskuntayhtymäraja n. 40-50 000 as). Lisäksi sen tulee pystyä suorittamaan pienimuotoista erikoissairaanhoitoa omissa yksiköissään sekä väestövaateissa huomioidaan väestövähentymä seuraavan 20 vuoden aikana.

      15 000 as Ikaal-Park- Kihniö ei riitä mitenkään.

      Mitä vaihtoehtoja tämä jättää?

      Johtopäätös 1.:
      Ainakin on pakko ylittää maakuntaraja, ellei Virroilla tulla mielenhäiriöön.

      Johtopäätös 2.:
      Joko liitytään Jalasjärven velkojen maksajiksi (35 miljoonaa Jakkista muu velka) sekä osaksi Etelä-Pohjanmaan maakuntaa, sillä Jalasjärvi ei todennäköisesti suostu siirtymään Pirkanmaalle. Asukasluku on kuitenkin n. 23 000 as.

      Johtopäätös 3.:
      Toinen vaihtoehto Jämijärven ja Kankaanpään houkutteleminen Pirkanmaalle. Mihin heillä oli jo sitoumus. Silloin kunnan koko on 29 000 as. Lisäksi äveriäs Karviakin voi muuttaa mielensä jossain vaiheessa jolloin ollaan 31 000 asukkaassa. Ainakin nämä kunnat ovat olleet yhdessä osana Ikaalista ja Kyröä ennen.

      Lopputulema:

      1. Kyrösjärven kaupunki on kuitenkin, jo lausuntovaiheessa haudattu, vaikka Parkano ja Ikaalinen sitä kannattivat.
      2. Tarvitaan se kolmas kaupunki. Kaupunginosa tai ns. kyläliittymiset eivät ole realistisia sillä ne on tehty lainsäädännöllisesti liian vaikeiksi.
      3. Nyt näyttää se Jämijärven aloite Jämijärven 2000 as, Honkajoen 2000 as, Karvian 2000 as, Kihniön 2000 as, Parkanon 6900 as, Ikaalisten 7000 as ja Kankaanpään 12 000 as muodostamasta kaupungista yhä todennäköisemmältä. Eikös nämä ole sen vanhan Suur-Ikaalisten kunnat? Ainakin kun viimeksi katsoin niin paikallishistoriikkikin oli tehty yhdessä.

      • Vahvempi seutu

        Joo ei noilla kriteereillä rakenneta kuntaa yksinomaan Ikaalisten, Parkanon ja Kihniön pohjalta. Ei se Jämijärvikään lähde selvitykseen, ellei Kankaanpää ole myös mukana. Liikaa paikallispoliitikot asettavat ehtoja, eivät avarra ajatusmaailmaa mitä nyt vaaditaan, jotta selvitydytään tulevista vuosista.

        Eikö nyt ole hyvä vahvistaa Luoteis-Pirkanmaata houkuttelemalla seutukuntaamme ennen kuuluneita Jämijärveä ja Kankaanpäätä? Ettei vaan hukata tilaisuutta. Siellä on ollut selvää pitkään jatkunutta kiinnostusta.


    • Heikki Seipäänreikä

      Mittasin matkan Hämeenkyrön ja Ikaalisten rajalta Nummenlettoon. Tulos oli 5,2 kilometriä. Suur-Tampereen rajaan asti olisi vain nuo vaivaiset 5,2 kilometriä.

      Ikaalinen jakoon!

    • Jakokunnan monttu

      Hämeenkyröläiset ei tule Ikaalisiin ostoksille vaan Lielahteen
      Ei ne mene enää Kyröskoskellekaan koska Valtakadun
      varren näyteikkunat näyttävät pelkkää tyhjää

      Ikaalisten keskustaajaman ulkopuolella asuvilla taasen
      on lyhyt matka naapurikuntiin ja paremmat tietkin

      4000 asukkaan varaan ei kannata mitään keskusta rakentaa

      • Ylöjärvi rules

        Eloon ja Iloon ne menee.


    • haata vinski

      Pistetäänkö saman tien jakokunnan monttukin jakoon?

      Puolet persuille, puolet Kilvakkalan taloille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe