Eronen eroa

Onko tosiaan niin, että kansanedustajan jobi on niin tyhjänpäiväinen, että päivät kuluu avustajalla satiireja kirjoitellessa ja vieläpä meidän kaikkien veronmaksajien rahoilla. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että avustajia ei tarvitä. Myös edustajien määrää tulisi karsia. Nyt menee valtiokoneiston aika tätä erosasiaa pohtiessa kirjoittiko Eronen työaikana, missä roolissa jne. Persut on sekaisin kuin seinäkellot ja Hirvisaari viisastelee.Käsittääkseni avustaja on 24 tuntia avustaja ja piste. Siis on merkillistä. että avustaja ei ymmärrä rooliaan. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat. Avustaja ei siis voi kirjoitella satiirejaan kun on sitoutunut avustajaksi. Hirvisaari käyttää Erosta suorastaan hyväkseen. Kaikkihan me tiedämme H.n ajatukset maahanmuutosta ym. Samoin Us hyötyy tilanteesta. Erosen ainoa mahdollisuus on pelastautua tilanteesta on ero avustajan tehtävästä.
18409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Minua kiinnostaisi tietää tämän avustajan koulutus. En ole nähnyt siitä mainintaa missään. Ymmärrän kyllä, että koulutus kertoo vain osan ihmisen pätevyydestä esim. tiedonkeräämisessä ja analysoinnissa, mutta uteliaisuus lienee ihan paikallaan näin paljon kirjoitetun henkilön kohdalla.

Äänestä
  • juuri ja juuri on peruskoulun käynyt kait ja lapsii tehnyt kotirouvana pyöriskelly.Niin ja tietysti näitä ihania ikirjoituksii päivät pitkät raapustellut. Nyt sitten ihan meijän veronmaksajien rahoilla viime kuukaudet. Kas kun ei koulujen taitokilpailuissa pärjännyt..

    Äänestä

  • pettynyt veroja maks kirjoitti:

    juuri ja juuri on peruskoulun käynyt kait ja lapsii tehnyt kotirouvana pyöriskelly.Niin ja tietysti näitä ihania ikirjoituksii päivät pitkät raapustellut. Nyt sitten ihan meijän veronmaksajien rahoilla viime kuukaudet. Kas kun ei koulujen taitokilpailuissa pärjännyt..

    Mitäs sinä itse olet saanut aikaan? Kotirouvan työ on arvokasta ja vaativaa. Koulutus taas ei lisää kenenkään älykkyyttä tippaakaan, sitä voi katsos olla luonnostaan ja älykäshän oppii vaikka mitä, esim. kirjoittamaan. Turha se on kadehtia niitä jotka tekee mitä haluaa. Myöntäkää pois, teitä käy vaan kateeksi toisen kirjoittajan lahjat. Kateellisten narinaa kaikki tyynni.

    Äänestä

  • pettynyt veroja maks kirjoitti:

    juuri ja juuri on peruskoulun käynyt kait ja lapsii tehnyt kotirouvana pyöriskelly.Niin ja tietysti näitä ihania ikirjoituksii päivät pitkät raapustellut. Nyt sitten ihan meijän veronmaksajien rahoilla viime kuukaudet. Kas kun ei koulujen taitokilpailuissa pärjännyt..

    :)

Ettei se Bloki pakina ole nyt keppihevosena Hirvisaaren elinoimiseen puolueesta
Eli tulee uusi Sisu puolue .

Äänestä
  • Kus nous piähän.

    Äänestä

Juttuhan näyttää paisuvan. Ei ainakaan voi syyttää hyysäreitä, kun Johan Bäckman on asiaa poliisille viemässä.

http://www.hs.fi/politiikka/Ruohonen-Lerner Hirvisaaren luottamus koko lailla mennyt/a1305559943144

Äänestä
  • Onko Päkmänni hyysäripuolueesta? Pelottaako PerusSuomalaisten suosio?

    Äänestä

  • takaa-ajon makua kirjoitti:

    Onko Päkmänni hyysäripuolueesta? Pelottaako PerusSuomalaisten suosio?

    No ei todellakaan ole, vaan itse pyörii sillä rajalla ovatko kommentit sopivia, mutta kohde on virolaiset. Lähempänä Perussuomalaisia.

    Äänestä

Helena ei eroa vaikka kuinka teitä ärsyttää? Kannattaa keskittyä omien lahjus tai vaalirahasotkujen käräjöintiin! Taitaa pelottaa mitä syksyn vaalit saa aikaan!
Ei kait tuossa vouhkaamisessa ole muuta takana!

Äänestä
  • ... auttaisin sinua tajuamaan.

    Ensinnäkin kysymys ei ehkä olekaan pelosta.
    Ihmiset saattavat ottaa kantaa asioihin ihan vaan siksi, että he kokevat tuon kaltaisen kirjoittelun vääräksi. Eihän kaikki ihmiset ole poliittisesti aktiivisia, eivätkä tulevia ehdokkaita, mutta tuollaisesta voi silti suuttua.
    Ymmärsitkö?

    Toisaalta se Erosen ero saattaisi olla jopa eduksi persuille. Ehkäpä joku äänestäjä silloin ajattelisikin, että eihän nämä persut ihan täysiä porsaita olekaan.

    Kait sen nyt sinäkin tajuat, että tahallinen ärsyttäminen on ainakin politiikassa ihan ääliömäinen teko. Se voi houkutella muutamia ja onnistua kerran, mutta kyllä enemmistö kuitenkin sen tajuaa ja alkaa karttaa sellaista.

    Minulle tuo nyt on ihan se ja sama miten nuo kunnallisvaalit menee. En ole ehdokkaana, enkä tule ikinä olemaan - ainakaan Lieksassa.
    Valtuustoissa ei säädetä lakeja, vaan se on ainoastaan paikallishallintoelin ja toimii annettujen lakien puitteissa.

    Ei kiinnosta, että ruopataanko Varasoja huomenna vai viiden vuoden päästä tai eikö ikinä.
    Maahanmuuttaja-asiassakaan valtuusto ei voi mitään. Jos Lieksassa tai missä vaan, on tyhjiä asuntoja ja maahanmuuttaja täyttää asunnon saamiseen vaaditut kriteerit ja haluaa tulla paikkakunnalle niin siinähän ei valtuustolla ole nokan koputtamista.
    Möykätä ne voi, mutta estää eivät voi tai tulee sakot.
    Näin ainakin niin kauan kun nykyinen laki on voimassa.

    Ymmärsitkö sinä nyt?

    Äänestä

  • Jospa minä vähän... kirjoitti:

    ... auttaisin sinua tajuamaan.

    Jospa minä vähän..kertoilee väärin.
    Mikäli ei ole valtuuston päätöstä ottaa maahanmuuttajia, niin Ely keskus ei korvaa maahanmuutonkustannuksia kunnalle.ja yksikään maahanmuuttaja ei tule omillaan tänne asumaan ja elämään.
    Koitahan itte ymmärtää tuo asia.

    Äänestä

  • Jospa minä vähän... kirjoitti:

    ... auttaisin sinua tajuamaan.

    Ensinnäkin kysymys ei ehkä olekaan pelosta.
    Ihmiset saattavat ottaa kantaa asioihin ihan vaan siksi, että he kokevat tuon kaltaisen kirjoittelun vääräksi. Eihän kaikki ihmiset ole poliittisesti aktiivisia, eivätkä tulevia ehdokkaita, mutta tuollaisesta voi silti suuttua.
    Ymmärsitkö?

    Toisaalta se Erosen ero saattaisi olla jopa eduksi persuille. Ehkäpä joku äänestäjä silloin ajattelisikin, että eihän nämä persut ihan täysiä porsaita olekaan.

    Kait sen nyt sinäkin tajuat, että tahallinen ärsyttäminen on ainakin politiikassa ihan ääliömäinen teko. Se voi houkutella muutamia ja onnistua kerran, mutta kyllä enemmistö kuitenkin sen tajuaa ja alkaa karttaa sellaista.

    Minulle tuo nyt on ihan se ja sama miten nuo kunnallisvaalit menee. En ole ehdokkaana, enkä tule ikinä olemaan - ainakaan Lieksassa.
    Valtuustoissa ei säädetä lakeja, vaan se on ainoastaan paikallishallintoelin ja toimii annettujen lakien puitteissa.

    Ei kiinnosta, että ruopataanko Varasoja huomenna vai viiden vuoden päästä tai eikö ikinä.
    Maahanmuuttaja-asiassakaan valtuusto ei voi mitään. Jos Lieksassa tai missä vaan, on tyhjiä asuntoja ja maahanmuuttaja täyttää asunnon saamiseen vaaditut kriteerit ja haluaa tulla paikkakunnalle niin siinähän ei valtuustolla ole nokan koputtamista.
    Möykätä ne voi, mutta estää eivät voi tai tulee sakot.
    Näin ainakin niin kauan kun nykyinen laki on voimassa.

    Ymmärsitkö sinä nyt?

    aikoja sitten! Miksi avoimin sylin ottaa vastaan??? Lieksa on muslimi-imuri! Miksi!

    Äänestä

  • Ymmärtänyt kirjoitti:

    aikoja sitten! Miksi avoimin sylin ottaa vastaan??? Lieksa on muslimi-imuri! Miksi!

    PAHA PESII LIEKSASSA

    Äänestä

Käänsit P. Vahteran jutun pää laelleen eli mamut tuo virkoja lisää .

Äänestä

tehkää itse paremmin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei kun kenkääää kirjoitti:

Onko tosiaan niin, että kansanedustajan jobi on niin tyhjänpäiväinen, että päivät kuluu avustajalla satiireja kirjoitellessa ja vieläpä meidän kaikkien veronmaksajien rahoilla. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että avustajia ei tarvitä. Myös edustajien määrää tulisi karsia. Nyt menee valtiokoneiston aika tätä erosasiaa pohtiessa kirjoittiko Eronen työaikana, missä roolissa jne. Persut on sekaisin kuin seinäkellot ja Hirvisaari viisastelee.Käsittääkseni avustaja on 24 tuntia avustaja ja piste. Siis on merkillistä. että avustaja ei ymmärrä rooliaan. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat. Avustaja ei siis voi kirjoitella satiirejaan kun on sitoutunut avustajaksi. Hirvisaari käyttää Erosta suorastaan hyväkseen. Kaikkihan me tiedämme H.n ajatukset maahanmuutosta ym. Samoin Us hyötyy tilanteesta. Erosen ainoa mahdollisuus on pelastautua tilanteesta on ero avustajan tehtävästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu