Karrikoin hieman välttääkseni rautalangasta taivuttamisen:
Haavoittunut Enkeli ja Loukkaantunut Pirttihirmu. *
* voi olla mies tai nainen.
Enkeli ottaa avun ilolla ja kiitollisuudella vastaan.
Pirttihirmu on katkera, vihainen, ja odottaa (suorastaan vaatii) muiden korjaavan tilanteen, tai muuttuvan hänelle sopivaksi. On paatoksellinen ristiretkeläinen, ja kerää huomiota ja tukea kaikkivoipaiselle tyytymättömyydelleen.
Kumpikin kokee itsensä uhriksi, ja uhreina heitä pitäisi auttaa. Toista näistä auttaa mielellään, toista ei.
Toista kohtaan tunnetaan sääliä, ja toinen on lähinnä säälittävä.
Tragikoominen asia, että -narsistit- saattaa hakea Narsistien Uhrit sivuilta tukea -narsisteja- vastaan. (voi moderaattori raukkoja ;) )
(edelleen sitä mieltä että ilkeä itserakkaus ei ole sairaus eikä häiriökään, vaan oireilua Terveen Narsismin Puutteesta)
Kaksi uhria.
47
266
Vastaukset
- lottamari<3
Eikö se silloin ole häiriö tai jonkin sortin sairaus sekin, että terve narsimi puuttuu?
- kijswkoiejf
yxex kirjoitti:
Hyvä kysymys lottamari
Muutama persoonallisuushäiriö sivuaa narsismin puutetta. C-klusteri ainakin. Tietysti sen puute ei ole diagnoosin edellytys ja C-klusterin persoonilla voi olla B-klusterinkin häiriöitä.
Mitä tässä vähän aikaa sitten miten, että onko oikein, että parannan näköaistiani silmälaseilla. On paljon likinäköisempiäkin ja sitten on sokeitakin ja en minä seiniä päin kävele, mutta se on pahimmillaan vain hidaste. Esim auton sijaan pitäisi kävellä ja kirjat vetää naamaan kiinni, enkä tuntisi ihmisiä muutaman metrin etäisyydeltä. Kuulostaa varmaan kummalliselta, mutta tuollaista minä pohdiskelen ja mietin, että kuuluuko minulle tämä oikeus oman moraalini puitteissa, vaikka laki sen sallisi muitta mutkitta ja monet vaan ihmettelisivät epäröintiäni...
- lottamari<3
Yxex tiedätkö, kyllä me itseämme osaamme rakastaa ja hyväksymme jopa itsessämme ne piirteet ja kaikki virheet mitä emme toisissa hyväksy.
Kysymys kuuluukin miksi meidän on niin vaikea rakastaa toista ihmistä, hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on, sallia hänelle virheet ja huono käytös?
Eikö se ole narsismia, että emme anna muiden olla mitä he ovat, mutta odotamme että he automaattisesti hyväksyvät meidät karvoineimme nahkoinemme?Ei meillä ole vaikeaa rakastaa lähimmäistä, lottamari hyvä. Mutta niillä joille se on, toivoisin heidän lukevan kommenttisi, ja ajattelevan asiaa.
Rakastakaa vihamiestänne, sillä hän on eksynyt. ;)- 8+13=21
yxex kirjoitti:
Ei meillä ole vaikeaa rakastaa lähimmäistä, lottamari hyvä. Mutta niillä joille se on, toivoisin heidän lukevan kommenttisi, ja ajattelevan asiaa.
Rakastakaa vihamiestänne, sillä hän on eksynyt. ;)"Toista kohtaan tunnetaan sääliä, ja toinen on lähinnä säälittävä"
No tässä keskustelussa tuli parikin lausetta/komenttia, joihin tekee mieli ottaa kantaa...
Tuolla säälillä tuossa tarkoitetaan ilmeisesti hyvää...mutta siltikin pikkusen vierastan aina tuota sääli sanaa...
Kun se pelkkä sääli...kuullostaa niin "voi sinua raukka parkaa"...pikkusen ikäänkuin asettaa toisen surkimuksien joukkoon...voi voi kun asias on huonosti...(onneksi minulla on paremmin)
On eri asia...kuin se monesti täällä sivuttu empatia...ymmärtää toisen kokemuksen ja tunteet...kykenee samaistumaan niihin...ilman ns. yläpuolelle asettumasta...
mutta no...tämä ny vaan saivartelua enemmänkin vain sanoista, mitä käytämme ja millaisen merkityksen kukin niille antaa...
Toinen lause joka kalskahti "korvaan" on tämä...
"Kysymys kuuluukin miksi meidän on niin vaikea rakastaa toista ihmistä, hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on, sallia hänelle virheet ja huono käytös?"
Että joo...kuullostaa hyvinkin LR persoonan ajatusmaailmalta...hän yrittää/haluaa rakastaa ja rakastaa ja rakastaa...niin alkoholistia, narsistia kuin tavispaskiaistakin...
Mutta kuka noissa kuvioissa rakastaa...ja ketä...
Hänkö joka käyttäytyy huonosti kumppaniaan kohtaan...rakastaako hän silloin kumppaniaan...pitää häntä arvokkaana/rakastamisen arvoisena...
Entä hän...joka hyväksyy/sallii huonon kohtelun...rakastaako hän itseään...pitääkö itseään rakkauden arvoisena...
Läksy jonka minä olen oppinut tässä vuoisien itsetutkistelun aikana...kuuluu nykyään näin...voidakseen rakastaa toista...täytyy ensin rakastaa itseään...
Kun hyväksyy itsensä/omat virheensä ja vajavuutensakin ja silti rakastaa ja arvostaa itseään...niin silloin myös ymmärtää, että toinen on samanlainen epätäydellinen...ja häntäkin saa/voi rakastaa...sellaisena kuin hän...
Mutta jos parisuhteessa on väkivaltaa/jatkuvasti huonoa käytöstä/kohtelua yms. niin väittäisin...ettei kumpikaan rakasta ja arvosta edes itseään, saati toista...vaan suhde on jonkinlainen toinen toistaan negatiivisesti ruokkiva riippuvuussuhde...
jossa kumpikin "yrittää" pitää toisen heikkona ettei toinen vain pääsisi suhteesta irti...vallitsee jonkinlainen "kauhun tasapaino"...pelko yksinjäämisestä...ja ns. vahvemman lähtiessä...joutuu kohtaamaan oman heikkoutensa...katsomaan itseään peilistä...
Eikä se kuva ole välttämättä kaunis... - lottamari<3
yxex kirjoitti:
Ei meillä ole vaikeaa rakastaa lähimmäistä, lottamari hyvä. Mutta niillä joille se on, toivoisin heidän lukevan kommenttisi, ja ajattelevan asiaa.
Rakastakaa vihamiestänne, sillä hän on eksynyt. ;)Miksi minusta kuitenkin tuntuu, että ihmisille on helpompi automaattisesti vihata kuin rakastaa, jopa valmiiksi mielummin vihamielinen asenne kuin rakastava? Minusta ihminen ei lähesty toista ihmistä rakkaudellisesti ja hyväksyvästi itseselvyytenä vaan varuillaan, epäillen ja mielummin ajatellen vastapuolesta negatiivisesti ja arvostelevasti kuin rakkaudellisesti ja suvaitsevaisesti hyväksyen.
Mielestäni käyttäytymisessämme on paljolti samaa verraten eläinten käyttäytymiseen. Kaksi koiraa tai kissaa eivät automaattisesti mene toistensa luo avoimin mielin vaan kyräilevät, nuuskivat kaukaa, ottavat varovaisia askeleita ja joskus jopa ensin näyttävät hampaansa ja nostavat karvansa.
En usko, että rakkaus ja positiiviset tunteet ovat meissä automaattisesti lähestyttävä puoli vaan ensisijaisesti ihminen on negatiivinen, etäinen ja vaikeasti lähestyttävä ja primitivisellä tavalla lajikumppaniaan kohtaan ja hänen aikeitaan kohtaan epäilevä. Mielummin varautunut valmiiksi vihamielinen asenne on mielestäni tyypillisempää niin ihmiselle kuin eläimelle, joka on joutunut vasta evoluution aikana opettelemaan positiivisesti ajattelemaan, hyväksymään ja suvaitsemaan lajitoverinsa, koska on huomannut siitä olevan enemmän hyötyä myös hänelle itselleen.
Kyllä yxex olen sitä mieltä, että rakkaus tunteena on ihmiselle vaikea ja vasta myöhäisempänä muotona tullut käsite kuin viha. Viha on varhaisempi muoto ja vihan kautta ihminen on pyrkinyt suojelemaan itseään kaikelta ja mielestäni ihminen edelleenkin vaistomaisesti niin toimii sen sijaan, että olisi kaikkea ja kaikkia kohtaan avoimen rakastava.
Emme ole eksyneitä vaan olemme jotuneet opettelemaan rakkautta, koska se on tunteista vaikeampi kuin viha, sillä siinä joudutaan riisumaan kaikki aseet itseltä ja päästämään toinen niin lähelle itseä. Siinä on otettava riski joutua haavoitetuksi. - nisse..
lottamari<3 kirjoitti:
Miksi minusta kuitenkin tuntuu, että ihmisille on helpompi automaattisesti vihata kuin rakastaa, jopa valmiiksi mielummin vihamielinen asenne kuin rakastava? Minusta ihminen ei lähesty toista ihmistä rakkaudellisesti ja hyväksyvästi itseselvyytenä vaan varuillaan, epäillen ja mielummin ajatellen vastapuolesta negatiivisesti ja arvostelevasti kuin rakkaudellisesti ja suvaitsevaisesti hyväksyen.
Mielestäni käyttäytymisessämme on paljolti samaa verraten eläinten käyttäytymiseen. Kaksi koiraa tai kissaa eivät automaattisesti mene toistensa luo avoimin mielin vaan kyräilevät, nuuskivat kaukaa, ottavat varovaisia askeleita ja joskus jopa ensin näyttävät hampaansa ja nostavat karvansa.
En usko, että rakkaus ja positiiviset tunteet ovat meissä automaattisesti lähestyttävä puoli vaan ensisijaisesti ihminen on negatiivinen, etäinen ja vaikeasti lähestyttävä ja primitivisellä tavalla lajikumppaniaan kohtaan ja hänen aikeitaan kohtaan epäilevä. Mielummin varautunut valmiiksi vihamielinen asenne on mielestäni tyypillisempää niin ihmiselle kuin eläimelle, joka on joutunut vasta evoluution aikana opettelemaan positiivisesti ajattelemaan, hyväksymään ja suvaitsemaan lajitoverinsa, koska on huomannut siitä olevan enemmän hyötyä myös hänelle itselleen.
Kyllä yxex olen sitä mieltä, että rakkaus tunteena on ihmiselle vaikea ja vasta myöhäisempänä muotona tullut käsite kuin viha. Viha on varhaisempi muoto ja vihan kautta ihminen on pyrkinyt suojelemaan itseään kaikelta ja mielestäni ihminen edelleenkin vaistomaisesti niin toimii sen sijaan, että olisi kaikkea ja kaikkia kohtaan avoimen rakastava.
Emme ole eksyneitä vaan olemme jotuneet opettelemaan rakkautta, koska se on tunteista vaikeampi kuin viha, sillä siinä joudutaan riisumaan kaikki aseet itseltä ja päästämään toinen niin lähelle itseä. Siinä on otettava riski joutua haavoitetuksi.Sen vihan takana on pelko ja rakkaudessa ei pelkoa ole. Kamalaa elää vihamielisessä ympäristössä, kyllä siinä on pakko kehittää itselleen jonkinlainen panssari suojellakseen itseään. Hirveän kuluttavaa se vaan on.
- lottamari<3
nisse.. kirjoitti:
Sen vihan takana on pelko ja rakkaudessa ei pelkoa ole. Kamalaa elää vihamielisessä ympäristössä, kyllä siinä on pakko kehittää itselleen jonkinlainen panssari suojellakseen itseään. Hirveän kuluttavaa se vaan on.
Aivan, rakkaudessa ei ole pelkoa. Miksi sitten pelkäämme ja mitä pelkäämme? Pelkäämme juuri tuota vihaa eikö vain? Mutta mitä vihassa on niin pelättävää? Hylätyksi tulemisen pelko eikö vain?
Viha hylkää, rakkaus ei. Viha on itserakasta "minä itse, minua on loukattu, sanoit pahasti, en anna sinulle anteeksi"-asennetta. Rakkaus pyrkii ymmärtämään ja kaikkensa yrittämään saadakseen pitää ja rakastaa lähellään jokaisen ihmisen. Usko rakkauteen on ihmiselle vaikea asia, koska hän tietää itse mitä sisällään kantaa, mitä ajattelee ja niiden ajatusten kautta hän muovaa käsitystä myöskin toisesta ihmisestä ja kuvittelee kuin peilin kautta näkevänsä millainen tuo toinen on vaikka se kuva olisi täysin vääränlainen.
Narsistista, eikö vain? - nisse..
lottamari<3 kirjoitti:
Aivan, rakkaudessa ei ole pelkoa. Miksi sitten pelkäämme ja mitä pelkäämme? Pelkäämme juuri tuota vihaa eikö vain? Mutta mitä vihassa on niin pelättävää? Hylätyksi tulemisen pelko eikö vain?
Viha hylkää, rakkaus ei. Viha on itserakasta "minä itse, minua on loukattu, sanoit pahasti, en anna sinulle anteeksi"-asennetta. Rakkaus pyrkii ymmärtämään ja kaikkensa yrittämään saadakseen pitää ja rakastaa lähellään jokaisen ihmisen. Usko rakkauteen on ihmiselle vaikea asia, koska hän tietää itse mitä sisällään kantaa, mitä ajattelee ja niiden ajatusten kautta hän muovaa käsitystä myöskin toisesta ihmisestä ja kuvittelee kuin peilin kautta näkevänsä millainen tuo toinen on vaikka se kuva olisi täysin vääränlainen.
Narsistista, eikö vain?En tiedä mitä pelkäämme mutta ehkä pelkäämisestä on tullut toinen luontomme emmekä halua päästää siitä irti. Vihan kanssa jää ainakin niin, siihen jää koukkuun, koska se antaa voimantunnetta ja tunnetta että hallitsemme paremmin elämäämme. Voi vaan päättää päästää irti mutta jokaisen se on itse tehtävä kuitenkin lopulta ja juuri silloin kun on valmis, ei yhtään aiemmin. Minä ainakin kieriskelen vihassa, katkeruudessa, itsesäälissä niin kauan kuin huvittaa vaikka tiedänkin että joskus niistä on luovuttava. Mitä sitten vaikka sen tekisi vasta kuolinvuoteella? Omapa on elämäni. Kaikki tunteet on sallittuja.
- lottamari<3
nisse.. kirjoitti:
En tiedä mitä pelkäämme mutta ehkä pelkäämisestä on tullut toinen luontomme emmekä halua päästää siitä irti. Vihan kanssa jää ainakin niin, siihen jää koukkuun, koska se antaa voimantunnetta ja tunnetta että hallitsemme paremmin elämäämme. Voi vaan päättää päästää irti mutta jokaisen se on itse tehtävä kuitenkin lopulta ja juuri silloin kun on valmis, ei yhtään aiemmin. Minä ainakin kieriskelen vihassa, katkeruudessa, itsesäälissä niin kauan kuin huvittaa vaikka tiedänkin että joskus niistä on luovuttava. Mitä sitten vaikka sen tekisi vasta kuolinvuoteella? Omapa on elämäni. Kaikki tunteet on sallittuja.
Totta kai kaikki tunteet pitää sallia ja ne ovat olemassa vaikka kuinka yrittäisimme ne kiistää. Viha ja rakkaus kulkevat käsikädessä, ne ovat vastavoimat. Molempien pitäisi kuitenkin palvella vain yhtä asiaa ja olla aseena vain yhdelle asialle - pauhuutta, väärinkohtelua ja kaikkea vääryyttä vastaan. Nyt siitä on tehty ase myöskin hyvää vastaan.
Viha sokaisee meidät ja se saa meidät rakkaudenkin varjolla kieroilemaan ja tekemään pahaa toisiamme vastaan. Viha on aikamoinen ase ja siksi se pitäisikin aina käsitellä niin, että lopputuloksena olisi rauha eikä kostaminen.
Kenelle meidän pitäisi olla katkeria, ketä vihata, ketä sääliä...luulen, että tuo on ympyrä, joka sulkeutuu aina sinne samaan paikkaan, josta se on alkanutkin. nisse.. kirjoitti:
En tiedä mitä pelkäämme mutta ehkä pelkäämisestä on tullut toinen luontomme emmekä halua päästää siitä irti. Vihan kanssa jää ainakin niin, siihen jää koukkuun, koska se antaa voimantunnetta ja tunnetta että hallitsemme paremmin elämäämme. Voi vaan päättää päästää irti mutta jokaisen se on itse tehtävä kuitenkin lopulta ja juuri silloin kun on valmis, ei yhtään aiemmin. Minä ainakin kieriskelen vihassa, katkeruudessa, itsesäälissä niin kauan kuin huvittaa vaikka tiedänkin että joskus niistä on luovuttava. Mitä sitten vaikka sen tekisi vasta kuolinvuoteella? Omapa on elämäni. Kaikki tunteet on sallittuja.
" Minä ainakin kieriskelen vihassa, katkeruudessa, itsesäälissä niin kauan kuin huvittaa vaikka tiedänkin että joskus niistä on luovuttava."
Miltä se tuntuu? Puhuit nisse että se antaa voimantunnetta. Hmm.. toisaalta muistan tuon, mutta muistan myös sen kuluttavan vaikutuksen.
Jäätkö koskaan huomioimatta joitain asioita vihan vuoksi? Tarkoitan jotain sellaista että itseni se teki sokeaksi monelle tarpeelle (omien ja toisten) ja joita en edes ymmärtänyt havannoida kuin vasta tosi pitkien aikojen kuluttua.- nisse..
elisakettu kirjoitti:
" Minä ainakin kieriskelen vihassa, katkeruudessa, itsesäälissä niin kauan kuin huvittaa vaikka tiedänkin että joskus niistä on luovuttava."
Miltä se tuntuu? Puhuit nisse että se antaa voimantunnetta. Hmm.. toisaalta muistan tuon, mutta muistan myös sen kuluttavan vaikutuksen.
Jäätkö koskaan huomioimatta joitain asioita vihan vuoksi? Tarkoitan jotain sellaista että itseni se teki sokeaksi monelle tarpeelle (omien ja toisten) ja joita en edes ymmärtänyt havannoida kuin vasta tosi pitkien aikojen kuluttua.Hyvältähän se tuntuu jos ei tuntuisi en vihaisi. Olen vihainen monellekin ihmiselle mutta silti rakastan heitä pohjimmiltani, muuten en vihaisikaan. En käytä vihaa enää polttoaineena kuitenkaan, vain sen verran kuin on itselleni tarpeen. En myöskään vihaa tuhoavasti vaan rakentavasti, mutta voin kyllä unohtaakin kaiken ja jatkaa eteenpäin ihan ilman katkeruutta. Samalla kyllä jää moni ihminen matkan varrelle, mutta mitäs siitä.
nisse.. kirjoitti:
Hyvältähän se tuntuu jos ei tuntuisi en vihaisi. Olen vihainen monellekin ihmiselle mutta silti rakastan heitä pohjimmiltani, muuten en vihaisikaan. En käytä vihaa enää polttoaineena kuitenkaan, vain sen verran kuin on itselleni tarpeen. En myöskään vihaa tuhoavasti vaan rakentavasti, mutta voin kyllä unohtaakin kaiken ja jatkaa eteenpäin ihan ilman katkeruutta. Samalla kyllä jää moni ihminen matkan varrelle, mutta mitäs siitä.
Et käytä vihaa enää polttoaineena. Ehkä myös osaat kanavoida vihan "oikeisiin kohteisiin" ? Se on aikamoinen taitolaji.
Mulla on vihasta omakohtaista kokemusta, kuinka se suunnataan täysin vääriin kohteisiin. Kasvattajani oli hyvä esimerkki. Ajattelin, että jos minulla on ikinään lapsia, en koskaan, koskaan käytä välikappaleina heitä, eikä heidän tarvitse pelätä.
Olin väärässä. Kun aloin eräistä seikoista vihaamaan aviomiestäni, tulin tunteideni sokaisemaksi. Tunteet vei minua kuin orjaa, enkä keskittynyt olennaisiin asioihin. Siihen että jotkut henkilöt kärsivät tilanteesta. Olin sokea huomaamaan tarpeita, jotka minun olis pitänyt ymmärtää. Vaikka ehkä sisimmässäni oivalsinkin sen, olin kyvytön tai haluton tekemään asioiden hyväksi mitään.
Olin keskittynyt vain "hoitamaan" parisuhdetta vihassa ja rakkaudessa, riippuvaisuudessa ja itsenäisyydessä. Ristiriitoja, joiden purkamiseen tai vaalimiseen meni vain aikaa ja energiaa. Mitään ei selvitetty pohjamutia myöten. Kaikki jäi vain sille asteelle että saatiin hetkeksi hengähdystaukoa selvitäksi arkielämästä.
Minulla ei ollut kykyä kantaa vihaa enkä käyttää sitä oikein. Se antoi voimaa omaan taisteluun, mutta se sokeutti ympäristöltä. Kun en osannut luopua, kannoin vihan lisäksi muitakin tunteita, joiden oikeutuksen näin vain omalta kannaltani. Vihasin. Mutta puhumattomana, tekemättömänä. Se vain lamaannutti. Ja sieltä lamaannuksen, kulutetun tilasta minä vieläkin yritän ponnistella ylös- ja eteenpäin. Joka välillä upottaa masennukseen, uhriutumiseen tai vihaan. Niillä on vain taipumus upottaa sinne suohon syvemmälle.
Se on kipeä asia ajatella mihin annoin luvan. Vihan kautta minusta tuli kaltoinkohtelija itsestänikin. Olin vihassani kuin Pirttihirmu, mutta ulos annoin kuvan Särkyneestä Enkelistä.
Jossittelu ei auta. Yritän vain antaa anteeksi itselleni. Ja antaa anteeksi muillekin, koska en osaa edelleenkään kantaa vihaa oikein. Ja hiljakseen korjailla asioita, mitä voin, kun voimani palautuvat.elisakettu kirjoitti:
Et käytä vihaa enää polttoaineena. Ehkä myös osaat kanavoida vihan "oikeisiin kohteisiin" ? Se on aikamoinen taitolaji.
Mulla on vihasta omakohtaista kokemusta, kuinka se suunnataan täysin vääriin kohteisiin. Kasvattajani oli hyvä esimerkki. Ajattelin, että jos minulla on ikinään lapsia, en koskaan, koskaan käytä välikappaleina heitä, eikä heidän tarvitse pelätä.
Olin väärässä. Kun aloin eräistä seikoista vihaamaan aviomiestäni, tulin tunteideni sokaisemaksi. Tunteet vei minua kuin orjaa, enkä keskittynyt olennaisiin asioihin. Siihen että jotkut henkilöt kärsivät tilanteesta. Olin sokea huomaamaan tarpeita, jotka minun olis pitänyt ymmärtää. Vaikka ehkä sisimmässäni oivalsinkin sen, olin kyvytön tai haluton tekemään asioiden hyväksi mitään.
Olin keskittynyt vain "hoitamaan" parisuhdetta vihassa ja rakkaudessa, riippuvaisuudessa ja itsenäisyydessä. Ristiriitoja, joiden purkamiseen tai vaalimiseen meni vain aikaa ja energiaa. Mitään ei selvitetty pohjamutia myöten. Kaikki jäi vain sille asteelle että saatiin hetkeksi hengähdystaukoa selvitäksi arkielämästä.
Minulla ei ollut kykyä kantaa vihaa enkä käyttää sitä oikein. Se antoi voimaa omaan taisteluun, mutta se sokeutti ympäristöltä. Kun en osannut luopua, kannoin vihan lisäksi muitakin tunteita, joiden oikeutuksen näin vain omalta kannaltani. Vihasin. Mutta puhumattomana, tekemättömänä. Se vain lamaannutti. Ja sieltä lamaannuksen, kulutetun tilasta minä vieläkin yritän ponnistella ylös- ja eteenpäin. Joka välillä upottaa masennukseen, uhriutumiseen tai vihaan. Niillä on vain taipumus upottaa sinne suohon syvemmälle.
Se on kipeä asia ajatella mihin annoin luvan. Vihan kautta minusta tuli kaltoinkohtelija itsestänikin. Olin vihassani kuin Pirttihirmu, mutta ulos annoin kuvan Särkyneestä Enkelistä.
Jossittelu ei auta. Yritän vain antaa anteeksi itselleni. Ja antaa anteeksi muillekin, koska en osaa edelleenkään kantaa vihaa oikein. Ja hiljakseen korjailla asioita, mitä voin, kun voimani palautuvat.Ehkä narsismin ilmentymät ovatkin ihmisten erilaisia keinoja täyttaa tai tyydyttää emotionaalista tunnemaailmaansa. Jos tm.aan on lapsena jäänyt tyhjä kohta, sitä on myöhemmin paikkaillut kaikin keinoin mitä on keksinyt(?) Ottamalla kenties väkisin, tai käymällä kauppaa(?) Jos saimme lapsina pelkoja, kun olisimme tarvinneet rakkautta, jäikö meille muuta vaihtoehtoa ymmärtää rakkaus kuin etsiä se itse, ilman malliesimerkkiä.
Kaikki etsimisen kompurointi aiheuttaa kipuja, lamaannusta, vihaa. Mutta matka opettaa myöskin.
Kovassa paineessa, maan uumenissa, syntyy ne kauneimmat timantitkin! =)lottamari<3 kirjoitti:
Totta kai kaikki tunteet pitää sallia ja ne ovat olemassa vaikka kuinka yrittäisimme ne kiistää. Viha ja rakkaus kulkevat käsikädessä, ne ovat vastavoimat. Molempien pitäisi kuitenkin palvella vain yhtä asiaa ja olla aseena vain yhdelle asialle - pauhuutta, väärinkohtelua ja kaikkea vääryyttä vastaan. Nyt siitä on tehty ase myöskin hyvää vastaan.
Viha sokaisee meidät ja se saa meidät rakkaudenkin varjolla kieroilemaan ja tekemään pahaa toisiamme vastaan. Viha on aikamoinen ase ja siksi se pitäisikin aina käsitellä niin, että lopputuloksena olisi rauha eikä kostaminen.
Kenelle meidän pitäisi olla katkeria, ketä vihata, ketä sääliä...luulen, että tuo on ympyrä, joka sulkeutuu aina sinne samaan paikkaan, josta se on alkanutkin."Viha ja rakkaus kulkevat käsikädessä, ne ovat vastavoimat"
*miettii lukiessaan kaksiteräistä miekkaa tai kellonviisaria, minkä oikea reuna on rakkaus ja vasen reuna viha*
Olet oikeassa, niin niiden täytyy olla vastavoimat, sillä kulkiessaan yhteen suuntaan, ihminen etääntyy toisesta. Mutta viha/rakkaus-kaksiteräinen miekka on akselin toinen pää, toinen ääri on rakkauden vastakohta välinpitämättömyys, ja sen vastavoima hyväksyntä. Vastavoimien vastakohdat. :)
"Kyllä yxex olen sitä mieltä, että rakkaus tunteena on ihmiselle vaikea ja vasta myöhäisempänä muotona tullut käsite kuin viha. Viha on varhaisempi muoto ja vihan kautta ihminen on pyrkinyt suojelemaan itseään kaikelta ja mielestäni ihminen edelleenkin vaistomaisesti niin toimii sen sijaan, että olisi kaikkea ja kaikkia kohtaan avoimen rakastava."
Minusta viha on tulosta haavoittuneesta rakkaudesta, kuten epäluuloisuus menetetystä luottamuksesta. Uskon että meissä kaikissa on sisäänrakentuneena rakkaus elämää kohtaan, sillä hyvin harvat pystyvät luopumaan elämästä. Rakkaus elämää kohtaan kulminoituu sitten, yleensä, elämän osatekijää, toista ihmistä kohtaan tunnettavaksi.
Me ollaan elämä ja ympyrä, ja juodaan samaa vettä mitä dinosauruksetkin joi :)yxex kirjoitti:
Ehkä narsismin ilmentymät ovatkin ihmisten erilaisia keinoja täyttaa tai tyydyttää emotionaalista tunnemaailmaansa. Jos tm.aan on lapsena jäänyt tyhjä kohta, sitä on myöhemmin paikkaillut kaikin keinoin mitä on keksinyt(?) Ottamalla kenties väkisin, tai käymällä kauppaa(?) Jos saimme lapsina pelkoja, kun olisimme tarvinneet rakkautta, jäikö meille muuta vaihtoehtoa ymmärtää rakkaus kuin etsiä se itse, ilman malliesimerkkiä.
Kaikki etsimisen kompurointi aiheuttaa kipuja, lamaannusta, vihaa. Mutta matka opettaa myöskin.
Kovassa paineessa, maan uumenissa, syntyy ne kauneimmat timantitkin! =)Ehkä... who knows.
Kyllä mä ainakin ihan selkeästi liitän tietyt ongelmakohdat oppimiseen mikä on tapahtunut. Nimenomaan ottamalla väkisin, kaupankäynnillä jne...koska muuta ei ollut tarjolla. Se toimi myös kompensoimiskeinona.
Eri yksilöt sitten vastaavat olosuhteisiin eri tavoin ja näin syntyy niitä kuuluisia ongelmayksilöitä =)
Toisesta tulee tooodella pelokas ylisuorittajaylikiltti ja toisesta hyökkäävä kompensoija joka vie rahat kukkarosta ja nauraa perääsi.
Mä en osaa vielä(kään) pukea sanoiksi niitä ihan ekoja muistoja siitä miltä se tuntui kun mm tuon kompensoinnin nappasi käyttöönsä jatkuvan pelkäämisen ja varpaillaan kävelemisen sijasta. Mullahan oli tilanne ihan pienenä lapsena se, että olin aika aggressiivinen alkuun mutta tulin myöh todella pelokkaaksi. Ei uskaltanut puhua vanhemmille, kutsua nimeltä, käydä vessassa, laskea mäkeä, pyöräillä kovaa, kiipeillä, puhua ihmisille tms...
Sitten teini-iän alussa alkoi taas aggressiivisuus ja sen kanssa on taisteltukin sitten tähän päivään asti. Sen eri muodoissaan. Olin varhaisaikuisena ihan mahdoton ; varastin mitä ja mistä huvitti, en miettinyt koskaan muiden tunteita (jälkikäteen tajuan, silloin en), jyräsin, vaadin, uhkailin, manipuloin, hyökkäilin, olin väkivaltainen, jätä ennen kuin jätetään, älä luota kehenkään, ole aina voittaja, vahvin, älä kuuntele ketään, älä kunnioita ketään, en tehnyt mitään mitä pyydettiin, OIKEUTIN kaikkea itselleni (silloin se tuntui luonnolliselta) ja auta armias jos siihen joku puuttui...
Sitten pitäis tietää mitä on rakkaus ?
Kun ei ole sitä koskaan kokenut. Kun sitä ei ole ollut. Mistä helkutista sen voi "osata" ?
Matka opettaa mutta vanhalla koiralla vähän hitaammin ;)lynett kirjoitti:
Ehkä... who knows.
Kyllä mä ainakin ihan selkeästi liitän tietyt ongelmakohdat oppimiseen mikä on tapahtunut. Nimenomaan ottamalla väkisin, kaupankäynnillä jne...koska muuta ei ollut tarjolla. Se toimi myös kompensoimiskeinona.
Eri yksilöt sitten vastaavat olosuhteisiin eri tavoin ja näin syntyy niitä kuuluisia ongelmayksilöitä =)
Toisesta tulee tooodella pelokas ylisuorittajaylikiltti ja toisesta hyökkäävä kompensoija joka vie rahat kukkarosta ja nauraa perääsi.
Mä en osaa vielä(kään) pukea sanoiksi niitä ihan ekoja muistoja siitä miltä se tuntui kun mm tuon kompensoinnin nappasi käyttöönsä jatkuvan pelkäämisen ja varpaillaan kävelemisen sijasta. Mullahan oli tilanne ihan pienenä lapsena se, että olin aika aggressiivinen alkuun mutta tulin myöh todella pelokkaaksi. Ei uskaltanut puhua vanhemmille, kutsua nimeltä, käydä vessassa, laskea mäkeä, pyöräillä kovaa, kiipeillä, puhua ihmisille tms...
Sitten teini-iän alussa alkoi taas aggressiivisuus ja sen kanssa on taisteltukin sitten tähän päivään asti. Sen eri muodoissaan. Olin varhaisaikuisena ihan mahdoton ; varastin mitä ja mistä huvitti, en miettinyt koskaan muiden tunteita (jälkikäteen tajuan, silloin en), jyräsin, vaadin, uhkailin, manipuloin, hyökkäilin, olin väkivaltainen, jätä ennen kuin jätetään, älä luota kehenkään, ole aina voittaja, vahvin, älä kuuntele ketään, älä kunnioita ketään, en tehnyt mitään mitä pyydettiin, OIKEUTIN kaikkea itselleni (silloin se tuntui luonnolliselta) ja auta armias jos siihen joku puuttui...
Sitten pitäis tietää mitä on rakkaus ?
Kun ei ole sitä koskaan kokenut. Kun sitä ei ole ollut. Mistä helkutista sen voi "osata" ?
Matka opettaa mutta vanhalla koiralla vähän hitaammin ;)Me olemme tottuneet näkemään. Meidän pitäisi ehkä joskus etsiä sitä mitä emme näe. Mitä emme näe(?)
Sama pätenee ymmärtämiseen. Minulta on moni asia vielä piilossa ;)
Osan palapelin paloista olen löytänyt täältä palstalta!- lottamari<3
yxex kirjoitti:
"Viha ja rakkaus kulkevat käsikädessä, ne ovat vastavoimat"
*miettii lukiessaan kaksiteräistä miekkaa tai kellonviisaria, minkä oikea reuna on rakkaus ja vasen reuna viha*
Olet oikeassa, niin niiden täytyy olla vastavoimat, sillä kulkiessaan yhteen suuntaan, ihminen etääntyy toisesta. Mutta viha/rakkaus-kaksiteräinen miekka on akselin toinen pää, toinen ääri on rakkauden vastakohta välinpitämättömyys, ja sen vastavoima hyväksyntä. Vastavoimien vastakohdat. :)
"Kyllä yxex olen sitä mieltä, että rakkaus tunteena on ihmiselle vaikea ja vasta myöhäisempänä muotona tullut käsite kuin viha. Viha on varhaisempi muoto ja vihan kautta ihminen on pyrkinyt suojelemaan itseään kaikelta ja mielestäni ihminen edelleenkin vaistomaisesti niin toimii sen sijaan, että olisi kaikkea ja kaikkia kohtaan avoimen rakastava."
Minusta viha on tulosta haavoittuneesta rakkaudesta, kuten epäluuloisuus menetetystä luottamuksesta. Uskon että meissä kaikissa on sisäänrakentuneena rakkaus elämää kohtaan, sillä hyvin harvat pystyvät luopumaan elämästä. Rakkaus elämää kohtaan kulminoituu sitten, yleensä, elämän osatekijää, toista ihmistä kohtaan tunnettavaksi.
Me ollaan elämä ja ympyrä, ja juodaan samaa vettä mitä dinosauruksetkin joi :)"Minusta viha on tulosta haavoittuneesta rakkaudesta, kuten epäluuloisuus menetetystä luottamuksesta".
Voihan tuo niinkin olla, mutta jos ajatellaan mitä tarkoitusta viha palvelee, niin kysymys ei aina ole rakkaudesta vaan vihan takana voi olla muitakin tunteita, kuten kateus ja ahneus jne. Silloin noiden tunteiden tuloksena käytetään purkamaan vihaa. Elikkäs kaikessa vihassa ei välttämättä ole rakkautta ollenkaan mukana. Rakkaudellinen viha saa meidät puolustamaan, mustasukkaisuus on mielestäni sellaista vihaa, joka kumpuaa rakkaudesta, jossa on mukana rakkauden tunteet. lottamari<3 kirjoitti:
"Minusta viha on tulosta haavoittuneesta rakkaudesta, kuten epäluuloisuus menetetystä luottamuksesta".
Voihan tuo niinkin olla, mutta jos ajatellaan mitä tarkoitusta viha palvelee, niin kysymys ei aina ole rakkaudesta vaan vihan takana voi olla muitakin tunteita, kuten kateus ja ahneus jne. Silloin noiden tunteiden tuloksena käytetään purkamaan vihaa. Elikkäs kaikessa vihassa ei välttämättä ole rakkautta ollenkaan mukana. Rakkaudellinen viha saa meidät puolustamaan, mustasukkaisuus on mielestäni sellaista vihaa, joka kumpuaa rakkaudesta, jossa on mukana rakkauden tunteet.Ehkä viha ja rakkaus on olleet olemassa täsmälleen yhtä kauan? Kuin katsoja ja peilistä heijastuva kuva. Ehkä viharakkautta ei voi pilkkoa erilleen, tai jos niin tekee, syntyy vakavia sielullisia vajeita.
Tähän aloitukseen voisi lähentyä monilla eri teemoilla. Otan toisenlaisen lähestymistavan kuin ehkä aloittaja on tarkoittanut alunperin.
Kuvitelkaapa, että sinulle annetaan kaksi mahdollisuutta tavata elämäsi Kumppani. Toinen on Haavoittunut Enkeli ja toinen Pirttihirmu. Valitset Enkelin.
Mietin tuota Haavoittunutta Enkeliä. Hänkin saattaa olla toisinaan näyttelijä. Äärimmäisen taitava, herkkyyttä ilmaiseva ja empatiaa välittömästi nostattava henkilö, joka surusilmillään katsoo puoleesi. Niin vetoava. Niin kaunis ja sydäntäsärkevä. Nainen tai mies.
Olet lumottu. Haluat auttaa häntä. Annat myötätuntosi, apusi mikä on annettavissasi ja jaat tunteesi ja kokemuksesi hänen kanssaan. Koet vertaisuutta, koska särkyneellä on samanlaisia kokemuksia kuin itselläsikin on ollut. Samalla kun hoidat hänen haavojaan, nuolet omiasi.
Lähennyt tuohon Enkeliin. Olet lumoutunut Kauniin Enkelin kasvoista ja sielukkuudesta. Kunnes eräänä yönä heräät unessasi ja huomat tikarin sydämessäsi, joka on isketty rintaasi. Enkeli olikin demoni, joka hyväksikäytti suojelunhaluasi ja palkitsi sinut murskaamalla tunteesi, jotta pääsisi sinusta eroon.
Ja huomaat kuinka Kauniista Haavoittuneesta Enkelistä on vähitellen, kuin huomaamatta, on tullut Pirttihirmu, joka syyttää ja solvaa kaikkea ympärillään, loputtomasti. Hän on kaikkien uhri. Se hämmentää sinua.
Nyt kannattaa kysyä itseltään, miksi Haavoittunut Enkeli herätti alunperin tunteesi? Näitkä todella sen, mikä oli totta vai näitkö sen minkä halusit nähdä?
Miksi Pirttihirmu ei kelvanut sinulle? Johtuiko se hänen aiheuttamastaan negatiivisuudesta vai hänen tavastaan käsitellä asiat liian suoraan kaunistelematta?- 9+12=21
"Koet vertaisuutta, koska särkyneellä on samanlaisia kokemuksia kuin itselläsikin on ollut. Samalla kun hoidat hänen haavojaan, nuolet omiasi"
Tuo voisi olla kuvaus...minun avio puolisovalinnastani...
Näin jälkeenpäin ajatellen...me kaki rikkinäisistä kodeista maailmalle lähtenyttä lasta kohtasimme toisemme...olin 16 v kun menimme kihloihin, tuleva mieheni 18vee.
nuolimme toistemme haavoja...ymmärsimme toisiamme...halusimme perustaa onnellisen perheen...johon kuuluisi isä, äiti, kaksi lasta, auto, omakotitalo, koira ja kissa...eläisimme onnellisena elämämme loppuun asti...
mutta meillä kummallakaan ei ollut eväitä siihen...puolisoni alkoholosoitui...minusta tuli suorittaja, joka hymyili, kun olisi pitänyt itkeä...
tarina päättyi 20 avioliittovuoden jälkeen...minä olen tässä...puolisoni lähti elämää pakoon stadiin...kiertelee kallion kulmilla...juo edelleen, kolme lastamme ovat kasvaneet aikuisiksi...
talo on tyhjillään...panttina puolisoni ulosotto velkojen takia...rapistuu, ränsistyy, piha kasvaa pujoa ja roskaheinää...koira ja kissat kuolleet...hiiret rapistelevat tyhjässä talossa...
Uhriuden yhteydessä (näissä yhteyksissä ;) ) puhutaan monesti subjektiivisesta kokemuksesta jonka pitäisi olla riittävä.
Jos molemmat tahoillaan kokevat tulleensa kaltoinkohdelluksi, kuka on uhri ja kumman subjektiivinen kokemus on oikea ?Toi on hyvä kysymys ja itse asiassa kaiken ydin.
Suhteessa on aina kaksi osapuolta. Useimmiten se homma kulkee niin, etttä nähdään omat hyvät teot ja toisen tekemät paskat hommat.
Omia suhteita ajansaatossa tarkastellessa olen tietysti alkuun haukkua natustellut sen kumppanin. Nostanut tämän harrastaman mahdollisen kaltoinkohtelun tapetille. Mutta ajansaatossa olen huomannut, että aika kyvytön otus sitä on itsekin ollut. Omaa toimintaa ja usein sen toisenkaan toimintaa - ei näe realistisena kuin aikaa ja etäisyyttä riittävästi ottamalla.
Kaikki palaa mieleen, jos antaa niiden palata. Mutta useimmat jarruttavat näitä tunteita a) saadakseen kokea oikeutta b) pitääkseen itsensä viattomana c) katsovat sen tarpeettomaksi (jonka pohtiminen nimenomaan olisi tarpeellista, kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta, sekä sen loppuelämän).
Jokainen omaa kahdet kasvot. Ja jokainen osaa käyttää niitä. Tunnistamalla nuo kasvot pystyy paremmin hallitsemaan niitä. Ja sitten vielä; ettei kaikki vain sovi kumppaneiksi keskenään. Ihminen tarvitsee vertaisen itselleen.- 2+18=20
elisakettu kirjoitti:
Toi on hyvä kysymys ja itse asiassa kaiken ydin.
Suhteessa on aina kaksi osapuolta. Useimmiten se homma kulkee niin, etttä nähdään omat hyvät teot ja toisen tekemät paskat hommat.
Omia suhteita ajansaatossa tarkastellessa olen tietysti alkuun haukkua natustellut sen kumppanin. Nostanut tämän harrastaman mahdollisen kaltoinkohtelun tapetille. Mutta ajansaatossa olen huomannut, että aika kyvytön otus sitä on itsekin ollut. Omaa toimintaa ja usein sen toisenkaan toimintaa - ei näe realistisena kuin aikaa ja etäisyyttä riittävästi ottamalla.
Kaikki palaa mieleen, jos antaa niiden palata. Mutta useimmat jarruttavat näitä tunteita a) saadakseen kokea oikeutta b) pitääkseen itsensä viattomana c) katsovat sen tarpeettomaksi (jonka pohtiminen nimenomaan olisi tarpeellista, kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta, sekä sen loppuelämän).
Jokainen omaa kahdet kasvot. Ja jokainen osaa käyttää niitä. Tunnistamalla nuo kasvot pystyy paremmin hallitsemaan niitä. Ja sitten vielä; ettei kaikki vain sovi kumppaneiksi keskenään. Ihminen tarvitsee vertaisen itselleen."Suhteessa on aina kaksi osapuolta. Useimmiten se homma kulkee niin, etttä nähdään omat hyvät teot ja toisen tekemät paskat hommat."
Niin useimmiten...mutta ei välttämättä aina...
jotenkin ajattelisin, että kun se oma kipukynnys ylityy...niin sitä alkaa miettimään kokonaisuutena...mitä kaikkea tapahtui ja mikä oli minun oma roolini tapahtumien kulkuun...miksi olen tässä tilanteessa, miksi elämäni on tällaista...
Tämä kommentointi liittyy nyt avioliittooni...puoliso oli alkoholisti...kaikki joille sana/asia on tuttu...tietävät kylllä mitä se tarkoittaa...
Itse ainakin tiedostan oman roolini...juomisen mahdollistajana...tietyllä lailla väärintekemisensäkin voi pukea hyvän kaapuun...
kaikella tekemiselläni/käytökselläni vein toiselta mahdollisuuden olla aikuinen ja kantaa aikuisen vastuunsa tekemisestään/juomisestaan...
Että ihan viaton...en itsekään ollut...vaikea sanoa...miten olisi mennyt...jos olisin ollut toisenlainen...kun me kuitenkin olemme mitä olemme...omine "vikoinemme"...toimimme niinkuin toimimme...niillä eväillä mitä meillä siinä kohtaa elämässä/tilanteessa on....kun muusta emme tiedä...
"kuka on uhri ja kumman subjektiivinen kokemus on oikea ?"
ajattelisin, että uhri on hän, joka kärsii tilanteesta...ja silloin hänen subjektiivinen kokemuksensa on oikea...jos molemmat kärsivät...on kummankin kokemus oikea, hänelle itselleen...
Mutta syyllisen etsintä ei auta/muuta mitään...
Viisain kuitenkin palata aina itseen...kun vain itseään/omaa elämäänsä...voi yrittää parantaa/muuttaa...toinen muuttuu vain jos hän itse kokee siihen tarvetta... elisakettu kirjoitti:
Toi on hyvä kysymys ja itse asiassa kaiken ydin.
Suhteessa on aina kaksi osapuolta. Useimmiten se homma kulkee niin, etttä nähdään omat hyvät teot ja toisen tekemät paskat hommat.
Omia suhteita ajansaatossa tarkastellessa olen tietysti alkuun haukkua natustellut sen kumppanin. Nostanut tämän harrastaman mahdollisen kaltoinkohtelun tapetille. Mutta ajansaatossa olen huomannut, että aika kyvytön otus sitä on itsekin ollut. Omaa toimintaa ja usein sen toisenkaan toimintaa - ei näe realistisena kuin aikaa ja etäisyyttä riittävästi ottamalla.
Kaikki palaa mieleen, jos antaa niiden palata. Mutta useimmat jarruttavat näitä tunteita a) saadakseen kokea oikeutta b) pitääkseen itsensä viattomana c) katsovat sen tarpeettomaksi (jonka pohtiminen nimenomaan olisi tarpeellista, kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta, sekä sen loppuelämän).
Jokainen omaa kahdet kasvot. Ja jokainen osaa käyttää niitä. Tunnistamalla nuo kasvot pystyy paremmin hallitsemaan niitä. Ja sitten vielä; ettei kaikki vain sovi kumppaneiksi keskenään. Ihminen tarvitsee vertaisen itselleen."Useimmiten se homma kulkee niin, etttä nähdään omat hyvät teot ja toisen tekemät paskat hommat."
Ja ne omat hyvin harvat mokat vähätellään ja pienennetään. Tähän olen syyllistynyt ;)2+18=20 kirjoitti:
"Suhteessa on aina kaksi osapuolta. Useimmiten se homma kulkee niin, etttä nähdään omat hyvät teot ja toisen tekemät paskat hommat."
Niin useimmiten...mutta ei välttämättä aina...
jotenkin ajattelisin, että kun se oma kipukynnys ylityy...niin sitä alkaa miettimään kokonaisuutena...mitä kaikkea tapahtui ja mikä oli minun oma roolini tapahtumien kulkuun...miksi olen tässä tilanteessa, miksi elämäni on tällaista...
Tämä kommentointi liittyy nyt avioliittooni...puoliso oli alkoholisti...kaikki joille sana/asia on tuttu...tietävät kylllä mitä se tarkoittaa...
Itse ainakin tiedostan oman roolini...juomisen mahdollistajana...tietyllä lailla väärintekemisensäkin voi pukea hyvän kaapuun...
kaikella tekemiselläni/käytökselläni vein toiselta mahdollisuuden olla aikuinen ja kantaa aikuisen vastuunsa tekemisestään/juomisestaan...
Että ihan viaton...en itsekään ollut...vaikea sanoa...miten olisi mennyt...jos olisin ollut toisenlainen...kun me kuitenkin olemme mitä olemme...omine "vikoinemme"...toimimme niinkuin toimimme...niillä eväillä mitä meillä siinä kohtaa elämässä/tilanteessa on....kun muusta emme tiedä...
"kuka on uhri ja kumman subjektiivinen kokemus on oikea ?"
ajattelisin, että uhri on hän, joka kärsii tilanteesta...ja silloin hänen subjektiivinen kokemuksensa on oikea...jos molemmat kärsivät...on kummankin kokemus oikea, hänelle itselleen...
Mutta syyllisen etsintä ei auta/muuta mitään...
Viisain kuitenkin palata aina itseen...kun vain itseään/omaa elämäänsä...voi yrittää parantaa/muuttaa...toinen muuttuu vain jos hän itse kokee siihen tarvetta...""kuka on uhri ja kumman subjektiivinen kokemus on oikea ?"
ajattelisin, että uhri on hän, joka kärsii tilanteesta...ja silloin hänen subjektiivinen kokemuksensa on oikea...jos molemmat kärsivät...on kummankin kokemus oikea, hänelle itselleen..."
Juuri tästä syystä johtuu ristiriitainen tulkinta että narsisteja on 1% väestöstä ja silti uhreja on pilvin pimein. Uhreja on itse asiassa niiin paljon, että on sula mahdottomuus että jokaiselle riittäisi oma narsku :)
Kuinka paljon on uhreja jotka e i v ä t etsi/syytä syntipukkia(?)- 3+19=
yxex kirjoitti:
""kuka on uhri ja kumman subjektiivinen kokemus on oikea ?"
ajattelisin, että uhri on hän, joka kärsii tilanteesta...ja silloin hänen subjektiivinen kokemuksensa on oikea...jos molemmat kärsivät...on kummankin kokemus oikea, hänelle itselleen..."
Juuri tästä syystä johtuu ristiriitainen tulkinta että narsisteja on 1% väestöstä ja silti uhreja on pilvin pimein. Uhreja on itse asiassa niiin paljon, että on sula mahdottomuus että jokaiselle riittäisi oma narsku :)
Kuinka paljon on uhreja jotka e i v ä t etsi/syytä syntipukkia(?)"Juuri tästä syystä johtuu ristiriitainen tulkinta että narsisteja on 1% väestöstä ja silti uhreja on pilvin pimein"
Noh, tästä tulee mieleeni joskus lukemani ajatus, että jokainen alkoholisti sairastuttaa n. 20 lähellään olevaa ihmistä...
Uskoisin, että narsistin kohdalla on samoin...hänelläkin on perheensä, puoliso, lapset, muut sukulaiset, muut ihmiset...että voi se uhriluku kasvaa suureksikin...varsinkin monella narsitiila on useitakin "elämiä"...
Joku noista uhreistakin(lapsi)...saattaa "kasvaa" narsistiksii, valitsee saman selvitymiskeinon kuin vanhempansa. että taas uriluku kasvaa...
Ns. isien pahat teot...sukupolvesta toiseen...
Mutta noh...minä sentäs ehdin 50 ikäänkuin ennenkuin sain oman narsistin "uhrin" roolin kannettavakseni...että voisin ajatella, että eletty elämä jo opettanut, persoona ja selvitymiskeinot muovautuneet siten, ettei tuo uhrius enää jää pysyväksi olotilaksi...tiedän, että vaihtoehtoisiakin tapoja elää ja ajatella on olemssa...
Kyllä minäkin ajatellen, että syy/syntipukki siihen...miksi olen täällä oli tuo edellisen suhteen kumppani...miksi muuten olisin täällä...
"Kuinka paljon on uhreja jotka e i v ä t etsi/syytä syntipukkia(?)"
mutta ei sen syyn ja syntipukin tarvitse silti koko loppuelämää antaa pilata...se miksi annoin kaiken tapahtua...johtuu taas minusta itsestäni...
sitä minä enempi mietin...täällä ollessanikin, samalla kun lisään tietämystäni siitä...mikä oli tuo kummallinen ihminen...jollaista en koskaan ennen ollut tavannut...mihin minä sotkeuduin...mitä se kaikki oli...
mutta uskon kyllä, että on paljon ihmisiä(uhreja)...jotka ovat olleet itse niin "viisaita", että ovat päättäneet suhteen suht oitis, kun se on tuntunut huonolta ettei narsisti ole saanut sen kummempaa jalansijaa heidän mielessään...vaikuttaneet heihin...
ja jatkaneet elämäänsä sen kummemmin miettimättä...
Mutta uhri ilmeisesti sinäkin...kun täällä olet...syytä pohtimassa
sinuunkin narsisti onnistui vaikuttamaan... 3+19= kirjoitti:
"Juuri tästä syystä johtuu ristiriitainen tulkinta että narsisteja on 1% väestöstä ja silti uhreja on pilvin pimein"
Noh, tästä tulee mieleeni joskus lukemani ajatus, että jokainen alkoholisti sairastuttaa n. 20 lähellään olevaa ihmistä...
Uskoisin, että narsistin kohdalla on samoin...hänelläkin on perheensä, puoliso, lapset, muut sukulaiset, muut ihmiset...että voi se uhriluku kasvaa suureksikin...varsinkin monella narsitiila on useitakin "elämiä"...
Joku noista uhreistakin(lapsi)...saattaa "kasvaa" narsistiksii, valitsee saman selvitymiskeinon kuin vanhempansa. että taas uriluku kasvaa...
Ns. isien pahat teot...sukupolvesta toiseen...
Mutta noh...minä sentäs ehdin 50 ikäänkuin ennenkuin sain oman narsistin "uhrin" roolin kannettavakseni...että voisin ajatella, että eletty elämä jo opettanut, persoona ja selvitymiskeinot muovautuneet siten, ettei tuo uhrius enää jää pysyväksi olotilaksi...tiedän, että vaihtoehtoisiakin tapoja elää ja ajatella on olemssa...
Kyllä minäkin ajatellen, että syy/syntipukki siihen...miksi olen täällä oli tuo edellisen suhteen kumppani...miksi muuten olisin täällä...
"Kuinka paljon on uhreja jotka e i v ä t etsi/syytä syntipukkia(?)"
mutta ei sen syyn ja syntipukin tarvitse silti koko loppuelämää antaa pilata...se miksi annoin kaiken tapahtua...johtuu taas minusta itsestäni...
sitä minä enempi mietin...täällä ollessanikin, samalla kun lisään tietämystäni siitä...mikä oli tuo kummallinen ihminen...jollaista en koskaan ennen ollut tavannut...mihin minä sotkeuduin...mitä se kaikki oli...
mutta uskon kyllä, että on paljon ihmisiä(uhreja)...jotka ovat olleet itse niin "viisaita", että ovat päättäneet suhteen suht oitis, kun se on tuntunut huonolta ettei narsisti ole saanut sen kummempaa jalansijaa heidän mielessään...vaikuttaneet heihin...
ja jatkaneet elämäänsä sen kummemmin miettimättä...
Mutta uhri ilmeisesti sinäkin...kun täällä olet...syytä pohtimassa
sinuunkin narsisti onnistui vaikuttamaan...Jees, yks addikti voi vaikuttaa jopa parinkymmenen ihmisen elämään helposti. Oma perhe, työpaikan ihmiset/tuuraajat/suojelijat jne, terveydenhuolto jiiänee jiiänee.
Mä en ole ihan varma, tapahtuuko esim narsistin lapsen oma narsistiseksi kasvaminen valinnan tuloksena. Sitäkö hait ?
Että joku valitsee tulla ylikiltiksi suorittajaksi ja joku "ilkeäksi" ?
Ehkä se perimä ja ympäristö kuitenkin tekee sen valinnan tai muuten valinta lienee aika pintapuolinen.
Tämän näkee hyvin mm alkkisperheissä...kuinka siirtyy sukupolvelta toiselle kaikki ongelmat. Syyllistä ei ole missään vaan ketju on lähtenyt liikkeelle jo ties koska ja jokaisella sukupolvella on oma rastinsa eikä täydellisyyttä vain ole. Sitten sieltä sikiää eri tavalla selviäviä ihmisiä jotka taas jatkavat perinnettä - omalla tavallaan. Tai tulevat jopa itse samanlaisiksi vaikka inhoaisivat tätä ominaisuutta esim vanhemmissaan kuinka paljon tahansa.
Kyllä mä luulen että aika suuri osa katsoo narsisteja(kin) aika kieroon eikä ne pääse näiden elämään vaikuttamaan suoraan, epäsuoralla kiusalla ehkä. Mutta se ei vain vie kaikkia mukanaan enkä tällä tarkoita laittaa viivalle "hyviä ja huonoja" ihmisiä vaan erilaisia vain.lynett kirjoitti:
Jees, yks addikti voi vaikuttaa jopa parinkymmenen ihmisen elämään helposti. Oma perhe, työpaikan ihmiset/tuuraajat/suojelijat jne, terveydenhuolto jiiänee jiiänee.
Mä en ole ihan varma, tapahtuuko esim narsistin lapsen oma narsistiseksi kasvaminen valinnan tuloksena. Sitäkö hait ?
Että joku valitsee tulla ylikiltiksi suorittajaksi ja joku "ilkeäksi" ?
Ehkä se perimä ja ympäristö kuitenkin tekee sen valinnan tai muuten valinta lienee aika pintapuolinen.
Tämän näkee hyvin mm alkkisperheissä...kuinka siirtyy sukupolvelta toiselle kaikki ongelmat. Syyllistä ei ole missään vaan ketju on lähtenyt liikkeelle jo ties koska ja jokaisella sukupolvella on oma rastinsa eikä täydellisyyttä vain ole. Sitten sieltä sikiää eri tavalla selviäviä ihmisiä jotka taas jatkavat perinnettä - omalla tavallaan. Tai tulevat jopa itse samanlaisiksi vaikka inhoaisivat tätä ominaisuutta esim vanhemmissaan kuinka paljon tahansa.
Kyllä mä luulen että aika suuri osa katsoo narsisteja(kin) aika kieroon eikä ne pääse näiden elämään vaikuttamaan suoraan, epäsuoralla kiusalla ehkä. Mutta se ei vain vie kaikkia mukanaan enkä tällä tarkoita laittaa viivalle "hyviä ja huonoja" ihmisiä vaan erilaisia vain.Minusta narsistin vaikutusta kymmeniin tai satoihin ympärillään oleviin ihmisiin liioitellaan. Vain osumakohdassa tekee kipeää. Aivan kuten heittäisi kiven veteen, jolloin osumasta seuraa laajenevia heikkeneviä renkaita, kunnes katoavat.
Uhrin oma totuuskäsitys saattaa kyllä olla että varmaan se loukkaaja pystyy loukkaamaan ihan kaikkia maailman ihmisiä. Absoluuttinen totuus kuitenkin on, ettei 'sinun' narsistisi ehkä pysty lainkaan olemaan narsisti 'minulle'
Itse asiassa toisen ihmisen narsisti saattaa joutua jonkun kivisydämen uhriksi ;)- 13+4=17
lynett kirjoitti:
Jees, yks addikti voi vaikuttaa jopa parinkymmenen ihmisen elämään helposti. Oma perhe, työpaikan ihmiset/tuuraajat/suojelijat jne, terveydenhuolto jiiänee jiiänee.
Mä en ole ihan varma, tapahtuuko esim narsistin lapsen oma narsistiseksi kasvaminen valinnan tuloksena. Sitäkö hait ?
Että joku valitsee tulla ylikiltiksi suorittajaksi ja joku "ilkeäksi" ?
Ehkä se perimä ja ympäristö kuitenkin tekee sen valinnan tai muuten valinta lienee aika pintapuolinen.
Tämän näkee hyvin mm alkkisperheissä...kuinka siirtyy sukupolvelta toiselle kaikki ongelmat. Syyllistä ei ole missään vaan ketju on lähtenyt liikkeelle jo ties koska ja jokaisella sukupolvella on oma rastinsa eikä täydellisyyttä vain ole. Sitten sieltä sikiää eri tavalla selviäviä ihmisiä jotka taas jatkavat perinnettä - omalla tavallaan. Tai tulevat jopa itse samanlaisiksi vaikka inhoaisivat tätä ominaisuutta esim vanhemmissaan kuinka paljon tahansa.
Kyllä mä luulen että aika suuri osa katsoo narsisteja(kin) aika kieroon eikä ne pääse näiden elämään vaikuttamaan suoraan, epäsuoralla kiusalla ehkä. Mutta se ei vain vie kaikkia mukanaan enkä tällä tarkoita laittaa viivalle "hyviä ja huonoja" ihmisiä vaan erilaisia vain."Mä en ole ihan varma, tapahtuuko esim narsistin lapsen oma narsistiseksi kasvaminen valinnan tuloksena. Sitäkö hait ?"
yritän ny vastata tuohon...ns. "omin sanoin" joidenkin muistikuvieni mukaan mitä olen aiheesta/narsismin synnystä lukenut...
Että periaatteessa vanhemman/äidin narsismi...ei rakasta lastaan/mitätöi/käyttytyy/puhuu ristiriitaisesti/on välinpitämätön lapsen tarpeille..saattaa tehdä lapsesta narsistin...tyyliin mikään( vaille jääminen) ei tunnu miltään...
tavallaan se on lapsen valinta/selvyitymiskeino...niissä oloissa...ei tietoinen vaan tiedostamaton...sen paremmin kuin omakaan valintani...olla mahdollisimman kiltti ja huomaamaton, aikuisena suorittaja...teoilla hyväksyntää hakeva...
"Ehkä se perimä ja ympäristö kuitenkin tekee sen valinnan"
Niin en usko, että narsismi on geeneissä, alkoholisti geeni lie löydetty, josssain lukenut niin...mutta tuo perimä...
Voi tarkoittaa ehkä tietyllä lailla samankaltaista persoonaa...kuin vanhempansakin ovat...
mutta tuo ympäristö...jos ajatellaan lapsia...niin heidän on tultava toimeen...siinä perheessä johon ovat syntyneet...niiillä eväillä mitä heillä on... - 3+12=15
yxex kirjoitti:
Minusta narsistin vaikutusta kymmeniin tai satoihin ympärillään oleviin ihmisiin liioitellaan. Vain osumakohdassa tekee kipeää. Aivan kuten heittäisi kiven veteen, jolloin osumasta seuraa laajenevia heikkeneviä renkaita, kunnes katoavat.
Uhrin oma totuuskäsitys saattaa kyllä olla että varmaan se loukkaaja pystyy loukkaamaan ihan kaikkia maailman ihmisiä. Absoluuttinen totuus kuitenkin on, ettei 'sinun' narsistisi ehkä pysty lainkaan olemaan narsisti 'minulle'
Itse asiassa toisen ihmisen narsisti saattaa joutua jonkun kivisydämen uhriksi ;)"Minusta narsistin vaikutusta kymmeniin tai satoihin ympärillään oleviin ihmisiin liioitellaan. Vain osumakohdassa tekee kipeää."
Edelleen...ajatellaan, että narsismi tulee esille jo nuorena...vaikutuspiirissä on lapsuuden perheen jäsenet,/sisaret/veljet.....vanhemmatkin...
mahdolliset seurustelukumppanit...muut "ystävät", koulutoverit...sitten hankitaan työpaikka,...mennään naimisiin, puoliso uhrituu, lapset...mahdolliset sivusuhteet...
Tulee ero, taas seurustelukumppaneita...useitakin samanaikaisesti...avioidutaan uudelleen...edelleen sivusuhteita...syntyy uusia lapsia...
Että kyllä sillä yhdelläkin narsistilla voi olla kymmeniäkin uhreja...
Mutta joo, en minä usko että narsisteja on sentäs kovin paljon...kun en itsekään heistä aiemmin tiennyt...
"Absoluuttinen totuus kuitenkin on, ettei 'sinun' narsistisi ehkä pysty lainkaan olemaan narsisti 'minulle'"
Tuota jäin miettimään...ettäkö narsisti voi olla narsistinen vain yhdessä suhteessa...mutta ei välttämättä toisessa...kun minä olen luullut/ymmärtänyt että se on suht muuttumaton tunteisiin liittyvä vuorovaikutuksessa esiin tuleva häiriö...
Ettäkö "minun" narsistini olisi täysin normaali...lämmin, rakastava, toista ihmistä arvostava suhteessa johonkin muuhun ihmiseen...
"toisen ihmisen narsisti saattaa joutua jonkun kivisydämen uhriksi ;) "
Tuotakin jäin miettimään...kun olen ymmärtänyt että narsistin ihmissuhteet perustuvat ns. hyöytyajatteluun...vaikea kuvitella miten hän hyötyisi "kivisydämisestä" ihmisestä...tai sietäisi mukisematta huonoa kohtelua... 3+12=15 kirjoitti:
"Minusta narsistin vaikutusta kymmeniin tai satoihin ympärillään oleviin ihmisiin liioitellaan. Vain osumakohdassa tekee kipeää."
Edelleen...ajatellaan, että narsismi tulee esille jo nuorena...vaikutuspiirissä on lapsuuden perheen jäsenet,/sisaret/veljet.....vanhemmatkin...
mahdolliset seurustelukumppanit...muut "ystävät", koulutoverit...sitten hankitaan työpaikka,...mennään naimisiin, puoliso uhrituu, lapset...mahdolliset sivusuhteet...
Tulee ero, taas seurustelukumppaneita...useitakin samanaikaisesti...avioidutaan uudelleen...edelleen sivusuhteita...syntyy uusia lapsia...
Että kyllä sillä yhdelläkin narsistilla voi olla kymmeniäkin uhreja...
Mutta joo, en minä usko että narsisteja on sentäs kovin paljon...kun en itsekään heistä aiemmin tiennyt...
"Absoluuttinen totuus kuitenkin on, ettei 'sinun' narsistisi ehkä pysty lainkaan olemaan narsisti 'minulle'"
Tuota jäin miettimään...ettäkö narsisti voi olla narsistinen vain yhdessä suhteessa...mutta ei välttämättä toisessa...kun minä olen luullut/ymmärtänyt että se on suht muuttumaton tunteisiin liittyvä vuorovaikutuksessa esiin tuleva häiriö...
Ettäkö "minun" narsistini olisi täysin normaali...lämmin, rakastava, toista ihmistä arvostava suhteessa johonkin muuhun ihmiseen...
"toisen ihmisen narsisti saattaa joutua jonkun kivisydämen uhriksi ;) "
Tuotakin jäin miettimään...kun olen ymmärtänyt että narsistin ihmissuhteet perustuvat ns. hyöytyajatteluun...vaikea kuvitella miten hän hyötyisi "kivisydämisestä" ihmisestä...tai sietäisi mukisematta huonoa kohtelua...Hyödykkeet ilmenevät eri tavoin eri ihmisistä. Kuten kumppanista tai ehdokkaasta, ystävistä tai sanoisinko kavereista tai keitä nyt kavereiksi voi kutsua, tuttavuuksista jne.
Joltain riittää sopiva positiivinen palaute (huomioi esimerkiksi ulkonäkösi). Toisen suhteista on taas hyötyä; samoissa piireissä voi törmätä mielenkiintoisiin uutuuksiin. Yksi pesee pyykit ja toinen on antelias rahan tms suhteen. Joltain saa kyltymättömästi seksuaalista tyydytettä. Joku nostaa itsetuntoa aiheellisesti tai kuvitteellisesti. Jne
Mielikuvitusleikki:
laitetaan kaikkien narskut kiertoon. Varovaista tutustumista ja annetaan asioiden edetä omalla painollaan. Muutaman kuukauden päästä vaihdamme kokemuksiamme. Jokaisella on aivan oma tarinansa kerrottavana esimerkiksi yhteenlaskutoimituksen narsistista tai minun tuntemastani saapasjalasta, kuten muidenkin.
Huomioon on otettava että näillä narsisteilla tai kaltoinkohtelijoiksi nimetyillä henkilöillä on myöskin hyvin kirjavat kokemukset eri palstakirjoittajista.- 14+8=22
elisakettu kirjoitti:
Hyödykkeet ilmenevät eri tavoin eri ihmisistä. Kuten kumppanista tai ehdokkaasta, ystävistä tai sanoisinko kavereista tai keitä nyt kavereiksi voi kutsua, tuttavuuksista jne.
Joltain riittää sopiva positiivinen palaute (huomioi esimerkiksi ulkonäkösi). Toisen suhteista on taas hyötyä; samoissa piireissä voi törmätä mielenkiintoisiin uutuuksiin. Yksi pesee pyykit ja toinen on antelias rahan tms suhteen. Joltain saa kyltymättömästi seksuaalista tyydytettä. Joku nostaa itsetuntoa aiheellisesti tai kuvitteellisesti. Jne
Mielikuvitusleikki:
laitetaan kaikkien narskut kiertoon. Varovaista tutustumista ja annetaan asioiden edetä omalla painollaan. Muutaman kuukauden päästä vaihdamme kokemuksiamme. Jokaisella on aivan oma tarinansa kerrottavana esimerkiksi yhteenlaskutoimituksen narsistista tai minun tuntemastani saapasjalasta, kuten muidenkin.
Huomioon on otettava että näillä narsisteilla tai kaltoinkohtelijoiksi nimetyillä henkilöillä on myöskin hyvin kirjavat kokemukset eri palstakirjoittajista."Jokaisella on aivan oma tarinansa kerrottavana esimerkiksi yhteenlaskutoimituksen narsistista tai minun tuntemastani saapasjalasta, kuten muidenkin"
Niin, ymmärrän kyllä, että "uhrin" persoonakin ja erilinen ympäristö/elämäntavat vaikuttavat narsistinkin käytökseen...kaikkia ei voi kohdella eikä kaikkia voi suhtautua samalla tapaa...narsistikaan...
Mutta oletan, että kyvyttömyys rakastaa...on suht pysyvä piirre narsistisssa, kuin myös hänen tapansa asettaa omat tarpeensa toisen edelle...
Kuin myös se narsistille tyypillinen "salainen elämä" joko todellinen tai kuvitteellinen...jonka vuoksi hän joutuu valehtelemaan tai keksimään tarinoita aina jollekkin...
"Huomioon on otettava että näillä narsisteilla tai kaltoinkohtelijoiksi nimetyillä henkilöillä on myöskin hyvin kirjavat kokemukset eri palstakirjoittajista."
Tuolla minun Ännälläni oli kyllä silmiinpistävää samankaltaisuutta...naissuhteissaan...hänen kertomansa mukaan kaikilla hänen naisillaan oli kuulemma loppupeleissä paljastunut olleen mielenterveysongelmia...
Minullekkin hän tuon "diagnoosin" tyrkkäsi...loppuvaiheessa...johon kommentoin, että joo...sillä on helppo loukata, kun ei enää muuta voi...liitttyi aiheeseen, kun kritisoin hänen tapaansa kohdella minua...
Mutta oli kuinka oli...minun on siltikään vaikea uskoa, että hän olisi rakastanut ketään naisistaan...
Ihan suhteen alkuvaiheesta muistan sellaistakin...kun en voinut tavata häntä parin tunnin varoitusajalla...kun olin sopinut värjääväni tyttöjen hiukset...
hän vihjaisi, että siinä tapauksessa hän voisi mennä jonkun muun naisen luokse...kun en kerran rakastanut häntä...
Muutenkin moitiskeli minua liian itsenäiseksi... 14+8=22 kirjoitti:
"Jokaisella on aivan oma tarinansa kerrottavana esimerkiksi yhteenlaskutoimituksen narsistista tai minun tuntemastani saapasjalasta, kuten muidenkin"
Niin, ymmärrän kyllä, että "uhrin" persoonakin ja erilinen ympäristö/elämäntavat vaikuttavat narsistinkin käytökseen...kaikkia ei voi kohdella eikä kaikkia voi suhtautua samalla tapaa...narsistikaan...
Mutta oletan, että kyvyttömyys rakastaa...on suht pysyvä piirre narsistisssa, kuin myös hänen tapansa asettaa omat tarpeensa toisen edelle...
Kuin myös se narsistille tyypillinen "salainen elämä" joko todellinen tai kuvitteellinen...jonka vuoksi hän joutuu valehtelemaan tai keksimään tarinoita aina jollekkin...
"Huomioon on otettava että näillä narsisteilla tai kaltoinkohtelijoiksi nimetyillä henkilöillä on myöskin hyvin kirjavat kokemukset eri palstakirjoittajista."
Tuolla minun Ännälläni oli kyllä silmiinpistävää samankaltaisuutta...naissuhteissaan...hänen kertomansa mukaan kaikilla hänen naisillaan oli kuulemma loppupeleissä paljastunut olleen mielenterveysongelmia...
Minullekkin hän tuon "diagnoosin" tyrkkäsi...loppuvaiheessa...johon kommentoin, että joo...sillä on helppo loukata, kun ei enää muuta voi...liitttyi aiheeseen, kun kritisoin hänen tapaansa kohdella minua...
Mutta oli kuinka oli...minun on siltikään vaikea uskoa, että hän olisi rakastanut ketään naisistaan...
Ihan suhteen alkuvaiheesta muistan sellaistakin...kun en voinut tavata häntä parin tunnin varoitusajalla...kun olin sopinut värjääväni tyttöjen hiukset...
hän vihjaisi, että siinä tapauksessa hän voisi mennä jonkun muun naisen luokse...kun en kerran rakastanut häntä...
Muutenkin moitiskeli minua liian itsenäiseksi..."..hän vihjaisi, että siinä tapauksessa hän voisi mennä jonkun muun naisen luokse...kun en kerran rakastanut häntä.."
Tietenkin. Koska halusi sinulta merkkejä ettet vain ole valmis menettämään häntä. Mustasukkaiseksi tekeminen ja tietty hylkäämisen pelon mahdollisuus... voi että.. niillä saa niin ihmeitä aikaan. Normisuhteissakin kumppani uhkailee lähtevänsä toisiin, ellei talon tahtio ala muuttua itselle mieleisemmäksi.
"..Muutenkin moitiskeli minua liian itsenäiseksi.."
Sinun tehtävänäsihän oli huomioida häntä. Etkös sitä oivaltanut? :)
Sanat liian, riittävästi, kerran, jos, kun, melkein (konditionaali eli mahtomuto on hyvin tehokas myös).... ovat eräs tapa osoittaa piiloviestejä (mitätöidä tai saattaa arveluttavaan asemaan niiden sanoja, tai useimmiten, sanat laitetaan tämän suuhun) joiden takana on saavuttaa hyödyke.
Tehokas keino kaikissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Uhrit ja itsensä uhriksi tuntevat osaavat tämän taidon myös erittäin hyvin. Yleensä ihmiset, jotka haluavat sanoilla saavuttaa jotain, tai tietty painoarvo laitetaan jollekin sanomalle, käyttävät ja viljelevät painotuksia jotka kohdistuvat suoraan henkilöön.- 3+10=13
elisakettu kirjoitti:
"..hän vihjaisi, että siinä tapauksessa hän voisi mennä jonkun muun naisen luokse...kun en kerran rakastanut häntä.."
Tietenkin. Koska halusi sinulta merkkejä ettet vain ole valmis menettämään häntä. Mustasukkaiseksi tekeminen ja tietty hylkäämisen pelon mahdollisuus... voi että.. niillä saa niin ihmeitä aikaan. Normisuhteissakin kumppani uhkailee lähtevänsä toisiin, ellei talon tahtio ala muuttua itselle mieleisemmäksi.
"..Muutenkin moitiskeli minua liian itsenäiseksi.."
Sinun tehtävänäsihän oli huomioida häntä. Etkös sitä oivaltanut? :)
Sanat liian, riittävästi, kerran, jos, kun, melkein (konditionaali eli mahtomuto on hyvin tehokas myös).... ovat eräs tapa osoittaa piiloviestejä (mitätöidä tai saattaa arveluttavaan asemaan niiden sanoja, tai useimmiten, sanat laitetaan tämän suuhun) joiden takana on saavuttaa hyödyke.
Tehokas keino kaikissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Uhrit ja itsensä uhriksi tuntevat osaavat tämän taidon myös erittäin hyvin. Yleensä ihmiset, jotka haluavat sanoilla saavuttaa jotain, tai tietty painoarvo laitetaan jollekin sanomalle, käyttävät ja viljelevät painotuksia jotka kohdistuvat suoraan henkilöön."Mustasukkaiseksi tekeminen ja tietty hylkäämisen pelon mahdollisuus.."
Niin tuo esimerkkini "voin mennnä toisen naisen luoksekin" oli ihan suhteen alusta, olimme tavanneet vasta muutaman kerran....
ja silloin koin sen yritykseksi tehdä minut mustikseksi...kun oletin kuitenkin, että normaali aikuinen ihminen ymmärtää, että toinen on voinut sopia muuta, kun ei ole tiennyt toisen tapaamisaikeista...
Loppuvaiheessa tuonkaltaiset vihjaukset otin kyllä sitten jo mitätöimisenä tyyliin...minulla on muitakin/parempiakin naisia kuin sinä, että olis pitänyt olla "otettu"/kiitollinen, kun halusi sentäs tavata minua...
"Normisuhteissakin kumppani uhkailee lähtevänsä toisiin, ellei talon tahtio ala muuttua itselle mieleisemmäksi."
Tuollainen normisuhteissa on kyllä minulle ihan vierasta...en ole koskaan siihen törmännyt, että "uhattaisiin" lähteä "vieraisiin"...jos tapaaminen ei jostain syystä onnistu...
Myöskään aviopuolisoni vaikka alkkis olikin, ei koskaan harrastanut tuollaista, vaikka yksin kapakoissa/baareissa aikaansa viettikin...
Tuosta JOS...sanasta sen verran...että se on kyllä tuttua...lähes kaikki tapaamisemme N-suheessa perustuivat tuohon...hän ehdotti tapaamista silloin ja silloin , päättäen ehdotuksensa sanaan jos...
Johon vastasin aina että ymmärrän kyllä, että ihmisellä muitakin velvotteita...ja saattaa tulla esteitä, joku tulee käymään, sairastuu yms.
Että minulle tuo jos...oli ikäänkuin osa suhdettamme...totuin siihen, ja tavallaan elin omaa elämääni...ottaen huomioon mahdollisuuden hänen tapaamiseensa, mutta tavallaan jos este tulisi...minulla oli vaihtoehtoinen "suunitelma" tehdä jotain muuta...
Mutta harvoin...kerran tai kaksi kolmen vuoden aikana tapaamiset peruuntuivat...vaikka se jos aina ilmassa olikin...
Jälkeenpäin mietin, että minähän olin elänyt tuota JOS elämää lähes koko elämäni...alkkiksen kanssakin se jos on aina olemassa...epävarmuus siitä meneekö/sujuuko asiat sovitusti...
Tavallaan toisen JOS...tekikin minut itsenäiseksi...en ollut siten riippuvainen siitä, että menikö asiat suunitellusti...ennemminkin tyyliin katsotaan ny miten käynee...
Tässä nykyisessä suhteessani josseja ei kauheasti ole...hän kertoo jo edellisen tapaamisen päättyessä...milloin haluaisi että tapaamme...kyselee työvuoroni(minulla on vuorotyö) ja sovittelemme asiaa...teemme kompromisseja...
Kun meillä kummallakin...on se "oma elämäkin"...esim. lapset...joita myös haluamme tavata...ja harrastukset...asumme myös eri pakkakunnilla...
Toki mieluusti vietämme aikaa yhdessä aina tilaisuuden tullessa...
asumme eri paikkakunnilla ja en tiedä edes...haluaisinko enää edes kuvitemissani...muuttaa yhteen asumaan kenenkään kanssa...
Että joo, voin minä olla ehkä liian itsenäinen...
vaikka usean päivän tapaamistemme aikana voimme olla yhdessä ihan arkisesti, laittaa ruokaa, käydä lenkillä, uimassa, katsella telkkaria yms.ja pesen minä hänenkin sukkiaan ja kalsareitaan...
Sovitusti maksan yhteisistä menoista oman osuuteni, esim. liput huveihin, pääsääntöisesti omat syömiseni ja juomiseni...joskus jotain ekstraa ehdottaessaan hän haluaa tarjota/maksaa... 13+4=17 kirjoitti:
"Mä en ole ihan varma, tapahtuuko esim narsistin lapsen oma narsistiseksi kasvaminen valinnan tuloksena. Sitäkö hait ?"
yritän ny vastata tuohon...ns. "omin sanoin" joidenkin muistikuvieni mukaan mitä olen aiheesta/narsismin synnystä lukenut...
Että periaatteessa vanhemman/äidin narsismi...ei rakasta lastaan/mitätöi/käyttytyy/puhuu ristiriitaisesti/on välinpitämätön lapsen tarpeille..saattaa tehdä lapsesta narsistin...tyyliin mikään( vaille jääminen) ei tunnu miltään...
tavallaan se on lapsen valinta/selvyitymiskeino...niissä oloissa...ei tietoinen vaan tiedostamaton...sen paremmin kuin omakaan valintani...olla mahdollisimman kiltti ja huomaamaton, aikuisena suorittaja...teoilla hyväksyntää hakeva...
"Ehkä se perimä ja ympäristö kuitenkin tekee sen valinnan"
Niin en usko, että narsismi on geeneissä, alkoholisti geeni lie löydetty, josssain lukenut niin...mutta tuo perimä...
Voi tarkoittaa ehkä tietyllä lailla samankaltaista persoonaa...kuin vanhempansakin ovat...
mutta tuo ympäristö...jos ajatellaan lapsia...niin heidän on tultava toimeen...siinä perheessä johon ovat syntyneet...niiillä eväillä mitä heillä on...Addiktiotaipumuksen on huomattu periytyvän. En nyt tässä osaa kaikenmaailman esim sairauksia muistella, mutta vaikka joku geeni periytyisikin, se useimmiten vaatinee ympäristön vaikutuksia myös.
Mulla on tuo geeni 99,9 % varmuudella ja muistan jo lapsena ensikännejä vetäessäni (silloin en tajunnut mutta jälkikäteen kelattuna) että suhtauduin/reagoin päihteisiin erilailla kuin moni muu. "Meidät" kyllä erotti sieltä joukosta aika nopeasti. Mulla oli sitten otolliset olot aloittaa homma jo 12-veenä, rahaa, viinaa ja välinpitämättömät vanhemmat takasivat sen. Huumeitakin meni heti kun käsiin sai ja rahalla pääsee...tai hevosellakin =)
Ja tämä taipumus tulee esiin monissa muissakin asioissa, niitä kutsutaan toiminnallisiksi riippuvuuksiksi vaikka montaa niistä alkuun pidinkin vain intohimoisen luonteen ilmentyminä ;)
Addiktioistakin pitää muistaa se, että niissä ei sinänsä ole mitään luonnotonta ja ovat osa ihmisen perusolemusta mutta ääripää on aina ääripää ja sairas on sairasta. Jos ihminen on esim luontaisesti perso makealle ja elää tässä yhteiskunnassa - on ilmeistä että ongelmia riippuvuuden muodossa useammin tulee.
Narsismikin kuuluu ihmisen perusolemukseen ja sen "taso" ailahtelee tai vaurioituu pysyvämmin. Miten kullakin.
Mulla ei ole mitään sen kummempaa kuin oma mielipide muodostuneena ja ajattelen (ainakin nyt) että perimä tavallaan määrää sen "katon" mihin ihminen voi muokkaantua. Ja ympäristö sitten määrää sitä, kuinka hyvin niitä olemassaolevia taipumuksia tai persoonan piirteitä vahvistetaan.
Vaikkakin sitten jossain taas nähdäänkin, että pelkkä sairaalloinen kasvatuskin (siis todella hoocee) voi tehdä ihmisestä "tunnemaailmaltaan aivovammaisen" ja näin tietyt aivojen alueet jäävät ikään kuin käyttämättä/kehittymättä/"lakastuvat".
Tuo tavallaan tuntuu ihan loogiselta, koska jos miettii omaakin historiaani niin empatiakykyni tai "rakastamisen kykyni" tms jäi kyllä aika lapselliselle tasolle ja suurin osa muistakin tunteista täysin vieraiksi, suorastaan käsittämättömiksi.
En näe sitä kuitenkaan tuomiona koska olen muuttunut kuitenkin hurjasti.
Mutta jos esim empatiaa ei saa tai sitä ei saa antaa vaan se johtaa esim väkivaltaan tai raivokohtauksiin, se kyllä muuttaa lapsen olemusta aika kovalla kädellä.
Jos taas kuviteltaisiin, että laitettaisiin kaikki maailman lapset tällaisen samanlaisen kasvatuksen alle (mikä ei tietenkään ole mahdollista mutta leikitään niin), huomataankin (?) ettei kaikista tulekaan samanlaisia tai samalla tavalla selviytyviä.
Mistä ero ?- 12+13=25
3+10=13 kirjoitti:
"Mustasukkaiseksi tekeminen ja tietty hylkäämisen pelon mahdollisuus.."
Niin tuo esimerkkini "voin mennnä toisen naisen luoksekin" oli ihan suhteen alusta, olimme tavanneet vasta muutaman kerran....
ja silloin koin sen yritykseksi tehdä minut mustikseksi...kun oletin kuitenkin, että normaali aikuinen ihminen ymmärtää, että toinen on voinut sopia muuta, kun ei ole tiennyt toisen tapaamisaikeista...
Loppuvaiheessa tuonkaltaiset vihjaukset otin kyllä sitten jo mitätöimisenä tyyliin...minulla on muitakin/parempiakin naisia kuin sinä, että olis pitänyt olla "otettu"/kiitollinen, kun halusi sentäs tavata minua...
"Normisuhteissakin kumppani uhkailee lähtevänsä toisiin, ellei talon tahtio ala muuttua itselle mieleisemmäksi."
Tuollainen normisuhteissa on kyllä minulle ihan vierasta...en ole koskaan siihen törmännyt, että "uhattaisiin" lähteä "vieraisiin"...jos tapaaminen ei jostain syystä onnistu...
Myöskään aviopuolisoni vaikka alkkis olikin, ei koskaan harrastanut tuollaista, vaikka yksin kapakoissa/baareissa aikaansa viettikin...
Tuosta JOS...sanasta sen verran...että se on kyllä tuttua...lähes kaikki tapaamisemme N-suheessa perustuivat tuohon...hän ehdotti tapaamista silloin ja silloin , päättäen ehdotuksensa sanaan jos...
Johon vastasin aina että ymmärrän kyllä, että ihmisellä muitakin velvotteita...ja saattaa tulla esteitä, joku tulee käymään, sairastuu yms.
Että minulle tuo jos...oli ikäänkuin osa suhdettamme...totuin siihen, ja tavallaan elin omaa elämääni...ottaen huomioon mahdollisuuden hänen tapaamiseensa, mutta tavallaan jos este tulisi...minulla oli vaihtoehtoinen "suunitelma" tehdä jotain muuta...
Mutta harvoin...kerran tai kaksi kolmen vuoden aikana tapaamiset peruuntuivat...vaikka se jos aina ilmassa olikin...
Jälkeenpäin mietin, että minähän olin elänyt tuota JOS elämää lähes koko elämäni...alkkiksen kanssakin se jos on aina olemassa...epävarmuus siitä meneekö/sujuuko asiat sovitusti...
Tavallaan toisen JOS...tekikin minut itsenäiseksi...en ollut siten riippuvainen siitä, että menikö asiat suunitellusti...ennemminkin tyyliin katsotaan ny miten käynee...
Tässä nykyisessä suhteessani josseja ei kauheasti ole...hän kertoo jo edellisen tapaamisen päättyessä...milloin haluaisi että tapaamme...kyselee työvuoroni(minulla on vuorotyö) ja sovittelemme asiaa...teemme kompromisseja...
Kun meillä kummallakin...on se "oma elämäkin"...esim. lapset...joita myös haluamme tavata...ja harrastukset...asumme myös eri pakkakunnilla...
Toki mieluusti vietämme aikaa yhdessä aina tilaisuuden tullessa...
asumme eri paikkakunnilla ja en tiedä edes...haluaisinko enää edes kuvitemissani...muuttaa yhteen asumaan kenenkään kanssa...
Että joo, voin minä olla ehkä liian itsenäinen...
vaikka usean päivän tapaamistemme aikana voimme olla yhdessä ihan arkisesti, laittaa ruokaa, käydä lenkillä, uimassa, katsella telkkaria yms.ja pesen minä hänenkin sukkiaan ja kalsareitaan...
Sovitusti maksan yhteisistä menoista oman osuuteni, esim. liput huveihin, pääsääntöisesti omat syömiseni ja juomiseni...joskus jotain ekstraa ehdottaessaan hän haluaa tarjota/maksaa..."en tiedä edes...haluaisinko enää edes kuvitemissani...muuttaa yhteen asumaan kenenkään kanssa..."
Niin tuosta omasta ajatusestani jäin miettimään, että kun avioliitossani oli se LR persoona, elin/olin tutkaillen toisen oloja ja muokkasin käytökseni/tekemiseni niiden mukaan...
Että senkö vuoksi...minä välttelen ajatusta, yhdessä elämisestä, että pelkään syyllistäväni taas samaan malliin...pitkässä juoksussa...
Huono vaiko hyvä asia... 12+13=25 kirjoitti:
"en tiedä edes...haluaisinko enää edes kuvitemissani...muuttaa yhteen asumaan kenenkään kanssa..."
Niin tuosta omasta ajatusestani jäin miettimään, että kun avioliitossani oli se LR persoona, elin/olin tutkaillen toisen oloja ja muokkasin käytökseni/tekemiseni niiden mukaan...
Että senkö vuoksi...minä välttelen ajatusta, yhdessä elämisestä, että pelkään syyllistäväni taas samaan malliin...pitkässä juoksussa...
Huono vaiko hyvä asia..."Että senkö vuoksi...minä välttelen ajatusta, yhdessä elämisestä, että pelkään syyllistäväni taas samaan malliin...pitkässä juoksussa..."
Ei välttämättä liity tiedostettuun tai oletettuun LR-ongelmaan millään lailla.
Puhuit myös itsenäisyydestä.
Mitä ajattelisit näiden välisestä suhteesta tai paremminkin eroavaisuuksista?lynett kirjoitti:
Addiktiotaipumuksen on huomattu periytyvän. En nyt tässä osaa kaikenmaailman esim sairauksia muistella, mutta vaikka joku geeni periytyisikin, se useimmiten vaatinee ympäristön vaikutuksia myös.
Mulla on tuo geeni 99,9 % varmuudella ja muistan jo lapsena ensikännejä vetäessäni (silloin en tajunnut mutta jälkikäteen kelattuna) että suhtauduin/reagoin päihteisiin erilailla kuin moni muu. "Meidät" kyllä erotti sieltä joukosta aika nopeasti. Mulla oli sitten otolliset olot aloittaa homma jo 12-veenä, rahaa, viinaa ja välinpitämättömät vanhemmat takasivat sen. Huumeitakin meni heti kun käsiin sai ja rahalla pääsee...tai hevosellakin =)
Ja tämä taipumus tulee esiin monissa muissakin asioissa, niitä kutsutaan toiminnallisiksi riippuvuuksiksi vaikka montaa niistä alkuun pidinkin vain intohimoisen luonteen ilmentyminä ;)
Addiktioistakin pitää muistaa se, että niissä ei sinänsä ole mitään luonnotonta ja ovat osa ihmisen perusolemusta mutta ääripää on aina ääripää ja sairas on sairasta. Jos ihminen on esim luontaisesti perso makealle ja elää tässä yhteiskunnassa - on ilmeistä että ongelmia riippuvuuden muodossa useammin tulee.
Narsismikin kuuluu ihmisen perusolemukseen ja sen "taso" ailahtelee tai vaurioituu pysyvämmin. Miten kullakin.
Mulla ei ole mitään sen kummempaa kuin oma mielipide muodostuneena ja ajattelen (ainakin nyt) että perimä tavallaan määrää sen "katon" mihin ihminen voi muokkaantua. Ja ympäristö sitten määrää sitä, kuinka hyvin niitä olemassaolevia taipumuksia tai persoonan piirteitä vahvistetaan.
Vaikkakin sitten jossain taas nähdäänkin, että pelkkä sairaalloinen kasvatuskin (siis todella hoocee) voi tehdä ihmisestä "tunnemaailmaltaan aivovammaisen" ja näin tietyt aivojen alueet jäävät ikään kuin käyttämättä/kehittymättä/"lakastuvat".
Tuo tavallaan tuntuu ihan loogiselta, koska jos miettii omaakin historiaani niin empatiakykyni tai "rakastamisen kykyni" tms jäi kyllä aika lapselliselle tasolle ja suurin osa muistakin tunteista täysin vieraiksi, suorastaan käsittämättömiksi.
En näe sitä kuitenkaan tuomiona koska olen muuttunut kuitenkin hurjasti.
Mutta jos esim empatiaa ei saa tai sitä ei saa antaa vaan se johtaa esim väkivaltaan tai raivokohtauksiin, se kyllä muuttaa lapsen olemusta aika kovalla kädellä.
Jos taas kuviteltaisiin, että laitettaisiin kaikki maailman lapset tällaisen samanlaisen kasvatuksen alle (mikä ei tietenkään ole mahdollista mutta leikitään niin), huomataankin (?) ettei kaikista tulekaan samanlaisia tai samalla tavalla selviytyviä.
Mistä ero ?"Jos taas kuviteltaisiin, että laitettaisiin kaikki maailman lapset tällaisen samanlaisen kasvatuksen alle (mikä ei tietenkään ole mahdollista mutta leikitään niin), huomataankin (?) ettei kaikista tulekaan samanlaisia tai samalla tavalla selviytyviä."
Onneksi ei tulekaan. Muuten kaikki pysähtyisi lopulta. Samalla tavalla kuin olemme kaikki erilaisia on myös tunnemaailmassaan eri tavoin vaillinaisia ihmisiä. Se mikä vaikutti Lynsky sun empatia- tai rakkaustasoosi, mulla se vaikutti muihin alueisiin. Jos ajatellaan vaikka meitä pientä ryhmää tässä; miten muuten me täydentäisimme toisiamme tässä merkillisessä yhteisössä ilman noita eroavaisuuksia?
Kaikella on tarkoitus. En tiijä onko se Luojan luomaa vai kehityksen elinehto (uskon ainakin tähän) mutta niin se vain on. Erilaisuutta tarvitaan. ihminen ei selviydy yksin. Kloonaamalle itsemme emme lisää tietoisuutta emmekä ymmärrystä. Puhumattakaan eläin- ja kasvikunnasta, ihmiset mukaanlukien.elisakettu kirjoitti:
"Jos taas kuviteltaisiin, että laitettaisiin kaikki maailman lapset tällaisen samanlaisen kasvatuksen alle (mikä ei tietenkään ole mahdollista mutta leikitään niin), huomataankin (?) ettei kaikista tulekaan samanlaisia tai samalla tavalla selviytyviä."
Onneksi ei tulekaan. Muuten kaikki pysähtyisi lopulta. Samalla tavalla kuin olemme kaikki erilaisia on myös tunnemaailmassaan eri tavoin vaillinaisia ihmisiä. Se mikä vaikutti Lynsky sun empatia- tai rakkaustasoosi, mulla se vaikutti muihin alueisiin. Jos ajatellaan vaikka meitä pientä ryhmää tässä; miten muuten me täydentäisimme toisiamme tässä merkillisessä yhteisössä ilman noita eroavaisuuksia?
Kaikella on tarkoitus. En tiijä onko se Luojan luomaa vai kehityksen elinehto (uskon ainakin tähän) mutta niin se vain on. Erilaisuutta tarvitaan. ihminen ei selviydy yksin. Kloonaamalle itsemme emme lisää tietoisuutta emmekä ymmärrystä. Puhumattakaan eläin- ja kasvikunnasta, ihmiset mukaanlukien.Tätä märehtiessäni muistin vielä mitä Nisse sanoi tuossa Lotan ketjussa: mitä kortteja kenellekin on jaettu jne.
Me ihmiset unohdetaan se, että olemme jokainen saaneet jotain. Olisiko mahdollista olla kiitollinen siitä saadusta, mikä yksilöllisesti on saatua ja vastaanotettua, sen sijaan, että murehtisimme menettämäämme tai saavuttamaamme? Koska se ei ole tarkoitus.
Että kaikilla syntymälahjoinaan on esim valkoinen ihonväri. Tai se että olemme musikaalisia. Tai se tuleeko meistä mestarikokkkeja. Tai millaisen perheen saamme. Mitä jäämme vaille. Jokin yksilöllinen ominaisuus on kuitenkin olemassa, jonka olemassaoloon voimme turvautua, ottaa sen vahvuudeksemme heikkouden tunteen sijaan. Se tekee meistä yksilöllisiä, uniikkeja.elisakettu kirjoitti:
Tätä märehtiessäni muistin vielä mitä Nisse sanoi tuossa Lotan ketjussa: mitä kortteja kenellekin on jaettu jne.
Me ihmiset unohdetaan se, että olemme jokainen saaneet jotain. Olisiko mahdollista olla kiitollinen siitä saadusta, mikä yksilöllisesti on saatua ja vastaanotettua, sen sijaan, että murehtisimme menettämäämme tai saavuttamaamme? Koska se ei ole tarkoitus.
Että kaikilla syntymälahjoinaan on esim valkoinen ihonväri. Tai se että olemme musikaalisia. Tai se tuleeko meistä mestarikokkkeja. Tai millaisen perheen saamme. Mitä jäämme vaille. Jokin yksilöllinen ominaisuus on kuitenkin olemassa, jonka olemassaoloon voimme turvautua, ottaa sen vahvuudeksemme heikkouden tunteen sijaan. Se tekee meistä yksilöllisiä, uniikkeja.Sielunrakenteemme on jokaisella sormenjäljen kaltainen. Erilainen. Siksi, katsoessamme vaikka Narsismi-puuta, näemme sen omasta yksilöllisestä näkökulmasta. Emme näe puuta sen takaa katsottuna. Tässä voi kuitenkin harjaantua (ja monessa muussakin asiassa) ja lähteä tietoisesti kiertämään sitä puuta.
Koen, että tätä piirileikkiähän täällä palstalla leikitäänkin :)lynett kirjoitti:
Addiktiotaipumuksen on huomattu periytyvän. En nyt tässä osaa kaikenmaailman esim sairauksia muistella, mutta vaikka joku geeni periytyisikin, se useimmiten vaatinee ympäristön vaikutuksia myös.
Mulla on tuo geeni 99,9 % varmuudella ja muistan jo lapsena ensikännejä vetäessäni (silloin en tajunnut mutta jälkikäteen kelattuna) että suhtauduin/reagoin päihteisiin erilailla kuin moni muu. "Meidät" kyllä erotti sieltä joukosta aika nopeasti. Mulla oli sitten otolliset olot aloittaa homma jo 12-veenä, rahaa, viinaa ja välinpitämättömät vanhemmat takasivat sen. Huumeitakin meni heti kun käsiin sai ja rahalla pääsee...tai hevosellakin =)
Ja tämä taipumus tulee esiin monissa muissakin asioissa, niitä kutsutaan toiminnallisiksi riippuvuuksiksi vaikka montaa niistä alkuun pidinkin vain intohimoisen luonteen ilmentyminä ;)
Addiktioistakin pitää muistaa se, että niissä ei sinänsä ole mitään luonnotonta ja ovat osa ihmisen perusolemusta mutta ääripää on aina ääripää ja sairas on sairasta. Jos ihminen on esim luontaisesti perso makealle ja elää tässä yhteiskunnassa - on ilmeistä että ongelmia riippuvuuden muodossa useammin tulee.
Narsismikin kuuluu ihmisen perusolemukseen ja sen "taso" ailahtelee tai vaurioituu pysyvämmin. Miten kullakin.
Mulla ei ole mitään sen kummempaa kuin oma mielipide muodostuneena ja ajattelen (ainakin nyt) että perimä tavallaan määrää sen "katon" mihin ihminen voi muokkaantua. Ja ympäristö sitten määrää sitä, kuinka hyvin niitä olemassaolevia taipumuksia tai persoonan piirteitä vahvistetaan.
Vaikkakin sitten jossain taas nähdäänkin, että pelkkä sairaalloinen kasvatuskin (siis todella hoocee) voi tehdä ihmisestä "tunnemaailmaltaan aivovammaisen" ja näin tietyt aivojen alueet jäävät ikään kuin käyttämättä/kehittymättä/"lakastuvat".
Tuo tavallaan tuntuu ihan loogiselta, koska jos miettii omaakin historiaani niin empatiakykyni tai "rakastamisen kykyni" tms jäi kyllä aika lapselliselle tasolle ja suurin osa muistakin tunteista täysin vieraiksi, suorastaan käsittämättömiksi.
En näe sitä kuitenkaan tuomiona koska olen muuttunut kuitenkin hurjasti.
Mutta jos esim empatiaa ei saa tai sitä ei saa antaa vaan se johtaa esim väkivaltaan tai raivokohtauksiin, se kyllä muuttaa lapsen olemusta aika kovalla kädellä.
Jos taas kuviteltaisiin, että laitettaisiin kaikki maailman lapset tällaisen samanlaisen kasvatuksen alle (mikä ei tietenkään ole mahdollista mutta leikitään niin), huomataankin (?) ettei kaikista tulekaan samanlaisia tai samalla tavalla selviytyviä.
Mistä ero ?Lynsky, miten addiktio määritellään?
Minulla on riippuvuus elämään, ja haen siitä ilonaiheita ;)- 20+4=24
elisakettu kirjoitti:
"Että senkö vuoksi...minä välttelen ajatusta, yhdessä elämisestä, että pelkään syyllistäväni taas samaan malliin...pitkässä juoksussa..."
Ei välttämättä liity tiedostettuun tai oletettuun LR-ongelmaan millään lailla.
Puhuit myös itsenäisyydestä.
Mitä ajattelisit näiden välisestä suhteesta tai paremminkin eroavaisuuksista?"Ei välttämättä liity tiedostettuun tai oletettuun LR-ongelmaan millään lailla.
Puhuit myös itsenäisyydestä. "
Niin itsenäisyys...mitä sekin sitte on...olen aina ollut hyvin "itsenäinen"...lapsesta saakka...kun ei sitä huolehtivaa vanhempaa ollut...
Kuten ei avioliitossanikaan...ei alkoholisti pysty perheestään huolehtimaan...ettei se LR välttämättä tarkoita "itsenäisyyden" puutetta sinällään...
Vaan jotain sellaista jatkuvaa toisen olojen /tunteiden tutkailemista ja omien valintojen tekemistä/elämistä niiden mukaan...
Mitä sitten lie itsenäisyys...voi se olla ns. vahvuuteenkin sairastumista,
taustalla ajatus...en tarvitse ketään tai pelkoa päästää toinen ihminen liian lähelle...pelkoa suostua hoivattavaksi...
Tiedostan kyllä itselläni olevan aina taustalla ajatus, että seison tai kaadun...omilla jaloillani...elän omassa varassani...
Toki joskus on käynyt mielessäni ajatus...jonkun lisävastoinkäymisen kohdatessa, että tämäkö on se korsi joka katkaisee kamelin selän...
Palstalla esitettyihin lukuisiin 'kuinka tunnistaa nph.n'-kysymyksiin vastaus voisi olla :
Vastavuoroton
Vuorovaikutukseton
Negativisti (mikään ei riitä tai kelpaa minulle)- ent.ilkikurimus
Ei tää vastaus nyt ole nimenomaan ja vain sulle....mutta en viitsi kirjoittaa montaa eri vastausta.
Erityisesti mieleeni jäi ajatus, ettei rakkaudessa olisi pelkoa. Kyllä on. Rakkaus ei typistä ihmisen tunneskaalaa millään tavalla. Ainoa mitä toiset väittävät sen typistävän on järki....
Viha rakkauden vastavoima? Mitä tarkoitetaan vastavoimalla? Sitäkö, että rakastaessaan ihminen ei reagoi esim. loukkauksiin ja/tai epäoikeudenmukaisuuksiin? Enpä usko tuotakaan.
En ole koskaan ymmärtänyt tämän palstan "rakkausteemaa"....varsinkaan, kun kirjoitukset ovat yleensäkin hyvin etäällä siitä, mitä rakkaus on.
Ei rakkauskaan ole mikään autuaaksi tekevä voima - ehkä kuitenkin juhlapuheissa ja suurissa hengellisissä julistuksissa ja naistenlehtien hömpässä....riippuu silloin, minkä arvon näille antaa.
Mikään ei ole mitään, jos ei ole REHELLISYYTTÄ. Se on KAIKEN perusta, jonka puuttuminen tekee elämästä tyhjän....Järjen typistyminen on taattu ilmiö. Rakastumista on verrattu aivovaurioon, joka vie työkyvyn, pistää ihmisen haaveilemaan, ja leijailemaan seitsemännessä taivaassa.
:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475475Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612356Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181880Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451771- 171595
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331543Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5138881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2231021