Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pissaa,pissaa

Minulla oli aikaisemmin mies, jonka kanssa harrastimme ihania pissaleikkejä. En kuvitellut jääväni niihin koukkuun, mutta nykyinen mieheni ei pidä niistä ollenkaan. Jonkun aikaa meni kivasti, en kaivannutkaan mitään. Nyt alkaa olla epätoivoinen olo. Pissaleikit ovat mielessäni jatkuvasti. Kun käyn pissalla, toivon hartaasti että joku olisi sitä katsomassa ja nauttisi siitä. Jopa töissä tulee yhtäkkiä sellainen olo, että tekisi mieli pissata housuun ja katsella kuinka vaaleat farkkuni kastuisivat.

En haluaisi jättää miestäni, tai edes pettää. Mutta en myöskään voi enää pitkään olla ilman pissaleikkejä jonkun toisen kanssa. Yksinhän niissä ei ole sitä samaa viehätystä, eikä voi seksiä harrastaa pisuttelun jälkeen ;)
1514503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Moi Marianne

Kiva huomata että täällä on naisia jotka pitää pissaleikeistä. Mä olen itse innokas pissaleikkien harrastaja, ollut niin kauan kun pystyn muistamaan. Nainen pissaamassa housuun on varmaankin se kiihottavin minkä tiedän! Kerropa vähän enemmän sun mieltymyksistä.

Äänestä

varsin houkuttelevalta :-) Pidän kovasti pissaleikeistä ja haluaisin tosiaan kokeilla niitä jonkun naisen kanssa joka niistä pitää.

Kuvittele vaikka tilanne että olisimme kahdestaan ammeessa sylikkäin. Sinulla olisi jotkin tiukat housut jalassasi ja istuisit päälläni ja alkaisit pissata housujesi läpi päälleni samalla kun käteni koskettaa sinua jalkovälistä ja kastuu pissastasi. Tai sitten vain olisimme sylikkäin ja pissaisimme toistemme päälle ja laittaisin sormeni sisääsi että voisit kastella käteni...

Jotain tähänsuuntaan liittyvää olisi kiva kokeilla naisen kanssa ja keksiä kaikenlaista uutta :-)

Äänestä

On sekin kiihottavaa kun minihameinen nainen pissaa reidet yhdessä niin että pissa valuu sääriä pitkin korkkareille

Tai sitten jalat vähän levällään niin että pissa suihkuaa suoraan maahan

Äänestä

Tykkään kun avovaimo kesken leikkien tarraa kädestä ja vie kylpyhuoneeseen ja pissaa päälleni,ah. Sen jälkeen haluan aina nuolla häntä.

Äänestä

No ei ole sulla yläpäässä kaikki kohdallaan jos ihmissuhteesi perustuu vain pissaleikkeihin!Oikein nauratti kun luin juttusi.Sulla on 100% selkeesti psykiatrisessa tautiluokituksessa tunnettu vakava persoonallisuuden häiriö sekä vakava seksuaalisuuden häiriö ja niihin ei auta pissa vaan psykiatrinenhoito!!

Jos itse törmäisin ko. laiseen naiseen niin en voisi nauramatta sanoa hänelle:Etköhän suksi kuuseen ja mene psykiatriseen sairaalaan.Morjens!

Toisaalta,olen myös aika varma että sinä kirjoittaja olet mies etkä nainen!

Äänestä
  • Kummallista, että luet fetissi-palstaa, jos asenteesi on tollanen. Taitaa tirkistely kiinnostaa.

    Kerronpa sinulle, että pissaleikit kiinnostavat minua ja vaimoani ja me nautimme niistä!

    Sinulla ei ole myöskään pätevyyttä tehdä psykiatriasia diagnooseja kenestäkään.

    Äänestä

  • Pena kirjoitti:

    Kummallista, että luet fetissi-palstaa, jos asenteesi on tollanen. Taitaa tirkistely kiinnostaa.

    Kerronpa sinulle, että pissaleikit kiinnostavat minua ja vaimoani ja me nautimme niistä!

    Sinulla ei ole myöskään pätevyyttä tehdä psykiatriasia diagnooseja kenestäkään.

    Ihan oikeessa olet että kyseisellä henkilöllä ei ole oikeutta tehdä diagnoosia. Minullakaan ei ole oikeutta tehdä psykiatrista diagnoosia koska en ole psyka. Kuitenkin tiedän että terve ihminen kusee vessassa, ei housuihin.

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    Ihan oikeessa olet että kyseisellä henkilöllä ei ole oikeutta tehdä diagnoosia. Minullakaan ei ole oikeutta tehdä psykiatrista diagnoosia koska en ole psyka. Kuitenkin tiedän että terve ihminen kusee vessassa, ei housuihin.

    Heh...sä teit jo sen diagnoosin sanomalla:Terve ihminen kusee vessassa pönttöön,sairas kusee housuihin tarkoituksella!Olen samaa mieltä kanssasi!Juuri niin se on! ::DD PS. Ja olen psyk!

    Äänestä

  • Eikö ihmisillä ole oikeus omassa parisuhteessa tai yksinkin nauttia epätavallisistakin fantasioista ja niiden toteuttamisesta. Ilman että tullaan tuomitsemaan kuin joku psykopaatti. Ihmisen nautinnot ovat jokaisen oikeus, jos ei tehdä rikosta.

    Äänestä

Olen samassa tilanteessa vaimoa ei kiinnosta. haluaisin kokeilla, on kiihottavaa katsella kun nainen pylistää ja pissaa voisin vaikka hieman siamaista.

Äänestä
  • mä olen tykänny koko elämäni märistä vaatteista, se on vain fetissi siinä missä muutkin, normaalia mielestäni omata moinen, niin kauan kuin lakia ei rikota eikä syyttömät kärsi.. housuun pissaaminen on hauskaa ja miellyttävä tapa unohtaa hetkeks tylsä arki ja kiihoittua jostain normaalia tuhmemmasta joka aikuisilta on jostain syystä kiellettyä.. kannattaa kokeilla, ja varsinkin näin suomen suvessa eli rankkasateessa ulkona, kukaan ei taatusti huomaa!
    ..eikä se pahaa tee lätäköissäkään hypellä =)

    Äänestä

Kirjoita minulle.

Äänestä
  • moi

    Äänestä

Olen 18 v. mies ja oma tyttöystäväni ei tahdo pissaleikkejä. En tahtoisi TODELLAKAAN pettää tyttöystävääni, mutta tahtoisin nähdä tai/ja kokea pissaleikkejä. Pelkkä näkeminen että nainen pissaa esim. lattialle tai jonnekkin muualle, kiihottaa.
Toivottavasti voisit kirjoittaa/lähettää kuvia/videoita minulle. :)

Äänestä

Itse tunnen kiinnostusta kokeilla kyseiseltä alueelta kaikenlaista. Naisen takapuolen muoto on kauneimpia, mitä näkee. Tietysti ei nyt ihan kaikki. Ja nähdä ja kokea "luonnon shampanjan" tulevan siitä ihanuudesta olisi jotain vallan hienoa. Olisi hienoa myös maistaa sitä "shampanjaa". Nainen, jos haluat, kaipaat sitä, kirjoita ok. miehelle osoitteella [email protected]. Siellä lisää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Marianne kirjoitti:

Minulla oli aikaisemmin mies, jonka kanssa harrastimme ihania pissaleikkejä. En kuvitellut jääväni niihin koukkuun, mutta nykyinen mieheni ei pidä niistä ollenkaan. Jonkun aikaa meni kivasti, en kaivannutkaan mitään. Nyt alkaa olla epätoivoinen olo. Pissaleikit ovat mielessäni jatkuvasti. Kun käyn pissalla, toivon hartaasti että joku olisi sitä katsomassa ja nauttisi siitä. Jopa töissä tulee yhtäkkiä sellainen olo, että tekisi mieli pissata housuun ja katsella kuinka vaaleat farkkuni kastuisivat.

En haluaisi jättää miestäni, tai edes pettää. Mutta en myöskään voi enää pitkään olla ilman pissaleikkejä jonkun toisen kanssa. Yksinhän niissä ei ole sitä samaa viehätystä, eikä voi seksiä harrastaa pisuttelun jälkeen ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu