Kyselen että onko muita kenellä ollut vastaava tilanne..eli kaksosia odotan nyt viikolla 24 0, viime viikolla lääkäri totesi kohdunkaulan lyhentyneen ja on jäljellä vain 2 cm.Määräsi vuodelepoon, nosteluita, kaupassakäyntiä ja ylimäärästä liikuntaa vältettävä. Käytännössä sain vain vessa ja suihku luvat :/ Mielenkiinnolla haluisin tietää onko muita vastaavaa kokeneita ja miten on raskaus edennyt..?
Lyhentynyt kohdunkaula
2
142
Vastaukset
- _tinstsukka_
Itsellä menossa 27 5 ja kohdunkaulaa tuo 2 cm jäljellä ja lisäksi on pehmentynytkin. Supistuksia alkoi tulemaan about noilla 24 0 viikoilla, josta saakka olen ollut sairaslomalla kutakuinkin samoilla ohjeilla, paitsi sain kyllä luvan omien tuntemusten mukaan käydä ulkona rauhallisella kävelyllä, mutta rasittavimmat kotityöt ovat pannassa, samoin nostaminen ja kantaminen.
Tähän asti ollaan nyt päästy, ja toivon mukaan eteenpäinkin reilusti. Tsemppiä sulle raskautesi kanssa! - mammamiilux
Minun äitini joutui minua odottaessaan aikoinaan sairaalaan vuodelepoon useaankin otteeseen. Jouduttiin antamaan myös supistuksia estävää lääkitystä. Välillä pääsi kotiinkin, mutta mitään ei saanut tehdä sielläkään, anoppinsa pesi heidän pyykitkin. Muistelee aikaa hyvin raskaaksi vieläkin. Mutta synnyin vasta lasketun ajan jälkeen kuitenkin.
Itsellä kävi vähän samalla tavalla, mutta ei niin vakavasti. Jouduin vain sairaslomalle ennen äitiysloman alkua, 27-viikolta lähtien. Mulla oli 37-viikolla kohdunkaulaa 1,5 senttiä ja ulkosuu auki. Nyt ollaan jo lasketun ajan paremmalla puolella asti ja odotellaan, että koska suostuis syntymään!
Kyllähän sulla kuormittaa aivan eri tavalla raskaus, kun sieltä on tulossa useampia kuin yksi. Mutta ei se ennenaikainen pehmeneminen, lyheneminen ja vähän vaikka ulkosuun aukeaminenkin mitenkään epänormaalia sinänsä ole, niillä jotka odottaa vain yhtä se ei välttämättä lähde etenemään noin aikaisin. Mutta sullahan voi olla synnytyskin edessä vähän aikaisemmin sitten? Ei muuta kuin tsemppiä, koita saada "porukka" pidettyä sisällä vielä, kun on noin vähän noita viikkoja vasta. Eiköhän ne siellä pysy. Jos alkaa supistella, niin synnärille apua saamaan. Uskon, että kyllä ne siellä pysyvät niin että pääset sinne 30-alkuisille viikoille. Sitten on jo paljon parempi tilanne vauvoilla. Koita lepäillä vaan. Makuuasento on kuulemma parempi kuin istuminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475535Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612516Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181930Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1501791No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361682- 171663
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5142881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181135Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771108Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62919