humanoidt sieppaavat ihmisiä ja käyttävät naisia kehitellääkseen uutta lajia, joka asutetaan maapallolle, kunhan ihmiset on ensin tuhottu tai tuhoutuneet.
monet lapsuuden traumat ja vanhemmalla iällä esiin tulleet seksuaaliset ongelmat, unettomuuteen liittyvät onelmat ja myös pimeänpelkoon, ovat usein seurausta ufosieppauksista, joka on siis ollut asiakkaalle todellinen tapahtuma. mm. john e. mack, joka on harvardin yliopiston lääketieteen tohtori ja psykiatrian professori (pulitzer palkittu), on hoitanut psykoterapialla yli sataa sieppauksen kokenutta henkilöa, jotka ovat olleet eri puolilta yhdysvaltoja. terapian yhteydessä on suoritetulla hypnoosilla on pystytty palauttamaan traumaattinen kokemus ja käsittelemään sitä. suuri osa on saanut hoidosta apua edellä mainittuhin ogelmiin.
on aika erikoista nykyisen todistusaineiston edessä nykyään väittää ettei ufoja ole. toisaalta se on joillekin "tietämättömille" henkilöille kuitenkin jonkinlainen oman psyyken luoma suojamekanismi sitä vastaan, ettei oma maailmankuva (jos sitä tällaisissa tapauksissa yleensä on edes olemassa) hajoa ja mieli pirstaloidu. suotakoon siis heillekin, jotka eivät usko ufoihin, vapaus olla uskomatta: onhan yhteiskunnan kannalta parempi, että heidän pieni maailmansa pysyy kasassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.