Kertokaa joku, miksi elää...

Moikka!

Sä olet valmistumassa!? Se on iso asia. On sun päättötodistus miltä alalta tahansa, sulla on kuitenkin sellainen olet tehnyt kovan työn! HIENOA :)
Munnparas neuvoni on, että otat heti huomenna aamulla yhteyttä sun koulun terveydenhoitajaan! Tai vaihtoehtoisesti terveyskeskukseen!
Olisi pliisua sano, että meillä kaikilla on tarkoitus, mutta niin kuitenkin on!
Toivon sulle voimia ja jaksamista! Ota yhteyttä auttajaan mahdollisimman pian!
Jos sulla on ihan todella vaikeaa, netistä löytyy varmasti kuuntelija näin yölläkin. Tarkoitan siis ammattilaista kuuntelijaa joka saa sut jaksamaan aamuun ja siihen kun pääset lääkärille. Auttavia puhelimia yms. yms! Jos et löydä niin voit soittaa myös 112 ja he neuvovat mihin ottaa yhteyttä!

Voimia!

Ei kestä kiitellä!!!
Itse miettinyt tuota samaa tuosta terapiasta. Ja muutenkin koko tästä tilanteesta!
Olen itse jo neljääkymppiä käyvä nuorimies. Olen alalla jossa ollaan miltei päivittäin tekemisissä masennuksen kanssa. Silti en itseltäni oireita huomannut. Jotain epäilyksiä oli, mutta en siis nähnyt omaa oloani.
Minulla keskivaikea masennus joka todettiin kolmisen viikkoa sitten. Lääkitys ja tapaamiset vastaanotolla ovat jo näinkin lyhyessä ajassa auttaneet! Ainakin vähän. Jonkinaikaa nyt lääkkeillä tasataan oloa ja mieltä. Vasta sitten alkaa terapia. Tärkeintä on ollut että olen päässyt hoidon alkuun. Nyt lapsen askelilla eteenpäin.
Kerroit tuossa jotain "taustasi" älä suotta pelkää terapiaa. He ovat ammattilaisia jotka osaavat kysyä oikeat asiat oikealla tavalla. Itselläni ei lapsuudessa/nuoruudessa ei ole tuonkaan vertaa. Koulukiusaus, vakava asia joka on yleistä muttei tee siitä mitenkään vähemmän traumatisoitavaa tai satuttaisi ihmistä/lasta/nuorta yhtään vähempää. Jokainen tuntee kiusaamise erilailla ja kantaa sitä mukanaan erilailla. Itse olin ns. urheilija, pelasin kiekkoa, koulussa mutta silti kiusaaminen sattuu edelleen!
Vanhempien erokin tuntuu jokaisessa perheenjäsenessä erilailla! Itse olin hyvilläni siitä kun isä muutti pois, mutta pahoillani siitä että äitiin sattui. Eikä vanhempien huutaminen ole kasvatusta, vaan vanhempien pahanolon siirtämistä lapsiin!

Olisi paljon esimerkkejä. Mutta nyt ei ole vielä aika kaivaa syitä vaan tärkeintä on saada sut hoidon alkuun. Mahtavaa, että olet jaksanut ja uskaltanut ottaa yhteyttä hoitajaan. Se kertoo että sussa on sisäistä voimaa joka kantaa sua vielä pitkälle elämässä!!! :)
Aivan varmasti sä tästä selviät!
Ihmisiin luottamisesta ja uskomisesta haluan sanoa sen verran, että se tapahtuu ihminen kerrallaan. Helppoa se ei ole, mutta kyllä vielä tämän päivän Suomessa on vielä sellaisia joihin voi luottaa ja jotka kuuntelevat! :)

Juuri nyt en jaksa kirjoittaa pidemmälti, mutta itselläni ollut masennus myös ja oli jo paranemaan päin, mutta sitten tuli lisää kurjia elämänkäänteitä ja tilanne huononi.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se tarkoituksettomuus, epätoivo jne on valetta. Täyttä paskaa. Itse sen kokee ja tuntee totuutena sillä hetkellä tai koko ajan, mutta se ei tee asiasta totta, paitsi minulle sillä hetkellä, mutta minä en voi tietää elämää 3 vuotta eteenpäin tai edes yhtä päivää.

Yksinäisyys lienee monen masentuneen, minunkin, vaikea juttu. Sitä eristäytyy masentuneena, mutta yksinäisyys toisaalta pahentaa sitä tilannetta. Oikeasti ajattelen, että todelliset ihmissuhteet ja kohtaamiset, yhteys toisiin olisi mitä parhainta ennaltaehkäisevää masennusta ajatellen. Se ei ehkä koskaan pääsisikään niin pahaksi, jos yksinäisyys ei olisi niin iso tekijä. Näin koen ainakin itselläni. En siis tarkoita, että yksinäisyys olisi aina joku ratkaisevin tai isoin tekijä, mutta uskon yhteyden kokemisen varjelevan tippumista semmoiseen tolkuttomaan mustaan aukkoon.

Haluan todistaa siitä, että olen sairastanut masennusta enempi vähempi useamman vuoden, joinain aikoina se on ollut oikeasti paha ja itsetuho ym jutut läsnä, mutta tällä hetkellä vaikka elämässä on ihan tolkuttomat vaikeudet oikeasti, niin huomaan mielialan nousseen ja olen toiveikkaampi.

Itse olen saanut apua siitä, että vahvin mitä ajatuksia pyöritän mielessä, kyseenalaistan omia totuuksiani. Olen käynyt terapiassa ja juuri nuo menetykset ja väärinkohtelut ovat sellaisia, että vaikka ne ovat yleisiä, niin ne vaikuttavat juuri tähän. Itsellänikin monen, monen vuoden koulukiusaamistausta, joka on omasta mielestäni suurin tekijä omalla kohdallani. Ne ovat todella satuttavia juttuja ja kyseessä on LAPSI, joka on toisiin nähden puolustautumiskyvytön, muistetaan se.

Tiedän, että moni on löytänyt tien ulos masennuksesta muutenkin ja elämän mielekkyyden, ja moni ns. uskovainen on masentunut, mutta itselläni on ollut erittäin tärkeää voida tarrautua siihen toivoon, mistä Raamattu puhuu. Siellä on ihan megajuttuja psalmeissa tai Jobin kirjassa, masentuneiden ihmisten kirjoitusta, kuin omaa tekstiään välillä lukisi. Mutta sitten siellä on se toivo ja tulevaisuus, mihin minä voin tarrata tai edes huutaa sen puoleen, jos olen mustimmassa kuilussa. Kuten kaikki tietää, siinä mustimmassa hetkessä menee niin järkyttävään tilaan, että siinä minullakin Jumalaan luottaminen on sellainen.... hyvin pieni häivähdys... ei sitä voi kuvailla, mutta mistään ihmeratkaisusta ei ole kyse. Itse en ole kuitenkaan löytänyt elämään riittävän pätevää tarkoitusta tai mieltä ilman Jeesusta ja sitä mitä Hän minulle tarjoaa.

Totuus on kuitenkin se, että kuolema ei ole ratkaisu, tai ainakaan hyvä ratkaisu, se on tosi huono ratkaisu, VALITSE ELÄMÄ!!

Jos haluat tilanteeseesi hienovaraista esirukousta, lyhyesti, niin suosittelen
www.healingroom.fi

Itse olen näin apua saanut, mutta edelleen matkalla. Olen nyt siinä kunnossa, että ns. "pystyn" tekemään itse jotain, esim harkitsemaan liikunnan lisäämistä ja myös lähtemään lenkille. Tiedän, että jos on tosi paha tilanne, niin ei vaan pääse ovesta ulos.

Juuri samasta syystä elän itsekkin. En uskaltanut edes vaihtoehtona ajatella itsemurhaa silloin 20 vuotta sitten kun elämsää kaikki oli ulkoisesti ja sisäsiesti mennyttä. Vain se 100 % usko ja vakaumus, että elämä ei pääty kuolemaan, on olemassa taivas ja helvetti ja että kuolema oman käden kautta ei ole Jumalan tahto piti minut elämässä. Kiitos Jumalan - nyt on kaikki ihan ok ja elän onnellsita ja mieleksät elämää. Tunnen kyllä muutaman kristityn, joilla olemassaolo on kovaa taistelua ja suorastaan helvettiä, mutta heitäkin pitää elämässä tämä totuus. Ja eihän tämä monellakaan edes sataa vuotta kestä.
Siis en voi sinulle antaa mitään evästä ja kannustusta lähtemään täältä oma-aloitteisesti.
Rukoile ja etsi luota että Luoja auttaa ja antaa voiman tuleville päiville. Ota etaapiksi elää vain päivä kerrallaan. Sinäkin voit ajatella muutaman vuoden päästä jo ihan toisin.