Eristäytyvä persoonallisuus

Kaikki tuntuu turhalta eikä mikään tuota tyydytystä?

Napakymppi.

oikonihjfytfbvyunjkmjjhuytrftcgiubvoho

Niinpäs.
Tämän yhteiskunnan arvot mittaavat ihmistä omistamisen ja aseman mukaan, mikäli nuo eivät juurikaan kiinnosta niin melkein pakostakin ajautuu outsideriksi.

Vähän sama kuin elokuvien mukaan, joku elokuva tempaisee mukaan ja joku toinen ei.

Kylläpä hyvinkin osuu itseeni nuo määritelmät. Lapsuudestani muistan, että tällainen en ole ollut alusta lähtien. Elämä on koulinut minusta tällaisen.

Tuo oli hyvä tuo: "joku hilavitkutin voi kertoa olemassaolostaan, mutta tuntuu sen olemassaolo tuntuu huonolta vitsiltä."
Kaipuu vastakkaiseen sukupuoleen on tallella- ikävä kyllä. Mutta kun oikein realistisesti ajattelen, niin tiedän, että mahdollisuus, että joku mies edes koskettaisi minua, on täysin absurdi. Oikeastaan jos joku minusta kiinnostuisi, tuntisin vahvasti sääliä häntä kohtaa, koska hän olisi niin epätoivoinen ressukka, että jopa minunlaiseeni joutuis lankeamaan. Tuntisin myös myötähäpeää siitä, että hän häpäisisi itsensä myöntämällä julkisesti, että on kiinnostunut tällaisesta hirviöstä.

Just noin, elämä on kulkua aamusta iltaan, aamulla ei halua nousta mutta pakko kun selkä on niin kipeä ettei löydä hyvää asentoa. Mihinkään ei jaksa tarttua, ketään ei halua nähdä, ei puhua kenellekään. Mitä merkitystä tällaisella elämällä on?

Minäkin tunnen tyhjyyttä ja yksinäisyyttä vaikka olenkin sen itse valinnut. Saisin miesystäviä, tuputtavat itseään väkisin vaan kun en halua enää.Olin naimisissa narsistin kanssa. Erittäin arka ja ujo kun olin niin se avioliitto rikkoi sisimpäni etten varmasti ota enää miestä elämääni kun viimein älysin exästä lääkärin tukemana erota. Yksin asuminen ja eläminen on kuitenkin minun henkiselle terveydelle paras valinta. Ahdistun valtavasti kun joku yrittää suostutella treffeille ja tutustumiseen kielloistani huolimatta. On varmasti olemassa hyviäkin miehiä mutta itse en enää halua edes kokeilla. Olen jo 45 v. ja yksi tytär.

Olen eristäytyvä ja omaan psykoottisen persoonallisuudenhäiriön. Maailmani on oma kotini, josta vain pakon edessä tulee postuttua kauppaan, postiin jne. Ulkomaailma on heti ikkunani tuollapuolen, vaan se ei kiinnosta. Tietenkin olen sinkku. Venlafaxin 75mg menee päivässä.

Omituista jauhantaa mutta kyllä. Erakkoluonne ku mikä. Kerran viikos haen sapuskaa tosta lidl ja heitän roskat samalla .Se on 200 metrin pääs. Ns.vihaan ihmisiä. Mulla on kissa, rakastan sitä ja haluan kaverin sille. En tajua niitä jotka ottaa kissoja kämpän täytee ja ne lisääntyy. Paskaa ja kusta kämppä täynnä ja 30 kissaa. Ei oo mun juttu tuo.

Jos yhteiskunta ajaa päätöksilään koko aika enemmin ja useamman ihmisen järjestelmän ulkopuolelle, niin eristäytyminen ei ole silloin yksilön vika. Jos tumput suorina joutuu katselemaan kun vain jotkut käärii taskuihinsa yhteisiä rahoja, niin kai siitä on luonnollisena seurauksena voimattomuuden tunne. Vai onko muutama kymmenen miljoonaa työtöntä eurooppalaista kaikki eristyviä persoonallisuuksia?

Turha psykologisointi aiheuttaa myös eristyvää persoonallisuutta. Ilmiö on sama kun lukiessa lääkärinkirjaa, kaikki sairaudet löytyy helposti.

yhdyn siihen ettei ole hyväksi liikkua ihmisten seurassa ominpäin,

Se on täällä kotona. Se kulkee mukanani lenkillä, kaupassa, kirjastossa ja töissä.
Se on oma maailma johon ei kukaan ulkopuolinen pääse.

Elämänpiiri kapenee ja kapenee, lopulta sitä vain dementikkona kiertää omaa sänkyä ja mielessään pyrkii kotiin.

Pikkuhiljaa elämän edetessä on erakoituminen tapahtunut. Nuorena vielä kaipasin seuraa ja ystäviä, naimisiinkin olen mennyt kahdesti ja kun erot ovat olleet pakollisia ja välttämättömiä, olen eronnut. Nyt useamman vuoden eronneena (taas) olen huomannut, etten jaksa enää innostua edes ajatuksen tasolla seurustelusta, seksistä tai ihmissuhteista ylipäänsä.

Vaikeat avioliitot ja kokemani väkivalta kai sen aiheutti, että ajatus parisuhteesta ahdistaa heti. Oloni on väsynyt henkisesti enkä jaksa ystäviinkään pitää yhteyttä. Kovasti suunnittelen, mutten sitten jaksakaan soittaa, saatika lähteä minnekään. Elämä tuntuu arkiselta, ankealta ja tyhjältä, mutten näe mitään keinoa muuttaa asiaa, mikä on myöskin uutta. Aiemmin pyrin aina parempaan ja eteenpäin, nyt koen sen turhaksi ja epäonniseksi niin etten vaivaudu.

Masentuneena ei pidä lueskella psykologian kirjoja, ihminen ei ole silloin välkyimmillään ja itsedignoosi voi tuoda enemmän hallaa kuin hyötyä. Silloin voi alkaa tulkita asioita aivan sairaasti, joka masentuneena on ihan luonnollista.

Apua varmaan saa, mutta tiedän että se on useimmille kiven alla johtuen monesta syystä a) sitä ei ole b)se maksaa maltaita c) masentunut ei osaa/jaksa itse hakea sitä.
Tsemppiä kuitenkin.

Minä haluan vain olla yksin. Tein vuosi sitten tontin ympärille aidan ja laitoin kamerat ja liikkeentunnistimen ettei kukaan yllätä. Olihan niitä siitä huolimatta jokin utelias kävi ovikelloa soittamassa. Huomasin lisätä sitten rautaportin 2m korkea kuten aitakin. Eipähän ole kukaan päässyt ovikelloa soittamaan. Ja puhelin minulla on salainen ettei kukaan pääse soittamaan. Minä ennen olin hyvinkin sosiaalinen ihminen ,mutta sairastuin 2000 työelämässä vakavasti ja sen jälkeen en ole halunnut olla sosiaalinen ihminen.

Eilenkin näin kun pari henkilöä kopisteli porttia ja yritti päästä sisälle kun valot paloivat minulla ,tiettävästi jotain kauppiaita. Mutta minunhan ei tarvi avata porttia
kenellekään.Silloin kun lähden kauppaan niin avaan kauko-ohjaimella portin ja
portti kiinni.

Diagnosoitu eristäytynyt persoonallisuushäiriö, ulkomaailma ei kiinnosta, vain kilpikonnat ja perhe. Joskus kaupassa käyn ja opiskelemassa. Ihme kyllä , masennusta minulle ei olla diagnosoitu. Se että oma kämppä kiinnostaa enempi kun muut ihmiset , not so big deal

Samat oireet kuin edellä itsetunto nollilla. Liittyy ilmeisesti aivolisäkkeen vajaatoimintaan: ( kasvuhormonin puutos -> yhtenä oireena just sosiaalinen eristäytyminen) Eli ei tässä olla mitään friikkejä vaan taustalla voi olla em. sairaus(joskin hyvin alidiagnosoitu).

Itsellä täyttyy suurin osa diagnostisista kriteereistä eristäytyvään persoonallisuuteen, joten uskon että se meikäläisellä on. Hoitoon ei kuitenkaan huvita hakeutua koska ei kiinnosta, enkä koe että eristäytyvä persoonallisuus haittaa omaa elämääni mitenkään erityisesti (muita ihmisiä se sen sijaan tuntuu haittaavan käsittämättömän paljon). Kun vaan saisi asua yksin rauhassa muilta :/

tähän on paras lääke se kun pistää tietokoneen kiinni ja menee ulos.