Mikä oli mielisatusi lapsena

Ehdottomasti Maijan syntymäpäivä. Se satu, jossa kutsukortit hävisivät ja metsän eläimet ne löysivät ja rupesivat tekemään Maijalle lahjoja jne. Satu on lyhyt mutten koskaan väsynyt kuuntelemaan sitä ja myöhemmin myös lukemaan sitä lapsillemme.

Jaakko ja pavunvarsi.

Saattoipa olla Lumivalko ja Ruusunpuna, jonka sisältöä en tosin enää muista. Muistan vain siihen liittyvän kuvan, joka oli isossa kuvitetussa Grimmin satukirjassa. Sain sen mummolta siinä vaiheessa, kun olin jo oikeastaan vähän liian iso satuja lukemaan (yli 10-vuotias). Pienempänä en olisi osannut arvostaa kirjan hienouksia.

Kirja on valitettavasti hävinnyt muutoissa. Grimmin saduissa oli paljon julmuuksia, mutta usein onnellinen loppu. Hyville kävi hyvin ja pahoille huonosti, ihan niin kuin Dickensin romaaneissa, joita ahmin teininä.

Eipä tuu erityistä satua mieleen, sitte jossain vaiheessa ite luki, tulee mieleen Melukylän lapset.. pikku prinssi, Iris rukka..
Äidilläni oli tapana kertoilla tarinoita/satuja, itse keksimiään; oli kuulemma hiukan pulasssa joskus, kun myöhemmin kysyin jotain tiettyä tarinaa, ei hän sitä enää mistanut.. :)

Äiti kyllä lauleskeli ja kertoi satujakin.
Mutta eniten mieleeni on jäänyt tämä suojelusenkelin kuva, joka oli sänkyni vieressä seinällä.

http://tunturisusi.netai.net/enkelit/suojelusenkeli2.jpg

Vapaa ja huoleton Peppi Pitkätossu on aina ollut lempparini.

Kamalin satu oli Pieni Punahilkka. Olen aina järkyttynyt siitä kun suden vatsa leikataan auki...

Ihan pienenä semmoinen kuin Satu tuhmasta Kreetasta ja viisaasta Missusta. Siinä kerrottiin laiskasta ja likaisesta tytöstä, joka lopulta muuttui kissan ym muiden avulla puhtaaksi ja kiltiksi ja ahkeraksi. Todella hienot kuvat.

Kun rupesin enemmän lukemaan siinä vähän ennen kouluikää niin löysin kirjastoautolta semmoisen englantilaisen satukirjan kuin Carbonel, kuninkaallinen kissa. Ja sen jatko-osa Carbonelin kuningaskunta.

Tietysti Narnia-kirjat olivat aivan ihania. Toivoin pitkät ajat että jos tunkisin itseni vaatekaappiin niin ehkä senkin takaseinä olisi kadonnut ja löytäisin sieltä puhuvia eläimiä... kunhan menisin sinne juuri oikealla hetkellä!

Oikea lempikokoelma satuja löytyi kerran kun otin kirjastoautolta mukaan isohkon ja paksuhkon taivaansinisen kirjan. Siinä oli Aila Nissisen keräämiä ja suomeksi muokkaamia satuja Euroopasta, Kalpeiden vuorten tarinoita. Niissä oli vaikka mitä jänniä tarinoita, traagisiakin. Varsinkin Kallioisten taru vaikutti minuun, sekä Ruusulaakso, jota kultalanka suojeli.

Vaikea sanoa.
Mulle kerrottiin paljon satuja, isä ja äiti molemmat keksi niitä.
Isän satu potkujalka hämähäkistä oli sellainen joka sai paljon jatko-osia.
Muistan että niitä naurettiin kippurassa, mutta ikävä kyllä en enää kunnolla muista kuinka ne meni.
H.C. Anderssenin satukirja tuli luettua monta kertaa, Täti oli puolestaan sellainen ihminen joka osti aina lahjaksi kirjoja.

Kyllä mun lapsuus oli saduilla ja tarinoilla täytetty, niin omilla kun kirjailijoidenkin.
Ei ihme että vieläkin saan kuulla toisinaan ihmisiltä että "on sulla mielikuvitusta" jostain lauseistani tai ajatuksistani. Se on lähtöisin jo lapsuudesta.

Empä muista yhtään satua edes kouluajoilta, meillä kun ei satuja luettu, kirjojakaan meillä kotona ei ollut muita kuin minun ja sisarusteni koulukirjat.

Miun mielisatuja oli useampia, just sama kuin siulla, eli prinsessa Ruusunen ja Tuhkimo Liisa ihmemaassa.. jne...
Pääsinpä niitä katselemaan jopa elluihinki kun asuttiin kaupungissa. Se oli upean ihana kokemus.:))) Eläinsaduista tykkäsin kolmepientä porsasta ja paha-susi saduista ja,ja,,, mitäs niitä olikaan..:))))

Täällä myös tuo Jaakko ja pavunvarsi.
Siinä on jotain itämaista filosofiaa.
Se tuli luettua moneen kertaan.
Nyt se on lastenlasteni mielilukemista.