En enää jaksaisi tätä vuoristorataa. Olo on ollut nyt useamman viikon huono, ei kiinnosta eikä huvita oikein mikään. Olen tehnyt asioita joissa ei ole järkeä ja jotka tuottavat vain mielipahaa, kuten pistänyt välit poikki ihmiseen josta välitän.
En edes muista miksi, syy taisi olla että haluan selvittää päätäni enkä jaksaisi tapailla ketään.
Minua piinaa ajatus etten tule ikinä löytämään ihmistä joka välittää minusta tällaisena kuin olen. Siksi näenkin esim. ystäviäni vain "hyvinä aikoina".
Tekisi mieli vain nukkua pari kuukautta ja herätä onnellisena. Toisinaan ajattelen että helpointa olisi vaan lopettaa elämä.
Ihmisten seura ahdistaa, lähinnä siksi koska pelottaa että käytökseni vaikuttaa epänormaalilta/oudolta.
Tiedän että oloni tästä paranee, kohta olo on eufoorinen ja tunnen olevani täyännä rakkautta. Kun "paha kausi" on ohi tuntuu kuin painolasti putoaisi hartioilta tai raskas työ olisi tullut päätökseen, olo on huojentunut.
Tällöin olen todella sosiaalinen, rakastan ja ymmärrän kaikkia, puhetta tulvii ja kaverit ihmettelevät miten jaksan aina olla niin positiivinen.
Näen ystäviäni vain hyvinä aikoina, he eivät tiedä masennuskausista.
Joskus hyvää/huonoa kautta jatkuu pitkäjaksoisesti, mutta välillä tunteet saattavat heitellä yhden viikon sisällä ääripäästä toiseen. Tämä on henkisesti raskasta, toivoisin että olo olisi neutraali, ei superhyvä tai superhuono
En tiedä miksi kirjoitin tämän viestin. Kai toivoin että jollain olisi samanlaisia kokemuksia tai muita ajatuksia asiasta.
En edes muista miksi, syy taisi olla että haluan selvittää päätäni enkä jaksaisi tapailla ketään.
Minua piinaa ajatus etten tule ikinä löytämään ihmistä joka välittää minusta tällaisena kuin olen. Siksi näenkin esim. ystäviäni vain "hyvinä aikoina".
Tekisi mieli vain nukkua pari kuukautta ja herätä onnellisena. Toisinaan ajattelen että helpointa olisi vaan lopettaa elämä.
Ihmisten seura ahdistaa, lähinnä siksi koska pelottaa että käytökseni vaikuttaa epänormaalilta/oudolta.
Tiedän että oloni tästä paranee, kohta olo on eufoorinen ja tunnen olevani täyännä rakkautta. Kun "paha kausi" on ohi tuntuu kuin painolasti putoaisi hartioilta tai raskas työ olisi tullut päätökseen, olo on huojentunut.
Tällöin olen todella sosiaalinen, rakastan ja ymmärrän kaikkia, puhetta tulvii ja kaverit ihmettelevät miten jaksan aina olla niin positiivinen.
Näen ystäviäni vain hyvinä aikoina, he eivät tiedä masennuskausista.
Joskus hyvää/huonoa kautta jatkuu pitkäjaksoisesti, mutta välillä tunteet saattavat heitellä yhden viikon sisällä ääripäästä toiseen. Tämä on henkisesti raskasta, toivoisin että olo olisi neutraali, ei superhyvä tai superhuono
En tiedä miksi kirjoitin tämän viestin. Kai toivoin että jollain olisi samanlaisia kokemuksia tai muita ajatuksia asiasta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muutama kuukausi sitten olin ystävieni kanssa juhlimassa, kun tällainen "paha kausi" alkoi. Olo oli lähes psykoottinen, jostain syystä listasin sen hetkisiä tunnetiloja ylös(muuten olisin varmaan jo unohtanut kyseisen tapahtuman). Olin kirjoittanut asioita kuten: "Psyyke hajoaa, ihmisten seura pelottaa, mieliala vaihtelee oudosta normaaliin ja takaisin, pelottaa, tekisi mieli hukkua". Tähän liittyi myös fyysiset oireet kuten päänsärky, oksentelu ja vatsakipu.
Tuo oli ainoa kerta kun mitään noin radikaalia on tapahtunut, mutta pisti mietityttämään. Olo ei pahimmillakaan onneksi mene yleensä noin pahaksi, mutta pelottaa että tuo toistuu vielä joskus.
Kuulostaa kurjalle ja rankalle.Onhan sinulla diagnoosi ja lääke hoito päällä??
Jos ei,niin kiireesti lääkäriin.Mut oletan että on ja kyseessä 2suuntainen mielialahäiriö.Oisko vertaistuesta apua joko livenä tai netissä? Oliko alkoholilla osuutta kun juhlissa alkoi paha kausi? Lääkityksen annosta voi lisätä / säätää,kerro lääkärille tai terapeutillesi tarkasti oloistasi edelleen.