heiskaus

kuulin torilla, että heiska on valtuustossa luvannut rakentaa kauppakeskuksen pässipellolle. ketkäs sankarit siinä hankkeessa on rahamiehinä mukana .taitaa oll,a ja onkin tyhjää uhoamista tuo. millainen jääviys siinä mahtaa tulla eteen, jos ensin kaataa jo suunnitellun hankkeen laittaakseen käyntiin omansa. hiukan tässä hämmästelen ja jääväilen asiaa.
3122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Arskan taitaa olla vaikea löytää pankinjohtajaa, joka lähtee rahoittamaan.

Takuumiehiäkin taas tarvittaisiin. Hanski voi lähteä takaamaan.Pankinjohtaja sitten ratkaisee kuinka paljon uskaltaa luotottaa.

Äänestä
  • Taisi yksi kaveri juuri saada 6 vuotta.

    Äänestä

Mukava kuulla että kauppakeskuksen vastustus saa
lisää voimaa kun Heiska sellaisen meinaa pystyttää,
ei haittaa verotulojen lisääntymistä eikä kehitystä

Ei kai se sentään pölynimurikauppiaan tontille rakenna,
ei sellaista saa tehdä vaikka kerkiäisi paaluttaankin
nurkkien paikat

Järkevä rakentaa sellaisen kovalle maalle ja näkyvälle
paikalle eikä suinkaan letonpohjalle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hips heis kirjoitti:

kuulin torilla, että heiska on valtuustossa luvannut rakentaa kauppakeskuksen pässipellolle. ketkäs sankarit siinä hankkeessa on rahamiehinä mukana .taitaa oll,a ja onkin tyhjää uhoamista tuo. millainen jääviys siinä mahtaa tulla eteen, jos ensin kaataa jo suunnitellun hankkeen laittaakseen käyntiin omansa. hiukan tässä hämmästelen ja jääväilen asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu