Jorinoita pirtin nurkasta

"Lisääntykää ja tayttäkää maa"! Tuo on nykyaikana melkoisen vastuuton kehoitus, ettenkö sanoisi. Alkuperältään raamattuun liitetty mutta lauseen syntyminen on edelleen kysymerkin alla joten ei sitten aleta uskonnollista keskustelua tästä asiasta, varsinkin kun olen pakana itse;).
Mutta itse asiaan, eli lapsiin, lausehan on itsessään retoriikkaa mutta voidaan tulkita myös dilemmaksi.
Lapsia on kautta aikojen tehty eri ikäisinä, meillä kohtalaisen myöhään vielä edellisen sukupolvenkin aikana, vasta 17-19 vuotiaina. Muilla kansoilla on eri tapoja, alkaen jo 13-15 vuotiaana vihittynä vaimona, tai sitten ei....
Kun ennen joka kolmas syntyvä lapsi oli kiinalainen niin nykyään joka toinen on kiinalainen, joka kolmas intialainen ja neljäs afrikkalainen, niin jo senkin mukaan on syytä rajoittaa noita lasten tekemisiä, täällä. Ja onhan sekin että joka kolmas lapsi joka kuolee on afrikkalainen.
Vaikka se vastaisikin nykyistä ajatusta monikultturisesta perheestä, voisi tuo jo tuoda liian monta kulttuuria yhteen perheeseen;))
Tärkeämpi syy asialle on kyllä vesi!! Sitä on meillä tuhlattavaksi asti, mutta muualla ei, vaikka nuo kolme isoa valtiota ovat veden ympäröimiä niin veden puhdistaminen juotavaksi maksaa n. 100dollaria/L.
Ensin meiltä loppu vesi jota tarvitaan joka päivä ja sen jälkeen ruoka, koska siitä tehdään bioetanolia, kallimmalla muuten kuin öljyn jalostaminen, niin maan täyttäminen on aika ajattelematonta touhua;)).
Vaikka eihän se vielä meidän lapsia kiusaa mutta lapsenlapsemme saattavat ihmetellä isovanhenpiensa tyhmyyttä. Sellaista tänään pirtin nurkasta;))
http://www.youtube.com/watch?v=wTP2RUD_cL0

7

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • /////

      Suomeen mahtuisi hyvin 50 miljoonaa ihmistä

      • Jep.

        Ja eikun ryndaamaan kelopetäjämökkejä jokaiselle pellolle, niemeen, notkoon ja saarelmaan. Tänne mahtuisi asukkaita oikeasti kymmenkertainen määrä. Vaan riittääkö leipä? Vaiko pettua jatkeeksi? Entä työpaikka, ei nyt kaikille, mutta ainakin 50% asukkaista.


    • Voin myydä vettä euron litrahintaan...kuka ostaa?;)
      Lisäännytty on meidän suvun puolesta jo, seuraava sukupolvi saa jatkaa lisääntymistä sitten....mutta uskon, että nuo luvut kääntyvät toisinpäin eli tulevat sukupolvet eivät lisäänny eikä täytä maata, ja normaali evoluutio korjaa tilanteen vielä joskus...

    • zippe70

      No, heissan! Tykkäsin tuosta sinun kirjoituksestasi ja nostatin sille peukkua!!! Hyvä!

    • profetia-XII

      Maapallolle on saatava laki aikaan, niin että lapsien tekeminen on luvallista vain joka kolmas vuosi. Se alkaisi pikkuhiljaa vähentämään pallon populaatiota, ennenkuin on liian myöhäistä!
      Tämä nykyinen sikiäminen on takuulla tuhoon vievä tie. 2050 meitä on 10 miljardia tämän tahdin jatkuessa. Se tietää automaattisesti sotia ja väkivaltaa, kun tulee ruoasta todellinen pula. Harmagedon saattaa hyvinkin toteutua liikakansoituksen vuoksi.

    • Fjodor D.

      Kaikista liikapopulaatioon liittyvistä ongelmista on syyttäminen itämaiden ihmisiä, jotka ottavat luetun liian tosissaan.
      Suureen kirjaan pitäisi ilmestyä osa II, joka vähän toppuuttelisi sitä maantäyttämismääräystä.
      Päivitetäänhän esim. työehtosopimuksetkin määräajoin.

    • Ehkäisyn kieltävät uskikset eivät ole hoksanneet, että me täytimme maan jo aikapäiviä sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe