maajussin alkutuotanto noussu rajusti, ja tuet,,,

törkeetä

35

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.

      törkeetä

    • Kauppias päättää

      Suomessa tuotteiden hinnoittelu on vapaata, joten kulutustavaroiden ja palveluiden hinta on myyjän päätettävissä.

    • jahas,

      "ONKO RUOKA SUOMESSA KALLISTA?

      Moni elintarvikkeiden kuluttajahintaan Suomessa vaikuttava osatekijä saa
      alkusysäyksen maailmanmarkkinoilta. Suomen kaltainen ulkomaankaupasta riippuvainenpien i maa on altis ulkoa tuleville markkinamuutoksille. Kysynnän ja tarjonnan vaihtelut toimivat kaiken hintavaihtelun taustalla niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin markkinoilla.

      Ruoan kalleutta koskevissa keskustelussa jää useimmiten taka-alalle yleisen ostovoiman kehityksen huomioiminen, joka on ollut Suomessa koko EU-jäsenyyden ajan hyvä. Palkansaajien ansiotaso on noussut huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi yleiset kuluttajahinnat tai elintarvikkeiden kuluttajahinnat. Tämän ansiosta kuluttajat ovat voineet siirtää osan aiemmin ruokaostoksiin käytetystä rahasta muihin kulutuskohteisiin.

      Ansiotasoon suhteutettuna ruoka on halventunut, sillä nimellispalkat nousivat vuodesta 1995 vuoteen 2011 noin 75 prosenttia.

      Ruoan hinnan vertaaminen kokonaishintatasoon tekee Suomen edullisemmaksi suhteessa muihin EU-maihin".

    • ...

      Arskalla ei tahto mikään onnistua, hän ei huomannyt (ymmärtänyt) avata linkittämässään jutussa ollutta linkkiä: "Tarkemmat hintatiedot löydät täältä", josta avautui yllä lainattu kirjoitus.

    • ^^^^^^^^^^^^^^

      "Näiden hinnat nousivat eniten vuodessa - top 10:

      1. Oma Merkki vaniljakermajäätelö 1 l, 60,6%
      2. Oma Merkki 1 Suklaavohvelipala, 250g, 30,4%
      3. Oma Merkki 3 Margariini, 60 %, 400g , 29,0%
      4. Valio (Pingviini) Vanilja Kermajäätelö, laktoositon, 1 l, 27,8%
      5. Ingman jogurtti, maustettu, 200 g, 25,2%
      6. Juhla Mokka, suodatinjauhatus, folio, 500 g, 24,7%
      7. Presidentti, suodatinjauhatus, folio, 500 g, 21,9%
      8. Myllyn Paras Makaroni, 400 g, 21,9%
      9. Valio Oltermanni, 1 kg, 21,1%
      10Kurkku, ulkomainen, kg 20,3%


      Näiden hinnat laskivat eniten vuodessa – top 10:

      1. Oma Merkki Lihapyörykät, –24,9%
      2. Kurkku, kotimainen, kg, –20,8%
      3. Tomaatti, ulkomainen, irto, kg –20,4%
      4. Danone Activia -jogurtti, maustettu, 2 x 125g, –17,9%
      5. Valiojogurtti, maustettu, 200 g, –8,8%
      6. Oolannin Uunirapeat ranskanperunat, pakaste, 500 g –8,0%
      7. Peruna, pakattu, kotimainen, –7,2%
      8. Uncle Ben´s pitkäjyväinen riisi, 1 kg, –5,8%
      9. Risella Pitkäriisi, 1 kg, –4,5%
      10. Ruukkulehtisalaatti, kotimainen, –3,3%
      "
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hintarajahdys-ruokakaupoissa-nama-kallistuivat-vuodessa-606/art-1288462488063.html

      • jahas,

        Myönnettäköön että kyllä tuossa alkutuotannollakin on osuutensa, makeisvero nyt nosti jäätelön ja suklaavohvelien hintaa mutta ainakin meidän tuottajin syy nousuun on raakakahvin kohonnyt hinta;)


      • Niin--
        jahas, kirjoitti:

        Myönnettäköön että kyllä tuossa alkutuotannollakin on osuutensa, makeisvero nyt nosti jäätelön ja suklaavohvelien hintaa mutta ainakin meidän tuottajin syy nousuun on raakakahvin kohonnyt hinta;)

        ja tuo tuonti kurkun yli 20% hinnannousu on selvästi tuottajien syy:)


    • pois pois,,,

      tuet pois ja heti hinnat on sillä tasolla ettei tukia tarvita,,,,

      • Äimän Käki

        Miten Euroopan halvimmilla alkutuottajahinnoilla saadaan aikaan Euroopan kalleimmat kuluttajahinnat?? Ja onko se maajussin syy?


    • 26

      Ensinnäkin tuskin olet veronmaksaja, ruoka tuodaan sulle kuin Manulle illallinen, eli et tiedä sapuskasi hinnasta mitään.
      Kulkisit joskus maailmalla, niin silmäsi avautuisivat, vai eikö äitisi päästä.

    • ...

      Totta, ilman aivoja olet lähtenyt tilalta kun taidot eivät olisi riittäneet maanviljelijäksi.

    • tahko kiertää,,,

      en lukeudu aivottomiin peräkammarin poikiin, sinä tairat kiertää vaan tahkoo surkeille aivoillas,,,,

    • MMMMMMMMMMMMMMMM

      http://www.taloussanomat.fi/paivittaistavarat/2012/04/20/suomalainen-ruoka-alkuperamaa-tuntematon/201227789/12
      "Luulet syöväsi kotimaista, mutta aina ei valmistajakaan tiedä, mitä panet suuhusi.
      Kantola, CreamCracker: Alkuperämaata ei mainita. Kuluttajapalvelu ei osannut sanoa, mistä raaka-aine tulee. Lupasi selvittää asian.

      Kantola, Suklaakaurakeksi: Alkuperämaata ei mainita. Kuluttajapalvelu ei osannut sanoa, mistä raaka-aine tulee. Lupasi selvittää asian.

      Jyväshyvä, Jyväset Cream Cracker: Alkuperämaata ei mainita. Kuluttajapalvelun mukaan vehnä tulee Portugalista. Valmistusmaa Portugali oli mainittu.

      Eldorado, suomalainen kermajuusto: Alkuperämaata ei mainita. Kuluttajapalvelulla ei tietoa asiasta.

      Ingman, Mustikkajogurtti: Alkuperämaata ei mainita. Kuluttajapalvelun mukaan raaka-aine suomalaista, ruotsalaista tai sekoitus.

      Lihaa Saksasta, Tanskasta,
      Brasiliasta, Kanadasta...


      UkkoPekka -makkara: Alkuperämaata ei mainita. Kuluttajapalvelun mukaan pyrkivät käyttämään suomalaista lihaa, mutta jos sitä ei ole tarjolla, raaka-aine tulee ulkomailta.

      Pouttu, Savusuikale: Alkuperämaata ei mainita. Kuluttajapalvelun mukaan liha on suomalaista. Siirtyvät ”joskus” uusiin pakkauksiin, joissa alkuperä mainittu.

      Snellman, Kalkkunafilee: Alkuperämaa Brasilia. Identtinen pakkaus mm. Pippurisen kinkun kanssa, mutta Joutsenlipun paikalla on sydänmerkki ”Parempi valinta”.

      Saarioinen, Kultakalkkuna: Alkuperämaata ei mainita. Kuluttajapalvelun mukaan alkuperämaa on Saksa.

      Wursti, Sinappikinkku: Alkuperämaata ei mainita. Kuluttajapalvelun mukaan alkuperämaa on Tanska tai Suomi. "

    • **********
    • ,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.

      suomen alkutuotanto tuplaten kalliinpaa kun suomes, tuet mukaan lukien on veronmaksajat tupla maksajia todella törkeetä ja katteetonta tukemista,,

    • jees,,,

      suomen alkutuotanto kalliimpaa, verraten muuhun eurooppaan ja kolminkertasesta kalliimpaa veronmaksajille koska veronmaksajat makselee tuet, todella ikävää,,,,

    • hyvä vaan,

      maataloustuet vetelee viimesiään ja se on hyvä...

    • ,...................

      todella törkeetä maajussien tuista ei ole leikelty senttiäkään eikö olekin törkeetä,,,

    • Ruoka on liia halpaa

      Jos meillä Suomalaisilla on varaa heittää 400 MILJOONAA kiloa ruokaa roskiin vuodessa en sanoisi, että ruoka on liian kallista.

      Samaan aikaan miljardit ihmiset näkevät maailmassa nälkää.

      Todella outo yhtälö.

      Minun tulkinnalla ruoka on Suomessa aivan liian halpaa, niin kauan kunnes sitä ei ole varaa heittää roskiin.

      • 14

        Olen kanssasi aivan samaa mieltä.
        Ruoka on tosi halpaa, ennenvanhaan ruokaa kunnioitettiin ja nöyränä istuttiin ruokapöydän ääressä.
        Nyt on meno aivan toista, ihminen pysyy hengissä ainoastaan ruualla.


      • ,...................
        14 kirjoitti:

        Olen kanssasi aivan samaa mieltä.
        Ruoka on tosi halpaa, ennenvanhaan ruokaa kunnioitettiin ja nöyränä istuttiin ruokapöydän ääressä.
        Nyt on meno aivan toista, ihminen pysyy hengissä ainoastaan ruualla.

        suomes euroopan kallein ruoka sen voi mennä kauppaan kattoon, veronmaksajille tuplahintasta ruokaa suomes, venäjälle nää myy raskaasti tuetun ruuan todella rikollista toimintaa pallo jalkaan vaan ,,,


      • 24
        ,................... kirjoitti:

        suomes euroopan kallein ruoka sen voi mennä kauppaan kattoon, veronmaksajille tuplahintasta ruokaa suomes, venäjälle nää myy raskaasti tuetun ruuan todella rikollista toimintaa pallo jalkaan vaan ,,,

        Mikä veronmaksaja sä muka oot


    • Ajatelkaa ennen kuin

      Ruoka on joka maassa kallista. Virolaiset valittaa ruuan kalliutta ja niillä on vain n. 1000euron kuukausipalkka.

      Afrikassa ruoka vasta on kin halpaa. Miksi siellä kärsitään nälästä?

    • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      ollaan nyt suomen näläs, kun suomes on todella korkeet ruuan hinnat ja nälkäjonot niin kuin afrikassa, siksi tuet pois ja ulkoo hyvää ja halpaa jotta nälkä jonot häviäis suomesta,,,

    • ...

      Otapa joku esimerkkituote niin katsotaan mitä sen raaka-aine maksaa suomessa ja mitä tuontimaassa. Ellei esimerrkiäsi näy, katsottakoon että et tiedä.

    • ja heti

      esim tomaatti suomalainen 4,30 € kg veronmaksajalle 6,60 € kilo, ulkoo tuotu tomaatti 2,30 € kilo eikä tartte tukee maksella, eikö tämä jo osota mitenkä kallis tää maajussien limpoilu on siihen on tultava loppu ,,,

    • ...

      Otapa joku esimerkkituote niin katsotaan mitä sen raaka-aine maksaa suomessa ja mitä tuontimaassa. Ellei esimerrkiäsi näy, katsottakoon että et tiedä.

      • ...

        Tarkoitin siis normaalin maanviljelyn alkutuotannon tuote, ei kasvihuoneissa viljeltyjä, eikä sesonkituotteita, kuten vaikka varhaisperunaa.

        Siis: viljan-, sian ja naudan ruhojen, maidon, kananmunien tuottajahinnat.

        Tomaattien viljely loppuu suomesta jos ketään ei niitä osta, ainahan kaupoissa on ulkomainen vaihtoehto. Asiakkaat äänestää ostokäyttäytymisellään.

        Tuet saadaan loppumaan kun ensi vaaleissa kansa äänestää niitä jotka haluavat niiden loppuvan.


    • ...
      • ,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.

        misä marketis, olet tainnu käyrä uudenseelannin marketeis, ei suomes noin halvalla saa suomes maksaa veronmaksajille 6,60 € kilolta suomalainen tomaatti jossa on tuet mukana, ulkoo tuotu ilman tukia kaupas myytynä 2,30 € kilo, jotenkin sitä haukkoo henkee tommosesta rosvoomisesta todella törkeen kallis suomalainen tomaatti,,,,tuet pois,,,


    • -

      -

    • ...

      Sitä sinistä tekstia tuossa kirjoituksessa sanotaan linkiksi. Kun viet sen nuolenpään näköisen kohdistimen sen päälle ja Klikkaat sitä, niin avautuu uusi sivu.
      Sivu on YLE:n uutissivu josta teksti on lainattu, minä en siis ole käynyt missään eikä
      teksi ole minun laatimaani vaan YLE Uutiset / toimittaja Elina Päivisen tekstiä.
      Elina Päivinen, (09) 1480 5437 PL3, Radion ajankohtaisohjelmat 1339,

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      280
      3498
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1948
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      39
      1595
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1139
    6. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      72
      1085
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1044
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      91
      918
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      206
      797
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      747
    Aihe