Lapsi kuultavana poliisilaitoksella

Poliisin valmiudet huomioida lapsi rikostutkinnassa vaihtelevat liikaa eri puolilla maata, sanoo apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja

Pajuojan mukaan poliisi suoriutuu lapsen kuulustelemisesta paikoin hyvin huonosti, kuullaanpa lasta sitten rikoksen uhrina tai tekijänä.

On muistettava kolme perusasiaa: lapsella on oikeus edunvalvojaan, tukihenkilöön ja avustajaan.

"Nämä asiat eivät ole riittävän laajasti tiedossa", Pajuoja sanoo.

Kyllä ne tiedossa ovat, niitä vaan ei haluta noudattaa!

Jo poliisikoulussa valmistuville poliiseille kerrotaan mitkä lait rajoittavat poliisin toimintaa, ja KEINOT MITEN NIITÄ KIERTÄÄ!!!

Käytetään AINA poikkeustapausta, jottei poliisin tarvitse noudattaa lakia.

Huvittavaa että ne jotka valvovat että muut noudattavat kaikkia lakeja, eivät itse niitä kuitenkaan noudata.

Kuvittelevatko poliisit olevansa lain yläpuolella? Kaikki tietäviä Jumalia?
458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Keinot miten niitä kiertää, kerrotaan poliisikoulussa!! EI TODELLAKAAN PIDÄ PAIKKAANSA. Vai oletko itse poliisi?? Itse valmistuin koulusta 2007 ja siellä tehdään ja opetaan pilkun tarkasti miten asiat KUULUU tehdä, ja enpä usko, että asiat ovat muuttuneet.

Lapsen kuuleminen on todella oma taiteenlajinsa, eikä nuorten tutkijoiden alkujen pitäisi yksin suorittaa sellaista kuulustelua. Yleissäännöt lapsen kuulemisessa on, että alle 15 vuotta täyttänyttä ei kuulla epäiltynä rikokseen, vaan häntä puhutellaan asian selvittämiseksi. Epäillyn lapsen kuuleminen tulisi aina videoida ja läsnä on sosiaalityöntekijä ja jompi kumpi vanhempi. Joskus kuitenkin vanhemmat voidaan joutua poistamaan kuulustelusta, koska he puuttuvat asiaan liian herkästi. Vanhemman poistamisesta kuulustelusta on kirjattu esitutkintalakiin. Sosiaaliviranomainenkaan ei aina ole kuulustelussa läsnä, mutta kyse ei silloin ole vakavimmista rikoksista.
Lapsen kuuleminen on todellakin taiteenlaji, johon ei opita yhdessä yössä ja vaatii erikoiskoulutusta. Mutta on syytä muistaa, että päivää alle 18 vuotiaskin on vielä lapsi. Laissa on määritelty milloin asianomistajalle on määrättävä avustaja eli asianajaja.

Äänestä

Normaalia poliisirikollisten toimintaa. Milloin suomen poliisi laki noudattaisi.

Poliisi ei kiinnosta lait tippaakaan, se toimii niinkuin haluaa!

Ensin on poliisi, sitten poliisin lahjukset, jumala jne..

Äänestä
  • hällä väliä vois aluksi opetella kirjoittamaan, ja puuttuu vasta sitten aikuisten asioihin.

    Äänestä

Ei tarvitse kitistä jos itse on rikollinen.Mielestäni kaikki rikollisten oikeudet pitää ottaa pois kokonaan myös oikeus asianajajaan tai ilmaisen oikeusistuntoon.Pakkotöillä voi sittten maksaa kulunsa oli vaikka 10 vuotias.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeusasiamies! kirjoitti:

Poliisin valmiudet huomioida lapsi rikostutkinnassa vaihtelevat liikaa eri puolilla maata, sanoo apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja

Pajuojan mukaan poliisi suoriutuu lapsen kuulustelemisesta paikoin hyvin huonosti, kuullaanpa lasta sitten rikoksen uhrina tai tekijänä.

On muistettava kolme perusasiaa: lapsella on oikeus edunvalvojaan, tukihenkilöön ja avustajaan.

"Nämä asiat eivät ole riittävän laajasti tiedossa", Pajuoja sanoo.

Kyllä ne tiedossa ovat, niitä vaan ei haluta noudattaa!

Jo poliisikoulussa valmistuville poliiseille kerrotaan mitkä lait rajoittavat poliisin toimintaa, ja KEINOT MITEN NIITÄ KIERTÄÄ!!!

Käytetään AINA poikkeustapausta, jottei poliisin tarvitse noudattaa lakia.

Huvittavaa että ne jotka valvovat että muut noudattavat kaikkia lakeja, eivät itse niitä kuitenkaan noudata.

Kuvittelevatko poliisit olevansa lain yläpuolella? Kaikki tietäviä Jumalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu