Hitaat silmät (haamukuva seuraa liikkeessä)

Hitaasti näkyy

Onko kenelläkään mitään ideaa mikä voisi olla vikana?

Ennen tätä oli vain rasituksessa, nyt kokoajan.
Nään liikkeet suunnilleen näin: http://aijaa.com/0068410025756

Jos on esim vastaava tilanne, että tausta on pimeä, mutta edessä oleva liikkuva käsi on valaistu ja katson sinne "pimeyteen", niin käden liikkeen perässä tulee aivan järkyttävällä viiveellä sellainen haamukuva.

Sanotaan että liikutan kättä vaikka 30 cm vasemmalta oikealle. Liike kestää sekunnin. En seuraa kättä katseella, vaan katson suoraan ja käsi liikkuu siitä edestä. Mulla tulee sen käden liikkeen jäljessä sellainen haamukuva n 3 cm jäljessä siitä kädestä. Joskus enemmän, joskus vähemmän jäljessä. Rasituksessa enemmän.

Kaikista pahin on hämärä/pimeä huone ja vaikka puhelin, jossa näyttö päällä. Teen vaikka kahdeksikkoa kädellä, niin siitä näytöstä tulee vauhtiviivat puoli kahdeksikkoa jäljessä. Valo siis venyy, tyyliin näin: http://www.vastavalo.fi/albums/userpics/11804/normal_vauhtiviivat.JPG Ei tietenkään yhtä radikaalisti.

Mutta odotappa kun menen yöllä ulos ja liikuttelen silmiä. Jokaikinen katuvalo tekee tollaisen vanan silmiin. Katson paikkaan A, josta kohdistan näön paikkaan B, niin tulee jokaisesta valonlähteestä tuon kuvan kaltaiset viivat, mutta kerkeen nähdä jo paikan B, ennen kuin ne viivat on hävinnyt näkökentästä.

Nykyään myös ihan valoissassa, kaikki liike tekee tollaista vauhtiviivaa. Todella vaikea selittää, tai varmaan vielä vaikeempi ymmärtää, jos ei ole mun silmien takana katsomassa tätä maailmaa.

Olen nyt 27, mutta 8 vuotta sitten olin MS-taudin epäilyn alla. Tolloin oli IgG-indeksi koholla selkäydinnesteestä, aivosähkökäyrä oli lievästi poikkeava tulos (hitautta vasemmalla), mutta pään magneetti oli normaali.

Erilaisia neurologisia ongelmia sen jälkeen läpikäyneenä, ajauduin viime vuoden lopulla työterveyden kautta neurologille. Hän laittoi KIIREELLISENÄ lähetteen keskussairaalaan neuropolille, jotta ottaisivat näytteen selkäydinnesteestä uudelleen.
Tässähän on mennyt 4 kuukautta "kiireellisenä" odotellessa. Soitinkin kyseiseen paikkaan ja kysyin että kuinka kiire teillä oikein on... olen kuulemma jonossa ja pääsen n. heinäkuussa. Siis yli puoli vuotta saa kiireelisellä läheetteellä odottaa yhtä näytteenottoa?

Nyt nämä näköoireet pahentuneet parin kuukauden aikana sen verran, että menin uudelleen työterveyteen, josta lääkäri tänään laittoi jotenkin uuden lähetteen sinne neuropolille, siinä toivossa että pääsisi nopeammin tutkimuksiin.

Mutta siis mikä ihme vaivaa? MS-tauti epäily on aikaisemmin ollut, tosin borrelioosin oirelistaa kun selaa, niin saa aika moneen kohtaan laittaaa ruksin omalla kohdalla. Aivokasvainta tietenkin pelkään, mutta saas nyt nähdä. Kyllä tämän kanssa elää, kunhan ei enää pahentuisi yhtään. Luulis että tälläiset "silmien hitaudet" näkyisivät aivosähkökäyrässä?

17

5687

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hitaasti näkyy

      Laitetaas vielä muut oireet (ollut, tai on):

      - Huimaus, tuntuu kuin kävelisi laivalla
      - Syvyysnäön heikentyminen (tuntuu että jotkut esineet/ihmiset olisivat liian lähellä, vaikka eivät ole)
      - Kädet puutuivat pari kk sitten vielä aina yöllä, tai koska vaan, jos vain pidin niitä kauan liikuttamatta tarpeeksi kauan. Nyt parempi. Uskon aiheutuvan töistä, kun alkoivat uuden työvaiheen opettelun jälkeen.
      - Lihasten nykiminen... lienee normaalia.
      - n. kuukauden ajan oli kulmakarvoista suupieleen vähä niin kuin elohiiri, mutta ei se mitenkään väreillyt, tuntu vain suunnilleen samalta. Sitten se hävisi.
      - Niskat puolitoista vuotta jumissa. Useamman fyssarin läpikäyneenä, oireet eivät mene pois. Fysioterapia helpottaa, mutta vasen puoli niskasta menee jumiin muutaman tunnin päästä uudelleen. Aivan sama mitä liikkeitä tekee.
      - Väsymys, unettomuus ja huono yleisvointi.
      - Korvissa suhisee. Ei piippaa eikä vingu, vaan sellasta kohinaa.
      - Jonkin sortin paineen tunnetta päässä ja silmissä... tulee silloin kun tulee huimaava olo. Jokapäiväistä. Vittumaisin oire, noiden "hitaiden silmien" kanssa. Haittaa päivittäistä elämää. Siis tuo huimaus ja hidas näkö.
      - Värinää näkökentässä (esim kuukausi sitten oli paha, nyt rauhottunut)
      - Myös sellaista näköhäiriötä ollut jo kymmenisen vuotta, että kun suuntaan katseen vaikka yläviistoon, niin molemmissa silmissä tulee "samentuma" jonkin verran alemmas ja sivulle, kun se kohta mihin suuntaan katseen. Sama homma katsoin sitten alas, ylös tai sivuille. Samentuman koko vaihtelee... joskus esim darrassa järjettömän iso. Näiden kanssa oppinut elämään. Hämärin juttu on se, että jos on ihan pimeetä, että ei näe yhtään mitään, niin ne näköhäiriöt tulee silti. Valoissassa näkökenttään tulee sellainen sumentuma, mutta täydpimeydessä ne on sellaisia sinertäviä välähdyksiä.

    • 7+10

      Noi saattaa olla myös vakavan masennuksen oireita. Kannattaa ottaa psykologiin yhteyttä ja lähteä myös sitä kautta asiaa selvittämään.

      • Päätäsärkee

        Mulla aika samanlaiset oireet. Silmäoire ollut tosin vain pari kertaa. Muuta ei ole löytynyt kuin migreeni ja paha homealtistus.


      • Voipi olla niskajumi
        Päätäsärkee kirjoitti:

        Mulla aika samanlaiset oireet. Silmäoire ollut tosin vain pari kertaa. Muuta ei ole löytynyt kuin migreeni ja paha homealtistus.

        Ne siniset väläykset johtuu niskajumista. Samoin silmien hitaus. Myös parkinsonin tauti hidastaa silmien liikkeitä. Mutta jumittunut niska voi selittää oireet


    • samat oireet

      Saitko lääkäristä vastausta?

    • Selvisikö syy?

      Tismalleen samat oireet. Ymmärtäisin jos olisivat iän myötä tulleita vaivoja, mutta kun allekirjoittaneellakin ikää vasta 20v...

    • Rosvotand

      Itse sain silmälääkärissä selville tämän syyn. Silmät ovat normaalia lähempänä toisiaan puhutaan siis millin sadasosista ja sen takia hämärässä tulee sellainen

    • haamukuvat

      Mulla oli toi sama oire ensimmäisen kerran v. 2004. Säikähdin tosi paljon, kun se alkoi. Yhdeksän vuotta myöhemmin, vuonna 2013, sain MS-taudista diagnoosin pahan pahenemisvaiheen myötä. Olin liikuntakyvytön vuodepotilas ja oli vakava huimaus. Pahenemisvaihe kesti n. kuukauden.

      "Haamukuvaoiretta" on edelleen silloin tällöin. Ei ole pahentunut. Se on pahempana jos olen valvonut yön. Voin kaiken kaikkiaan hyvin ja vietän samanlaista elämää kuin ennen MS-diagnoosiakin. Ei ole ollut pahenemisvaiheita vuoden 2013 jälkeen.

      En tiedä johtuuko haamukuvat minulla MS-taudista, mutta ei aivojen magneettikuvissa mitään muutakaan poikkeavaa ole näkynyt. MS on ainoa joka minulla tuon voisi selittää.

    • Anonyymi

      Mulla samallaisia oireita mutta nään puhelimen tekstin välillä kahtena päällekkäin tosin ylempänä oleva heijastunut teksti on haalean värinen ja jos avaan silmät suureksi niin yleensä häviää ikää minulla on 14v ja ihmettelen mistä voisi johtua. Koronassa alkoi kaikki siten kun näkökenttään ilmaantui musta varjo joka lähti vuorokauden aikana seuraavaksi silmiä räpäytellessä näkyi piste/pistetä jotka menivät ohi ja tulivat takaisin. Nyt nämä aikasemmin mainitut oireet ovat lähteneet ja tullut nämä haamukuvat ja tänään näin sen ensimmäisen haamukuvan joka tuli liikkeessä olevan auton perässä mistä tämä kaikki voisi johtua?

      • Anonyymi

        Meikällä on sama mutta ei sitä varjoa ellen katso sivulle?


    • Anonyymi

      Mulla kans on noi haamukuvat. Puhelinta ku selaa hämärässä ja liikuttaa sitä niin saattaa vaikka sekunnin jäljessä tulla valojuova puhelimen perässä ja tekstit kans menee joskus ristiin. Myös tuo tumma kohta on vasemmassa reunassa. Ja itseasiassa vasemmassa silmäsaäbmulla tuo rappeuma pahempi. Väsyneenä/rasituksen alla pahenee. Mulla todettiin geeniperäinen silmäpohjan rappeuma. Eli kandee käydä silmälääkärissä

    • Anonyymi

      Miten tämä selvisi?

    • Anonyymi

      Eli mikä oli lopputulos kaikilla joilla on oireita ollut?

    • Anonyymi

      Onko geenivirhe pois suljettu?

    • Anonyymi

      Hei, tosi vanha ketju, mutta itsellä täysin samanlaisia oireita. Etenkin tuo hidas silmä/näköoire mietityttää. Onko tietoa, mikä aloittajaa lopulta vaivasi ja Saiko tähän apua?

    • Anonyymi

      Muita selityksiä kuin MS-tauti?

    • Anonyymi

      Hei, ja oireen nimi ois kiva saada tietää. Lääkäreitä paikalla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      24
      2645
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2302
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1298
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1221
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      976
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      957
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      75
      852
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      71
      818
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      793
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      93
      762
    Aihe