Sisältöä elämään

Itse henk.koht. en tule koskaan menemään järkiavioliittoon.

Mutta ei se mahdoton ajatus ole noin muuten. Jos molemmat osapuolet on järkiavioliiton kannalla eikä kumpikaan ala odottaa, että alkaisi rakastaa kumppaniaan... nimittäin jos menee järkiavioliittoon ja alkaa odottaa siltä avioliitolta rakkautta, saa kyllä pettyä.
Asiasta kannattaa keskustella jo ennen naimisiin menoa, ettei vaan toiselle osapuolelle tule sellaista virheellistä käsitystä, että sinä nyt olisit rakastunut. Rehellisesti pitää asiasta puhua.

Tätä mieltä. :)

Myönnän jotain tuonkaltaista joskus miettineeni kun kerran näyttää siltä että mitään "oikeaa" avioliittomahdollisuutta ei tule olemaan kohdallani. Mutta tosiaan sitä JÄRKEÄ pitäisi sitten löytyä molemmilta osapuolilta.

vai niin

Minä oon miettiny! Haluaisin kyllä myös lapsia. Mieluummin lapsia ehkä yrittäisinkin saada ilman rakkauden alkuhuuman sokaisua, niin että molemmat vanhemmat oikeesti sitoutus lapsiin järkevinä -ei tunnehumalaisina- aikuisina, jolloin poissuljetaan mahdollisesti vaihtoehto, että huuman jälkeen toinen lähtee ja jättää ne lapsetkin...

Järkevältä kuullostaa ja jos oikein järkeä käyttää, miksi ei sitten vaikka olisi
n.4v. liitossa, sitten ero, vuosi väliä ja sama kuvio uudestaan. Tämä siis jos ei
vaan se järkiyhdessäolo ota vaan luonnistaakseen. Avioehtosopimukset vaan
liiton aluksi jossa molemmat pitää siihen asti saavuttamansa erotilanteessa.
Ettei aleta yhteen vain hyötymistarkoituksessa erotilanteissa. Emmää kyllä
taida olla mihinkään lähdössä tässä kunnossa. Jos oisinkin paremmassa
kuosissa, ni jotta että mikä ettei.

En minä mitään mieletöntä alkuhuumaa kaipaa, mutta järkiliittossakin jos ollaan kahdelta eri planeetalta kotoisin niin onhan se vaikeaa.

Samoin jos toisesta ei välitä oikeasti niin mitä se auttaa?

"Itse ainakin uskon, että suurimmassa osassa "rakkausavioliitoissakin" rakkaus hiipuu kaveri asteelle vuosien mittaan, mutta sitä kun on opittu elämään toisen kanssa niin siinä sitä sitten elellään. "

Paskaa.

Rakkaus ei hiivu miehinkään koska se on tahtoa eikä joku tunne joka vain häviää jonnekin.
Eihän se sitä samaa ole kuin alussa, mutta väite etä se muuttuu kaveruudeksi johtuu siitä että ihmiset eivät oikeasti edes halua nähdä sitä toista ihmistä muuna kuin kaverina.

Vika on liiassa tottumisessa sekä ihmisen asenteessa.

Tosin omalla kohdalla ajatus järkiavioliitosta jonkun pyöreän pulleron tai yksinhuoltajaäidin kanssa "jakaen" sama asunto on äärimmäisen vastenmielinen.

Avioliitoon en menisi mutta avoliitto kelpaisi kyllä. Kuten sanoit, asuminen halpenisi huomattavasti ja olisihan se mukavaa että olisi joku kotona kun tulee aamulla töistä kotiin. Tänne minunkin asuntoon mahtuisi toinen ihminen asumaan mainiosti. Lapsia en ikimaailmassa hankkisi mutta kihloihin voisi mennä, jos oikea henkilö löytyisi. Tämä tietysti edellyttäisi molemminpuolisia tunteita eikä pelkän yhdessä asumisen vuoksi. Joku mukava nainen kelpaisi kämppikseksi mainiosti, mutta sen pitäisi olla joku riittävän tuttu ihminen. Joku sellainen johon luottaa ja josta tietää, että yhdessä asuminen onnistuisi.

niin varmaan

Onhan tota tullut järkiavioliittoa useastikkin mietittyä, puhtaasti taloudelliselta kannalta, eli ei ihan samalla tavalla kuin ap kirjoitteli. Mulle riittäisi ihan vaan rekisteröity parisuhde ja puolestani kumpikin saisi olla vapaa tapailemaan muita. Ero voitaisiin ottaa sitten kun olen saanut opinnot suoritettua tai sitten kun toinen sattuisi löytämään kumppanin jonka kanssa haluisi vakavan suhteen aloittaa.

Olen20-vuotias, ja tiedän jo nyt, etten tule koskaan löytämään mitään "ever-lasting"-lovea (minuun ei silleen miehet helposti rakastu), joten olen ja tulen aina olemaan saman nykyisen ihan hyvin tienaavan avomieheni kanssa. Hän on mukava.

Juu, mulla on ollut aina kämppiksenä joku mukava neito. Ei mitään avioliittoa, mutta kuitenkin. Nykyinen on lähdössä ulkomaille töihin vuosiksi, joten seuraava olisi hakusessa.

Terkut: kamppishki (purr) rcpt.at

Pitäisin ajatusta huonona koska lähtökohdat suhteeseen olisivat pikemminkin omat tarpeet kuin se että arvostettaisiin toista. Sitä voisi verrata ns. "thaimaalaiseen avioliittoon" jossa ei kummatkaan puhu samaa kieltä mutta ovat silti yhdessä. Toinen taloudellisen tilanteen takia ja toinen seuran kipeyden.

Tokihan tuollaisesta voi myöhemmin tulla ns. "oikeakin suhde" mutta valtaosan ajasta se olisi vain puhdasta teeskentelyä.

Voisihan tuota toki suositella sellaisessa tilanteessa jos muunlainen kanssakäyminen olisi mahdotonta/erittäin vaikeaa kuten aika monille henkilöille näin on.

Miksei pelkkä kämppissuhde toisen yksinäisyyteen kyllästyneen kanssa kelpaa, jos tahtoo säästää rahaa ja saada seuraa kotiinsa? Mulla ei ole sinänsä mitään järkiavioliittoja vastaan, koska ne sopii varmasti joillekin jopa rakkausliittoja paremmin, mutta aloitusviestin perusteet ei kyllä kuulostanut kovin hyviltä...

Aloittaja kysyi: "Onko kukaan koskaan leikitellyt ajatuksella, että voisi mennä "järkiavioliitton" ?"

Näköjään alitajuisesti olen asiaa miettiynyt kun näin siitä unta viime yönä. Unessa menin naimisiin tyypin kanssa, joka oli ihan mukavan tuntuinen ihminen, mutta johon en ollut rakastunut. Juhlissa oli paljon väkeä ja siinä juhlijoiden keskellä yhtäkkiä tajusin, että olin tehnyt virheen... ihmiset tulivat onnittelemaan ja minä vaan mietin, miten saisin kerrotuksi sille tyypille, että haluaisinkin jo erota saman tien...

Luultavasti monikin menee "järkiavioon", kun alkaa lisääntymisvietti iskeä toden teolla päälle. Harvoilla pariskunnilla on ollut -väitän näin- totaalinen rakastuminen.

Minulle kelpaisi oikein hyvin, kaikki se olisi eteenpäin tässä elämässä.

Tuntuu siltä, että niin kauan kun ei ole naimisissa on sentään jotain toivoa siitä, että joskus tapaa jonkun, johon rakastuu... Mutta jos menee naimisiin jonkun kanssa, joka on ihan-kiva-ja-ihan-mukava, ilman että on rakastunut, se on sitten siinä. Ikäänkuin luovuttaisi.

harkita, nimittäin en ihastu/ rakastu kuin ehkä kerran 10:ssä vuodessa, jos silloinkaan ja tietenkään ei koskaan saa sitä jonka haluaa.
Järkiliitossa täytyisi toisen täyttää kuitenkin tietyt "kriteerit" kuten hyvä/ fiksu käytös, empaattisuus, normaali tunne-elämä ja se, että todella sitoutuu toiseen ja on valmis yhteistyöhön, eikä haikaile muiden perään eikä kuolaa lapsellisesti herutuskuvien perään, eikä ole "omituinen" rahankäytössä.
Lapsia en myöskään välttämättä halua, joten mies joka ehdottomasti tahtoo jälkikasvua, ei sovi minulle.
Olisihan se mukavaa, jos voisi jakaa elämänsä jonkun kanssa......