Synteettiset vitamiinit valmistetaan myrkyillä.

Te olette tottuneet siihen, että vitamiinit ovat turvallisia tuotteita, jotka vahvistavat vastustuskykyä, mutta tiesittekö te, että vitamiinit, joita luontaistuotteina myydään, eivät ole luonnollisia? Ne ovat teollisesti erilaisten myrkkyjen avulla valmistettuja laboratoriotuotteita, joita ei voi verrata ravinnosta saataviin oikeisiin vitamiineihin.

"Arviolta yli 95% vitamiinivalmisteista on täysin synteettisiä (keinotekoisia) eli valitse tarkkaan käyttämäsi tuote.

Synteettiset vitamiinit valmistetaan laboratoriossa erilaisten kemiallisten reaktioiden avulla, koska se on halvin ja käytännöllisin tapa.

Esimerkiksi B-ryhmän vitamiineja tehdään öljystä, nestekaasusta ja kivihiilestä. Valmistuksessa käytetään mm. typpihappoa, ammoniakkia ja vetyperoksidia. Ympäristövaikutukset prosesseissa ovat niin suuria, että valmistusta ollaan siirtämässä Intiaan ja Kiinaan.

Monet tutkijat alkavatkin nykyään olla sitä mieltä, että keinotekoisista vitamiineista ja hivenaineista ei ole hyötyä, vaan suorastaan haittaa. Herkimmillä ihmisillä voi jopa maksa-arvot nousta näistä valmisteista. Lisäksi pahoinvonti, vatsavaivat, lihaskivut ja ruokahalun lisääntyminen on yleistä. Vitamiinit, hivenaineet, kivennäisaineet, hyvät bakteerit, antioksidantit, fytokemikaalit jne... olisi saatava ruuasta, koska niitä ihmisen elimistö pystyy käyttämään hyväksi."

Kiinnostuitko? Lue pitkä ja asiantunteva analyysi valevitamiineista täältä:
http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm
4229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ravintolisissä on aina tuoteselosteet, mutta se ei takaa, että kuluttaja osaa lukea niitä. Tästä syystä kuluttajat ovat usein vain mainosten varassa.

Ensimmäinen helppo nyrkkisääntö on lisäaineiden määrä tuotteessa. Valitse sellaisia tuotteita, joissa on mahdollisimman vähän lisäaineita ja E-koodeja. Mitä laadukkaampi tuote, sen vähempi siitä löytyy "ylimääräisiä" aineita.

Varsinkin tableteissa käytetään paakkuuntumisestoaineita (esimerkiksi piidioksidi), täyteaineita (esimerkiksi sorbitol, mikrokiteinen selluloosa) sekä pintakäsittelyaineita (esimerkiksi polyvinyylipyrrolidoni). Titaanidioksidi on myös yleisesti käytetty; se on nanohiukkaspulveri, joka on tehty titaanin palasista. Vaikka sen pitkäaikaisen käytön vaikutusta terveyteen ei ole tutkittu, joissakin maissa sen käyttö on jo kielletty. Näitä aineita käytetään elintarviketeollisuudessa, mutta on hyvä miettiä, kannattaako niitä nauttia lisäravinnetuotteissa. Kaiken mitä emme hyödynnä elimistössämme, täytyy eliminoitua maksan ja munuaisten kautta.

Tunnistat synteettisen ainesosan luettelosta dl-merkinnästä. Synteettisen aineosan nimen edessä oleva dl-merkintä tarkoittaa, että aine on synteettinen. Esimerkiksi dl-alfa tocoferol on synteettinen muoto E-vitamiinista, kun taas d-alfa tocoferol muoto on luonnollinen.
http://www.iltalehti.fi/terveys/2012022815263651_tr.shtml

Äänestä

Niin tuota, että luonnossako ei sitten tapahdu kemiallisia reaktioita. Hhmmm... Höpsis, sanon minä.

Äänestä

Samaa mieltä mitään lisäämättä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Make- kirjoitti:

Te olette tottuneet siihen, että vitamiinit ovat turvallisia tuotteita, jotka vahvistavat vastustuskykyä, mutta tiesittekö te, että vitamiinit, joita luontaistuotteina myydään, eivät ole luonnollisia? Ne ovat teollisesti erilaisten myrkkyjen avulla valmistettuja laboratoriotuotteita, joita ei voi verrata ravinnosta saataviin oikeisiin vitamiineihin.

"Arviolta yli 95% vitamiinivalmisteista on täysin synteettisiä (keinotekoisia) eli valitse tarkkaan käyttämäsi tuote.

Synteettiset vitamiinit valmistetaan laboratoriossa erilaisten kemiallisten reaktioiden avulla, koska se on halvin ja käytännöllisin tapa.

Esimerkiksi B-ryhmän vitamiineja tehdään öljystä, nestekaasusta ja kivihiilestä. Valmistuksessa käytetään mm. typpihappoa, ammoniakkia ja vetyperoksidia. Ympäristövaikutukset prosesseissa ovat niin suuria, että valmistusta ollaan siirtämässä Intiaan ja Kiinaan.

Monet tutkijat alkavatkin nykyään olla sitä mieltä, että keinotekoisista vitamiineista ja hivenaineista ei ole hyötyä, vaan suorastaan haittaa. Herkimmillä ihmisillä voi jopa maksa-arvot nousta näistä valmisteista. Lisäksi pahoinvonti, vatsavaivat, lihaskivut ja ruokahalun lisääntyminen on yleistä. Vitamiinit, hivenaineet, kivennäisaineet, hyvät bakteerit, antioksidantit, fytokemikaalit jne... olisi saatava ruuasta, koska niitä ihmisen elimistö pystyy käyttämään hyväksi."

Kiinnostuitko? Lue pitkä ja asiantunteva analyysi valevitamiineista täältä:
http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu